Kyllähän se vähän tuhnuksi kieltämättä jäi. Ja sitä kyllä milteimpä osasinkin heti odottaa alun pohjustuksilla, kun joojoo-mies Hepola kehaisi, kun oli luonnollisesti kuullut pätkän ennakkoon, että oikein hyvä haastattelu ja hienoa, että Myli suostuu tämmöisiin tenttauksiin omassa asemassaan tai jotain muuta vastaavaa.
Sen sijaan Meriläiseen sitten olin kyllä pettynyt, koska on selvästikin nyt pehmentynyt sen Marjamäki ajan jälkeen, mutta niin kuin täälläkin on todettu niin eihän se välttämättä kovin hyvin Petopodin laariin sitten lopulta sada, jos tuossa tilanteessa alat toden teolla tylyttään niin kuin varmasti olisi tehnyt mieli mitä nyt aiemmista jaksoista on kuitenkin tullut ilmi. Silti Meriläiselle kuitenki yksi lampaanperse tästä haastaattelusta ja Mylille sitten kolme, koska oli kyllä taas taattua laatua miehen suusta mitä ollaan totuttu tämän pestin aikana kuulemaan matkaväsymyksineen päivineen. On suorastaan uskomatonta, että kehtaa edes ottaa asian esille. Mielestäni Oulu on kuitenkin aina sijainnut samassa paikassa missä se vielä nykyäänkin on ja jokunen viiri siellä hallin katossa kuitenkin roikkuu.
Silti olen edelleen tyytyväinen, että tämmöinen podi on nykyään tarjolla mikä kuitenkin edes yrittää vähän pintaa syvemmältä raapaista Kärppätouhuja ettei olla täysin omien kuulopuheiden ja valtamedian haastattelujen varassa.