Toivotaan, että täällä hommat maistuvat. Pori on joillekin pelaajille taivas.Vai sellaiset kommentit kehtasi kaiken paskan jälkeen suoltaa. Olisi ollut edes hiljaa.
Toivoin miehen uran takia, että olisi istahtanut kauden päätteeksi alas ja miettinyt hetken, mitä se vaatii olla sm-liigassa tulosyksikössä ja mitä ylipäätänsä on olla huippu-urheilija. Tavallaan olisin toivonut, että Peter olisi löytänyt peilistä hieman, edes pikkuriikkisen sitä vastausta. Aika pettymys tuo tapa laittaa kaikki muiden syiksi, ei sano sitä suoraan, mutta antaa sen ymmärtää, kun esitykset kentällä olivat ala-arvoisia. En puhu pisteistä, vaan tavasta yleisesti pelata jääkiekkoa. Palkka oli tähtitieteellinen otteisiinsa nähden. Lopuksi tuo laiskimus ei mahtunut edes kokoonpanoon, kun ei viitsinyt lyödä likoon itsenänsä, vailla minkäännäköistä ammattiylpeyttä. Kulki se täälläkin ensimmäisellä kaudella syksyllä ihan kivasti, vaikka ongelmia oli asennepuolella jo tuolloin. Kastojana jäi mielikuva kaverista, jolla olisi edellytykset olla ihan johtavassa roolissa, mutta kun ei viitsi.
Siksi Ihmetyttää hieman nämä puheet valmentajista. Tiivola sai aivan helvetisti vastuuta vaikkei suoraan sanottuna sitä olisi ansainnutkaan. Selkä suoristui, asenne oli siis luvalla sanottuna erittäin huono ja sellainen ylimielinen kiukuttelu turhautti vähän siellä ja täällä. Huhuja oli joukkueen ympärillä, että lietsoi ja masinoi joukkuekavereitansa Marjamäkeä vastaan. Osa tähän leikkiin lähteneistä pelaajista poistui kauden 2022 -2023 päätteeksi. Tämän herran palkka oli niin suuri, että kenenkään toisen joukkueen rahat riittäneet sen ulos-ostamiseen, eikä niillä otteilla ottaja ollut ulkomaillakaan. Joku toinen pelaaja olisi halunnut purkaa sopimuksen ja lähteä, kun tajuaa ettei homma vaan toimi.
Samaa mieltä Tiivolan kanssa, ettei Oulu ollut miehelle oikea paikka.
Syksyn mies ja kun vähänkin pelit kovenivat, ei pelkästään kadonnut kuvasta vaan astui esiin erittäin negatiivisesti. Hetken Marjamäen lähdön jälkeen näytti että piristyisi, mutta ei sitten viitsinyt tehdä kunnolla hommia ja tipahti lopulta kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle uudestaan Mäntymaan valmennuksessa. Mäntymaa jos kuka, on pelaajaläheinen valmentaja, hyvän ilmapiirin lähettiläs mutta jos ei tehdä hommia kunnolla, niin varmaan ongelmia on esiintynyt hänen kanssaankin. Kyllä pelaajilta saa vaatia 100% sitoutumisen ja asenteen. Kyse ei ollut siitä, että kaveri oli vaan henkisesti jumissa ja pisteitä ei tullut. Kyse oli siitä ettei miehelle työ maistunut.
Mutta mielelläni näen taistelevan Peter Tiivolan. Sellaisesta miehestä on varmasti paljon hyötyä Porin Ässille. Mikäli asenne palaa samalle tasolle kuten Oulussa, hänelle ei ole missään joukkueessa mitään käyttöä.
Alku on kuitenkin lupaava.
Tähän tiivistykseen kommenttina, että Tiivolalla on tosiaan ihan jo lapsuuden/nuoruuden kautta hyvin vahva tunneside Poriin/lähiseutuun, joten juuri Ässät on se paikka jossa homma ei jää kiinnostuksen puutteesta kiinni. Tässä harjoituskauden aikana jäällä on ollut ihan se sama Tiivola, joka Ässistä lähti muutama vuosi sitten lähti. Samoin kuin eilisessä avausottelussa. Joten mitään huolta ei vaikuttaisi olevan etteikö se homma siitä ihan sujuisi, mies sai jo pistetilinkin auki heti eilen..Mutta mielelläni näen taistelevan Peter Tiivolan. Sellaisesta miehestä on varmasti paljon hyötyä Porin Ässille. Mikäli asenne palaa samalle tasolle kuten Oulussa, hänelle ei ole missään joukkueessa mitään käyttöä.
Alku on kuitenkin lupaava.
Ja joillekin helvetti. Voi kysyä vaikka Jarkko 0+2 Immoselta.Toivotaan, että täällä hommat maistuvat. Pori on joillekin pelaajille taivas.
Silti hän on sanonut, että mahdollisuuksia annettiin paljon niin kuin annettiinkin. Aina ei vain lähde kulkemaan.Ja joillekin helvetti. Voi kysyä vaikka Jarkko 0+2 Immoselta.
Tai Arttu "0+0" Ruotsalainen.Ja joillekin helvetti. Voi kysyä vaikka Jarkko 0+2 Immoselta.
Oliko tuossa nyt jotain erityisen pahaa?Vai sellaiset kommentit kehtasi kaiken paskan jälkeen suoltaa. Olisi ollut edes hiljaa.
Toivoin miehen uran takia, että olisi istahtanut kauden päätteeksi alas ja miettinyt hetken, mitä se vaatii olla sm-liigassa tulosyksikössä ja mitä ylipäätänsä on olla huippu-urheilija. Tavallaan olisin toivonut, että Peter olisi löytänyt peilistä hieman, edes pikkuriikkisen sitä vastausta.
Lähinnähän se ongelma on, että availee päätänsä, ettei saanut luottamusta valmennukselta. Kyllä hän näyttöpaikkoja sai ja jos olisi isomman peliajan ansainnut, niin olisi sen myös saanut.Oliko tuossa nyt jotain erityisen pahaa?
Ja tuskinpa tiedämme, millaista itsetutkiskelua harjoitti kauden jälkeen.
Ollaan kuitenkin kaikki vain ihmisiä ja joskus tekeminen ei natsaa johtuen useista osatekijöistä.
Seuraavakin kausi on näytönpaikka Ässissä, sit jos ei jostain syystä kulkenutkaan voi mennä jonnekin Itävaltaan ymsLähinnähän se ongelma on, että availee päätänsä, ettei saanut luottamusta valmennukselta. Kyllä hän näyttöpaikkoja sai ja jos olisi isomman peliajan ansainnut, niin olisi sen myös saanut.
Tottahan se on, että Marjamäki ei ole mikään "kaverikoutsi". Mutta ammattimies hoitaa hommansa ja pyrkii parhaimpaansa, vaikka nyt vähän ketuttaisikin jonkun naama. Välillä näytti, että nyt lähtee, mutta heti seuraavassa ottelussa sitten surffaili haluttomasti tilanteiden ulkopuolella. Tämä kausi on Tiivolalle vedenjakaja. Jos ei Porissa onnistu, niin seuraava etappi on sitten K-Euroopan sarjat.
Tekikö Ässät ns. Ahot ja suoran 2v lapun?Seuraavakin kausi on näytönpaikka Ässissä, sit jos ei jostain syystä kulkenutkaan voi mennä jonnekin Itävaltaan yms
Teki.Tekikö Ässät ns. Ahot ja suoran 2v lapun?
Jos ei viimeistään tämä ilta palauttanut Kärppäkausien romuttamaa itseluottamusta, niin ei sitten mikään. Hieno matsi mieheltä.
Jos ei viimeistään tämä ilta palauttanut Kärppäkausien romuttamaa itseluottamusta, niin ei sitten mikään. Hieno matsi mieheltä.
Saa nähdä heittääkö pelkästään Kärppiä vastaan enemmän pisteitä kuin viime kaudella yhteensä, Tiivola kun on perinteisesti ollut pelaaja joka syttyy tuollaisissa paikoissa joissa voi näyttää pitkää nenää.
Samaan kerhoon kuulutaan, meidän mies ja täällä kulkee.Juu, ne ketkä meinasi, että floppihankinta, niin tulkaa nyt itte kertoo mikä homma.
Aina sanonut, että meen äijjiä.