Pari lainausta vielä tuosta SK:n Tiivola-jutusta
”Pelasin ensimmäisenä Oulun kautena alkuvaiheessa lähelle urani parasta jääkiekkoa. Silti minulla ei ollut missään vaiheessa sellaista oloa, että valmennuksen luotto olisi täysin takanani. Toisella kaudella se sitten kertautui, kun en saanut tehoja ja lumipallo lähti väärään suuntaan. Roolini oli välillä katsomossa, joskus tulosketjussa ja joskus nelosessa.”
Aika Kärpissä ei yksinkertaisesti mennyt sillä tavalla kuin Tiivola tai seura olisi toivonut.
”Oulu ja Kärpät eivät olleet minulle ihmisenä tai pelaajana oikea paikka. Ihan kaikkea siellä tapahtunutta en halua sanoa, mutta hyviä ystäviäkin minulle onneksi joukkueesta jäi.”