Mainos

Pesiskausi 2024

  • 287 100
  • 2 391

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Nupponen sanoi, että hän oli tilanteessa väärin sijoittunut, kun ei uskonut Vihannon lähtevän kotiin. Ja kun mahdollisuus on tarkistaa, niin teki sen suoraan, että jää pulinat pois.

Missäs tämä kommentti on annettu? Oliko Erosen korva jälleen tarkkana korvana lähetysautossa?
Entä onko siihen Antti Tokkarin twiittaamaan lopun kotipesätilanteeseen annettu kommenttia kentällä?
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Juuso Myllyniemeltä aivan katastrofaalisen heikkoa tekemistä eilisessä finaalissa.

Kukaan ei ole tainnut huomata, mutta Sotkamon Supervuoron ensimmäinen juoksu olisi ollut noin neljän metrin palo, JOS Myllyniemi olisi juossut täysillä skutsiin päästämänsä pallon perään.

Nyt Myllyniemi hölkkäili aluksi rauhassa pallon suuntaan ja Vihanto pystyi karkaamaan kakkoselta samoilla vauhdeilla suoraan kotiin.

Lisäksi Myllyniemellä oli mahdollisuus pysäyttää Roope Korhosen toisen jakson upea kakkosluukkulyönti. Myllyniemi oli vajaan metrin liian keskellä ja aavisteli siitä vielä keskemmälle jolloin luukku levisi kuin ne kuuluisat Jokisen eväät.

Tähän saattoi ratketa mestaruus. Ja Sotkamo kiittää.
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Myllyniemihän kävi aika kuumana tuomarille juuri ennen Roopen läpilyöntiä olleesta Purmosen kanssa käydystä pesäkilvasta, joka oli aivan täptäp-tilanne ja jonka tuomari näytti ehtimisenä. Ei se väärä tuomio ollut, mutta tuskin kovin suurta polemiikkia olisi tullut vaikka se olisi paloksi näytetty, sen verran täpärä tilanne oli. Myllyniemi sen sijaan ei selkeästikään pystynyt nollaamaan tilannetta vaan kävi kuumana tuomarille vielä paljon tilanteen jälkeenkin. Keskittyminen saattoi herpaantua ratkaisevasti ja Roope haistoi veren. Toinen ratkaiseva tilanne oli Lehtosen jäätyminen supervuorossa kakkosella. Kaksi juoksua jo tehty eikä paloja alla. Pelin tasoittamiseen oli vähintäänkin hyvät mahdollisuudet.

Manse on hallinnut pelejä suurimman osan ajasta, mutta ratkaisevilla hetkillä Manse on möhlinyt ratkaisevasti ja Jymy ladannut tiskiin voittavat suoritukset. Siksi sarja on 0-2 Jymylle. Mansella on edelleen mahdollisuus kääntää sarja, mutta virhemarginaalia etenkään ratkaisevilla hetkillä ei ole enää yhtään. Viime vuonna Manse nousi puolivälierissä KPL:ää vastaan 0-2 tappioasemasta jatkoon, mutta Mansen kannalta valitettavaa on, että vastassa onkin nyt Jymy eikä KPL.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Viime vuonna Manse nousi puolivälierissä KPL:ää vastaan 0-2 tappioasemasta jatkoon, mutta Mansen kannalta valitettavaa on, että vastassa onkin nyt Jymy eikä KPL.
Viime vuonna pelattiin neljään voittoon, jolloin sarjan voittoon nousemisen todennäköisyys on todella paljon korkeampi 0-2 tilanteesta kuin kolmeen voittoon pelatessa.

Annan Manselle enää 16% arvion sarjan voittoon - vaikka Manse olisi jokaisessa kolmessa matsissa ennakkosuosikki.
 
Kas70

Jäsen
Tuosta eilisestä pelistä ja Korhosen läpäristä, siinä tilanteessahan Jymy tarvitsi 2 juoksua ja Mansella tasoittava eli läpilyöntiä ei saa päästää ja Roopella toinen lyönti. Eikö silloin pitäisi ryhmittyä niin ettei läpäriä tule, yhden juoksun saa antaa, ehkä kaksikin.

Että oliko tuossa pelinjohtajalla vähän virhettä vai voiko tuollaista lyöntiä edes torjua ryhmityksellä mitenkään? Olettaen että juoksun saa antaa, kaksikaan ei ole maailmanloppu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Taisi siinä aika pieni väli olla, että ei tuota varmaan ulkokentän piikkiin voi laittaa. Ottamaton oli.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuosta eilisestä pelistä ja Korhosen läpäristä, siinä tilanteessahan Jymy tarvitsi 2 juoksua ja Mansella tasoittava eli läpilyöntiä ei saa päästää ja Roopella toinen lyönti. Eikö silloin pitäisi ryhmittyä niin ettei läpäriä tule, yhden juoksun saa antaa, ehkä kaksikin.

Että oliko tuossa pelinjohtajalla vähän virhettä vai voiko tuollaista lyöntiä edes torjua ryhmityksellä mitenkään? Olettaen että juoksun saa antaa, kaksikaan ei ole maailmanloppu.
Varmaan joku muu pelinjohtaja olisi peluuttanut Lippo-kuviota kasarin sijaan siinä tilanteessa pienemmän läpilyöntiriskin takia. Toki myös 2v lähti täyttämään saumaa aukottaen luukkua.

Suurempaa pelinjohtajan kyseenalaistamista harrastaisin kuitenkin seuraavalla sisävuorolla sekä superissa. Jengillä kun on etenkin ykköskärjessä ollut vaikeuksia saada etenijää kentälle niin kakkoskärjessä kopittamisen fiksuutta voi vähän kyseenalaistaa sekä Lehtosen virheeseen johtanut vapaiden hakkaaminen oli kyllä myös ihan puhdasta järjen köyhyyttä ja sitä mieltä olin jo ennen kuin palo syntyi. Tämä ei kuitenkaan tappanut Mansen peliä. Vainikaisen kopitus tappoi. Koko pelin oli vaikeuksia saada etenijää kentälle, eikä tuon jälkeen Manse saanutkaan. Taas kysyn, mikä oli suunnitelma Huuskon vapailla? Kaksi vapaata ja merkki vai koppi? Yksi palo tuli ja siirryttiin koppiin ja pakotettiin todella ahtaalle käytännössä luovuttaen. Aikamoinen sulaminen Komulaiseltakin.
 
Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuosta eilisestä pelistä ja Korhosen läpäristä, siinä tilanteessahan Jymy tarvitsi 2 juoksua ja Mansella tasoittava eli läpilyöntiä ei saa päästää ja Roopella toinen lyönti. Eikö silloin pitäisi ryhmittyä niin ettei läpäriä tule, yhden juoksun saa antaa, ehkä kaksikin.

Että oliko tuossa pelinjohtajalla vähän virhettä vai voiko tuollaista lyöntiä edes torjua ryhmityksellä mitenkään? Olettaen että juoksun saa antaa, kaksikaan ei ole maailmanloppu.

Olisi muuten hauska tietää, että mitä kertoimet olivat livessä tuossa kohtaa. Tai siinä kohdin ko. vuoroa, kun kutonen viimeinen lyöjä ja Vikströmin vikalla haava hänestä ja palo Vihannosta kakkoselle, ja Purmonen tyhjään kenttään lyömään. Sen jälkeen vielä Pekkisellä ja Huotarilla jäi viimeiseen ja kumpikin onnistui tekemään ilman takapaloja jatkotilanteet. Melkoista grindia.
 
Voittamisen kulttuuri, sitä ei voi rahalla ostaa. Myllyniemi ikävästi joutui maksamaan oppirahansa näin veteraani-iällä vasta. Jos nyt vieläkään ymmärsi sitä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuosta eilisestä pelistä ja Korhosen läpäristä, siinä tilanteessahan Jymy tarvitsi 2 juoksua ja Mansella tasoittava eli läpilyöntiä ei saa päästää ja Roopella toinen lyönti. Eikö silloin pitäisi ryhmittyä niin ettei läpäriä tule, yhden juoksun saa antaa, ehkä kaksikin.

Että oliko tuossa pelinjohtajalla vähän virhettä vai voiko tuollaista lyöntiä edes torjua ryhmityksellä mitenkään? Olettaen että juoksun saa antaa, kaksikaan ei ole maailmanloppu.
Myllyniemen sijoittuminen oli nähdäkseni tilanteessa liian keskellä, mikä kasvatti luukun kokoa. Toinen kysymys on sitten, että oliko ns. perinteinen takatilannekuvio oikea valinta tuohon tilanteeseen, jossa lyönnin suuntaus reunoille oli normaalia todennäköisempi. Oulu-kuviota pelaamalla yksittäisen pinnan keskisaumasta tai kolmossaumasta saa ehkä helpommin, mutta luukut pystytään paremmin torjumaan, kun kulmapelaajilla ei ole vastuutta hakea näppejä.
 
Toisaalta Mansen ulkopeli on pudotuspelien ajan toiminut todella hyvin. Ollut niin sanotusti hyvin kliinistä. Eli eivät varmaan halunneet tehdä muutoksia ja lähteä riskeeraamaan.
 
Mutta siis kyllähän he ovat näitä kaikkia peruskuvioita käyttäneet. Ja Myllyniemi nimenomaan riskillä aukotti vaikka aika odotettu lyöntipaikka oli tuossa tilanteessa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta siis kyllähän he ovat näitä kaikkia peruskuvioita käyttäneet. Ja Myllyniemi nimenomaan riskillä aukotti vaikka aika odotettu lyöntipaikka oli tuossa tilanteessa.
Noni. Sitten tuokin Myllyniemen piikkiin. Molemmisssa finaaleissa vielä tuon lisäksi häpläsi räpylän kanssa ratkaisuhetkillä. Heh!

Tää ei ole prosenttipeliä, vaan hermopeliä.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Kattelin sen tilanteen, niin ottaa se Myllyniemi jopa parikin askeleen painoa saumaan päin. Sitten Roopelta täydellinen lyönti, niin ei Myllyniemi kerennyt sanoa edes jymyä, niin pallo oli jo luukusta läpi.

Edit. Hönki aiemmalla väärällä vielä enemmän, niin saattoihan siinä tulla Roopelle ja kaarelle kristallin kirkkaaksi, että sinne lämäri.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kattelin sen tilanteen, niin ottaa se Myllyniemi jopa parikin askeleen painoa saumaan päin. Sitten Roopelta täydellinen lyönti, niin ei Myllyniemi kerennyt sanoa edes jymyä, niin pallo oli jo luukusta läpi.
Paitsi omaan silmään oli enempi Tikkakosken pallo. Ei ehdi vahti millään tuossa kuviossa jos luukkulyönti menee pesästä läpi niinkuin tuo. Toki erinomainen lyönti joka on myrkkyä juuri tuohon kuvioon jossa sieppari joutuu tulemaan vastaan näppiä varten kun ykkösvahti on noin takana.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Paitsi omaan silmään oli enempi Tikkakosken pallo. Ei ehdi vahti millään tuossa kuviossa jos luukkulyönti menee pesästä läpi niinkuin tuo. Toki erinomainen lyönti joka on myrkkyä juuri tuohon kuvioon jossa sieppari joutuu tulemaan vastaan näppiä varten kun ykkösvahti on noin takana.
Aika mahdoton siepparillekkin, kun on sen verran rajasta irti mitä pystyy ja ottaa pakollisen askeleen vastaan. Ei tuommoisiin vaan kerkeä. Joka tapauksessa lyöntihän oli täydellinen.
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Myllyniemi on nyt tosiaan ollut esillä ratkaisuhetkillä. Valitettavasti vaan ei niin hyvissä merkeissä Mansen kannalta. Lauantaina sitten sisuuntuneena huippupeli kuittina näistä.
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Noni. Sitten tuokin Myllyniemen piikkiin. Molemmisssa finaaleissa vielä tuon lisäksi häpläsi räpylän kanssa ratkaisuhetkillä. Heh!

Tää ei ole prosenttipeliä, vaan hermopeliä.
En näistä Roopen ratkaisulyönneistä kuitenkaan erityisesti Myllyniemeä syyttäisi. Joo, oli molemmissa osallisena ja ehkä otti eilen väärän askeleen keskelle päin, mutta jos olisi ollutkin lähempänä pesää, niin kuka ties Roope olis paukuttanut Myllyniemen ja Liljan välistä maisemiin. Ekassa finaalissa voittojuoksu tuli Myllyniemen räpylästä, mutta kyllähän tuossakin kova pomppiva hermopallo, jossa takaetenijä tekee vielä oikein ajoitetun maskin, on juuri sellainen missä räpylävirheen todennäköisyys on suurimmillaan olipa sielä ottamassa kiinni kuka tahansa. Annetaan näissä tilanteissa ennemmin kunniaa hyville sisäpelisuorituksille kuin moititaan juoksuja räpylästä tulleina.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
I

Olet oikeassa. Kyllähän toi Roopen läpäri oli täydellinen sisäpelisuoritus.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En näistä Roopen ratkaisulyönneistä kuitenkaan erityisesti Myllyniemeä syyttäisi. Joo, oli molemmissa osallisena ja ehkä otti eilen väärän askeleen keskelle päin, mutta jos olisi ollutkin lähempänä pesää, niin kuka ties Roope olis paukuttanut Myllyniemen ja Liljan välistä maisemiin. Ekassa finaalissa voittojuoksu tuli Myllyniemen räpylästä, mutta kyllähän tuossakin kova pomppiva hermopallo, jossa takaetenijä tekee vielä oikein ajoitetun maskin, on juuri sellainen missä räpylävirheen todennäköisyys on suurimmillaan olipa sielä ottamassa kiinni kuka tahansa. Annetaan näissä tilanteissa ennemmin kunniaa hyville sisäpelisuorituksille kuin moititaan juoksuja räpylästä tulleina.
Niin, aina sinne ulkokentälle ihan väkisinkin jää joku sellainen kohta, josta riittävän kovalla ja tarkalla lyönnillä pallon saa pöpelikköön, jos kenttä vaan itse esteettömyydessään antaa siihen mahdollisuuden. Kaikkia läpilyöntimahdollisuuksia on avaralla kentällä ihan silkka mahdottomuus pelata pois.

Joku Roope Korhonen kun on vielä semmoinen pelaaja, että kykenee lyömään pallon läpi ihan mistä päin kenttää tahansa, niin paha sitä on joka aukkoa lähteä tukkimaankaan. Aina sitä tilaa väkisinkin johonkin jää.
 
Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
Jonkun sää ennusteen mukaan, launtaina tulisi vettä aika runsaasti. Näkisin, että tämä on kyllä Jymyn leiriin päin. Jymyn etu jos peli pysyy nahuna ja yhden juoksun pelinä. Manse on selvästi ollut vahvempi sisällä, mutta viime pelissä Roope käänsi pelin täysin, ennen sitä Jymyn sisäpeli oli aivan tukossa.

Jymyn kopparit tekee kyllä paljon, ei sieltä vapailla pahemmin lähdetä. Merkistä lyötävä tai sitten oltava irti kolmoselta. Tässä on aina sitten riskinsä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kausi vetelee taas viimeisiään. Ihan hämmentävän nopeasti menee tämä aika. Aivan vastahan se oli, kun kautta käynnisteltiin Fuengirolassa.

Olihan tämä kausi aikamoista korpivaellusta. Ei keväällä ollut mitään harhaluuloja siitä, että sekä miehissä ja naisissa tullaan näkemään roppakaupalla tappioita, voitot ovat harvassa ja useaan otteeseen tulee sellaista turpasaunaa, että hirvittää katsoa.

Mutta ihan tämmöistä Via Dolorosaa ei sentään osannut uumoilla. Miesten kausi meni oikeastaan aika tavalla odotusten mukaisesti. En minä rehellisesti sanottuna yhtään tuon ihmeellisempää peliä odottanutkaan. Sarjapaikka säilyi vähän tuurillakin, mutta otetaan tämä toki vastaan.

Naisten kausi sen sijaan oli iso pettymys. Maltillisesti toki kauteen lähtiessä ajattelin, koska nämä toiset kaudet sarjanousijalle ovat usein niitä sitä ekaa kautta selvästi pahempia, Mutta siitä huolimatta ihan kauhea sukellus tämä oli.

Kauden allahan naisilta tippui jo kaksi tärkeää etenijää pois. HP:n sisäpeli oli koko kauden ajan jotain ihan naurettavan surkean ja ihan vaan tosi huonon välimaastosta. Ja tuo jalkojen puute siinä oli yksi isoimpia ongelmia. Näin mutulla sanon, että Haminan pelaajista tehtiin ruskosarjassa ihan ylivoimaisesti eniten kärpäsiä. Etenijät laitettiin koko ajan kärkkymään aivan hiton pitkälle ja ottamaan isoja lähtöjä kovalla riskillä tuon jalkanopeuden hitauden vuoksi. Ja tämä johti ihan valtavaan määrään niitä kärpäsiä. Eikä niistä päästy missään vaiheessa kautta eroon.

Tilanteiden rakentelu oli ensimmäisen puoliskon ajan ihan valtavan tuskallista katsottavaa. Muistan vieläkin joskus kesäkuun alkupuoliskolla, kun hakkasin päätäni vallikentällä takana oleviin mainoksiin, kun ei pysty enää hermostumatta katsomaan sitä mielikuvituksetonta ja tuskaista pallon hakkaamista etulukijan räpylään kerta toisensa jälkeen. Tekeminen mailassa oli aivan kauheaa katsottavaa, ja siitä näki pitkälle, että pelaajat ovat henkisesti aivan kipsissä. Ei nuo pelaajat mitään Itä-Länsi tason pelaajia ole, mutta eivät myös oikeasti myöskään niin huonoja, mitä silloin esittivät.

Siinä jossain kesä-heinäkuun vaihteessa tuo sisäpeli nyt sentään vähän alkoi parantumaan. Katsojan silmään vaikutti siltä, että siinä oli jo mietitty selvästi vähän erilaisia lyöntiratkaisuja, joilla sitä tilanteen tekoa saataisiin kohentumaan. Ja kyllä se kohentuikin. Noihin aikoihin pelinjohto myös vihdoin ja viimein alkoi nostamaan noita meidän junioreita rohkeammin kokoonpanoon. Ihmettelin alkukesästä, että minkä helvatin takia pelistä toiseen jääräpäisesti pusketaan sillä samalla kokoonpanolla ja samalla pelisuunnitelmalla, kun sokea Reettakin näkee, että se resepti ei vaan toimi.

Se mistä sitten ei päästy koko kauden aikana yli oli se, että krooninen kotiuttajapulahan meillä oli koko ajan. Taru Toikalla oli aika paljon heikkoja pelejä, ja kun tukea ei tule yhtään, niin vaikeaahan se pinnojen tekeminen on. Nämä pari superpesiskautta HP:lla oli se ongelma, että numerolle 4 ei vaan yksinkertaisesti ole olemassa kotiuttajaa. Tällä kaudella siinä pelasi isommaksi osaksi Reetta Juntunen, ja hänellä ei nyt vaan yksinkertaisesti riitä siihen rooliin taidot tällä tasolla, ja sanoisin että kun ei ne riitä oikein ykköspesiksessäkään. Täysin väärässä roolissa sisäpelillisesti, mutta kun ei siihen oikein muitakaan ollut laittaa. Nuori Mira Heikkilä tuolla numerolle pelasi myös aika paljon, mutta ei se oikein hänellekään se omin rooli ole. Hänestä voi tulla aikanaan todella hvyä sisäpelaajakin (räpylässä hän sitä jo on) Superiin, mutta ei se vielä oikein lähde. Voimaa tarvii lisää.

Sisäpelissä oli koko ajan myös se ongelma, että kun oikein kenelläkään pelaajalla ei ole minkäänlaista läpilyöntiuhkaa, niin helppoahan semmoista vastaan on vastustajan ulkokentänkin pelata.

Vaikka se peli paranikin tuosta alkupuoliskosta, niin ei se tarpeeksi parantunut siltikään missään vaiheessa. Kotivoitto Porista ja vierasvoitto Jyväskylästä hieman ehkä hämäsivät, koska kyllä se yleiskuva kuitenkin koko ajan oli se, että HP ei vaan osannut voittaa pelejä. Sisäpeli oli niin heikkoa, että se ei vaan antanut mahdollisuuksia pelata voitoista. Tämä korostui etenkin näitä "päävastustajia" vastaan. Vaikka pelit näennäisesti tulosta katsoen olivat usein tiukkoja 1-2 juoksun erolla, niin erittäin harvassa kuitenkin oli semmoiset matsit, kun sitä peliä katsoi, että olisi tullut jotenkin fiilis siitä, että HP hallitsee sitä peliä. Kyllä se vaan ottelusta toiseen oli sellaista räpiköintiä.

Joten putoaminen oli ihan ansaittua. Nyt saattaisi olla tervettä laittaa pelinjohtaja vaihtoon? Kaikki kunnia Jussi Toikalle siitä, että on ollut nostamassa oranssia sieltä suomarista aina Superiin saakka. Mutta nyt alkoi tulla sellainen fiilis, että rupeaako eväät olla syötyjä? Viestit kertoivat sellaista, että kauden aikana kaikkien pelaajien ja pelinjohdon välit eivät olleet kovin hyviä. Sen minkä kentällä näki oli se, että Toikka käytti ihan valtavan määrän energiaa tuomareille mussuttamiseen. Monta kertaa mietin katsomossa, että jumalauta jos minäkin näiden kaikkien värilasien läpi näen ja voin tunnustaa, että se tuomio meni nyt ihan oikein vastustajan hyväksi, niin älä nyt saatana aikuinen mies keskity siihen tuomareille valittamiseen noin paljon.

Ensi kauden ykköspesiksen joukkuetta rakennetaan sitten pitkälti näiden omien kasvattien varaan. Lähes kaikki ulkopuolelta tulleet pelaajathan ovat jo ilmoittaneet poistuvansa Haminasta. Ja tämä omien junioreiden varaan rakentaminen onkin ainut oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Kuten on monet kerrat tullut sanottua, niin HP:lla on tyttöpesiksen puolella aivan loistava tilanne. Hamina on jo monta vuotta kuulunut läpi koko tuon tyttöpesiksen junnuputken ihan maan parhaimpiin pesäpalloseuroihin. Hyviä ja lupaavia pesispelaajia on omissa junioreissa tämän kokoiseksi paikkakunnaksi ihan valtavasti. Pärjäsivät tänä kesänä taas kaikissa ryhmissä B-junnuista E-junnuihin erittäin hyvin.

Näistä olisi mahdollisuus rakentaa vielä vaikka mitä tänne Haminaan, jos tämä tilaisuus vaan osataan täällä nyt käyttää. Tietysti realiteetit ovat aina realiteetteja. Pesiksellä ei naisten puolella elä kukaan, ja se meinaa sitä, että opiskelu- sekä työkuviot alkavat jo tosi nuorena painamaan vaakakupissa paljon. Hamina ja tämä Kymenlaakson alue ei valitettavasti ole sellaista, joka näitä mahdollisuuksia ylettömästi tarjoaisi Sen vuoksi ei ole realismia, että nämä kaikki lupaavimmat juniorimme täällä saataisiin pidettyä. Mutta siitä huolimatta en mitenkään päin suostu hyväksymään myöskään sitä, että tämä seura olisi vain pelkkä kasvatusalusta sille, että kaikki lähtevät muualle. Jotenkin tämä mahdollisuus pitää nyt pystyä täällä hyödyntämään.

Tällä kaudella 16-vuotias Mira Heikkilä pelasi jo koko kauden naisten joukkueessa. Oli jo nyt joukkueen yksi parhaimmista ulkopelaajista. Tosiaan vielä kun saa fyysisiä ominaisuuksia kehitettyä iän myötä, niin muutaman vuoden päästä en ihmettelisi, vaikka olisi jo Itä-Länsi tason pelaaja. Kesken kauden mukaan hyppäsi 17-vuotias Vilma Tuutti. Tuli kyllä ennakkoluulottomasti sisään, ja siinä debyyttiottelussaan oli HP:n paras pelaaja. Ihan niin säihkyviä otteita ei sen jälkeen ehkä enää nähty, tai ainakin tekemisestä tuli epätasaisempaa. Siitä huolimatta täytti paikkansa hienosti, ja kertoohan se jotain että otti numeron 2 hihaansa täällä loppukaudesta useiden pelien ajaksi. Myös hänessä on potentiaalia todella hyväksi Superpesis-tason pelaajaksi.

Jonkin verran pelejä saivat myös 18-vuotias Nella Sarnikorpi ja 19-vuotias Annika Utriainen. Sarnikorvessa näen etenkin mahdollisuuksia, että jos jaksaa vaan treenata ja on nälkää kehittyä, niin myös hänessä on ainesta vielä tosi hyvälsi pelinaiseksi. Utriaisen tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että palaako ensi kaudeksi kasvattiseuraansa Kuusankosken Puhtiin vai jatkaako Haminassa? Hänelläkin kyllä eväät olisi siihen, että pystyy tekemään itsestään pelaajan, joka pelaa Superia useamman kauden ajan.

Sitten vielä maininta siitä ainakin omasta mielestäni koko tämän seuran kirkkaimmasta helmestä, eli 15-vuotiaasta Inka Hovista. Tämä nimi kannattaa laittaa naispesistä seuraavien mieleen. On niitä huhuja liikkunut, että olisi siirtymässä Jyväskylään ensi kaudeksi. Itse uskon siinä vaiheessa, kun sopimus johonkin seuraan julkistetaan. On kehittynyt viime kaudesta aivan valtavasti, ja jos kehityskäyrä jatkuu tähän malliin, niin tässä on sitten aikanaan yksi tämän valtakunnan parhaita naislukkareita. Ei ole myöskään ainakaan tässä vaiheessa mikään ulkopeliekspertti, vaan hänestä on ainakin naisten ykköspesiksessä ja tyttöjen Superissa todella paljon hyötyä myös sisäpelissä.

Näiden lisäksi tuolla 14-18 vuotiaissa on monta sellaista hyvin potentiaalista nimeä, joiden kehittymistä tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla jatkossakin. Tässä oli vain muutama.

Vielä kerran haluan painottaa sitä, että toivottavasti HP onnistuu tämän tilaisuuden käyttämään, ja myös haminalainen pesisyleisö ymmärtää tämän tilanteen, ja löytää paremmin vallikentällä naisten peleihin. Nyt 1-2 kautta naisten ykköstä, ja sitten uusi tuleminen Superiin, joka ei kyllä sitten sillä kerralla saisi enää jäädä miksikään visiitiksi, vaan sillä kerralla se paikka pitää ottaa ja pitää. Ei tällä juniorikavalkadilla voi asiaan suhtautua millään muulla asenteella mielestäni, kuin siten että pudotuspeleissä joka vuosi Superissa pelaava joukkue tästä massasta on kyettävä rakentamaan.

--------------------------------------------------------------

Miesten kausi meni sitten tosiaan oikeastaan ihan sillä tavalla, kuten odotinkin. Pelinjohtaja kertoi jo kauden alla hutunkeittäjissä, että ei hän tunne suurta osaa pesiksen säännöistäkään. Niin eihän tämä kauhean hyvää kuvaa tilanteesta anna. Häkämies vaikuttaa todella hyvältä ja mukavalta tyypiltä, jonka joukkueessa on varmasti miellyttävä ilmapiiri. Mutta ei mulla nyt mitään aivan valtavaa luottoa hänen toimintaansa kuitenkaan ole ollut. Ja nythän hän oli jo ilmoittanut, että ei tule olemaan seuran kanssa missään tekemisissä. jos joukkueen toimintatavoissa ei tapahdu muutoksia. Kritisoi siis sitä, että toimintaa johdetaan huonosti.

Ja kyllähän kieltämättä minulla on tuosta miesjoukkueen toiminnasta vähän samankaltaiset fiilikset olemassa. Mihin tuo toiminta on menossa? Mitä siitä ollaan yleensäkään mietitty? Kun se on tiedetty jo pitkän aikaa, että poikapesiksen puolella HP:lla on krooninen ongelma siinä, että oma junioritoiminta ei tuota pelaajia. Meillä on se yksi hyvä ikäluokka, jotka voittivat muutama vuosi sitten C-junioreiden SM-kultaa. Käytännössä meillä on siis se yksi ikäryhmä ja heidän lisäkseen pari muuta kaveria tuolta omista junioreista keiden varaan se tulevaisuuden runko pitäisi pystyä rakentamaan. Se on täysin kestämätön tie, ja ihan mahdotonta toteuttaakin täällä, että ullkopuolelta hankituilla pelaajilla tehdään joku Superpesisjoukkue.

Käytännössä tämä porukka on seuraavat pelaajat: Johannes Kiri (19), Mico Huttunen (19), Perttu Toikka (19), Akseli Toikka (19), Leevi Tuutti (19), Niilo Heiskanen (18), Elias Lahti (20).

Ja sen mitä olen näiden kavereiden pelejä nähnyt, niin valitettavasti ei kukaan näistä pelaajista tällä hetkellä osoita merkkejä siitä, että tässä on nyt semmoinen nuori kaveri, josta voisi odottaa sellaista eturivin liideriä, joiden ympärille Superpesiksen menestyminen rakennetaan. Huttunen ehkä tällä hetkellä potentiaalisin, Elias on jo todistanut, että pystyy olemaan hyödyllinen pelaaja Superissakin. Myös Kiri on tehnyt saman ja kummastakin Toikasta voi tulla vielä ihan ok-pelaajia. Tuo Heiskanen lyö kovaa ja voi sillä saralla joskus olla vielä ihan tekijämeis.

Mutta katsojalle ei ole kuitenkaan välittynyt sellaista kuvaa, että seurajohdossa olisi mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa tässä miespesiksen puolella. Vuosi kerrallaan vaan mennään, ja joka kausi jostain haalitaan vaan joku porukka, jolla yritetään sitten seuraava kesä ja ensi vuonna taas sama uusiksi.

Jos seurassa oltaisiin viisaita ja haluttaisiin menestyä, niin noihin yllä mainittuihin nimiin satsattaisiin täällä ihan hitosti. Nämä kaikki kaverit pitäisi saada pidettyä täällä, ja tarjota heille täällä hyvää treeniä. Jos siis tavoite on juurruttaa paikka pysyvästi Superiin.

En tuosta miesten pelaamisesta kauden mittaan jaksa sen enempiä kirjoitella. Kyllähän sen kaikki varmaan näki, miten paskaa se oli. Ulkokenttää vietiin kuin litranmittaa, ja sisäpelissä oli iso ongelma siinä, että numerolla pelaavissa ei ole yhtään sellaista pelaajaa, jolla riittäisi tuohon keskipalkkiin ottamaan kotiutusvastuuta.

Ihan tasaväkisesti Alajärveä vastaan pelasivat ja sitten ansaitusti Kankaanpää-sarja 3-0 meille. Rönkkö oli hyvä vahvistus meille, joka muuten jatkaa ensi kaudellakin. Hän ja Joosua Rättö viime kaudella on kovimmat lyöjäjokerit mitä meillä on pelannut varmaan sitten 90-luvun. Kortteenperä on myös ollut hyvä lisä, ja hänkin taisi olla jatkosopparin jo tehnyt, jos en nyt ihan väärin muista.

On huhuiltu, että Hackin ja Rouhiainen eivät pelaisi ensi kaudella Haminassa. Toisaalta on myös ollut puhetta, että Rouhiaisen kanssa on jo käyty neuvotteluja HP:n toimesta. Rouhiainen olisi kyllä tärkeää saada pidettyä. Hacklin nyt ei mikään massiivinen menetys olisi, jos Kiri saadaan jatkamaan Haminassa, joka voisi ottaa Hacklinilta vapautuvan kopparin paikan.. Ei ole enää sellainen takavuosien supervaihtaja. Onhan se pomppu osuessaan edelleen täysin tekemätön paikka kenellekään tehdä mistään paloa. Se pomppu ei vaan nykyään enää nouse sillä takavuosien mallilla.

Sasu saattaisi hyvinkin tulla takaisin, kun ei tuolla Hyvinkäällä jatka. Mutta eiköhän noita uutisia lähiaikoina ala kuulumaan, että ketä tulee ja ketä lähtee.

-----------------------------------------------------

Ihan pikaisesti vielä sitten muista joukkueista. Manselle ansaittu mestaruus ja kun ilmeisesti jatkavat tuolla samalla pumpulla ensi kaudenkin, niin vaikeaa on nähdä, että miten mikään porukka pystyisi heitä ensi kesänäkään voittamaan ilman jotain pahoja loukkaantumisia noille tärkeimmille pelaajille. Vähän tylsäähän tuo oli, mutta jos 3-0 viet, niin tulosta on silloin kunnioitettava.

Miehissä vielä homma kesken. Niin tasaisia pelejä ovat olleet ja Manse paljon niitä hallinnutkin, että ei tuossa voi vielä voittajaa varmaksi julistaa. On kuitenkin sanottava, että on tuo Sotkamon Jymyn kyky kääntää näitä isoja pelejä voitoiksi vaan aivan uskomaton. No okei, nyt on sanottava että tuossa game 2:ssa se ei ollut mitään sen mystisempää, kuin sitä että joukkueessa sattuu olemaan kaikkien aikojen paras pesäpalloilija, joka on semmoinen one of a kind tyyppinen pelaaja, joka ihan oikeasti pystyy itse päättämällä kääntämään koko ottelun suunnan täysin ylösalaisin.

Että ainakin yksi peli on vielä tätä kautta jäljellä.

Kiitos taas tästäkin kaudesta palstan pesisaktiiveille. Muutaman kuukauden tauko pesiksestä tekee ihan hyvää, niin jaksaa hallikauden koittaessa varmaan taas uudella innolla uppoutua tähän hienoon lajiin.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
@adolf älä nyt vielä aloita taukoa, kauden huipennus vielä edessä. Hatunnosto joka tapauksessa näistä sun postauksista ja oman seuran edesottamuksien kommentoinneista!

Ja piti siis kysyä tuohon edelliseen, että tiedätkö miksi Surakka siirtyi kesken kauden pois? Oliko skismaa pelinjohdon kanssa vai halusi vaan etäisyyttä? Eikös hän pelannut kuitenkin pääosin numerolla 2?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös