Mainos

Pesiskausi 2024

  • 287 184
  • 2 391

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Henri Litmanen lopettaa uransa. Tälle oli vahvistus Karjalaisessa. 12 kautta JoMassa, eikä väliin jäänyt yhtäkään runkosarjan kamppailua. Todellinen teräsmies, joka oli rakentamassa JoMaa huipulle.

Tämä finaalipaikkaan johtanut läpilyönti (ja sitä seurannut harhaheitto) ponnahtavat päällimäisenä mieleen Litmasen uralta. Vaikka etukäteen voitettuja mestaruuksia ei ole, niin tuolla hetkellä tuntui, että tuolla kaudella JoMa lopultakin menee päätyyn asti - ja menihän se.

JoMa voisi muuten palata tuohon 2018-kauden paita-designiin. Nykyiset peliasut näyttävät halvalta - se valkoinen pystyraita keskellä paidan etumusta saa paidan näyttämään enemmänkin tuulitakilta. Sinänsä peliin mitenkään liittymätön asia, mutta eihän tuollaisilla paidoilla edes ansaitse menestyä. ;)
 
Kouvolalla sitten selkä seinää vasten tänään Hiukassa. Näkisin, että KPL kyllä pystyy Jymyn voittamaan, JOS pystyvät pelaamaan omalla hyvällä tasollaan sisäpeliä. Jymy kyllä vie jos tuo KPL:n sisäpeli jatkaa yskimistään. Odotan erityisesti Kouvolan ykköskärjeltä vastaamista Jymyn kärjen tasoon, joka on ollut noin 80% pudotuspeleissä. Mitään ihmekautta ei Vihanto, Vikström tai Pekkinen ole pelannut, mutta niin vain pudotuspeleissä ovat pystyneet pelaamaan kauden parhaita pelejään ja Mäentaustalla, Vartamalla ja Pitkäsellä peräkkäiset onnistumiset ovat olleet kuin uhanalaiset eläimet - erittäin harvinaisia.

Toivotaan ainekin kovaa tunnetta ja viihdyttävää peliä, tiukkaa se tulee tänäänkin olemaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hollanti valittu elokuun pelaajaksi. Oliko täällä jo? Hieno ja ansaittu meriitti, vaikka toki räpylä vuotikin Mansea vastaan, kuten koko Kekin joukkueella. En tiedä olinko ensimmäinen, joka tässä keskustelussa Hollantia hehkutti tulevaisuuden tähtipelaajaksi joskus aiemmin, mutta sokea kanakin joskus löytää jyvän.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Kouvolalla sitten selkä seinää vasten tänään Hiukassa. Näkisin, että KPL kyllä pystyy Jymyn voittamaan, JOS pystyvät pelaamaan omalla hyvällä tasollaan sisäpeliä. Jymy kyllä vie jos tuo KPL:n sisäpeli jatkaa yskimistään. Odotan erityisesti Kouvolan ykköskärjeltä vastaamista Jymyn kärjen tasoon, joka on ollut noin 80% pudotuspeleissä. Mitään ihmekautta ei Vihanto, Vikström tai Pekkinen ole pelannut, mutta niin vain pudotuspeleissä ovat pystyneet pelaamaan kauden parhaita pelejään ja Mäentaustalla, Vartamalla ja Pitkäsellä peräkkäiset onnistumiset ovat olleet kuin uhanalaiset eläimet - erittäin harvinaisia.

Toivotaan ainekin kovaa tunnetta ja viihdyttävää peliä, tiukkaa se tulee tänäänkin olemaan.

Mäentausta kasiksi ja Laine keulaan. Ykköskärkeen myös haettu pituutta lisäämällä Latvala sinne.

Mielestäni perustellut muutokset. Mäentausta ei ole ollut parhaassa juoksussa ja Laine voi vielä nostaa kopin, jos ei pääse kentälle. Toisaalta, Laine on aiemmin pelannut aika ennakkoluulottomasti.

Muutoksiin Kopla ei kaadu, mutta herääkö - se on eri asia.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä on vielä yksi tekijä: 20-vuotiaat viettävät osan vuodesta armeijassa (ellei jostain syystä palvelukseen astuminen ole pidemmällä). Tällöin et juniorivuosista yli vanhennuttuasi pääse joko tekemään ehjää harjoituskautta (palvelus alkaa tammikuussa) tai kausi loppuu puolivälissä kesken.

Jos ei ole varmistettua paikkaa superpesikseen tai ykköspesikseen, se voi olla pelaajan jatkon osalta game over. Suomensarjaan kyllä kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan jonnekin (kärjistettynä), mutta välivuosi tuossa kohtaa on hankala. Toki armeijavuosi on ollut hankala paikka myös silloin kun se meni toisen A-poikavuoden kanssa päällekkäin, mutta A-ikäluokan mestaruussarjan pelaaminen motivoi suhteellisen paljon.
Nojoo, ongelma on todennäköisesti vähäisempi kuin arvaisi. Ainakin mitä itse tunnen urheilijoita jotka on armeijan käyneet niin armeijaan mentäessä usein on tehty se päätös joko jatkaa kilpailullisesti aikuisissa, lopettaa ura tai siirtyä höntsäilevämpään osastoon, vaikka opiskelupaikkakunnan divarihommiin. Aikalailla lajista toiseen.
 
AB84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Columbus Blue Jackets, New England Patriots
Sotkamo on Koplalle paras mahdollinen vastus. Tällä kaudella Kopla on hallinnut jokaista keskinäistä ottelua ja varmasti pelaajilla on hyvä boogie lähteä sarjaan.

Homma kulminoituu siihen, että kestääkö Purmosen räpylä jatkuvan painostuksen ja pystyykö Vartama pelaamaan numerolla 2 onnistuneen sarjan?
Kyllähän se tähän kulminoitui. Purmonen onnistui räpylässä paremmin, kuin vartama numerolla 2
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Enää Manse jäljellä pimeyden valtakuntaa vastaan... Jostain syystä KPL ei oikein ikinä herätä suuria toiveita Sotkamoa vastaan, ratkaisuhetkillä ne erot kiteytyvät, toinen suorittaa, toinen ei.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaahas ja akat nopeasti siis hus pois tieltä mestaruutta juhlimasta lauantaina, jotta äijjät pääsee pelaamaan. Joku hyvä syy sille, että miesten finaalisarjaa ei voitaisi aloittaa sunnuntaina?
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Jaahas ja akat nopeasti siis hus pois tieltä mestaruutta juhlimasta lauantaina, jotta äijjät pääsee pelaamaan. Joku hyvä syy sille, että miesten finaalisarjaa ei voitaisi aloittaa sunnuntaina?
Ilmeisesti Ylen televisiointi ja Mansen kolmanteen finaaliin klo 13 alkaen myymät liput oli suurin syy miksi mennään tuolla järjestyksellä. Itsehän olisin vaihtanut pelit toisin päin, mutta aina ei saa kaikkea haluamaansa. Ihmettelen myös, miksi edes alunperin otteluohjelmassa ei huomioitu mahdollisuutta, että naisten finaali voi olla samalla kentällä katkolla kuin miesten eka finaali pelataan. Mansen osaltahan vaihdos olisi ollut toteutettavissa, kun miesten välierä alkoi riittävän aikaisin,, että halukkaat saavat molemmat pelit katsoa livenä joko stadionilla tai kotona.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Onko koskaan aiemmin tapahtunut sellaista mitä tulevana lauantaina tapahtuu? Miesten ja Naisten finaalipeli pelataan samalla kentällä ja väliä näillä otteluilla on 3,5h.

Runkosarjassa näitä on ollut mutta onko finaaleissa?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onko koskaan aiemmin tapahtunut sellaista mitä tulevana lauantaina tapahtuu? Miesten ja Naisten finaalipeli pelataan samalla kentällä ja väliä näillä otteluilla on 3,5h.

Runkosarjassa näitä on ollut mutta onko finaaleissa?
Täysin käsittämätöntä kyllä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miesten pitäisi aloittaa oma sarjansa vasta sunnuntaina, jotta naiset saavat rauhassa pelata pelinsä ja hoitaa mahdolliset palkintojenjaot ja juhlat. Ei pitäisi olla niin vaikeaa ja jos tähän tilanteeseen ei oltu varauduttu, niin aika puuhastelua ollut taas.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Miesten finaali olisi tullut ehdottomasti siirtää sunnuntaille. Mutta Mansessa merkkaa enemmän se, miten paljon viinaa saadaan kansalle myytyä. Nyt naiset joutuvat pelaamaan kuin oltaisiin valtakunnallisella pesäpalloleirillä ja tämä on ehdottomasti väärin.

Paljon on vielä opittavaa.
 
On tämä iso häpeä kyllä, täysin noloa puuhastelua. Vaan se että asia jätetään seuran oman harkinnan varaan, on joidenkin muiden puuhastelua kuin Mansen. Heillehän tästä on selkeää hyötyä - jos Sotkamossa joskus olisi naispesäpalloa tällä tasolla (en pidätä hengitystäni) niin oltaisiinko nälkämaalla siis urheilullisia herrasmiehiä?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On tämä iso häpeä kyllä, täysin noloa puuhastelua. Vaan se että asia jätetään seuran oman harkinnan varaan, on joidenkin muiden puuhastelua kuin Mansen.
Juuri näin. Tähän pitäisi olla selkeä toimintamalli olemassa jo mieluiten ennen kauden alkua seurojen kohdalla, joilla on sekä miesten että naisten joukkue. Ei todellakaan pitäisi antaa seuroille mahdollisuutta puliveivata näitä ihan miten haluavat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mansen miehet ansaitsivat runkosarjan voitolla kolme lauantaifinaalia. Ei tuosta ole mitään järkeä seuran luopua, oluen myyntitulot ovat niin kovat.

Miesten peli alkaa siis 4h naisten jälkeen, hyvin ehtii mestaruusjuhlat alta pois ja katsomo tyhjäksi. Aiemminkin nämä on porrastettu, että voi telkkarista katsoa molemmat.

Jos menisi vitospelin naisilla niin seuraavana lauantaina on sama juttu.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Onko koskaan aiemmin tapahtunut sellaista mitä tulevana lauantaina tapahtuu? Miesten ja Naisten finaalipeli pelataan samalla kentällä ja väliä näillä otteluilla on 3,5h.

Runkosarjassa näitä on ollut mutta onko finaaleissa?
On ollut ainakin vuonna 1998 syksyllä - silloin samana sunnuntaina pelattiin Oulussa naisten viides ja miesten kolmas finaali, molemmissa myös ratkesi Suomen mestaruudet, kun Lipon miehet voittivat Kaisaniemen Tiikerit puhtaasti voitoin 3-0. Sen sijaan naisten puolella pelattiin täydet viisi peliä, mutta tässä ei Ouluun tullut mestaruutta vaan Vihdin Pallo voitti mestaruuden.

Nyt en kyllä yhtään muista paljonko näiden pelien välissä oli aikaa. Tuon muistan kuitenkin että ainoastaan miesten finaali tuli telkusta...
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mansen miehet ansaitsivat runkosarjan voitolla kolme lauantaifinaalia. Ei tuosta ole mitään järkeä seuran luopua, oluen myyntitulot ovat niin kovat.
Ei niin ja juuri sen vuoksi Manselta ei pitäisi edes kysyä. Tällaiseen pitäisi varautua jo siinä vaiheessa jopa, kun otteluohjelmia tehdään.
Miesten peli alkaa siis 4h naisten jälkeen, hyvin ehtii mestaruusjuhlat alta pois ja katsomo tyhjäksi. Aiemminkin nämä on porrastettu, että voi telkkarista katsoa molemmat.
Tuosta ei todellakaan ole mitään takeita. Runkosarjassa ei ole mitään palkintojenjakoa ja juhlia, joten hieman eri asia.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Luulen lopulta kuitenkin, että alkoholin myyntiä tärkeämpi seikka tuossa on ollut se, että mikäli miesten peli olisi siirretty sunnuntaille, seuraavana viikonloppuna pelit pyörähtäisivät Mansen kannalta ”väärin päin”. Tällä pelisysteemillä Jymyn kotipelit ovat sille vähän kuin vieraspelejä, kun joutuvat myös yöpymään matkalla. Tällä Manse saa kotiedusta maksimihyödyn.

Naisten peliä ei voitu oletettavasti siirtää sunnuntaille Ylen varaaman ohjelmapaikan vuoksi.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luulen lopulta kuitenkin, että alkoholin myyntiä tärkeämpi seikka tuossa on ollut se, että mikäli miesten peli olisi siirretty sunnuntaille, seuraavana viikonloppuna pelit pyörähtäisivät Mansen kannalta ”väärin päin”. Tällä pelisysteemillä Jymyn kotipelit ovat sille vähän kuin vieraspelejä, kun joutuvat myös yöpymään matkalla. Tällä Manse saa kotiedusta maksimihyödyn.
Tämä on kyllä hyvä pointti. Olisikohan parempi niin, että Sotkamo aloittaisi kotona ja Manse pelaisi kotona seuraavat kaksi peliä? Ei sekään kyllä ihanteellista olisi vieraissa aloittaa, vaikka toki sitten saisivat sen la-kotipelin ensi viikonlopuksi tuossa skenaariossa.

Pienempi ongelmahan se olisi tosiaan ollut, jos miesten ja naisten pelit olisi voitu pelata lauantaina toisin päin, kuten @sorza jo tuolla edellä mainitsi. Mutta toivottavasti tähän oltaisiin valmiimpia televisioinninkin puitteissa ensi vuonna, jos sama tilanne tulee eteen. Ja saattaa tullakin, sillä Mansella on vahvat jengit ensi kaudellakin.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En tiedä pelaajista yleensä. Mutta ainakin itseäni ärsyttäisi jos voittaisin mestaruuden. Niin mitalien ja pokaalien jaon jälkeen käsketään painumaan hiiteen pikaisesti. Jotenkin siihen kuuluu että saisi fiilistellä kentällä ihan rauhassa raskaan kauden jälkeen läheisten ja fanien kanssa jutustellen.

Muuten kyllä ymmärrän taloudellisen puolen ja kotiedun merkityksen myös päätöksenteossa. Mutta olisi tuota voinut hieman ennakoida liiton toimesta jo aiemmin. Varmasti olisi löytynyt kaikkien kannalta hyvä ratkaisu jos varasuunnitelma olisi ollut taskussa.
 
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu, Tshekki
On ollut ainakin vuonna 1998 syksyllä - silloin samana sunnuntaina pelattiin Oulussa naisten viides ja miesten kolmas finaali, molemmissa myös ratkesi Suomen mestaruudet, kun Lipon miehet voittivat Kaisaniemen Tiikerit puhtaasti voitoin 3-0. Sen sijaan naisten puolella pelattiin täydet viisi peliä, mutta tässä ei Ouluun tullut mestaruutta vaan Vihdin Pallo voitti mestaruuden.

Nyt en kyllä yhtään muista paljonko näiden pelien välissä oli aikaa. Tuon muistan kuitenkin että ainoastaan miesten finaali tuli telkusta...
Muistelisin, että naisten finaali alkoi jo klo 11:00. Miesten finaalin alkamisajasta ei mitään muistikuvaa. Tämän jälkeen taidettiin päättää, että pelit eivät voi alkaa ennen puoltapäivää.
Ei ole Oulun Lippo - niminen joukkue tuon vuoden jälkeen kultaa miesten (eikä naisten) puolella juhlinut. Eikä Kaisaniemen Tiikerit -nimistä pesäpallojoukkuetta ollut olemassa.

Se näistä muisteluista, takaisin tähän kauteen.
 
Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
En tiedä pelaajista yleensä. Mutta ainakin itseäni ärsyttäisi jos voittaisin mestaruuden. Niin mitalien ja pokaalien jaon jälkeen käsketään painumaan hiiteen pikaisesti. Jotenkin siihen kuuluu että saisi fiilistellä kentällä ihan rauhassa raskaan kauden jälkeen läheisten ja fanien kanssa jutustellen.

Muuten kyllä ymmärrän taloudellisen puolen ja kotiedun merkityksen myös päätöksenteossa. Mutta olisi tuota voinut hieman ennakoida liiton toimesta jo aiemmin. Varmasti olisi löytynyt kaikkien kannalta hyvä ratkaisu jos varasuunnitelma olisi ollut taskussa.
Eiköhän ne mestaruusjuhlat jatku ihan railakkaasti siitä sitten, jos Manse edes voittaa. Itseäni ei kyllä yhtään haittaa tai harmita, että naisten peli on ensin. Miesten finaalit on itselle se kovempi juttu ja olen ihan tyytyväinen, että se on jälkimmäisenä.

Näitä pelejä kuitenkin odottaa koko kesän, niin ei nyt jaksa harmitella miten päin noi pelit menee.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös