Mainos

Pesiskausi 2024

  • 287 166
  • 2 391

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä esimerkki Huotarin mielenmaisemasta on tämän päivänen kokoonpano Jymyä vastaan. Lähes poikkeuksetta huonosti numerolla 2 pelannut Kettunen on laitettu juurikin numerolle 2 ja hyvin numerolla 2 pelannut Piironen numerolle 1. Tuon lisäksi Nokkalaa roikotetaan edelleen mukana, kun vaihtoehtona olisi ottaa esimerkiksi Elmeri Lonkainen jo mukaan. Myös surkean heittokäden omaava Niemeläinen on jälleen kopparina, vaikka Hämäläinen on hoitanut tonttia huomattavasti paremmin pelaamissaan peleissä.
Heh. Ei varmaan noista palasista voi huonompaa kokoonpanoa tehdä mitä tänään on. Ok. Piironen ei ole mielestäni onnistunut niin hyvin roolissaan tänä vuonna. Mutta Kettunen ei todellakaan ole tuohon ratkaisu. Ja antaisivat jo Hämäläiselle vakipaikan jostain. Eivätkä pyörittelisi häntä jokaisella pelipaikalla. Esimerkiksi juuri tuo kopparipaikka olisi tähän kohtaan hyvä vakiinnuttaa. Ja Nokkalan vaihtaisin Lonkaiseen ihan heti.

Ei voi ymmärtää tätä kokoonpanoa. Rahat voi sijoittaa kotivoittoon tänään.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
JoMa on hukannut aikamoisen siivun pelaajabudjetista Topi Kososen tai Joni Rytkösen kaltaisiin hankintoihin, jotka ilmeisesti ovat olleet nimenomaan Huotarin haluamia vahvistuksia ja pelillinen arvo suhteessa hintaan on ollut Kososen kohdalla huono ja Rytkösen kohdalla olematon.

Kososella haluttiin varmasti sitä JoMalta puuttunutta johtajuutta ja Rytkösen osalta Huotaria nyt ainakaan on turha vetää vadille. Ennen skandaalia olisi kelvannut jokaisen joukkueen kokoonpanoon pl. (Komulaisen) Jymyyn.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On hoitanut ykköstilannetta 75% tehokkuudella. Aika erinomaisesti mun mielestä tuo on mennyt.
Jomaa hirveästi tullut seurattua, mutta eikös Piironen ole viime vuosina ollut Joman paras numerolla pelaavista? Sellainen pelaaja menee hukkaan ykkösenä ilman muuta. Ehkä Niko Korhonen on kohta kärkipelaajana.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
PattU:lla on tänään ja huomenna kaksi tärkeää vieraspeliä Kouvolassa ja Hyvinkäällä. Jos ylempään jatkosarjaan mielitään päästä, niin näistä molemmista pitää kolme pistettä ottaa. Tappio kummastakin niin haaveet ylemmästä sarjasta voi haudata.

Naisilla on tänään kotikentällä Seinäjokea vastaan mahdollisuus venyttää omaa voittoputkeaan kuuteen peliin. Huonon alkukauden jälkeen joukkue liitää viiden ottelun voittoputkessa ja on noussut mukaan tappeluun pudotuspelipaikoista. Viime pelissä vasta 14-vuotias Julianna Mäkelä toi ensimmäisen juoksunsa Naisten Ykköspesiksessä debyyttiottelussaan. PattU täydensi valmennustiimiään myös Sarita Heikkisellä, jolla löytyy mittava pelaajaura Naisten Superpesiksestä ja on toiminut myös PesäYsien pelinjohtajana kun Superissa pelasivat. Heikkinen on timantinkova vahvistus joukkueelle.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On hoitanut ykköstilannetta 75% tehokkuudella. Aika erinomaisesti mun mielestä tuo on mennyt.
Ja polttaa tai kopittaa itsensä aina perästä. Nyt viime aikoina on vähän enemmän saatu Korhoselle molemmat miehet eteen. Mutta olihan tuo prosentti huomattavasti kovempi mitä luulin.

Mutta taidan olla liian vaativa. :)
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta taidan olla liian vaativa. :)
Koko sarjassa on vain 3 pelaajaa jotka on tuota tilannetta purkanut paremmalla prosentilla, niin sanoisin kyllä, että nyt on vaatimukset kohdillaan jos ei ole kovin hyvin mennyt :) Niko Korhonen, Onni Määttä ja Aku Kettunen edellä.


ja Rytkösen osalta Huotaria nyt ainakaan on turha vetää vadille. Ennen skandaalia olisi kelvannut jokaisen joukkueen kokoonpanoon pl. (Komulaisen) Jymyyn.
Olihan Rytkösenkin käyrä ns. laskeva ennen skandaaliakin ja tuli kuitenkin suoralla kolmen vuoden lapulla. Mutta tuosta on turha jossitella, koska pelasi lopulta vain yhden pelin JoMassa ja kukaan ei voi varmaksi sanoa, olisiko Rytkönen saanut pelinsä uuteen lentoon uusissa maisemissa ja miten Rytkönen olisi vaikuttanut joukkueeseen. Se on ainoastaan varmaa, että yhden huippupelaajan palkan verran se on syönyt budjettia joka vuosi.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Olihan Rytkösenkin käyrä ns. laskeva ennen skandaaliakin ja tuli kuitenkin suoralla kolmen vuoden lapulla.
Laskeva, jos otetaan huomioon vain kausi 2022, jolloin oli jo sopimus JoMaan ja mielenkiinto edustaa Jymyä sen mukainen. 2021 vain 81 tuotua, joten en hirveästi antaisi painoarvoa tuolle Jymyssä pelaillulle viimeiselle kaudelle.

Enpä muista nähneeni hirveästi negatiivisia joensuulaiskommentteja Rytkösen siirron aikoihin. Helppo tietysti jälkikäteen moittia Huotaria tai seurajohtoa.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Koko sarjassa on vain 3 pelaajaa jotka on tuota tilannetta purkanut paremmalla prosentilla, niin sanoisin kyllä, että nyt on vaatimukset kohdillaan jos ei ole kovin hyvin mennyt :) Niko Korhonen, Onni Määttä ja Aku Kettunen edellä.



Olihan Rytkösenkin käyrä ns. laskeva ennen skandaaliakin ja tuli kuitenkin suoralla kolmen vuoden lapulla. Mutta tuosta on turha jossitella, koska pelasi lopulta vain yhden pelin JoMassa ja kukaan ei voi varmaksi sanoa, olisiko Rytkönen saanut pelinsä uuteen lentoon uusissa maisemissa ja miten Rytkönen olisi vaikuttanut joukkueeseen. Se on ainoastaan varmaa, että yhden huippupelaajan palkan verran se on syönyt budjettia joka vuosi.

Lasku johtui viimeisen kauden loukkaantumisista ja asenneongelmista, jotka on tälle veijarille ominaisia. Terveenä olisi varmasti auttanut joukkuettaan vähintään yhden mikkokanalan verran.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Enpä muista nähneeni hirveästi negatiivisia joensuulaiskommentteja Rytkösen siirron aikoihin. Helppo tietysti jälkikäteen moittia Huotaria tai seurajohtoa.
Eikä niitä ole ollut syytä kirjoittakaan. Itse en ole moittinut Huotaria tai seurajohtoa Rytkösestä jälkikäteenkään. Se oli kortti mikä ehdottomasti kannatti katsoa. Lopputulosta tuskin kukaan pystyi ennustamaan.

Huotarin ja seurajohdon moittimiset nykytilanteesta on sen sijaan täysin aiheellisia. Mikko Huotari on varmasti mukava ihmisenä, mutta oli aivan käsittämätön veto laittaa kolmen vuoden lappu nenän eteen tuolla pelinjohtokokemuksella. Huotari on ikävässä tilanteessa, koska kritiikki on sinällään kohtuutonta, koska ei voi odottaakaan mieheltä tuon enempää. Sen sijaan seurajohdon pitäisi tämä nähdä ja reagoida. Kolmen vuoden projekti näyttää menevän niin että ensimmäisellä kaudella otettiin maksimit huonoimmalla joukkueella ja viimeisellä mahalasku parhaalla joukkueella.
 
Viimeksi muokattu:

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Pelinjohtajat, etunenässä Iiro Haimi ja Mikko Huotari, ovat saaneet kohtuuttoman määrän paskaa niskaan tällä palstalla tällä kaudella. On laskenut ainakin omaa motivaatiota kirjoitella.

Mistä se johtuu/kielii? Kun katsoo sarjataulukkoa, niin yksikään joukkue ei saa lähellekään puhtaita papereita suorituksistaan (pl. ehkä Manse) ja kausi on ollut hyvin poikkeuksellinen tähän asti. Eikä se Komulaisellakaan mitään juhlaa ollut viime kaudella lähtökohtiin nähden.

Vähemmänkin pesistä seuranneet tietävät, että ykköskorin pelinjohtajia ei ole tällä hetkellä superissa kuin max. yhden käden sormilla laskettavissa. Heistä neljä johtaa peliä joukkueissaan ensimmäistä kautta. Missä armollisuus ja kärsivällisyys?

Olkoon pelinjohtajat miten surkeita tahansa, niin ainakin saadaan mielenkiintoinen loppuhuipennus tälle kaudelle. Se, jos mikä on arvokasta tälle lajille.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Rehellisesti voin sanoa, että nykypelinjohtajista en ottaisi ketään miesten superin pelinjohtajaa ennen Iiro Haimia. Ymmärrän toki kouvolalaisten katkeruuden miestä kohtaan, sillä Haimin takia Koplan edellinen mestaruus on jostain viisikymmentä-luvulta. Itse en kuitenkaan parempaa miestä tähän tilanteeseen keksi, kun Komulainen ja Doksa ovat erityylisiä pelinjohtajia kuin nyky-Jymyyn haluan.
 

Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
Vaikka Haimi ei ole miellyttänyt omaa silmää tai peli ei ole miellyttänyt, niin annetaan miehelle aikaa. Ei ole helppo paikka astua Jymyn viuhkaan ja ennenkaikkea Kuosmas Mikon jälkeen.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Vaikka Haimi ei ole miellyttänyt omaa silmää tai peli ei ole miellyttänyt, niin annetaan miehelle aikaa. Ei ole helppo paikka astua Jymyn viuhkaan ja ennenkaikkea Kuosmas Mikon jälkeen.

Jymyn pelaajien keski-ikä 25 ja rapiat vielä lisättynä tuohon niin ihan ok mennyt.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ja muuan Roope Korhonen hiukka nostaa tuota. :) Hyviä nuoria miehiä tuolla on tulossa ja ovat jo. Vielä kun Kalle saataisiin takaisin kentille.
Roope Korhonen, nuori ja lupaavaa kyky. Välillä jopa vähän naurattaa, että on edelleen niin ylivoimainen tähän sarjaan omassa roolissaan.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Roope Korhosen merkitys korostuu etenkin pudotuspelisarjoissa. Runkosarjassa vielä pinnoja hakkaa ihan samassa tahdissa muitakin ukkoja.

Mutta sitten kun noita pudotuspelejä ruvetaan ratkomaan, niin siellä se Roopen poikkeuksellisuus nousee esiin. Vastaavanlaista clutch-pelaajaa en minä ainakaan koskaan muista tämän lajin parissa nähneeni. Enkä etenkään ketään semmoista, joka olisi tuota tehnyt yhtä pitkään.

Puhutaan ihan yli lajirajojenkin hyvin harvinaislaatuisesta pelaajasta.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Roope Korhosen merkitys korostuu etenkin pudotuspelisarjoissa. Runkosarjassa vielä pinnoja hakkaa ihan samassa tahdissa muitakin ukkoja.

Mutta sitten kun noita pudotuspelejä ruvetaan ratkomaan, niin siellä se Roopen poikkeuksellisuus nousee esiin. Vastaavanlaista clutch-pelaajaa en minä ainakaan koskaan muista tämän lajin parissa nähneeni. Enkä etenkään ketään semmoista, joka olisi tuota tehnyt yhtä pitkään.

Puhutaan ihan yli lajirajojenkin hyvin harvinaislaatuisesta pelaajasta.

Roope määrittelee runkosarjan lämmittelysarjaksi (esim. Urheilucastin haastattelussa) ja pudotuspelit sitten niissä missä pelit ja mestaruudet ratkotaan.

Paljon on haastateltu ja riittänyt tarinoita kerrottavaksi uran varrelta. Näitä kaipaisi lajilegendoilta lisääkin, eri vuosikymmeniltä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Maila-Jussien Matilda Niskakangas sitten pisti Pattijoella melkoisen näytöksen pystyyn. Kolme kunnaria, yhdeksän tavallista ja kuusi tuotua. Ikinä en ole tuollaista dominointia nähnyt keneltäkään. Aivan ylikylän pelaaja Naisten Ykköspesikseen. Naisten Superissakin 16 lyötyä mikä on joukkueen toiseksi paras lukema Aino-Kaisa Mantereen jälkeen. 16-vuotiaana saa vielä molemmissa sarjoissa pelata. Tulee olemaan Seinäjoella vielä paljon iloa tästä pelaajasta.
 

Heinz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy
Viimeksi muokattu:
Rehellisesti voin sanoa, että nykypelinjohtajista en ottaisi ketään miesten superin pelinjohtajaa ennen Iiro Haimia. Ymmärrän toki kouvolalaisten katkeruuden miestä kohtaan, sillä Haimin takia Koplan edellinen mestaruus on jostain viisikymmentä-luvulta.
Kerrotko lihavoidusta kohdasta vähän lisää? Katkeruus on käsittääkseni väärä substantiivi kuvaamaan tuota suhdetta Haimiin ja varmasti suuri osa toivoo miehelle pelkkää hyvää. Se, että Kouvolassa ei Haimia pelinjohtajaksi kaivata, ei tarkoita, että Kouvolassa oltaisiin katkeria Iiroa kohtaan. Sinulle tuntuu olevan nykyisin tärkeää päästä nälvimään KPL:ää tai Kouvolaa, mutta harrastuksensa kullakin.

Neljä vuotta on kuitenkin pitkä aika yhden pelinjohtajan alaisuudessa ja siirto Jymyyn oli varmasti kaikille osapuolille hyvä ratkaisu.

Ja on myös Huotarin vastuulla peluuttaa tai olla peluuttamatta riippakiviä, mm. Nokkalaa jolla on aivan liian suuri rooli joukkueessa.
Nokkalan peliesitykset eivät ilmeisesti ole viimeaikoina ihan priimaa olleet? Olisi mukava kuulla jonkunlainen luonnehdinta Nokkalan kaudesta tähän asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös