Mainos

Pesiskausi 2024

  • 287 271
  • 2 391

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No ei kyllä mitenkään voi sanoa, että aina valittaisiin kaksi lukkaria Itä-Länteen. Idällä ei tainnut olla vuosina 2019-2023 kertaakaan kuin yksi lukkari. Lännelläkin oli ainakin vuodet 2021 ja 2022 vain yksi lukkari.

Joskus aikoinaan kahden lukkarin valinta oli järkevää, kun esimerkiksi Toni Kohonen, Jani Komulainen, Mikko Lahtinen, Topi Kosonen ja Juha Puhtimäki olivat primessä myös sisäpelaajina maan eliittiä. Mutta eihän nykylukkareista kenenkään sisäpeliosaaminen tällä hetkellä ole sitä tasoa, että ansaitsisi jokerin roolin arvo-ottelussa.

Näin äkkiseltään ei tule mieleen, että lukkari olisi koskaan loukkaantunut arvo-ottelussa, joten tuo on jokseenkin erikoinen ajatus, että sen varalta pitäisi yksi jokerin rooli täyttää varalukkarilla, jonka sisäpeliosaaminen muuten on heikkoa jokeripelaajaksi. Eihän seuratkaan arjessa varalukkaria roikota pelaavassa kokoonpanossa.

Loukkaantunut ei ehkä ole, mutta "äkillinen vatsatauti" taisi useammallekin iskeä ammon aikoina, kun pelattiin sunnuntaina, eli krapulasärkymisvaralle on valittu. Joskus on tainnut olla jopa kolmekin lukkaria mukana, tosin yleensä heillä on ollut myös sisäpeliroolia.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo, ja Lassila on pelannut viime kaudet kakkoskärjen vaihtajana ihan hyvällä menestyksellä. Voisi olla jopa heikoimmissa joukkueissa numerolla 2 tai 3. Mutta ei kyllä ole Itä-Länsi-tason sisäpelaaja, siitä ollaan samaa mieltä. Mutta menee joukon jatkeena numerolla 8 tai 9 siinä missä kuosat, komulaiset ja alasetkin. Nykypäivän muiden huippulukkarien tapaan on ulkopeli-spesialisti.
Millä kaudella Lassila on pelannut hyvällä menestyksellä vaihtajana? Mielestäni Lassila ei ole onnistunut vaihtajana oikein koskaan, vaan ainut kohtalaisesti hoidettu rooli on ollut kärjessä ja siihen ei juoksunopeus, eikä etenijän vaistot oikein riittäneet. Lukkarin tontilla on mennyt viime kausilla eteenpäin, mutta vaihtajana ei kyllä koskaan ole kummoinen ollut.
 

Nick Neim

Jäsen
Näin äkkiseltään ei tule mieleen, että lukkari olisi koskaan loukkaantunut arvo-ottelussa, joten tuo on jokseenkin erikoinen ajatus, että sen varalta pitäisi yksi jokerin rooli täyttää varalukkarilla, jonka sisäpeliosaaminen muuten on heikkoa jokeripelaajaksi. Eihän seuratkaan arjessa varalukkaria roikota pelaavassa kokoonpanossa.
En tiedä onko siinä mitään sen erikoisempaa ajatusta, tai että siellä erikseen nimenomaan pitäisi edes olla varalukkaria. Ainahan ei ole ollut, kuten jo itsekin sen esille toit.

Lähinnä sitä valinnan perustetta tai tarvetta tuossa toin esille, kun sitä kahden lukkarin valintaa ja tarvetta pohdittiin. Vai näetkö sitten jonkin muun kuin "varalukkarin" perusteen tämän vuoden valinnoille? Kuten jo sanoit, ei sisäpeliosaamisen puolesta valinnat ole perusteltuja, joten käännyn sille kannalle, että valitsijat ovat sinne syystä tai toisesta varalukkarit halunneet.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Veeti Kokko tekee debyytin Jymyn paidassa. Ihmettelyä on aiheuttanut vain se, että kesti näin kauan. Siellä on Jymyssä saanut peliaikaa mm. Jere Heikkinen, mutta pesiksen seuraava supertähti on lyönyt kumuraa Seinäjoella. Nyt ansaitusti Kokolle näytön paikka Mansea vastaan. Veetin vahvuus on todella yläkierteinen kupperi jatkeelle ja hakee aika hanakasti läpäreitä. Selkeimmät heikkoudet on ulkopelissä. Kokko tullee pelaamaan etukentällä ja Manse ei takuulla jätä testaamatta miten heittokäsi riittää. Pahoin pelkään, että tuo pelipaikka on vielä liikaa.
 

Hosaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Pallonlyöjät, KooKoo
Olisin ajatellut että Heikkis-Jere on laitettu treenaamaan ja Kokko tulee hänen tilalleen mutta se onkin toinen Jere eli Vikström joka otettiin pois.

En nyt noteerannut että Vikströmin pelissä olisi ollut mitään erityisesti vikana niin käviköhän loukkia vai mikä homma?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisin ajatellut että Heikkis-Jere on laitettu treenaamaan ja Kokko tulee hänen tilalleen mutta se onkin toinen Jere eli Vikström joka otettiin pois.

En nyt noteerannut että Vikströmin pelissä olisi ollut mitään erityisesti vikana niin käviköhän loukkia vai mikä homma?
Ikävä homma, mutta hyvä, että Kokko saa näyttöpaikan.
 

McPulju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi
En nyt noteerannut että Vikströmin pelissä olisi ollut mitään erityisesti vikana niin käviköhän loukkia vai mikä homma?
Ei ainakaan Joensuussa maanantaina lyönyt tai juossut kotarissa. Liekkö jotain vaivaa tullut pelin aikana?

Kokolle tsemppiä ja laukauksia, heti isoon rooliin. Meselle toivon myös onnistumisia tänään, sisällä ja ulkona.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Jymyltä lähes identtinen kauden aloitus kuin viime vuonna. Kauden alkuun pelkkiä voittoja, kunnes hieman ennen kesäkuun puoliväliä alkoi vaikea jakso. Viime kesänä neljän tappion putki 11.-21.6. ja silloinkin herkimmät viilteli jo ranteitaan.

Nyt ukot kuntoon ja uuteen nousuun.

Mukavan tasaiselta näyttää tuo sarjataulukko!
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Kertokaahan paremmin tietävät. Suomen keihäsmies sanoo haastattelussa, että eilisen karsintakilpailun (3 heittoa) jäljiltä ei ollut enää tänään seuraavana päivänä jaksamista ja energiaa heittää. Miten keihäänheitto eroaa esimerkiksi kopparin pesäpallon pelaamisesta? Samoja kovia repäisyjä saattaa tulla pelissä muutama kopparin paikalta, kun palo on yrityksessä. Ja ajoittain pelaajat pelaavat myös seuraavina päivinä? Vai ovatko suoritteet aivan erilaisia vaikutuksiltaan, keihään ja pesäpallon maksimaalisen pitkälle heitto?
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kertokaahan paremmin tietävät. Suomen keihäsmies sanoo haastattelussa, että eilisen karsintakilpailun (3 heittoa) jäljiltä ei ollut enää tänään seuraavana päivänä jaksamista ja energiaa heittää. Miten keihäänheitto eroaa esimerkiksi kopparin pesäpallon pelaamisesta? Samoja kovia repäisyjä saattaa tulla pelissä muutama kopparin paikalta, kun palo on yrityksessä. Ja ajoittain pelaajat pelaavat myös seuraavina päivinä? Vai ovatko suoritteet aivan erilaisia vaikutuksiltaan, keihään ja pesäpallon maksimaalisen pitkälle heitto?
Pesäpallo painaa 160 grammaa ja keihäs 800 grammaa. Molemmissa lajeissa heittojen pituudet on suurin piirtein samaa luokkaa ja heittojen määrät myös lähellä toisiaan jos otetaan ne täydellä teholla suoritetut heitot laskuihin. Eli heittovälineen paino on aika iso tekijä. Lisäksi heittotekniikassa on isoja eroja, koska pesäpallossa on tärkeää, että heitto lähtee nopeasti, kun taas keihäässä vain pituus ratkaisee. Kärjistetysti pesäpallon heitto lähtee pään vierestä, kun taas keihäässä heitetään olan yli.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Naisten puolella Kirittärissä ei ole oltu tyytyväisiä alkukauteen ja siellä on tehty perinteinen johtopäätös ja käännetty katse lopettaneisiin pelaajiin. Noora Matikka on toki pelannut alkukaudesta Kuusankosken Puhdin riveissä ja tänään Kirittärien kakkosjoukkueessa, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole hän joka comebackia virittelee.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tänään on sitten naisilla kotona voiton paikka ihan jo putoamiskarsintojen välttämisenkin näkökulmasta.

Mitään muutoksia ei ole tehty, vaikka tällä kokoonpanolla on otettu turpaan koko ajan.

Karmea on lukko etenkin sisäpelissä monella pelaajalla, enkä oikein tajua tätä jääräpäisyyttä. Puhdissa olisi pelaajia, joita voisi aivan hyvin kokeilla, kun se on nyt niin nähty että mitä tämä näillä pelaajilla on.

Noh, antakoon matsin näyttää miten käy, mutta paha pelko vaan on että se sama puristaminen jatkuu edelleen. Etenkin nyt kun tämä on tämmöinen "kuuden pisteen ottelu".
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Naisten puolella Kirittärissä ei ole oltu tyytyväisiä alkukauteen ja siellä on tehty perinteinen johtopäätös ja käännetty katse lopettaneisiin pelaajiin. Noora Matikka on toki pelannut alkukaudesta Kuusankosken Puhdin riveissä ja tänään Kirittärien kakkosjoukkueessa, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole hän joka comebackia virittelee.
Mäki-Maukola treenannut Kirittärien mukana viime ajat. Surkeaksi on Kirittärien touhu mennyt tässä lähiaikoina, kun ammattilaiset lähteneet tai pistetty pihalle ja puuhastelijat tulleet tilalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: zet

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pöytyä pelasi ykköspesistason ulkopeliä Haminassa, mutta niin vaan onnistui HP kotareissa häviämään heille. Alkaahan tämä aika huolestuttavaa jo olemaan. Tuo oma sisäpeli on vaan niin häkellyttävän pehmoista. En ymmärrä sitä, että miksi jääräpäisesti pitää vaan puskea näillä samoilla pelaajilla, kun sokea Reettakin näkee katsomoon asti, että tuo homma ei toimi.

Tuossa sisäpelissä on muutama todella iso ongelma:

- Joukkueessa ei ole sisäpelin pyörimisen kannalta olennaisen tärkeitä pelaajia, eli numeroita 3 ja 4 oikeastaan ollenkaan. Ei yksinkertaisesti ole superpesistasolle vaadittavia pelaajia, jotka pystyisivät noita rooleja pelaamaan. Mira Heikkilästä voi tulla todella kovakin pelaaja, mutta ei hänelläkään vielä riitä jakkarat hihassa superissa.
- Kotiuttaminen on lähes yksinään Taru Toikan varassa. Ja jos hänellä ei ole lyönti kepissä, niin ongelmat pinnojen lyömisessä ovat ihan ylitse pääsemättömiä.
- Vaihtolyöntien laatu. Kun oranssipaidan pelaaja lähtee yrittämään tuppinäpyä, niin sen tietää, että lähes kerta kerrasta se on laiton.
- Läpilyöntiuhkaa ei ole yhdelläkään pelaajalla juuri ollenkaan. Totta kai tuollainen helpottaa vastustajan ulkokentän pelaamista ihan hirveästi, kun ei ole mitään pelkoa siitä, että yhdelläkään pelaajalla riittäisi voima lyödä pallo läpi.
- Etenemisvoimassa annetaan paljon tasoitusta. Joukkueessa ei ole yhtään huippuetenijää.
- Ilmaiset palot, mitä annetaan joka pelissä.

Tänään tilanteiden tekeminen ei ollut edes niin tuskaista, kuten se tässä nyt on melkein koko ajan ollut. 3-tilanteita tuli kyllä ihan riittävästi, mutta tänään sitten taas oli se, että kotiuttaminen oli aivan surkeaa.

Lyödään nyt se verinen pihvi pöytään, ja sanotaan asia rehellisesti niin kuin se on: Joukkueessa on vaan tosi monta semmoista pelaajaa, joilla ei taso riitä superpesiksessä pelaamiseen. Todella hyviä ykköspesistason-pelaajia kyllä, mutta kun superissa ei riitä. niin se ei vaan riitä.

Viikonloppuna on tuplat Tahkoa vastaan. Sanomattakin selvää, että nyt niitä voittoja on tultava. Muuten putoamiskarsinnat kutsuvat.

Kyllä nämä paremminkin pystyisivät pelaamaan, mutta tuossa on nyt vaan niin älytön jännitys ja puristaminen päällä. Tuo kävi hyvin ilmi kotareissa, kun 2. koppari Juntunen saa läpärin jälkeen pallon käteensä samaan aikaan, kun lyönnin suorittanut Sveholm juoksee vasta kakkospesän kohdalla. Jollain ihmeen tavalla Juntunen onnistuu pomputtelemaan palloa niin paljon, että Sveholm juoksee tuosta vielä kunnarin, vaikka siitä olisi pitänyt pystyä ihan normaalilla suorituksella tekemään tästä lyöjäjokerista varmaan 10 metrin palo.

Huomenna sitten taas tuossa kentällä äijillä ihan vastaavanlainen pakkovoiton paikka IPV:tä vastaan.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaupin karnevaalit tekevät tänään paluun Tampereella. Stadion on nyt ilmeisesti rempattu tai jotain? Ja ensimmäisenä vierasjoukkueena paikalle saapuu Joensuun Maila.

JoMa ei ole pahemmin. Tampereella juhlinut. Taitaa olla yksi voitto neljästä pelistä. Jokohan tänään? Manse kävi ainakin rikkomassa Joensuun kirouksen aiemmin kaudella, niin nyt voisi olla Joensuun vuoro.

Joensuun kokoonpano on sama mikä ennekin Kettunen tulee takaisin. Ja muuten palikat on samalla lailla, kuin ennenkin.

Eli illalla olut auki ja karnevaalit käyntiin sisätiloissa Ruudun palvelusta. Mukava tapa aloittaa viikonloppu.
 
Viimeksi muokattu:

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Olipahan raikas esitys Ekon KiPalta! Pippola tietysti orkesterin johdossa kotiutuksilla 5/8, mutta siellä takoi pinnaa taululle 5 muutakin pelimiestä, ja KeKin kentästä. Toivottavasti tästä lähtee KiPan uusi nousu, olisi tervetullut takaisin kärkikahinoihin.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kitteen Pallo!! Vaikka näin JoMalaisena pitäisi olla vihattu paikallisvastus. Niin ei se vaan meillä päin oo niin justiinsa. Hienoa työtä tekee Sami Partanen! Ainakin alkukaudesta. Olisihan se ihan mielenkiintoinen shokki jos Kitee pystyisi pudottamaan jonkin "seitsikosta" alempaan sarjaan. Tulee kovat paikallisväännöt heinäkuussa!
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olipahan raikas esitys Ekon KiPalta! Pippola tietysti orkesterin johdossa kotiutuksilla 5/8, mutta siellä takoi pinnaa taululle 5 muutakin pelimiestä, ja KeKin kentästä. Toivottavasti tästä lähtee KiPan uusi nousu, olisi tervetullut takaisin kärkikahinoihin.
Samaa mieltä. On pelkästään mukavaa, jos Pallo Kiteeltä nousee takaisin kovien joukkueiden kastiin. Sami Partanen on jo hahmona sellainen, että menestystä suo. Hänen tieltään siirretty Juho Kaikkokin tekee tulosta naisten Superpesiksessä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös