Mainos

Pesiskausi 2021

  • 338 281
  • 2 276

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Jymy oli tänään Pihkalassa Jymy ja vei kaikki pisteet. Täytyy kyllä sanoa, että tämä pelinjohtaja Komulainen on raskas kaveri, mutta varmaan siksikin menestyy. Eihän tuollaista miestä jaksa vaan antaa mennä herran toiveiden mukaan. Nuorempi Komulainen on muuten todella hyvä lukkari ja se yksi toinen juniori, Kuosmanen, viskoo palloa hänkin lujaa. Tahkon olisi pitänyt lyödä pari kertaa enemmän läpi jos pisteitä olisi mielitty. Yksilösuorituksilla olisi pystytty vaikka voittoon, mutta eipähän pystytty.

Tahkohan oli keskikesän menestysjoukkue, kun kaatui oliko Vimpeli vaikka sitten tuli turpaan Kempeleeltä ja Raahelta. Korostan kuitenkin, että Tahko on pelannut korkeimmalla sarjatasolla yhtä soittoa lähes 50 vuotta joten suuresti ei ole syytä vittuilla, etenkin, kun täällä etelässä potkupallo ja muut paskalajit vievät pelaajia ihan kiitettävästi. Eihän jossain Vimpelissä varmaan edes ole potkupallokenttää, tai Sotkamossa, jossa kunnanhallitus on kieltänyt potkupalloilun ja toivon että Hyvinkäälläkin kiellettäisiin.

Elmo Peltonen oli numerolla ja pelasi siepparina hyvin. Hän on 2003-vuosikertaa. Toivon että hän jatkaa numerolla ja Raesmaakin numerolle ja Haukkala reserviin, jos vaikka Nikkanen taas loukkaantuu ja lyöjäjokeria kaivataan niin sitten Haukkala kentälle. Nurmio takaisin ykköseksi ja Pädi viitoseksi. Tämä ei ole menestyksen resepti, koska sellaista ei voi kirjoittaa näillä aineksilla, mutta jatkuvuuden tae. Ville Vierimaa jokeriksi. Nämä ovat radikaaleja ehdotuksia, mutta ihan sama ollaanko sitä runkosarjassa seitsemänsiä vai kahdeksansia.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Teillä oli @Turha Kaukalo paskat tuomarit tänään. Eihän noita päätöksiä voi muutella sen mukaan mitä Rantatorikka milloinkin sattuu haluamaan.

Kolme pistettä oli tavoite, koska enempää ei voi saada. Vikströmin Jere voisi palata ensi kesäksi kotiin. Eiköhän me tontti miehelle löydetä veden ääreltä.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Teillä oli @Turha Kaukalo paskat tuomarit tänään. Eihän noita päätöksiä voi muutella sen mukaan mitä Rantatorikka milloinkin sattuu haluamaan.

Kolme pistettä oli tavoite, koska enempää ei voi saada. Vikströmin Jere voisi palata ensi kesäksi kotiin. Eiköhän me tontti miehelle löydetä veden ääreltä.


Joo, huhujen mukaan tuomarit eivät olleetkaan liftanneet Jymyn bussiin vaan menneet omin neuvoin paikalle, joten syystäkin oli Komulainen kuumana kun ei menty niin kuin hän oli ajatellut ja omassa mielessään jo sopinutkin. Noh, toivottavasti 3 pongoa kuitenkin lohduttaa.

Otin muuten valokuvan pelin jälkeen, jossa näyn niin että takana on Roope Korhonen. Aion vaalia kyseistä kuvaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Alle metrin päässä olin parhaimmillani! Olen myös ollut Toni Kohosen lähellä.

Olet todellakin Hyvinkään menestynein (elossa oleva) pesäpalloihminen!

Aatu Saastamoinen on aivan hyvä poika. Erityisesti kaverin ulkopeliä on ilo seurata. Sen sijaan Matias Litmasen ura taisi mennä viime kauden loukkaantumiseen. Sääli.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Joo, huhujen mukaan tuomarit eivät olleetkaan liftanneet Jymyn bussiin vaan menneet omin neuvoin paikalle, joten syystäkin oli Komulainen kuumana kun ei menty niin kuin hän oli ajatellut ja omassa mielessään jo sopinutkin. Noh, toivottavasti 3 pongoa kuitenkin lohduttaa.

Otin muuten valokuvan pelin jälkeen, jossa näyn niin että takana on Roope Korhonen. Aion vaalia kyseistä kuvaa.

Niin meinaat että turhaan protestoi seeprojen koomailua?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
No ei kai tilanne ole näin paha?

Itse näen ainakin toisin. Toki Juha Korhonen aurinkolaseineen ja lyöntihansikkaineen on ikävän oloinen ihminen. Ja Rantatorikka on vähän kyseenalainen persoona. Enkä ostaisi autoa Riku Rantaselta.

Mutta pidän perinteiden lisäksi Jere Vikströmistä, Kalle-Tapio Huuskosta ja @Turha Kaukalo sta. Kaikki ovat tervetulleita Sotkamoon koska tahansa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Niin meinaat että turhaan protestoi seeprojen koomailua?

Vähän huumorilla heitin. Eihän se tuomareilta oikein hyvin mennyt. Mutta kolme pistettä tuli. Rantatorikka tosiaan kävi ihmeen kuumana. Näin THE TILANTEEN aika hyvin ja mielestäni se oli juoksu ja eikö siitä juoksu sitten lopulta tullut vai miten se meni.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: NaPa

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Näin THE TILANTEEN aika hyvin ja mielestäni se oli juoksu ja eikö siitä juoksu sitten lopulta tullut vai miten se meni.

Palo. Mutta seuraava syöttö mitätöitiin, koska Tahko halusi jatkaa vielä sisävuoroaan. Eihän sisäjoukkue voi estää lukkaria syöttämästä, vaikka edellinen tuomio ei miellyttäisi?
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Itse näen ainakin toisin. Toki Juha Korhonen aurinkolaseineen ja lyöntihansikkaineen on ikävän oloinen ihminen. Ja Rantatorikka on vähän kyseenalainen persoona. Enkä ostaisi autoa Riku Rantaselta.

Mutta pidän perinteiden lisäksi Jere Vikströmistä, Kalle-Tapio Huuskosta ja @Turha Kaukalo sta. Kaikki ovat tervetulleita Sotkamoon koska tahansa.


Mun on nyt syvennyttävä Miika Rantatorikan persoonaan. Hän harrastaa pyöräilyä. Kore Korhonen toki näyttää hurjalta ja suu kävi THE TILANTEESSA kovin, mutta hänellä on ekaluokkalainen joka tulee ottelun jälkeen isän syliin. Ja mitä sitä minä Komulaisestakaan mökötän. On hän sentään ollut osallisena tuon erään lukkarin ilmestymiseen maan pinnalle.

Mutta joo, oli yli 1500 katsojaa oikein eli sudeettisotkamolaisia paljon katsomossa. Vähän vähemmän oli edellisessä pelissä, kun Manse PP (Mani PP, kuten katkerasti joskus sanon) kävi vierailulla eikä silloinkaan saatu yhtään pistettä. Samoin kun Kouvola kävi kylässä. Tää on tätä. Mutta sain sentään Roope Korhosen samaan kuvaan!
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Täytyy kyllä sanoa, että tämä pelinjohtaja Komulainen on raskas kaveri, mutta varmaan siksikin menestyy. Eihän tuollaista miestä jaksa vaan antaa mennä herran toiveiden mukaan.

Ei varmasti kopissa ole helpoin kaveri, jos peliuran voiton himo ja omanlaisensa vittumaisuus on säilynyt. Muistan peliuralta ne haastattelut finaaleista, kun hieman ylimielisesti Komulainen kommentoi, että lukkarin kello kahden väärä oli tiedossa ja siksi pystyi vasurina painamamaan Hiukassa ykkösrajaan sellaisen leikkurin kunnarin arvoisesti sekä se, ettei Vimpelissä yleisön huutelu vaikuta heikentävästi peliin, koska tiedostaa ettei ne huonoille huutele. Tämänkin voisi kääntää niin, että joihinkin pelaajiin se huutelu vaikuttaa huonolla tavalla. Voidaan myös katsoa niitä peliuran tilastoja ja saavutuksia esim SM kultien määrässä.

Kyllähän se jostain kertoo, että Sotkamosta ovi ulos päin on Komulaisen pj kaudella ollut kohtalaista. J Korhonen, T Korhonen, A Korhonen, Tuikka, Vikström ja Väliaho sekä mahdollisesti ensi kaudeksi Piiponniemi, Kurikka, Laakso ja Rytkönen. Tuostakin porukasta jokainen voi haluamansa joukkueen muodostaa eikä olisi karsinnoissa.

Toisaalta Komulaiselle oli kaiken paskan niskaan saadessaan munaa pistää Väliaho katsomoon ja oma poika lavalle, minkä seurauksena Suomen mestaruus tuli. Olisi monelta pelinjohtajalta jäänyt tekemättä, jos olisi pelännyt huitelua nepoteismista yms.


Nuorempi Komulainen on muuten todella hyvä lukkari ja se yksi toinen juniori, Kuosmanen, viskoo palloa hänkin lujaa. Tahkon olisi pitänyt lyödä pari kertaa enemmän läpi jos pisteitä olisi mielitty. Yksilösuorituksilla olisi pystytty vaikka voittoon, mutta eipähän pystytty.

Nuorempi Komulainen on kyllä jotain mitä en hetkeen lavalla ole nähnyt. Jo edellisessä osassa viestiä viittaamani asia lavalle tuloon kesken kauden olisi hyvin monelle ollut lukkari uran loppu, mutta ehkä isän geeneistä on jotain tullut mukana. Aapo saisi hieman rauhoittaa esim kunnarin juhlimista, kun omaan silmään liian aikaisessa vaiheessa on jo matkalla kolmospesälle. On myös muistettava, että tämä on ensimmäinen täysi kausi lukkarina Superpesiksessä. Liveen jo laitoinkin, että Kuosmasellakin riittää käsi kopparin paikalta polttaa väliin uponnut lyönti ja siitä Komulainen sai vielä ristin kolmoselta takaetenijästä. Sen kyllä lasken takaetenijän virheeksi, koska pitäisi aina väliin tippuneen lyönnin jälkeisellä kotipesään suoritetun polttoheiton jälkeen ehtiä takaetenijänä kolmoselle.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Muistan peliuralta ne haastattelut finaaleista, kun hieman ylimielisesti Komulainen kommentoi, että lukkarin kello kahden väärä oli tiedossa ja siksi pystyi vasurina painamamaan Hiukassa ykkösrajaan sellaisen leikkurin kunnarin arvoisesti sekä se, ettei Vimpelissä yleisön huutelu vaikuta heikentävästi peliin, koska tiedostaa ettei ne huonoille huutele.

Alkuun totean, että Jani Komulainen on minulle nyt ja aina kaikista suurin tämän lajin saralla. Siksi näkemykseni on täysin puolueellinen.

Mutta minä en näe noissa lausunnoissa pätkääkään ylimielisyyttä. Noiden lausuntojen aikaan Komulainen ja Jymy olivat täysin ylivertaisia, eikä silloin kuulukaan nöyristellä. Komulaisen "ei ne huonoille huutele", Jimin "Kuosmanen, syksyllä oon sun tärkein mies" ja Roopen "Kohonen on tämän joukkueen toiseksi paras pelaaja" ovat osa sitä voittamisen kulttuuria. Joo, asiayhteydestä irrotettuna ehkä ylimielisiä lausahduksia, mutta kertovat rajattomasta itseluottamuksesta.

Yleisön asenne Sotkamossa on aina toisenlainen, vähättelevä. Oliko se nyt 2004 katsomosta kuultu legendaarinen "tämä on paskin Jymy 15 vuoteen". No mestaruus tuli ja samainen herrasmies antoi tunnustusta Poikaa nostettaessa: "ette te nyt umpipaskoja olleet".

Itseluottamus tekee voittajan. Siksi Jani Komulaisella ja Roope Korhosella on 25 Suomen mestaruutta.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Liveen jo laitoinkin, että Kuosmasellakin riittää käsi kopparin paikalta polttaa väliin uponnut lyönti ja siitä Komulainen sai vielä ristin kolmoselta takaetenijästä. Sen kyllä lasken takaetenijän virheeksi, koska pitäisi aina väliin tippuneen lyönnin jälkeisellä kotipesään suoritetun polttoheiton jälkeen ehtiä takaetenijänä kolmoselle.

Minusta tuo oli niin kuvaava tilanne. Supervuoroa taas luin ja siellä verrattiin Kuosmasta Rokkaan ("Täs siul on hyvä mies jne.") ja muistan kaverin itsevarmuuden jo viime syksyltä. Olin varma ettei saa poltettua ja sitten tämä toinen juniori vielä polttaa kolmoselle. Aivan poikia vielä mutta vain jotenkin ulkoisesti jos sitenkään. No varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan. Näen Elmo Peltosessa kyllä vähän samaa, nuori eikä huimaa.

Aivan junioriporukkahan tuo on. Mutta kai se on DNA:ssa tuo pesäpallon pelaaminen. Voitto vaikka kairataan. Ehdotankin, että jos Jymy-nimi alkaa Sotkamon suunnassa vituttaa niin muuttakaa nimeksi Sotkamon Kairaajat. Kysykää sitä tunnetta vaikka viime vuoden hopeajoukkueelta. Ei tuollaista voittamisen kulttuuria ole usein palloilulajeissa näkynyt. Ja tietenkin ne toisen jakson tarvittavat juoksut löi eräs herra... Tämä on niin huonosti käsikirjoitettua että pakko olla totta. Kun Tahko meni 3-2-johtoon niin sanoin että suuria vaikeuksia on luvassa ja niistä on selvittävä. Ehkä vielä tulee päivä että selvitään.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Joo, asiayhteydestä irrotettuna ehkä ylimielisiä lausahduksia, mutta kertovat rajattomasta itseluottamuksesta.
Ei pidä ymmärtää väärin. Itse enemmän arvostan tai jopa rakastan näitä ns ylimielisiä lausuntoja antavia pelaajia yli lajirajojen kuin niitä lässyn lässyn tehdään parhaamme ja katotaan mihin riittää kommentteja antavia. Pitää myös huomioida millä tavalla Jymyssä silloinkin kotiläksyt oli tehty, että lukkarin (en muista oliko Vimpelin Huuskonen) kello kahteen lipsahtavaa väärää käytettiin hyväksi. Sotkamon yleisöön en valitettavasti ole päässyt paikanpäällä tutustumaan, kun Tampereella asun, mutta pitää elämän tehtäväksi ottaa Hiukkaan tulo.

@Turha Kaukalo
Sitä eniten ihmettelen, miksi Tahko ei painostanut Jymyn koppareista enemmän, kun tiedossa oli ettei ihan parasta laatua ole. Kuosmasen edestä pompanneen kunnarin jälkeen tuli pari lyöntiä sinne, mutta muuten jäi vajaaksi. Itse ainakin olisin pistänyt junnu koppareille kokoajan painetta.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Aatu Saastamoinen on aivan hyvä poika. Erityisesti kaverin ulkopeliä on ilo seurata. Sen sijaan Matias Litmasen ura taisi mennä viime kauden loukkaantumiseen. Sääli.

Saastamoinen vaikuttaa lupaavalta kaverilta. Aikanaan tuli isänsä otteita seurattua ja hienoa että pojastakin tulee pelimies. Onko tuosta Litmasen tilanteesta tarkempaa tietoa? Hieman ihmettelin kun ei laitettu etenijäjokerina kertaakaan Rytkösen eteen juoksemaan ja muutenkin käytettiin todella vähän vaikka paikkoja siihen olisi ollut.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Onko tuosta Litmasen tilanteesta tarkempaa tietoa? Hieman ihmettelin kun ei laitettu etenijäjokerina kertaakaan Rytkösen eteen juoksemaan ja muutenkin käytettiin todella vähän vaikka paikkoja siihen olisi ollut.

Reisiluu napsahti poikki viime syksynä ja tämä on kerrottu julkisuudessa niin siksi en alavartalovammasta puhu. Litmasen kärki etenemisen kyvykkyydestä osviittaa antoi se, että Saastamoinen sai kahdella palolla viimeisellä lyönnillä vielä yrittää kentälle vaikka Jymyltä oli Jokerit Litmanen mukaan lukien käyttämättä.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Palaan vielä eiliseen tapaukseen, kun peli meni Pihkalassa poikki vaikkei ehkä mennytkään. Tahkon kakkospelinjohtaja (siis Meriläinen?) hilluu lautasen äärellä mutta älyää sitten oikein kiihdyttää vauhtia sieltä pois mutta kävipä vikapaikassa silti. Mikä tuosta olisi ollut oikea tuomio ja miten paljon tuomareilla on tuomion suhteen pelivaraa? En ole käynyt sääntökirjasta katsomassa. Ehkä kohta käyn. Tuleeko siitä jonkinlaista korttia hillujalle ja palo? Syötön kuulemma voi mitätöidä ja jos syöttötuomari ei syöttöä näe kunnolla niin luulisi että syöttö aika helpostikin mitätöidään. Piti jo keväällä tulostaa sääntökirja iltojen iloksi mutta en ole vieläkään sitä tehnyt. Olisi syytä.

Tapauksen lopputulema oli se, että Tahkon peli hajosi. Tai ei se nyt mitään eheää ollut ollut siihenkään saakka mutta jotain silti. Jymy taas sai boostia. Aivan turhaa oli taas ja tätä on nähty ennenkin. Pelaaminen lopetetaan kun siirrytään juoksun johtoon ja sitten mennään ulos viimeiselle tasoittavalle kauhomaan tyhjää. Tämä kyllästyttää todella paljon. En mainitse nimiä, mutta Tahkon tietyltä osastolta tätä pelin lopettamista kesken löytyy arsenaalistaan. Siksi olen ollut sitä mieltä, että Pädin siirtyminen pois ei ole aivan kamala asia etenkään, jos Ikonen tulee takaisin. Taisin mainita nimen.

Ensi viikolla on revittävä kotona ne kuusi pistettä ja pelattava keskittyneesti peli alusta loppuun. Tahkolla on pitkä perinne keskittymisen hajoamisessa, vaikka saivatkin erään Kallion kesälomille melkein neljännesvuosisata sitten. Eilen Tahko antoi Jymylle avaimet kouraan. Eipä voi enää mitään.

Edit. Tutkin vähän asioita. Teknisen palon voi tuomita hillumisesta. Jossain vaiheessa eilen paloja oli merkattuna kaksi, eli yksi palo etenijästä ja toinen, niin mistä se toinen tuli. Vai oliko vain taulunkäyttäjän sekoilua ja ihmetystä? Miten tuomari toimi? Tuliko toinen palo ykköselle? Annan näkemykseni: peliä olisi pitänyt jatkaa kahden palon tilanteessa (palo kotipesään ja tekninen palo) ja mitätöidä syöttö koska kakkospelinjohtaja hillui. Kakkospeejiille kanssa jotain korttia?
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllähän se jostain kertoo, että Sotkamosta ovi ulos päin on Komulaisen pj kaudella ollut kohtalaista. J Korhonen, T Korhonen, A Korhonen, Tuikka, Vikström ja Väliaho sekä mahdollisesti ensi kaudeksi Piiponniemi, Kurikka, Laakso ja Rytkönen. Tuostakin porukasta jokainen voi haluamansa joukkueen muodostaa eikä olisi karsinnoissa.
Niin onhan siitä huhuja ollut, että Komulainen ei olisi erityisen pidetty pelinjohtaja pelaajien keskuudessa. Toki tuosta listauksesta on hankalaa sanoa, missä tapauksissa syy tai edes osasyy lähtöön on ollut pelinjohtajassa. Ainakin Topi Korhosen ja Ville Väliahon kohdalla taisi olla se tilanne, ettei Jymy näitä edes halunnut pitää, kun Kalle Kuosmanen ja Aapo Komulainen käytännössä varastivat heidän paikat pelaavassa kokoonpanossa. Antti Korhosen lähdön taustalla taas oli työpaikan saaminen Kempeleestä ja ainakin omien puheidensa perusteella olisi ollut haluja jatkaa Jymyssä, mutta työkuvio ei tätä mahdollistanut. Vikströmin kohdalla lähtö isompaan sisäpelirooliin Hyvinkäälle oli mielestäni ihan looginen, kun Jymyn kärkikolmikkoon ei siinä kohtaa oikein ollut mitään asiaa.

Ja jos näitä potentiaalisia lähtijöitä tarkastelee, niin Kurikan lähtö johtuu haaveista tehdä baseball-uraa ja Piiponniemen mahdollinen lähtö siitä, että perhe asuu nykyään Haapajärvellä. Laakson lähdön kohdalla huhujen mukaan Sotkamo on ollut se, että joka ei halua käyttää ensi kauden optiota.

Mutta kieltämättä Markus Tuikan ja Jussi Korhosen lähdöt olivat outoja, kun lähtivät selvästi heikompaan joukkueeseen käytännössä identtiseen rooliin, missä olivat myös Jymyssä olleet. Ja ehkä vielä oudompaa on se, että Sotkamon imu saada sisään huippupelaajia muualta tuntuu heikentyneen. Ei ole salaisuus, että Sotkamo lähivuosina on havitellut kovasti esimerkiksi Teemu Nikkasta, Onni Määttää ja Hannes Pekkistä Kainuuseen, mutta eipä heillä ole ainakaan riittäviä haluja ollut Sotkamoon siirtyä. Nytkin huhujen mukaan Jymy on halunnut Vikströmin takaisin, mutta Jere haluaa jatkaa ennemmin Hyvinkäällä.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Annan näkemykseni: peliä olisi pitänyt jatkaa kahden palon tilanteessa (palo kotipesään ja tekninen palo) ja mitätöidä syöttö koska kakkospelinjohtaja hillui. Kakkospeejiille kanssa jotain korttia?

Tästä täysin samaa mieltä. Eihän missään tilanteessa voi olla niin että kotipesään marssii pelitilanteeseen kuulumaton henkilö pelin ollessa käynnissä. Sen täytyy ehdoitta tarkoittaa varoitusta, muuten tuo linja tuottaa jatkossa ihan helvetisti ongelmia. Onhan jo pelkällä sisäkaarella seisominen varoituksen paikka jos siellä on sellaisia jalkoja joiden siellä ei kuulu olla. Tässä vielä ymmärtää tuomareiden näkemyseroja mutta herranjestas kun aletaan hillumaan jopa lyöntisektorissa..

En oikein ymmärrä kannanottoja joiden mukaan tuo tilanne meni täysin oikein. Tuomarit kusi tuon tilanteen täydellisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös