Mainos

Pesiskausi 2021

  • 338 266
  • 2 276

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat




Hyvää keskustelua HP:n tilanteesta. Aika kieli keskellä suuta välillä koittavat muotoilla ajatuksiaan, mutta pesisväki on onneksi kohteliasta sakkia.

Samaa mieltä oltava tuosta, että kapeahan se HP:n sisäpeli on. Lähtökohtaisesti on niin, että ykköskärjen on toimittava ja sillä pitäisi saada tilannetta päälle säännöllisesti. Taso putoaa kuitenkin niin paljon sitten, kun mennään tuonne isommille numeroille.

Erik Lahdesta esitän ehkä hieman eriävän mielipiteen. Hän oli niin hyvä viime kaudella, että uskon tästä löytyvän sellaisen kaverin, että hän tulee yllättämään monet superissa. Tosi hyvä jätkä tuossa etukentällä.

Siitä olen myös eri mieltä, että Juha Toikka pistettäisiin jokeriksi. Kyllä hänet on saatava tuonne numeroille. Hän ensinnäkin edelleen on ihan helposti tuon joukkueen neljän parhaimman polttolinjapelaajan joukossa, ja toisekseen jos hän ei pelaa numerolla, niin sitten tuossa yhdeksikössä ei ole kyllä lähtökohtaisesti ensimmäistäkään superpesistason hyvää kotiuttajaa. Noh.. Sasu tietysti on hyvä kotiuttajakin, mutta aika varmasti hänen numeronsa tulee olemaan 3 ja ajatuksena ei ole pelata hänelle kotiutuspaikkoja, vaan hän tulee olemaan etutilanteiden purkaja. J. Toikka pelaa omissa papereissani numerolla 4 ja ulkopelipaikka löytyy sitten jostain päin sitä polttolinjaa. Joona Mäkelä ei myöskään missään universumissa tulee pelaamaan numerolla 5, kuten herrat tuohon listaansa olivat laittaneet. Hän on joko numeroilla 1-2 tai sitten 6-7.

Jos minä päättäisin niin tuo ykköskärki rakennettaisiin muodossa:

1. J.Mäkelä
2. Rouhiainen
3. S. Toikka
4. J. Toikka.

Heikkilä sitten jokeriosastolta tulee tarjoamaan tukea, jos Mäkelä ja/tai Rouhiainen ei onnistu omissa suorituksissaan. Siinä se ykköskärki on ja mihin HP:n tilanteiden teko nojaa ja alleviivaa kyllä sitä, miten kriittistä tuon onnistuminen on.

Ulkokentällä suurin kysymysmerkki löytyy tosiaan tuosta polttolinjasta. Saas nähdä ketä siinä sitten tulee pelaamaan, mutta itse en kyllä usko että Heikkilää siinä nähdään. Ei hän mahtunut viime kaudellakaan ulkokentälle, niin miten nyt sitten, kun sinne on tullut vahvistuksena esimerkiksi Kotroa sisään? Heikkilä oli ykköspesiksen paras pelaaja viime kaudella 1. ja 1-2 tilanteiden purkajana. Pelasi lähes koko kauden jokerina, ja luultavimmin tulee jatkamaan samassa roolissa. On myös jonkinmoinen etenijä. joten pystyy tarvittaessa ottamaan sitäkin roolia.

Mäkelät ovat luottoratsuja olleet jo pitkään Haminassa, mutta he ovat kyllä iso kysymysmerkki, että riittääkö taso enää tällä sarjatasolla? Otso on pelannut monia vuosia jo sitä 2. vahtia ja pahoin pelkään, että tuosta 2. pesän jatkeelta ja suoraan rajaa pitkin tullaan Haminassa moukuttamaan monta läpilyöntiä, jotka ovat aina käytännössä varmoja kunnareita. Korkeintaan erinomaisella ennakoinnilla pystyy koppari pysäyttämään siitä jatkeelta menevän pallon, mutta muuten ne menee kyllä aina niin kauas, että siinä ei lyöjällä tule edes hiki kiertäessä kenttää.

Kaikkien pelaajien ollessa terveinä joku sellainen pelaaja, joka "kuuluisi olla" kokoonpanossa pitää aina jättää ulkopuolelle. Mielenkiintoista nähdä, miten tuota palettia pyöritetään. Kuten herratkin tuossa videolla sanovat, niin Jani Ahonen olisi tosi hyvä saada pelaavaan kokoonpanoon. Juuri noiden vahvuuksien vuoksi, jotka hekin tuossa videolla mainitsevat. Ongelmaksi vaan muodostuu se, että ulkokentälle häntä ei pysty laittamaan, ellei Muuruvirtaa pullauteta kokoonpanosta kokonaan pois. Eli Ahosen voi pistää ainoastaan jokeriksi. Mutta kenet hän sitten jokerikolmikosta pystyy pistämään pihalle? Yksi vaihtoehto toki olisi se, että HP pelaisi ainoastaan yhdellä lyöjäjokerilla, joka mahduttaisi Ahosenkin varmasti kokoonpanoon, mutta sitten taas tullaan siihen, että jo entisestäänkin ohutta kotiuttajakaartia jouduttaisiin ohentamaan vielä entisestään. Kyllä se Leskinenkin nimittäin superissa juoksuja lyö. Ja vaikka hänellä nuhaista olisikin, niin kyllä siellä pitää kuitenkin jokeriosastolta toinen edes teoreettisesti kotiuttamiseen kykenevä kaveri löytyä Lukkarin lisäksi. Numeroilla niitä kotiuttajia kun on niin hirmuisen ohkaisesti.

Toki toinen vaihtoehto tuon ykköskärjen rakentamiseen voisi olla se, että Otso jätettäisiin kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle ja Heikkilä nostettaisiin numerolle. Näin tuon ykköskärjen voisi rakentaa seuraavasti:

1. J. Mäkelä
2. Rouhiainen
3. Heikkilä
4. S. Toikka
5. J.Toikka

Tuo toisi ainakin pikkaisen enemmän leveyttä tuohon lyöntirintamalle ja sitten sen Ahosen voisi nostaa jokeriksi, joka taas edesauttaisi tuon 2. kärjen pelaamista, kun Ahosta pystyisi ykkösen onnistuessa käyttämään siinä. Tämä olisi itse asiassa omasta mielestäni sisäpelin kannalta parempi ratkaisu. Ulkopeli arveluttaa tässä skenaariossa, mutta niin se arveluttaa kyllä muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Kausi 2021 on avattu. Valitettavasti Kauppiin ei päässyt, mutta striimiltä tuli Mansen ja Pesäkarhujen peli katsottua.

Peli päättyi Pesäkarhujen 0-2 (2-6, 2-4) voittoon.

Mansen pelistä kyllä huomaa turhan selvästi, että ykkös ysistä puuttuu Hukka, S Sallinen, Ala-Lipasri ja mahdollisesti Kemppainen, jos häntä peluutetaan ulkona Frantsilan sijasta. Varmasti jokaisen joukkueen pelissä näkyisi, jos kokoonpanosta olisi poissa yksi sarjan parhaista lukkareista ja sarjan paras pelaaja.

Pori pelasi käytännössä ykkös kokoonpanoilla, paitsi Arbelius varmaan palaa lainaltaan takaisin jokeriksi, kun syksy saapuu. Itävalolta nähtiin aivan huikea kakkos rajan leikkuri, mikä osaltaan ratkaisi sen. Tosin sen verran otan lyönnistä pois, että se saattoi lipsahtaa lukkarilta sinne kello 10-11 pieneksi vääräks, mistä on hyvä lyödä kakkos rajaan leikkuri.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
HP nappasi juuri voiton KPL:stä supervuorossa. 9-3, 0-3, 1-0 taisi mennä juoksut.

Molemmilta puuttui tärkeitä pelaajia joukkueista, ja varsinkin KPL oli hyvin vahvasti 2. miehistöllä liikenteessä.
 

Veterano

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hallitsevan mestarin Kirittärien harjoituspelit käynnistyivät eilen ryhdikkäällä esityksellä.

Kirittäret - Rauman Fera 2-0 (2-0, 12-1)

Kuvia ottelusta löytyy täältä.
 

Liitteet

  • K204B.jpg
    K204B.jpg
    857,9 KB · kertaa luettu: 98
Kaksinkertainen vuoden lukkari Janne Kivipelto jatkaa Kouvolassa vuoteen 2022. Tämän jälkeen sitten kaudelle 2023 on todennäköisesti erittäin erittäin lupaavan Elias Pitkäsen vuoro mestaroida KPL:n ulkopeliä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Mistä nykyään mahtaa löytää maratontaulukon? Kovasti olen yrittänyt etsiä, vaan ei ainakaan mun Google anna vastausta tähän.
 

Histo

Jäsen
Varsinaisesti se ei tästäkään linkistä suoraan löydy, mutta sivun lopusta pääset lataamaan Excel-tiedoston. Muutakin tutkittavaa tuota löytyy kiinnostuneille: Loimaan Palloilijat

Miesten maratontaulukon kärkipäässä tapahtui viime kaudella kaksi "ohitusta", kun Vimpelin Veto siirtyi kakkospaikalle Hyvinkään Tahkon edelle ja Kouvolan Pallonlyöjät ohitti (taulukon kärkisijaa vuoteen 2011 asti pitäneen) Jyväskylän Kirin ja nousi neljänneksi. Itselläni tosin on se kerettiläinen ajatustapa, että Kiteen Urheilijoiden ja Kiteen Pallon tilastot voisi laskea yhteen ja tuolloin KiPa/KiU olisi 1604 pisteen myötä sijalla neljä. Samalla toki muutama muukin seura, jonka nimi on vaihtunut muun kuin konkurssin kautta saisi lisäpisteitä. Mutta se tästä.

Linkki johtaa kattavalle pesäpallon historiatilastosivustolle.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Pesiskausi avattu, kun Kempele kaatui harjoitusottelussa 1-0. Ensimmäinen jakso oli aika takkuista, mutta toisella jaksolla PattUn sisäpeli aukesi ja aukkoja vieraiden ulkokentästä alkoi löytyä. Kotijoukkueen hahmo toisella jaksolla oli kunnarin kiertänyt Simo Rahunen. Lauantaina harjoituspelit jatkuvat ottelulla Sotkamoa vastaan ja siitä pelistä voi jo ehkä päätellä missä joukkue menee tällä hetkellä.
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Pesiskausi avattu, kun Kempele kaatui harjoitusottelussa 1-0. Ensimmäinen jakso oli aika takkuista, mutta toisella jaksolla PattUn sisäpeli aukesi ja aukkoja vieraiden ulkokentästä alkoi löytyä. Kotijoukkueen hahmo toisella jaksolla oli kunnarin kiertänyt Simo Rahunen. Lauantaina harjoituspelit jatkuvat ottelulla Sotkamoa vastaan ja siitä pelistä voi jo ehkä päätellä missä joukkue menee tällä hetkellä.
Joo, Kekillä aika junnupitoinen porukka eilen kasassa, joten johtopäätöksiä ei voitane tehdä suuntaan eikä toiseen. Se pelistä jäi Kekille käteen, että kuka ikinä (Holma/Savikoski A.?) kolmosrajassa seisoikin, niin ei hän kuuluu, ainakaan vielä, Superin joukkueeseen räpylä kädessä. Siltä tontiltahan PattU juuri löi voittoon tarvittavat juoksut läpilyönneillä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sotkamo kaatui 2-0. jaksovoitot PattUlle 5-0 ja 3-0. Pattijoen peli toimi tänään hyvin varsinkin ulkona, tosin totuuden nimessä on sanottava ettei Jymy ollut likimainkaan parhaalla kokoonpanollaan liikenteessä. Ensimmäinen jakson ratkaisi Haapakoski lyömällä toisen aloittavalla neljä juoksua, Pelto löi yhden. Toisella jaksolla Haapakoski, Kosonen ja Keski-Koukkari löivät kukin yhden juoksun.

Näiden kahden pelin perusteella voi sanoa, että PattUn joukkue vaikuttaa viimevuotista vahvemmalta. Vieläkään ei kuitenkaan sellaista todellista tasonmittaria oikein ole vastaan tullut, koska Sotkamollakin oli aika junnupitoinen joukkue tänään kehissä. Ehkä pitää odottaa sarjan alkuun, että nähdään PattUn todellinen taso.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Onko B-junioreiden tai junnujen otteluohjelmista ylipäätänsä vielä mitään käryä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pesisfinaalia puuhataan Olympiastadionille, nurmelle kipattaisiin hiekkaa – idealle täystyrmäys

"Pesäpalloliitto harkitsee miesten ja naisten loppuotteluiden viemistä Olympiastadionille vuonna 2022. Suomen mestaruudet ratkaistaisiin vain yhdessä ottelussa."

Ai että mitä kiimaa. Tai sitten ei.

Eiköhän se olisi jo pesäpallonkin aika lopettaa se PK-seudun kiinnostuksen tavoittelu.
Urheilullisesta näkökulmasta heitän täystyrmäyksen täältäkin idealle. Läpilyöntien mahdollisuus on niin olennainen asia pesäpalloa, että sitä ei saa umpinaisilla stadion olosuhteilla pilata. Yksittäisissä runkosarjan otteluissa vielä menee, mutta ei missään nimessä mihinkään ratkaisupeleihin.
 

Histo

Jäsen
Onko B-junioreiden tai junnujen otteluohjelmista ylipäätänsä vielä mitään käryä?
Löytyvät PPL:n sivuilta: Poikien Superpesis - Pesäpalloliitto
Tosin niihin voi edelleen tulla muutoksia, kun ylempien sarjojen ottelusiirtojen takia päivityksiä pystyy tekemään 20.5. saakka.

Tulospalvelu on myös uudistettu ja löytyy entisestä osoitteesta. Vaatii vielä jonkun verran viilauksia ja parannuksia sekä kännykkänäkymän käytettävyyteen muutoksia, mutta nyt sivuille tulee peleistä lyöntikohtainen liveseuranta.

Tässä linkki liiton uutiseen.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Yu-stadionilla toki läpärille on vielä tilaa, jos kenttä on järkevästi sijoitettu, juoksuradattomalla ei, eli kyllä olympiastadionilla vielä voisi kohtalaisesti läpi lyödä. Idea on vaan muilla tavoin pöljä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Urheilullisesta näkökulmasta heitän täystyrmäyksen täältäkin idealle. Läpilyöntien mahdollisuus on niin olennainen asia pesäpalloa, että sitä ei saa umpinaisilla stadion olosuhteilla pilata. Yksittäisissä runkosarjan otteluissa vielä menee, mutta ei missään nimessä mihinkään ratkaisupeleihin.
Joo, ja koko ajatus, että paras viidestä sarjan(katsomot täynnä ja tunnelma katossa) sijaan pelattaisiin yksi peli jossain puolueettomalla höpökentällä, niin ei missään nimessä. Ymmärrän, että näkyvyyttä tarvitaan, mutta tämä ei ole se tapa. Pesisväkikin vihaa tätä jo valmiiksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ymmärrän, että näkyvyyttä tarvitaan, mutta tämä ei ole se tapa. Pesisväkikin vihaa tätä jo valmiiksi.
Niin, laji halutaan saada kasvamaan ja eihän siinä mitään. Näin kuuluukin toimia. Mutta tämä ei tosiaan ole se tapa, ja tuolla ViVen sivuilla tosiaan on aika hyvä ja seikkaperäinen kirjoitus aiheesta, joten turha toistaa samoja asioita.

Sen vain sanon, että Olympiastadionille ei koskaan saada luotua Saarikentän tai Hiukan veroista tunnelmaa. Tai ehkä ei pidä sanoa "ei koskaan", mutta ainakaan nykyisellään ei takuulla tule tapahtumaan. Oletetaan, että ko. joukkueet pelaisivat finaalissa, niin ei noiden seurojen kannattajista ikinä saada sellaista määrää tuotua ihmisiä paikalle, että sinne pystyisi rakentamaan finaaliotteluiden arvoista fiilistä. Stadilaisista on ihan turha odottaa sitä tunnelmaa sinne katsomoihin tuomaan. Siellä sitä sitten läpsyteltäisiin stadikalla, jonka katsomoista isot osat kumisee tyhjyyttään ja molempien seurojen faniporukat olisivat isoina laumoina vaan jossain randomeissa paikoissa.

Finaalipelit ovat nykyisellään loistavaa urheiluviihdettä, ja olisi aivan pösilöä lähteä korjaamaan jotain sellaista, joka ei ole rikki.

Mappi ööhön joutaa tämä idea.
 

Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No nyt on kovaa huhua liikenteessä. Vainionpää Vimpelin. Vimpelin Veto hankkimassa viisinkertaisen lyöjäkuninkaan

Ja jottei tässä kauden alla tule väärinkäsityksiä, niin kyse on toki kaudesta 2022. Jos tieto pitää paikkansa, niin harmillinen joskaan ei kovin yllättävä uutinen Jymyjussien kannalta. Hyvä kuitenkin jos Jukkis pysyy Pohjanmaalla. Ja jos on niin hyvä kuin Vainionpää on, niin tottakai sitä haluaa pelata mestaruudesta. Seinäjoella moista mahdollisuutta ei ole näköpiirissä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
@Rara Sinullako on varmaan tietoa, että kaudesta 2022 olisi kyse? Tuossa jutussa lukee ensi kausi ja tuleva kausi on ensi kausi, koska eihän se ole vielä alkanut. Siis minulla ei ole asiasta yhtään enempää käryä, mitä tuo juttu kertoo.

Ja nyt kun luin tuon ei niin väsyneenä, niin jutun lopussa oli mainintaa joukkueessa jatkavista pelaajista kaudella 2022, niin sitä kesä meinanneet siis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös