Mainos

Pesiskausi 2020

  • 309 308
  • 1 975

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Jonkun verran nyt Miesten Superiakin jo takana tämän kauden osalta ja tehdään nyt ensimmäisiä varovaisia analyysejä. Nimittäin sarjanousija Manse Tampere on ollut itselle ainakin lievä pettymys. Olisin kyllä odottanut että olisi vähän enemmän pisteitä tässä vaiheessa vaikkei nyt ihan kärkiporukoita olisikaan. Sinne saatiin kuitenkin ihan hyviä vahvistuksia ja Iivarinen on ollut hyvä pelinjohtaja Superissa. Mutta ilmeisesti joukkue on ollut aika hidas joten esim Juha Niemen hyöty jokerina on jäänyt pienemmäksi. Samoin ulkopelissä on tainnut välillä aika pahoja virheitä eli aika epätasainen joukkue?

Sarjanousijalle toivoisi kuitenkin aina parempaa alkua kun se määrittää näiden joukkueiden kohdalla helposti koko kauden - varsinkin nyt tämmöisenä kautena. Manselta olisi ainakin kotona odottanut parempia pelejä, nythän (lähes) pisteautomaatti Kossukin vei pisteitä lopulta enemmän Tampereella.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
PattU otti jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa Naisten Ykköspesiksessä, kun Lappajärvi kaatui kotona 2-1. Kotijoukkue sai ensimmäisellä jaksolla hyvän muistutuksen, ettei sarjassa ole helppoja vastuksia. Lappajärvi vei löysäilevää PattUa kuin pässiä narussa ja otti jaksovoiton lukemin 6-4. Toiselle jaksolle isännät tulivatkin ihan eri ilmeellä ja latoivat jo ensimmäisellä sisävuorolla viisi juoksua. Lopulta PattU vei toisen jakson nimiinsä murskaavasti 13-3. Supervuoro meni PattUlle 4-1 ja kaksi pistettä jäi Miilu Areenalle.

Pattijoki jatkaa Ykkösen kärjessä kahden pisteen erolla Kankaanpäähän.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Jymyn jokeriosasto tänään mallia Roope, Rönkkö & Rytkönen.

Kurikka pelaa ykkösvahdin paikkaa ja Saastamoinen tulee linjaan Kuosmasen vierelle. Junnuille raakalla kädellä vastuuta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

peksa

Jäsen
Jonkun verran nyt Miesten Superiakin jo takana tämän kauden osalta ja tehdään nyt ensimmäisiä varovaisia analyysejä. Nimittäin sarjanousija Manse Tampere on ollut itselle ainakin lievä pettymys. Olisin kyllä odottanut että olisi vähän enemmän pisteitä tässä vaiheessa vaikkei nyt ihan kärkiporukoita olisikaan. Sinne saatiin kuitenkin ihan hyviä vahvistuksia ja Iivarinen on ollut hyvä pelinjohtaja Superissa. Mutta ilmeisesti joukkue on ollut aika hidas joten esim Juha Niemen hyöty jokerina on jäänyt pienemmäksi. Samoin ulkopelissä on tainnut välillä aika pahoja virheitä eli aika epätasainen joukkue?

Sarjanousijalle toivoisi kuitenkin aina parempaa alkua kun se määrittää näiden joukkueiden kohdalla helposti koko kauden - varsinkin nyt tämmöisenä kautena. Manselta olisi ainakin kotona odottanut parempia pelejä, nythän (lähes) pisteautomaatti Kossukin vei pisteitä lopulta enemmän Tampereella.

No tähän on muutama syy. Ei vaaraa putoamisesta ja ajetaan kokematonta lukkaria sisään (Alanen). Sen lisäks Torppa joka on tosi nopea loukkantui. Samoin Haukkala ja Hotakainen on puolikuntoinen.

Rosteri ei kuitenkaan Superin mittapuulla ole laaja kun esim ulkopelissä noin puolella on kokemusta superista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jymyn jokeriosasto tänään mallia Roope, Rönkkö & Rytkönen.

Kurikka pelaa ykkösvahdin paikkaa ja Saastamoinen tulee linjaan Kuosmasen vierelle. Junnuille raakalla kädellä vastuuta.
Siinä on kyllä kova jokerikolmikko.

Hyvä, että ykköskärkeäkin lepuutetaan. Viime kaudella taisi ainoastaan Topi Korhonen korvata Piipsua yhden vai kahden pelin ajan, mutta muuten ykköskärki pelasi koko ajan sisällä ja ulkona. Onneksi loukkaantumisilta vältyttiin.

Edit: Rytkönen ei oikein osaa himmailla yhtä hyvin sisällä vaan painaa härkämäisesti menemään. Piipsu ei ota yhtään ylimääräistä juoksuaskelta missään tilanteessa. Antti Korhosesta puhumattakaan...
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Edit: Rytkönen ei oikein osaa himmailla yhtä hyvin sisällä vaan painaa härkämäisesti menemään. Piipsu ei ota yhtään ylimääräistä juoksuaskelta missään tilanteessa. Antti Korhosesta puhumattakaan...

Juuri kaverin kanssa puhuttiin samasta asiasta. Piiponniemi näyttää ajoittain jopa laiskalta, kun ei syöksy, vaikka pallo on tulossa. Niilo vain tietää oman nopeutensa ja minkä verran tehoja tarvitsee. Rytkönen taas painaa pää munissa pesävälit, vaikka välillä ei tarvitsisi. Ja tietysti vielä syöksy loppuun.

Nyt, kun Topi Korhonen tervehtyisi, niin olisi mahdollisuus käyttää vielä enemmän rotaatiota. Junnut, Kuosmanen etunenässä, ovat näyttäneet, että paikalla ollaan, lisää vain vastuuta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Rosteri ei kuitenkaan Superin mittapuulla ole laaja kun esim ulkopelissä noin puolella on kokemusta superista.
Ulkopeli kyllä on välillä onnahdellut niissä peleissä joita olen katsonut, muutenkin tulee välillä erittäin helppoja virheitä. Varmasti täytyy oppirahoja maksaa vaikka onkin kokemusta myös joukkueessa.
 
Siis tämä tulee osaksi siitä kun Alanen on kokematon lukkari ja ei tunne vastustajien lyöjien ominaisuuksia vielä niin antaa liikaa helppoja syöttöjä jotka sit edesauttaa hyviin lyönteihin ja virheisiin kiinniottajilla.

Mutta hyvin poika on pelannut.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Tänään Vedolla kierrätys päällä Mantulla. Kanala ja Saukko huilaa, Anttila jokerina. Kopparikaksikolle Sillanpää-Vihriälä odotettavissa palloja. Huippujalkoja ei rosterissa ole tänään kuin Heikkalalla. Jännä nähdä pääseekö Ruuska kotiuttamaan tänään lainkaan, eli laitetaanko Anttilaa eteen jokerina vaihtamaan. Tiukkaa peliä odotettavissa tuolla rosterilla, hyvä kuitenkin, että ajatellaan pitkällä tähtäimellä. Tänään varmaan nähdään aiempaa enemmän kakkoskärjenkin peluutusta. Etenijöiden kuorma on alkukaudella ollut hurja, kun on pelattu pääosin yhdellä kärjellä. Edelleen odotan Takalaa kokeilemaan ykköskärkeen, kun kerran kierrättämistä harrastetaan.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
En kyllä henkkoht tykkää tuosta Jymyn tyylistä hakee Rydellä läpäriä kahdella ekalla lyönnillä... Nöyryyttä vaatii voittaminen, omia parhaita lyöntejä ja tilanteen tekemistä oli vastassa kuka tahansa. Tänään IPV olisi todellakin ansainnut ainakin Superin, ehkä jopa voiton...?!?
 
Piipsukin hakenut paljon läpäreitä. Niko Korhonen sitten tekee pyyteetöntä työtä vuorosta toiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
En kyllä henkkoht tykkää tuosta Jymyn tyylistä hakee Rydellä läpäriä kahdella ekalla lyönnillä... Nöyryyttä vaatii voittaminen, omia parhaita lyöntejä ja tilanteen tekemistä oli vastassa kuka tahansa. Tänään IPV olisi todellakin ansainnut ainakin Superin, ehkä jopa voiton...?!?

Eiköhän ainoa syy tässä vaiheessa ole se että Piiponniemelle annetaan aikaa eikä tarvitse kokoajan mennä ensimmäisellä. Syksyllä sitten monipuolisempaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rohkaiseva esitys Jomalta tänään. Langat oli käsissä oikeastaan koko pelin ajan. Onhan tuo iso plussa, että löytyy kaksi vahvaa kärkeä. Simo Vainikainen ollut mailan varressa pettymys, mutta ulkokentällä ihan hyvää suoritusta. Vähän pallo poltteli käsissä Puhtimäestä Hartikaiseen, mutta tästä on hyvä jatkaa. Teki varmasti hyvää joukkueellekkin voitto hankalan alkukauden jälkeen.

Täytyy vielä nostaa Topi Hurskainen esiin. Herätti ensimmäisen jakson eloon kunnarilla. Teki loistavan kopin haun ja muutenkin vaihtopeli 7/7 tänään. On kyllä näyttänyt, ettei häntä turhaa kakkoseksi hankittu Jussilan paikalle.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Nihkeää oli PattUlla tänään, ei kulkenut yhtään. Kiteen ulkopeli toimi hyvin eivätkä isännät saaneet ensimmäisen jakson loppua lukuunottamatta oikein mitään aikaan. Haapakoski, Kosonen ja Keski-Koukkari olivat tänään melko yössä.

Ennen pelin alkua pidettiin hiljainen hetki 211 Superpesis-ottelua Pattijoen, Kiteen ja Kankaanpään paidassa pelanneen Mika "Killi" Kallion muistolle. Kallio menehtyi viime viikolla 43-vuotiaana. Lahjakas pelaaja, jolla meni siviilielämän puolella liian lujaa. RIP Killi vaan täältäkin.
 
Viimeksi muokattu:

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Eiköhän ainoa syy tässä vaiheessa ole se että Piiponniemelle annetaan aikaa eikä tarvitse kokoajan mennä ensimmäisellä. Syksyllä sitten monipuolisempaa.

Toivotaan näin, mutta varsinkin tällä kaudella pinnat on kovaa tavaraa ja tarpeeseen tulisivat! Epä Jymymäistä aliarvioida vastustajaa...
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Seurannassa oli livenä SiiPe - Veto & JoMa - KPL. Tuo kaksi peliä on aivan maksimi, jos kunnolla meinaa pelejä pystyä seuraamaan. Välillä sekin on liikaa, ja olisi kiva keskittyä kunnolla vain yhteen peliin. Positiivinen ongelma tällä hetkellä, kun pelejä tulee hyvällä tahdilla. Etenkin tänään olisi ollut monta mielenkiintoista kamppailua. Harmi, kun on muutakin elämää, niin saas nähdä, missä välissä taas ehtisi tämän kierroksen pelejä katsella lisää narulta.. Tietty näitä voisi olla tasaisemmin, kun tänään kuusi ja huomenna yksi peli.

SiiPe - Veto: Vimpeliltä erinomainen alku. SiiPe nollille omalla aloittavalla ja tasoittavalle Vedolle 5 pinnaa. Siinä oli mukana hyviä lyöntejä, sekä osiltaan SiiPe oli yössä räpylässä ottelun alussa. Joka tapauksessa tuo jakso ratkasi käytännössä siinä ja oli Vedon hallintaa alusta loppuun. Toisella jaksolla Vedon sisäpeli hyytyi. Tai kärkihän toimi hyvin läpi koko ottelun, kuten tilastot näyttää, mutta siinä taisi tulla kriittisiin paikkoihin epäonnistumisia kotiutuksissa ja tilanteet kuivui kasaan. SiiPe taas löi omat pinnansa hyvillä, vastustamattomilla välilyönneillä. Kaikki kunnia siitä heille, ihan hyvin pelasivat 2. jaksolla ja ansaitsivat voittonsa Vedon varamiehisestä nipusta. Toka jaksollahan Vedolla oli paikka tulla vielä tasoihin, mutta peli loppui kahteen paloon etupesät täynnä -tilanteessa, kun Ruuskalle huudettiin viimeisellä syötöllä matalaa. Ja sitten vielä ei-pakkotilanteessa Anttila(?) lähti typerästi etenemään kakkoselle. Vainikainen ratkaisi sitten superin loistavalla kentän halkaisulla

JoMa - KPL: Alkuun näytti, että Kopla jatkaa samaa paraatimarssiaan, mitä se on lähes läpi koko alkukauden vetänyt. Kuitenkin Hurskaisen (ottelun MVP) erinomainen siivu käänsi käytännössä koko ottelun suunnan. Tämän jälkeen JoMa alkoi jo muistuttaa sitä viime syksyiltä tuttua vanhaa kunnon JoMaa ja näytti vaarallisuutensa tulevia pudotuspelejä ajatellen. Koplasta taisi joku jo mainitakkin, ettei ne oikein tahdo osata näitä tiukkoja/kärkipelejä voittaa. Hieman ihmettelin, että vielä suht heikossa pelituntumassa oleva Laakso oli laitettu ykköskärkeen. Ja eihän miehen prosentit kummoisia olletkaan. Ylipäänsä ainakaan avausjaksolla Koplan sisäpeli ei oikein pyörinyt hyvästä kohtaa ja niitä kuuluisia jalkoja on sitten sinne kakkoskärkeen heittää jo vähemmän.. Samalla jos miettii ulkopelipalikoita, niin Saukko, Kohonen, Laakso... Kyllä sieltä löytyy JoMalta paremmat äijät varmasti jokaiselle näistä ulkopelipaikoista. Ja ylipäänsä eihän Kopla tuolla ulkopelimiehityksellä ole montaa peliä kerennyt ennättämään pelata, kun palikat ovat eläneet - toki näin on JoMallakin ollut. Mutta esim. alkukauden sivussa ollut Kemppi on jo kannuksensa ulkopelissä osoittanut..

Tahko - Kossu: Mitä helvettiä siellä on avausjaksolla tapahtunut :D Kunnon juoksujuhlat ja tilanteet vaihdelleet varsin railakkaasti. Tuo avausjakso täytyy ainakin katsoa vielä uusintana. Sanoinko muutama kierros sitten, että miksi Tahko on rankattu niin korkealle. Vieläkö joku pitää sitä top-6 jenginä..

IPV - Jymy: Muutaman täällä olleen viestin perusteella Imatra pelasi toisella jaksolla erittäin hyvin. Olisi kenties ansainnut jopa piesteitä. Kärki ollut heillä vahva. Kuitenkin nähtävästi Jymyn rutiini onnistui toisen jakson heikkommallakin(?) esityksellä nappaamaan täydet pinnat.

PattU - KiPa: Kiteen nuori jengi se kun jatkaa loistavaa pelaamista. Kolme pistettä kokeneen ja kovan kotijengin vieraana, loistava suoritus!

Jussit - Manse: Täälläkin on juoksuja nähty erittäin paljon ja tilanteet eläneet kivasti. Manse töpeksi taas johtonsa, tällä kertaa laittoman jälkeinen Tyynelän veto ratkaisee pelin avausjaksolla. Toisella jaksolla loistava nousu peliin mukaan 5-0 tappioasemasta, Seinäjokiset Niemi & Hotakainen yksinä kapellimestareista tässä nousussa. Muutoin Niemeltä ei nyt aivan loisteliaat prosentit taaskaan. Superin ennätin katsoa. Muuten jäi näkemättä, paljon juoksuja ja useampia läpäreitä - tämä peli täytyy vielä myös katsoa.

Tasainen on sarja ja veikkaan että sellaisena tulee myös pysymään. Ehkä tasaisin pitkiin pitkiin aikoihin. Toki tuosta kolmen kopla tulee karkaamaan. Kouvola ja Sotkamo jo muita hieman karussa ja Joensuu tullee liittymään tuohon remmiin myös. Tälläset ajatukset näin nopeasti näpyteltynä..
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Ennen pelin alkua pidettiin hiljainen hetki 211 Superpesis-ottelua Pattijoen ja Kiteen paidassa pelanneen Mika "Killi" Kallion muistolle. Kallio menehtyi viime viikolla 43-vuotiaana. Lahjakas pelaaja, jolla meni siviilielämän puolella liian lujaa. RIP Killi vaan täältäkin.
Jotain sukua Timo Kalliolle? Eikö hänenkin lempinimensä ole Killi, vai mikäs se nyt olikaan.. Muistanko aivan väärin.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
JoMa on tosiaan nyt saamassa pelin jälleen kulkemaan. Huikea nousu Raahessa ja nyt puhdas voitto kotona Koplasta, joka oli kulkenut voitosta voittoon. Jonkun verran alkoi jo hätäisimmät kritisoida ja panikoida Joensuun alkukauden osalta, ehkei nyt niin täällä mutta muilla foorumeilla...Ehkä sitten kaksi peräkkäistä mestaruutta ja suuri ennakkosuosikin asema loivat kuvan, että joukkue menisi voitosta voittoon vaan heti heinäkuun alusta...

Minä uskon että JoMa on taas pirun kova ja vaikea vastustaja kun syksyn tosi matsit alkaa. Viime kausi osoitti jo tämän - Toki nyt on sattuneesta syystä paljon vähemmän aikaa hioa peliä mutta viime vuonnakin oli runkosarjassa "vasta" neljäs.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
JoMa on tosiaan nyt saamassa pelin jälleen kulkemaan. Huikea nousu Raahessa ja nyt puhdas voitto kotona Koplasta, joka oli kulkenut voitosta voittoon. Jonkun verran alkoi jo hätäisimmät kritisoida ja panikoida Joensuun alkukauden osalta, ehkei nyt niin täällä mutta muilla foorumeilla...Ehkä sitten kaksi peräkkäistä mestaruutta ja suuri ennakkosuosikin asema loivat kuvan, että joukkue menisi voitosta voittoon vaan heti heinäkuun alusta...
Jep. JoMalla vaikuttaisi olevan kyky, tai ainakin viime kausilla on ollut, ottaa paras irti koneestaan ja nostaa tasoa, silloin kun sitä eniten tarvii. Tänään nähtiin tyyppiesimerkki tästä, kun kärkikamppailu ja alkukauden ehkä kaikkein kuumin joukkue oli vastassa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jotain sukua Timo Kalliolle? Eikö hänenkin lempinimensä ole Killi, vai mikäs se nyt olikaan.. Muistanko aivan väärin.

Timon lempinimi on "Tirsa". En tiedä olivatko sukua.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
En kyllä henkkoht tykkää tuosta Jymyn tyylistä hakee Rydellä läpäriä kahdella ekalla lyönnillä...

Ei siinä varsinaisesti läpilyöntiä haeta, vaan Rytkösen parasta lyöntiä eli vapaata kolmosjatkeelle, mistä Piiponniemen jaloilla syntyy useimmiten vaihto. Ja, kun Rytkönen kovalla prosentilla upottaa pallon sinne, niin näkisin tuon ihan toimivana taktiikkana tällä erää.

Jymy omalla paikallaan. Siellä, missä se on ollut 90-luvun alusta, huipulla. Jos JoMa olisi voittanut 1-0, niin tämä olisi ollut tuloksellisesti täydellisyyttä hipova kierros. Nyt se oli loistava kierros.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Haastajat vaihtuu muutaman vuoden sykleissä, mutta yksi on ja pysyy.

Mutta kyllä Sotkamon Jymy vaipuu keskinkertaisuuteen, kun kolme kovaa Koota lopettaa...

...tai sitten sinne hankitaan joku ongelmapelaaja Lohjalta, Niko Korhonen ja Niilo Piiponniemi kasvavat sarjan kärkipelaajiksi ja Alajärveltä hankitaan lukkariraakile.
 
Nick Neim

Jäsen
Ihan muuten mielenkiinnosta pitää kysellä miten muilla paikkakunnilla tämä menee, kun tänään Hyvinkäällä 18.30 loppui lipunmyynti koko Pihkalan alueelta. Katsomoon ei siis päässyt (teoriassa) enää mitenkään. Ei rahalla, ei edes ennakkoon ostetulla lipulla, ei kuulemma millään. Lukijat lähtivät, ja järkkärit eivät kuulemma saa enää päästää siinä vaiheessa ketään katsomoon, vaikka olisi käynyt lipun hinnan maksamassa makkarakojulle tai kaljateltalle. Meinasi jo käydä niin, että kaveri joutuu yksikseen katselemaan peliä.

No tietysti löytyi se yksi fiksu järkkäri ja peliä pääsin seuraamaan, mutta onhan tuo nyt aivan uskomatonta, että mitenkään "laillisesti" ei puoli tuntia ottelun alun jälkeen katsomoon pääse. Ja jouduin siis kiertämään useammalla sisäänkäynnillä, ja aika paljon tuohonkin sisäänpääsyyn joutui järkkäriä taivuttelemaan. Olisin mielelläni ollut ajoissa, mutta sen verran kiireinen iltapäivä oli, ettei paikalle aikaisemminkaan ehtinyt.

Kaiken lisäksi tuossakin vaiheessa oli kuitenkin vasta ensimmäisen jakson toisen vuoroparin tasoittava menossa, eli hyvin pääsi vielä peliin mukaankin. Harva tuonne nyt kovin myöhässä tulee, mutta kyllä nyt luulisi rahalla edes pääsevän...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös