Mainos

Pesiskausi 2020

  • 309 308
  • 1 975

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Huomenna odotan, että Rytkönen herää jo heti ottelun alkuun. Vimpeliä vastaan ennen jaksovoiton ratkaissutta ykkös rajan puhkaisua kärkilyönnit oli 1/5. No voi pelata heikosti, jos jaksovoiton ratkaisee ja sen jälkeen nostaa pelin sille tasolle kuin pitääkin numerolla kaksi pelata eli ykkösen purku 3/3. Tähän jo aiemmin viittasin erään harkkapelin jälkeen.

En kaikkea paskaa hänen niskaan kaada ja lajista sekä sarjatasosta riippumatta tuon kaltaisia taiteilijoita arvostan paljon.

Lopultahan Sotkamolla ei ollut mitään hätää, kun ainoat kaksi juoksua tuli kolmesta ulkopeli virheestä, kun ensimmäisessä tappoheitto kotiin ei ikinä lähtenyt ja toisesessa oli mahdollisuus kolmoselle etenijä polttaa ja räpylästä kuollut mies toi juoksun.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Minulla on semmoinen muistikuva, että Rytkösellä oli jo viime kaudella välillä haasteita sisäpelissä tietyn tasaisuuden osalta. Eli saattoi tosiaan välillä tulla aivan huonoja ratkaisuja, mutta sitten yhtäkkiä vaikka pelin ratkaiseva läpilyöntikin kun sitä ei kukaan osannut odottaa.

Toki kaikille pelaajille tulee välillä epäonnistumisia, mutta näin tärkeän pelaajan kohdalla ne vielä korostuvat liikaakin. Tiettyä tasaisuutta siis sisäpeliin kuitenkin kanssa Rytköselle kaipaisin.

Ja tuo viime kauden osalta on siis ihan subjektiivinen mielikuva, joku saa kyllä sen vaikka sitten tilastoilla romuttaakin. Ja siitä edellisen kirjoittajan myös ehdottomasti samaa mieltä, että Joni on kyllä ollut yleisesti erinomainen hankinta Jymyltä!
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ei Rytkönen tosiaan varmaan tasaisin suorittaja ole, mutta taisi kuitenkin olla kärkkäritilastossa ihan kärkipäässä, eli enempää ei varmaan voi vaatia.

Jymyn ensimmäiset 5 lyöjää ja kaksi lyöjäjokeria muodostavat kyllä mun silmissä ylivoimaisesti parhaan ykköskärjen. Ulkopelissä Joensuu on sitten samalla tavalla mielestäni ylivoimainen ykkönen.

Tänään mennään taas. En jaksa kirjoittaa mitään ennakkospekulaatioita, koska menee varmasti taas ihan metsään.

Ärsyttääkö muita monikameralähetyksissä äänen lisäksi se kun etenijän ollessa kolmosella ruutuun tulee joku pieni etenijäkamera vasempaan ylänurkkaan? Ihan turhaa ja yleensä kun lyönti lähtee ei näe yhtään lähtikö etenijä kotiin vai oliko valelähtö. Paras olisi fanikamerakuvakulma koko pelin ajan ja tiukoista tilanteista sekä hienoista suorituksista uusinnat läheltä.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ärsyttääkö muita monikameralähetyksissä äänen lisäksi se kun etenijän ollessa kolmosella ruutuun tulee joku pieni etenijäkamera vasempaan ylänurkkaan?

Kyllä. Apinoitu YLEä, eikös siellä aikoinaan ollut tuo kolmospesän pikkukamera käytössä. Aivan turha uusvanha uudistus Ruudulta.

Tämän päivän otteluista sanoisin, että Vimpelillä lienee suurimmat panokset. Tänään turpaan Seinäjoella, kun sunnuntaina Jymy on tulossa kylään.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Hallitsevalla mestarilla kolmesta matsista yksi voitto. Millonkohan alkaa Arffmanin ylistämän Doksan palli heilua, vai alkaako?? Varmaan hyvä valmentaja, mutta en hirveesti muista mitään käänteen tekevää toimintaa pelinjohtajana, Jymy oli aika kova noina Mikon mestaruusvuosina. Kyllä mulle toistaiseksi kaikkien aikojen pj on Kuossari!
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Täytyy kyllä kehua tuota SiiPen fanikameran kuvakulmaa, aivan täydellinen pelin seurantaan.

Toisin kuin Mehtimäen stadionin laelta savuverhojen takaa kuvattu. Voi että kun hoksaisivat edes luopua tuosta typerästä savupilven sylkemisestä.

Jymyltä puolivaloilla helppo voitto tänään. Voi jestas tuota ykköskärkeä: pituutta, taitoa, nopeutta ja voimaa riittää. Numerot 1-5 + jokerit niin ei voi kyllä valittaa.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ei valittamista. No, ehkä Rönkkö voisi lyödä ennen Roopea, koska kotiuttajien kuningas on edelleen perinteisessä kauden aloitus -moodissaan. Mutta onhan tuo kotiutusrintama laaja ja sitten Komulainen lyö jo Niko Korhoselle merkkiä päälle. Tykkään.

Ulkopeli toimii edelleen, Väliaho, kun saa nollatilanteessa pallon pysymään lautasella, niin hyvä tästä tulee. En kaipaa oikeastaan enää muuta kuin jerevikströmiä jokeriksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: NaPa

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Ulkopeli toimii edelleen, Väliaho, kun saa nollatilanteessa pallon pysymään lautasella, niin hyvä tästä tulee. En kaipaa oikeastaan enää muuta kuin jerevikströmiä jokeriksi.

Kyllä minä kaipaisin Topi Korhosta kovastikin tuonne ulkokentälle... Mutta mennään nyt näillä. Ja tietty sitä, että Ville alkaisi saamaan ne polttoheitot kiinni, varsinkin ratkaisevissa tilanteissa paremmalla prosentilla, esim. kuten Kohonen.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Kyllä minä kaipaisin Topi Korhosta kovastikin tuonne ulkokentälle... Mutta mennään nyt näillä. Ja tietty sitä, että Ville alkaisi saamaan ne polttoheitot kiinni, varsinkin ratkaisevissa tilanteissa paremmalla prosentilla, esim. kuten Kohonen.

Topia hyvä säästellä vielä kovempiin peleihin ja samalla Kuosmanen oppii ja samalla myös makselee oppirahoja tulevaisuutta varten.

Linjassa parit varsin hävyttömän kovaa palloa heittävät kädet niin ihan ok tilanne mutta tosiaan, Väliahon pitää myös saada ne kiinni tiukoissa paikoissa. Yksi häpläys tainnut vasta tulla alkukauden peleissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Kyllä minä kaipaisin Topi Korhosta kovastikin tuonne ulkokentälle...

Toki, mutta lähdin sillä oletuksella, että mies lepuuttelee selkäänsä tai on sairaana.

Niko Korhonen tehnyt 23 paloa alkukauden neljässä ottelussa. Varsin miehekäs määrä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Topia hyvä säästellä vielä kovempiin peleihin ja samalla Kuosmanen oppii ja samalla myös makselee oppirahoja tulevaisuutta varten.

Linjassa parit varsin hävyttömän kovaa palloa heittävät kädet niin ihan ok tilanne mutta tosiaan, Väliahon pitää myös saada ne kiinni tiukoissa paikoissa. Yksi häpläys tainnut vasta tulla alkukauden peleissä

Jep, toki hyvä, että Kalle ja muutkin junnut saa kokemusta miesten peleistä, mutta jos puhuttiin siitä mitä kaipaa...

Ei ole Ville minua vielä vakuuttanut noissa kiinniotoissa, hallikausi mukaan lukien, toivottavasti ei ole kyse hermoista/pelosta, se olisi sitten pahempi rasti. Muutenhan Ville lukkaroi mallikkaasti, peukku sille!
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi häpläys tainnut vasta tulla alkukauden peleissä.
Ekassa ja tokassa ottelussa molemmissa jäi yksi polttoheitto ottamatta kiinni, jolloin molemmista juoksut. Tosin se ekan pelin taisi olla haastavampi pallo.

Vimpelin ulkopeli oli Sillanpään mokaa lukuunottamatta muuten tänään lähes virheetöntä. Johtuiko sitten jymyjussien paskuudesta niin en tiedä.

Vimpelin pelin suurimmat kysymysmerkit ovat kyllä Saukko ja Heikkala. Jos heillä sattuu kulkemaan ja Vimpeli jatkaa ulkona yhtä hyvin, niin ovat vaikeita voitettavia. Luotan tosin siihen, että Hylkilä paskoo housuunsa taas tosipaikan tullen.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Vimpeliltä tosiaan hyvä tasonnosto tänään. Toki Seinäjoelta paikoittain heikkoja suorituksia mailassa, mutta muutamista hankalistakin paikoista tehtiin tänään paloja. Räpylä kesti myös kohtuullisen hyvin, Heikkala häpläsi yhden ”juoksun” kohti tulevasta pallosta (Itävalo sössi Tokkarin sanoin G-junnuvirheellä). Sillanpään tapaus ei onneksi maksanut tänään mitään, viime kaudella maksoi monta kertaa. On se merkillinen juttu että iät ajat kopparina pelannut pelaaja ei osaa tunnistaa riskejä riskillä vastaan tulemisen ja välilyönnin antamisen välillä. Seinäjoen kenttä ja takaa läpi = pajatso tyhjäksi, silloin pitää olla tyhmissä tilanteissa ottamatta riskejä. Viime kaudesta olisi pitänyt ottaa oppia ja analysoida peliään. Toki täältä katsomosta on helppo huudella ja virheitä sattuu mutta kovasti kirpaisee jos tällä tavalla menetetään pisteitä jatkossa. Vihriälästä on toivottavasti kasvamassa Vedolle koppari, etenijäjokerina kaveri on pelannut hämmästyttävän hyvin. Isoketo on pelannut suomensarjassa pelaamissaan otteluissa kopparina, joten jos Mini palaa myöhemmin rosteriin, on siinäkin yksi vaihtoehto koppariksi. Toivotaan kuitenkin, että Viljo parantaa. Muita huomioita tänään:

- Monesta suunnasta on spekuloitu, kuinka Vedolle on äärimmäisen tärkeää saada Pertulle kotiutustilanteita. Tähän on helppo yhtyä, kovassa lyönnissä kaveri tuntuu olevan. Toki myös kahden pesänvälin vaihtoja kaveri pystyy toimittamaan melko vaivattomasti, mutta Mäkelä ja Rinta-Aho tarvitsisivat tasaisuutta kotiutuksiin, jotta Perttu voitaisiin surutta uhrata vaihtajaksi.
-Takala edelleen positiivinen vaihtolyönneissään, ihmettelen suuresti jos häntä ei nähdä kaudella ykköskärjessä. Toki kuorman jakamisen seurauksena näin varmasti viimeistäänkin käy.
- Seinäjoen valopilkku tänään kunnarin lyönyt Kettunen. Vaikka lyönti ei ollut kunnarin arvoinen niin joka tapauksessa joukkueen ain juoksunlyöjä tänään ja muutenkin pirteää pelaamista. Lisäksi kaveri hätyytettiin ilmeisesti viime tingassa pelaamaan (Kontion tilalle) ja juoksi kovaa vauhtia stadionin porteista sisään vajaa puoli tuntia ennen pelin alkua :D.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Hallitsevalla mestarilla kolmesta matsista yksi voitto. Millonkohan alkaa Arffmanin ylistämän Doksan palli heilua, vai alkaako?? Varmaan hyvä valmentaja, mutta en hirveesti muista mitään käänteen tekevää toimintaa pelinjohtajana, Jymy oli aika kova noina Mikon mestaruusvuosina. Kyllä mulle toistaiseksi kaikkien aikojen pj on Kuossari!

Doksa on oma juttunsa, mutta pelillisestihän JoMa on ollut varmaan parempi kuin Penin ja Lehtimäen kausien alussa. Nyt vaan kausi on lyhyempi, joten saa nähdä mitä ehtii tapahtua. Surkea kauden aloitushan on oikein tavaramerkki ollut heillä. Doksan pelleily kesken pelin kokoonpanoilla hämmentää kyllä jonkun verran.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Omasta mielestä Hyvinkään Tahkoa hypetettiin ainakin osan asiantuntijoiden mielestä turhankin paljon ennen kauden alkua mustana hevosena yms. Potentiaalia ylikorostettiin omaan makuun. No, alukausi on tähän mennessä ollut Tahkolta varsin vaisu. Avausmatsista tuli toki muutamalla tehdyllä juoksulla kolme pinnaa, kun KaMan kotiutukset sakkasivat pahemman kerran. Tänään Tahkolla vastassa sarjanousija, lähtevät tähän matsiin toki ennakkosuosikkina. Katsotaan nyt, kun arvostelin, pelaavatko sitten kauden parhaan pelin tähän väliin. Mutta pointtina, niin itse saan Tahkon hätinä top-8 joukkoon sijoitettua - aika helvetin paljon pitää tapahtua, että heidät esim. aina välierissä asti nähtäisiin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ai ne on nykyään SUPERjokereita. Jaajaa...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Jaksopeli.

Kannuksen Uran ja Sotkamon Jymyn kakkosjoukkueen välinen Ykköspesisottelu näytti jaksopelin kauneimman ja karuimman puolensa tänään. Ensimmäisellä jaksolla (9-0) Uralta onnistui kaikki, kotiutukset 8/8, kun taas vierasjoukkue oli ihan telineissä. Ainoastaan Komulaisen Aapo yritti kannatella joukkojaan.

Toinen jakso oli molemmilta nihkeämpää tekemistä (2-3), mutta vierailijat sen piirun verran parempia. Jakson ensimmäinen lyöntivuoro uusittiin, koska pelituomari puuttui. En muista vastaavaan törmänneeni.

Superissa Jymylle riitti yksi juoksu toiseen pisteeseen.
 
Harmi kun Superissa ei voi pelata samasta seurajoukkueesta usempaa joukkuetta.

Aika mukava hautomo Jympällä käynnissä.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Aika mukava hautomo Jympällä käynnissä.

Kyllä, tosin tänään Jymy oli kyllä kokonaisuutena huono. Tärkeintä kuitenkin, että nämä huippulupaukset Komulainen, Saastamoinen ja Savikoski olivat kaikki joukkueensa parhaimmistoa yhdessä lyöjäjokeri Mikko Lukkarin kanssa. Lukkarista sen verran, että kaveri pistelee kyllä vaakamailalla ihan karmeita pommeja, ansaitusti joukkueensa ykköspalkittu.

Jos nyt ajatellaan, että Jymyllä on riveissään Komulainen, Kuosmanen, Kurikka, Saastamoinen ja Savikoski, niin näkisin, että uuden ajan dynastia on ihan realistinen tavoite. Uskomaton määrä potentiaalia.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Lippo pelaa tänään Alavudella alkaen klo 16. Alavus voitti Haminan viime keskiviikkona. Lipon he kohtasivat Oulussa kesäkuun alkupuolella ja sen ottelun Lippo voitti aika suurinumeroisesti. Alavuden joukkueesta mieleeni jäi Antti Kortteenperä vahvana suorittajana.

En ole vielä ostellut noiden otteluiden nettistreameja mutta tänään ajattelin ostaa. Alavuden systeemi hieman kuumottaa. Heillä on seuraavanlaiset ohjeet:
Osta tästä katseluoikeus ottelulähetykseen. Maksettuasi tuotteen saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen, jossa on yksilöity linkki, jolla pääset seuraamaan lähetystä. HUOM! linkki toimii vain kerran, joten avaa linkki VASTA kun olet valmis katsomaan lähetystä.
Kun mietin sitäkin että katsonko pelin tv:stä vai läppärin näytöltä. Läppäri tuntuisi turvallisemmalta vaihtoehdolta. Mitenkähän siellä, jos video pysähtyy vaikka nettikatkoksen takia, onko refreshin painaminen sallittua kun linkki toimii vain kerran?
No sitten on tv-mahdollisuus. Mulla on Smart TV:ssä internet niminen app, enköhän saa sillä sähköpostini auki ja pysty klikkaamaan ottelulinkkiä. Mutta mitä sitten tapahtuu, millähän systeemillä telkkari siirtyy videoon. Onhan mulla myös esimerkiksi YouTube app mutta pelivideo ei taida näkyä siellä vaan jossakin Videopalvelin jutussa. Klikkauksia ei ole käytettävissä erilaisiin kokeiluihin.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lukkarista sen verran, että kaveri pistelee kyllä vaakamailalla ihan karmeita pommeja, ansaitusti joukkueensa ykköspalkittu.

Näitä pommilyöjiä näkee aina silloin tällöin. Mansellakin oli viime kaudella Vimpelin kasvatti Ammesmäki. Ongelma Ampparilla oli sama kuin monella muulla kovalyöntisellä kaverilla. Eli ainoa ase on se kova saumalyönti. Väliin ei pallo mene kuin vahingossa ja rajoihin ei osuta. Siksi ura jatkuu Superin sijasta suomisarjassa Ikaalisissa, jossa tuolla lyönnillä tehdään vielä tuhoja.

Aikoinaan samanlainen jokeri joka selvisi Superiin asti oli Toni Juurakko. Olin joskus katsomassa peliä, jossa Juurakko paukautti vaakamailalla nippa nappa polttolinjan yli. Koppari ehti ottaa muutaman askeleen vastaan ottamaan välilyöntiä, mutta pallo meni hölmistyneen kopparin yli ja vielä ainakin 20 metriä takarajankin taakse. Kerron tätä tarinaa aina vähän värikynällä niin, että pallo oli vielä takarajan kohdalla nousussa.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Olipas muuten törkeä tuomarivirhe tämä. Huusko (?) oli pyytämässä heti anteeksi lyöntiään, toivottavasti oli vahinko eikä tahallinen. Puusilmäinen syötönvalvoja tuomitsi tämän lukkarin estämiseksi. Onko Superissa muuten mitään tuomaritarkkailijajärjestelmää liigan tapaan?
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Siksi ura jatkuu Superin sijasta suomisarjassa Ikaalisissa, jossa tuolla lyönnillä tehdään vielä tuhoja.

Samankaltainen urakehitys tullee olemaan myös Mikko Lukkarilla. Uskon, että Ykköspesiksessä kykenee tekemään juoksuja vuosikaudet. Lukkarihan on vähän sellainen Nisu Niemen mallinen isompi kaveri, mutta erittäin hyvä siinä mitä tekee.

Jymyn uusi lyöjätykkijokeri tulee joka tapauksessa olemaan tällä kaudella SiiPessä lainassa oleva Tommi Piirainen. Häneltä, kun luonnistuu voimalyöntien ohella lähes kaikki muutkin lyönnin mallit.
 
Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat

Olipas muuten törkeä tuomarivirhe tämä. Huusko (?) oli pyytämässä heti anteeksi lyöntiään, toivottavasti oli vahinko eikä tahallinen. Puusilmäinen syötönvalvoja tuomitsi tämän lukkarin estämiseksi. Onko Superissa muuten mitään tuomaritarkkailijajärjestelmää liigan tapaan?

Just uusimmassa sääntötestissä oli tähän liittyvä kysymys. Ja ei, tuollainen ei ole estäminen. Jos lukkari selvästi väistää ja lyönti osuu lukkariin ja olisi mennyt laittomaksi, lyönti on laiton.

Puusilmä mikä puusilmä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Olipas muuten törkeä tuomarivirhe tämä. Huusko (?) oli pyytämässä heti anteeksi lyöntiään, toivottavasti oli vahinko eikä tahallinen. Puusilmäinen syötönvalvoja tuomitsi tämän lukkarin estämiseksi. Onko Superissa muuten mitään tuomaritarkkailijajärjestelmää liigan tapaan?

Mitenköhän tuossa nähtiin lukkarin olleen lyöntisektorissa, joka tuohon estämiseen vaadittaisiin? =D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös