Mainos

Pesiskausi 2016

  • 183 105
  • 969

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mielenkiintoista nähdä myös, että millaisen roolin Määtän Onni saa Kempeleen Kirissä.
Isoa roolia on luvassa, sisä- ja ulkopelissä. Joten mielenkiintoista ja vastuullista tekemistä Määtällä tulee riittämään enemmän kuin tulisi Sotkamossa.

Eikös Määttä ole etumies joten hoidettavaksi tulee etukenttä yhdessä Aki "Äijä" Hanhelan kanssa.

Sisäpelissä joko 1 tai 2 hihaan. Toinen kaveri noille numeroille on Heikki Savikoski, uskon että kaksikosta saa enemmän irti järjestyksessä Määttä - Savikoski. Kempeleen numero 3 tulee olemaan Ylivieska-hankinta Jani Moilanen, 4. Jyri Kyllönen. Kun tuohon lisätään jokerikolmikko Tommi Koivisto (etenijä) sekä Kimmo Lukkari ja Jarmo Viittanen (molemmat kotiuttajia, kukaan jokerikolmikosta ei oikein millään ole vaihtaja) niin Kempeleen sisäpeli onkin tuossa, loput kopittaa. Viime kaudella Kempeleen numero 1 oli Jani Lassila mutta en millään jaksa uskoa että Superissa Jusku Ranta laittaa sarjassa tulokaskauttaan pelaavaa lukkaria päävastuulle etenemisestä. Lassilan perään voisi tietysti koittaa rakentaa jonkinlaista kakkoskärkeä mutta pääosa porukkaa (Hanhela, Kalmakoski, Pellikka ja myös Juhani Ojala) on todellakin koppiosastoa. Joukkueen veteraanipelaajat Jarkko Hyry sekä Iiro Äman olivat vuosia erittäin varmoja vaihtolyöjiä Ykköspesiskessa mutta ei viime vuonna enää, kaksikon parasta ennen -päiväys lienee jo mennyt. Heistä jompaakumpaa voisi tietysti yrittää käyttää vaihtajajokerina mutta silloin joko Viittanen tai Lukkari olisi otettava kokoonpanosta sivuun.

Jos Määttä on Kempeleen numero 1 - kuten luulen - on mielenkiintoista myös seurata, kumpi menee kentälle paremmalla prosentilla: Määttä vaiko Lipon Sotkamo-vahvistus Saku Hakkarainen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Eikös Määttä ole etumies joten hoidettavaksi tulee etukenttä yhdessä Aki "Äijä" Hanhelan kanssa.

Pesunkestävä siepparin alku. Päättyneellä kaudellahan tuli kesken pudotuspelien penkkikomennus (eli siirto jokeriksi), mutta lupaava etupelaaja joka tapauksessa.

Itse veikkaan, että Hakkarainen pesee Määtän kentällemenoprosenteissa, koska Saku on huomattavasti röyhkeämpi kuin Onni. Toivon mukaan molemmat pelaavat hyvät kaudet.
 
Saattaahan tuo joukkuemäärän lisäys elävöittää pesäpallotoimintaa ympäri Suomen. Ja kun tuo karsintasysteemikin on sellainen, että se mahdollistaa vaikka kolmen putoamisen ja kolmen nousemisen. Kun useammat joukkueet lähtevät tavoittelemaan nousua niin onhan se kai hyvä asia. Ja useat yrittävät pysyä sarjassa. Ihme kyllä tosiaan kun noin isot karsinnat pelataan...
Vaikka eihän se pelaajien tasoa nosta tai ykköspesiksen tasoa, ainakaan noin ensimmäisellä kaudella. Mutta ehkä pitemmällä aikavälillä.

Tiedä sitten, minkälaista sopuilua ja kaupankäyntiä sarjapisteillä nähdään, kun kauden loppu on tuollainen. Ja myös "säälipleijarit" otetaan käyttöön.
Urheilulehdessähän oli äsken juttu pelien sopimisesta, mikä kuulemma oli yleinen tapa jo ennen kuin lajista pystyi vetoa lyömään. Joukkueiden sponsorit saattoivat keskenään sopia, että tänään toinen antaa tai myy pisteet toiselle, jos tarvetta on tai ei ole.
Tai että tarkoituksella annettiin vastustajan voittaa, että saatiin mieluisa vastus pudotuspeleihin, tai saatiin sillä tavalla joku joukkue ulos.
Kerrottiin jopa esimerkki siitä kun peliä ei edes pelattu tosiasiassa, vain paperiin tehtiin merkinnät juoksuista ja muista.

Mielenkiintoinen juttu kyllä. Eipä olisi uskonut tuollaista olleen, mutta ei tietenkään kaikki joukkueet sopineet pelejä, ja ehkä vain muutamalle pelaajalle kerrottiin, että nyt pitäisi hävitä.
No, eipä taida nykyään olla sellaista.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Pattijoen Jyri Suhonen teki sopimuksen ykköspesis-seura Ylivieskan Kuulan kanssa.
Vaikka Pattijoella on joukkueessaan yksi sarjan parhaista ja tärkeimmistä pelaajista, Topi Kosonen, joukkueen tilanne näyttää huonolta. Käsittääkseni heillä on vain seuraavat pelaajat:
lukkari Topi Kosonen
etukentälle Harri Kolehmainen, Eino Järvelä
polttolinjaan Tapio Salo, Paavo Pelto, Jussi Markus, Miika Saari
kopparit Ville Majava, Timo Ehrola

Muistini mukaan muita ei ole? Kaipa edes Sami Karjaluoto jatkaa, tietääkseni ei ole sopparia? Entä Jussi Kemilä? Marko Nikula on lopettamassa? Ja Pertti Mäkelä ei joukkueessa jatka, jos jatkaa edes jossakin niin Kempeleessä? Jos jotakin lisävahvistuksia ei saada niin minä kyllä arvelen että tuo joukkue tulee häviämään jopa KeKi:lle jota on kai pidetty ennakkoon sarjan huonoimpana. Kemilän, Karjaluodon ja Nikulan soppareiden myötä tilanne toki muuttuisi toiseksi.
 

Histo

Jäsen
Halli-SM -turnauksessa kokeillaan paria sääntömuutosta:

1. Molemmilla jaksoilla joukkueet saavat aloittaa valintansa mukaan yhden sisävuoron (toisen, kolmannen tai neljännen vuoron) numerosta 1, vaikka lyöjät olisivat jääneet johonkin muuhun numeroon. Käyttämätöntä mahdollisuutta ei voi siirtää toiselle jaksolle. Tavoitteena on saada lisää rohkeutta peluutukseen, koska lyöntivuoron katkeaminen keskipalkkiin ei enää hankaloita loppujakson peluutusta.

2. Jakson viimeisen vuoroparin aloittaa aina tappiolla oleva joukkue --> turhat tasoittavat jäävät pois. Jos tilanne on ennen viimeistä vuoroa tasan, tasoittavalla jatkaa sama joukkue kuin aiemmin jaksolla. Vaihtosäännöt ovat normaalit, eli tässä on sellainen mahdollisuus että kolmannen tasoittavalle tappioasemassa lähtevä joukkue voi peluuttaa yhtä pelaajaa kaksi peräkkäistä sisävuoroa jokerina, mikäli se ei onnistu kääntämään tilannetta ensimmäisellä yrittämällä, toki vaatii sen riskin tiedostamisen, että tasatilanteeseen nousu tietää neljännen tasoittavalla ulkovuoroon siirtymistä jonne menee sitten kylmä mies, mutta kuitenkin taktinen mahdollisuus.

Jos nämä koetaan onnistuneiksi uudistuksiksi, niin varmaankin ovat tulossa kaudelle 2017 kesän pelisääntöihin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Jos nämä koetaan onnistuneiksi uudistuksiksi, niin varmaankin ovat tulossa kaudelle 2017 kesän pelisääntöihin.
Ehkäpä. Kuitenkin sarjaohjelma sijoituksenmääräytymissääntöineen on jo julkaistu ja siellä lukee mm seuraavaa:
Järjestys runkosarjan jälkeen tasapisteissä
Kahden tai useamman joukkueen päätyessä runkosarjan jälkeen tasapisteisiin joukkueiden keskinäinen järjestys määritellään seuraavasti:
1) 3 pisteen voitot
2) voitetut ottelut
3) kaikkien otteluiden juoksuero
4) keskinäisten otteluiden voitot
5) keskinäisten otteluiden pisteet
6) keskinäisten otteluiden jaksoero
7) keskinäisissä otteluissa voitettujen jaksojen määrä
8) keskinäisten otteluiden juoksuero
9) keskinäisissä otteluissa tehdyt juoksut
10) kaikkien otteluiden jaksoero
11) voitettujen jaksojen määrä
12) kaikissa otteluissa tehdyt juoksut
13) arpa
Mainitsemallasi sääntökokeilun kohdalla 2. voi olla suurikin merkitys kohtaan "kaikkien otteluiden juoksuero" ja jos noita sääntömuutoksia otetaan käyttöön, laittamaani listaa olisi kenties samalla syytä päivittää tiputtamalla "kaikkien otteluiden juoksuero" joitakin pykäliä alaspäin. Tosin onhan tuo viimeinen tasoittava sisävuoro tähän mennessäkin jätetty pelaamatta jos jaksovoittaja on siihen mennessä jo ratkennut.

Noista sääntömuutoksista se että tavoitteena lienee ainakin lyhentää otteluiden kestoa. Minusta tässä ei ole ollut ongelmaa tähän astikaan mutta vissiin ainakin TV-mielessä on ollut. Sisäpelin aktivointiyritys taas vaikuttaa aika keinotekoiselta jollaisia pesiksessä ikävä kyllä on tehty - tai jollaisia on ainakin kaavailtu - aina tämän tästä. Ei tunnu siltä että tuo olisi mikään suuria ongelmia ratkaiseva muutos.
 

Histo

Jäsen
Ehkäpä. Kuitenkin sarjaohjelma sijoituksenmääräytymissääntöineen on jo julkaistu
Niin, kesän 2016. Nämä sääntöuudistukset tulisivat voimaan aikaisintaan kesälle 2017.

Tosin onhan tuo viimeinen tasoittava sisävuoro tähän mennessäkin jätetty pelaamatta jos jaksovoittaja on siihen mennessä jo ratkennut.
Tuolla muutoksella tulee useassa ottelussa käymään niin, että toinen joukkue pelaa kahdeksan sisävuoroa ja toinen kuusi.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Niin, kesän 2016. Nämä sääntöuudistukset tulisivat voimaan aikaisintaan kesälle 2017.
Niinpäs onkin, ei vielä ensi kesälle. Tuossa ajatukseni sakkasivat.

Tuolla muutoksella tulee useassa ottelussa käymään niin, että toinen joukkue pelaa kahdeksan sisävuoroa ja toinen kuusi.
Totta mutta tuota ei pidettäne ongelmana? Paremmuus selviää kyllä.
Kuitenkin ajattelin että tuolla otteluajan lyhentämis -pyrkimyksellä on pyritty siihen että otteluajat saataisiin vakioitua, TV:tä varten. Tuota pulmaa tässä ei olla ratkaisemassa, liekö se sitten ollut tarkoituskaan?
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Jaahas, tästä siis onkin kyse:
Karjalainen: Superpesis haluaa lyhentää ottelut kaksituntisiksi
Halutaan lyhentää keskiarvo-aikoja, ei vakioida peliaikoja ja syynä on televisio.
Aina löisi vain 12 pelaajaa, jokainen vuoro alkaisi ykkösestä, saisi jättää useamman lyöjän välistä, pitäisi lyödä kolme juoksua per vuoro, täysin vapaa lyöntijärjestys, Pyysalo luettelee ehdotuksia.

Ensi kaudella Superpesistä pelataan vielä nykyisillä säännöillä.

- Silloinkin ottelun alusta voisi jättää pois pallon kierrätyksen jokaisella pelaajalla. Lisäksi lukkarien heittelyt voisi jättää minimiin, Pyysalo pohtii.

Melkeinpä mitä tahansa ollaan valmiita kokeilemaan jotta keskiarvo-ajoista saadaan 20 minuuttia pois. Peliaikaa syö paljon ne lähes merkityksettömät ajat lyöntijärjestyksen loppupuolella jolloin sisäpelijoukkue ei oikeasti edes yritä tehdä mitään. Joku Pyysalon luettelemista ehdotuksista tarttuisi toki tähänkin, en tiedä laskettaisiinko tuossa "aina löisi vain 12 pelaajaa" mallissa paloja. Sellainen malli lienee mahdoton toteuttaa jossa jokaisen vuorollaan olisi pakko yrittää jotakin.
 

Histo

Jäsen
Pyysalo: "Siinä on parikymmentä minuuttia liikaa. Keräämme nyt ehdotuksia muutoksista kaikilta osapuolilta. Osa on radikaaleja ja osa maltillisia vaihtoehtoja"

Mikähän taivaisiin kirjoitettu fakta tuo parikymmentä minuuttia liikaa on? Sapettaa lukea tuollaisia lausuntoja Superin toimitusjohtajalta. On mielipuolista, että lajin sisältä päin pidetään yllä jatkuvaa mölinää tästä aika"ongelmasta" ja rakennellaan mielikuvia myös perusseuraajille, että joo, eihän tuota pesistä pysty kahta tuntia pidempään katsomaan.

Pesisotteluita EI VOI pelata kelloon sidottuna -- tai voi, mutta silloin aletaan puhumaan jo toisesta lajista. "Vain 12 saa lyödä"-muutos sotisi suoraan pelin periaatteita vastaan. Hyökkäysvuoron jatkamisen edellytykset ovat juoksujenteko ja kolmannen palon välttäminen.

Ottelun alkuseremonioista saa kyllä nipistettyä helposti minuutteja poistamalla turhuuksia, tai sitten ajoittaa seremonioiden aloituksen siten että pallo on pelissä tasan (esim.) klo 18:00.

Minusta lajin suurin ongelmakohta on aivan toisaalla: junnuikäluokat pienenevät, A-C -ikäisiä pelaajia ei saada pidettyä lajin parissa, superin joukkueilla on liian isot ringit käytössään. Tämä on ollut tilanne kymmenisen vuotta ja alasarjat ovat jo ongelmissa --> maakuntasarjoista puuttuvat miehissä 20-35-vuotiaat pelaajat, eikä niitä kohta pysty enää järjestämään ja seuraava askel on suomensarjan häviäminen kuvasta. Silloin on peli pelattu.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mikähän taivaisiin kirjoitettu fakta tuo parikymmentä minuuttia liikaa on? Sapettaa lukea tuollaisia lausuntoja Superin toimitusjohtajalta. On mielipuolista, että lajin sisältä päin pidetään yllä jatkuvaa mölinää tästä aika"ongelmasta" ja rakennellaan mielikuvia myös perusseuraajille, että joo, eihän tuota pesistä pysty kahta tuntia pidempään katsomaan.
Juttelin asiasta Pyysalon itsensä kanssa ja vaikka emme juurikaan jutelleet näkökulmasta jonka mukaan ottelun keskiarvo-kestoa olisi lyhennettävä, tavallaan ymmärsin asian niinkin että taloudellinen paine tuon ratkaisun toteuttamiseen on olemassa, syynä TV joka kai kaikille on selvää. Asiasta en tiedä sen enempää, en siitäkään millaisista summista tai lajin tulevaisuudenkuvasta on kyse (voisiko olla niin että ilman tuota muutosta laji ei pääse televisioon, en tiedä). Mutta siitä ei kai kenenkään mielestä ole kyse etteikö yleisö katsomossa tykkäisi seurata pidempiäkin pelejä vaikka tällainen mielikuva hankkeesta voi toki muodostua. Uudistukset voivat vaikuttaa niinkin että niiden lyhyimpien pelien kesto lyhenee entisestään mutta pisimpien ei.

Minusta lajin suurin ongelmakohta on aivan toisaalla: junnuikäluokat pienenevät, A-C -ikäisiä pelaajia ei saada pidettyä lajin parissa, superin joukkueilla on liian isot ringit käytössään. Tämä on ollut tilanne kymmenisen vuotta ja alasarjat ovat jo ongelmissa --> maakuntasarjoista puuttuvat miehissä 20-35-vuotiaat pelaajat, eikä niitä kohta pysty enää järjestämään ja seuraava askel on suomensarjan häviäminen kuvasta. Silloin on peli pelattu.
Tämä nyt vissiin taklaa siihen ongelmaan että joukkueissa on liikaa pelaajia joilla ei ole sisäpelivastuuta ja uran jatko ei siksi ole motivoivaa. Pyysalo kertoi että keskusteluja on käyty joukkuiden pelinjohtajien kanssa ja tämä ongelma on ollut esillä ja se on tunnustettu. Lista sääntömuutosideoista on tullut kai pääosin pelinjohtailta ja ainakin "sisävuoron jatkaminen yli yhden kierroksen vain jos juoksuja on tehty kolme" voisi auttaa tässä koska pelkän ykköskärjen on kovin vaikea tehdä noin monta juoksua vaan tarvitaan suorituksia myös kakkoskärjeltä. Lisäksi yhtenä ehdotuksena oli se että jokereita saa käyttää vain yhden sisävuorossa, toisen vasta jos on tehty juoksu ja kolmannen jos juoksuja on tehty kaksi. Tämä ehdotus ei kai päätynyt julkisuuteen saakka vaikka äkkiä ajatellen ei ollenkaan kelvoton idea. Kuitenkin tulevissa hallipeleissä (SM-karsinta ja lopputurnaus) yleisölle jätetään palautelomakkeita joissa kokeiluista saa antaa palautetta ja lisäksi voi kertoa omista ideoistaan.

Vissiin vähän sattumalta mutta kuitenkin Superin joukkuemäärän kasvatus tuo mukanaan senkin ominaisuuden että entistä useampi pelaaja tulee saamaan vastuullisia tehtäviä joka esittämässäsi näkökulmassa olisi hyvä juttu. Joukkueiden ringit toki pysyy edelleenkin suurina ja mikä on vaikutus alasarjoihin ovat sitten asioita erikseen.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jani Komulainen on valittu Urheilutoimittajain Liiton äänestyksessä vuoden 2015 parhaaksi pesäpalloilijaksi.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Pesis.fi uutisoi:

- Kouvolan Pallonlyöjien superpesisjoukkue avasi viime viikonlopun nopeus- ja voimatestien merkeissä. Rinnallevedon ykköslukemista vastasi Juho Hacklin (140 kg), penkkipunnerruksen paras oli Teemu Nurmio (120 kg) ja ponnistuksen pohjat merkkautti Matti Saukko (staattinen 66,1 cm/esikevennetty 67,6 cm). 30 metrin juoksumatkalla nähtiin tukku huikeita aikoja. Ykköseksi kurotti Tommi Mäentausta ajalla 3,65 sekuntia.


Tommi Mäentausta haastaa tosissaan Sotkamon ja Vimpelin etenijät Suomen nopeimman pesäpalloilijan tittelistä 30 metrin ajallaan 3,65. En muista onko kukaan pesäpalloilija koskaan juossut 30 metriä tuota nopeammin, mutta jos joku tietää asian, niin kertokaa ihmeessä.

Tuo Matti Saukon staattinen ponnistus 66.1 cm on koko Suomen huipputasoa. Pesäpallossa sillä ollaan taatusti ainakin top-kolmessa.

Ylen kuvaamassa staattisessa ponnistusvoimatestissä tulokset olivat allaolevia.
- Mikko Kanala, pesäpalloilija, 61.0 cm
- Aleksi Akpaso, koripalloilija, 60.8 cm
- Antti Siltala, lentopalloilija, 58.8 cm
- Osku Torro, korkeushyppääjä, 52.5 cm
- Tomi Tuuha, voimistelija, 49.0 cm

Pitää vielä huomioida, että tässä Ylen testissä oli lajikohtaisesti erittäin hyviä ponnistajia mukana ja tähän nähden Saukon tulos on loistava.
On muuten varsin vaikeaa löytää maailman parhaita tuloksia staattisessa ponnistusvoimatestissä, sillä tuon tyylisiä testejä tehdään hyvinkin monella eri tavalla.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tommi Mäentausta haastaa tosissaan Sotkamon ja Vimpelin etenijät Suomen nopeimman pesäpalloilijan tittelistä 30 metrin ajallaan 3,65. En muista onko kukaan pesäpalloilija koskaan juossut 30 metriä tuota nopeammin, mutta jos joku tietää asian, niin kertokaa ihmeessä.

On juostu nopeammin. Niilo Piiponniemi on kellottanut ainakin parhaimmillaan 3,57. Tuo on kai epävirallinen pesispelaajien ennätys 30 metrin kennotestissä.

Tuo Matti Saukon staattinen ponnistus 66.1 cm on koko Suomen huipputasoa. Pesäpallossa sillä ollaan taatusti ainakin top-kolmessa.

Häkellyttävän kova luku. Melkein tekee mieli epäillä, että polvia on laitettu koukkuun tai muuta vastaavaa fuskausta. Tuo tulos meinaan on kovempi kuin osalla mäkihyppymaajoukkueesta. Lentismaajoukkueesta kukaan ei taida päästä lähellekään tuota Saukon lukemaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Häkellyttävän kova luku. Melkein tekee mieli epäillä, että polvia on laitettu koukkuun tai muuta vastaavaa fuskausta. Tuo tulos meinaan on kovempi kuin osalla mäkihyppymaajoukkueesta. Lentismaajoukkueesta kukaan ei taida päästä lähellekään tuota Saukon lukemaa.
Saukko on kyllä todella kovassa tikissä mitä olen nähnyt KPL:n tapahtumissa ja kaupungilla, joten aivan mahdollinen tulos tuo on. Jalat saa laittaa tuossa testissä koukkuun, se ei vaikuta tulokseen, mutta matolle pitää tulla suorin jaloin alas, jonka jälkeen saa taas polvista joustaa. Lentismaajoukkueen libero Lauri Kerminen hyppää yli tuon Saukon tuloksen, mutta muilla lentopalloilijoilla taitaa tehdä liian tiukkaa.

Staattisen ponnistuksen tarkkoja tuloksia on vaikea löytää netistä. Janne Ahosen staattinen ponnistus on noin 71 cm, mutta kovempiakin tuloksia Suomesta on löydettävissä. Ahonen on hypännyt vauhditonta pituutta noin 320 cm. Byron Jones hyppäsi vuonna 2015 NFL:n testeissä vauhditonta pituutta 374 cm, joka taitaa olla maailmanennätys. Samoissa NFL:n testeissä Jones hyppäsi 113 cm jenkkien "vertical jump" testissä. Kyseessä on hyvin lähelle maailman kovin ponnistaja.

Silti nuo pesäpalloilijoiden tulokset ovat todella kovia ja jäisivät esim. liigakiekkoilijoilta tekemättä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Pesäpallon halli-SM lopputurnaukseen selvisivät Joensuu, Jyväskylä, Oulu ja Vimpeli. Oman lohkonsa ratkaisuottelussa Sotkamo voitti Oulun mutta Jymyn otteluvoitto mitätöitiin koska tuossa pelissä Jymyn riveissä pelasi Antti Kiiskinen joka oli samassa karsintasarjassa (eri lohkossa toki) pelannut aiemmin Kiteen riveissä. Näin Jymyn webbisivuilla kerrotaan asiasta:
Kiiskisen edustuskelvottomuus johtui siitä, että hän oli pelannut alkusarjaottelun 5. helmikuuta Kiteen Pallon joukkueessa. Talvelle 2014 tehdyn sääntömuutoksen myötä sama pelaaja ei saa edustaa kahta eri seuraa alkusarjan tai lopputurnauksen aikana. Alkusarjan jälkeen eri seuran edustaminen lopputurnauksessa on sääntöjen mukaan sallittua.
Näin ollen halliturnaussääntöjen mukaan kenen tahansa joukkueen joka ei selvinnyt lopputurnaukseen kuka tahansa pelaaja saa edustaa mitä tahansa lopputurnauksen joukkuetta. Sääntöjen mukaan esim Oulu voi lähteä lopputurnaukseen käyttäen vain Sotkamon Jymyn pelaajia. Samoin vaikkapa Jyväskylä voi peluuttaa Joensuun pelaajia ja Joensuu Jyväskylän pelaajia. Tietenkään noin ei tehdä mutta silti omituista että säännöt sallivat kyseisenlaisen toiminnan. Ellen sitten ymmärrä Sotkamon Jymyn sivustolla olevaa selitystä väärin.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Näin ollen halliturnaussääntöjen mukaan kenen tahansa joukkueen joka ei selvinnyt lopputurnaukseen kuka tahansa pelaaja saa edustaa mitä tahansa lopputurnauksen joukkuetta. Sääntöjen mukaan esim Oulu voi lähteä lopputurnaukseen käyttäen vain Sotkamon Jymyn pelaajia. Samoin vaikkapa Jyväskylä voi peluuttaa Joensuun pelaajia ja Joensuu Jyväskylän pelaajia. Tietenkään noin ei tehdä mutta silti omituista että säännöt sallivat kyseisenlaisen toiminnan. Ellen sitten ymmärrä Sotkamon Jymyn sivustolla olevaa selitystä väärin.
Ymmärrät ihan oikein. Tuo on kyllä vitsi, mutta tämä halli-SM on enemmän harjoitusturnaus kuin SM-tittelin arvoinen turnee.
 

Histo

Jäsen
Näin ollen halliturnaussääntöjen mukaan kenen tahansa joukkueen joka ei selvinnyt lopputurnaukseen kuka tahansa pelaaja saa edustaa mitä tahansa lopputurnauksen joukkuetta. Sääntöjen mukaan esim Oulu voi lähteä lopputurnaukseen käyttäen vain Sotkamon Jymyn pelaajia. Samoin vaikkapa Jyväskylä voi peluuttaa Joensuun pelaajia ja Joensuu Jyväskylän pelaajia. Tietenkään noin ei tehdä mutta silti omituista että säännöt sallivat kyseisenlaisen toiminnan. Ellen sitten ymmärrä Sotkamon Jymyn sivustolla olevaa selitystä väärin.
Näin on sääntöjen mukaan. Tietenkään kukaan ei käytä toisten pelaajia ilman että seurat keskenään sopivat asiasta kuten Sotkamo ja Kitee olivat sopineet junioripelaajan lainasta. Seurasiirtoja ja muita edustuskelpoisuusasioita koskevat määräykset eivät ole voimassa halli-SM:ssä, pl. tuo Sotkamon karauttanut pykälä, joka sallii pelaajalle vain yhden seuran per sarjavaihe. Halli-SM -ottelut eivät ole virallisia otteluita.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Vimpelin Vedolle miesten halli Suomenmestartuus. Sisältäkin taitaa olla hopeisia mitaleja useampia, kuin myös tuo hopeinen putki oli kokonaisuudessaan, joten tuskin ainakaan huonoa teki kesää ja pelaajien pääkoppia ajatellen, että tuo sinänsä kunnioitettava putki meni poikki.

Kahden kauppa jälleen tulossa.. Vedon joukkue ehkä piirun verran kovempi näin lähtökohtaisesti kuin viime kaudella. Jymy kuitenkin tietty suosikkina. Oulun Lipon tekemisiä seuraan erityisellä mielenkiinnolla. Myöskin mielenkiintoista nähdä mihin junnupitoinen JymyJussit pystyy, vai pystyykö mihinkään. Entä Kuusistolla vahvistunut Kossu?!
 
Tommi Mäentausta haastaa tosissaan Sotkamon ja Vimpelin etenijät Suomen nopeimman pesäpalloilijan tittelistä 30 metrin ajallaan 3,65. En muista onko kukaan pesäpalloilija koskaan juossut 30 metriä tuota nopeammin, mutta jos joku tietää asian, niin kertokaa ihmeessä.

On juostu nopeammin. Niilo Piiponniemi on kellottanut ainakin parhaimmillaan 3,57. Tuo on kai epävirallinen pesispelaajien ennätys 30 metrin kennotestissä.

Mäentausta on myös juossut ajan 3,58 parivuotta takaperin. Muistaakseni myös Teemu Isoketo on juossut saman ajan.
Kennoissahan on joitain sadasosien eroja, mutta olisi hauska nähdä testi jossa nopeimmat ottaisivat samoihin kennoihin samassa paikassa ajan.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Nyt pääsee ottamaan kantaa Halli-SM-turnauksessa käytettyihin sääntökokeiluihin, Superpesiksen sivulla olevassa artikkelissa on linkki: Vastaa pesäpallon sääntökokeiluun - Pesäpalloliitto

Näistä siis kysytään:
Mahdollisuus aloittaa ensimmäisen vuoroparin lisäksi yksi sisävuoro jaksoa kohden lyöntijärjestysnumerosta 1
ja
Jakson viimeisen vuoroparin aloittaa sisävuorolla kyseisellä jaksolla tappiolla oleva joukkue
ja tässä jälkimmäisessä on vielä kaksi vaihtoehtoa: toimii jo noin taikka vain jos juoksuero olisi vähintään kolme juoksua.

Itselläni on vähän sellainen fiilis että en taida vastata kyselyyn lainkaan. Minusta kumpikaan sääntöuudistus ei sinällään ole hirveän huono, ei siis huononna nykytilannetta mutta toisaalta taas ei hirveän paljon parannakaan. Jos pyrkimyksenä on lyhentää otteluiden kestoa niin ainakin jälkimmäinen sääntö tulee lyhentämään otteluaikojen keskiarvopituutta koska se lyhentää joidenkin pelien mittaa mutta joihinkin ei vaikuta millään tavalla. Se ei siis vakioi otteluiden mittaa, jonka voisi kuvitella olevan mielekäs tavoite tv-lähetyksiä silmälläpitäen.

Ensimmäinen sääntömuutos veisi pesäpalloa entistä enemmän siihen suuntaan että sisäpeliä pelataan vain osalla joukkueesta. Voi olla että tämä kehityssuunta on hyväksyttävä joskin itse toivoisin muutoksia pikemminkin siihen suuntaan joka pakottaa joukkueita osallistumaan sisäpeliin entistä useammalla pelaajalla, mielellään jopa joka ainoalla.

Asiaan liittymättä mutta sitä lieveästi sivuten itse pidän hutunkeittoa täysin tarpeettomana joskin jos asiasta luovuttaisiin, aikasäästö olisi toki minimaalinen. MLB:ssä kotijoukkue aloittaa ottelun aina ulkovuorolla, en ymmärrä miksi vastaavankaltainen menetelmä ei voisi toimia myös pesäpallossa. Vaikkapa niin että kotijoukkue aloittaa aina ekan jakson ja mahdolliset supervuoron/kotiutuskisan ulkovuorolla, toisen jakson sisävuorolla.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomenna alkaa!

Omalta kohdalta tavoitteena päästä katsomaan vähintään yhtä peliä livenä tällä kaudella.

Huomenna kuitenkin nelonen esittää Joma - Vimpeli -pelin ilmaiskanavalla klo 12:55 alkaen. Mielenkiintoinen kausi jälleen tulossa.
 
Laskin että helpostihan pesäpallossa voi pyörittää ammattilaisjoukkuetta. 1000 katsojaa 14 kotipelissä, 15 euroa maksaa lippu. Jaetaan 12 pelaajan kesken, se on 17 500 vuodessa. Eli saman verran kuin tehdastyössä vähimmillään. Pelinjohtaja ja huoltaja voi olla mukana ilmaiseksi, tai niitä ei tarvita välttämättä ollenkaan. Muutamia junioreita voidaan pitää mukana ilman palkkioita tai muutamalla satasella. Sponsorirahoilla katetaan kustannukset, ja niistä jää vielä yli. Kai se arvonlisäverokin menee, onko 9 prosenttia. Ai niin, eläkemaksut ja muut aiheuttaa palkkaan kertoimen 1,35.
Mutta pudotuspeleistä voi tulla ekstrarahaa.
Kaikille kun maksetaan saman verran, niin kaikki voi olla ammattilaisia. Eikä silleen että yhdelle 50 000 ja muutamat opintotuen lisäksi pelaa kesätyönä pesäpalloa.

Vaikka eihän joka joukkueella ole 1000 katsojan keskiarvoa. Ainakaan Kankaanpäässä ei ole, eikä ehkä Kempeleessä, tai voi ollakin nyt ensimmäisellä kaudella. En tiedä miten Pattijoella, Alajärvellä ja Seinäjoella.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
KaMan Petteri Kortelainen loi sitten 9 juoksua. Kova suoritus junnulta! On ollutkin todella lupaava, mutta alkaisiko nyt nakymaan miesten peleissa enemmankin. Kuitenkin todella hyva alku nuorelle miehelle, varmasti toi kivasti itseluottamusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös