Mainos

Pesiskausi 2010

  • 86 931
  • 395

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Heh, ollaan tässä illan mittaan naureskeltu kajaanilaisen kaverini kanssa "koko Kainuun Jymy-jutun" tippumiselle(Koko Kainuun kuulemma melkoista liioittelua). Nälkämaan työttömillä metsureilla kuulemma pienoinen kriisi, kun ei tänä syksynä pääsekään ördäämään Katinkultaan pulikkapallon MM-kultaa juhlien. Toivottavasti Oulu voittaisi vielä pronssiset mitalit.

No, eipä enempää irvailua. Pesikselle kuitenkin lajina varovainen hatunnosto siitä, ettei se ole niin kaupallistunutta skeidaa, kuin käytännössä kaikki muu joukkueurheilu "huipputasolla". Sellainen tietty paikallisuus on selkeästi säilynyt seuroissa.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Huhhuh menipähän vain tiukoille. Eipä ole hetkeen pesisottelu jännittänyt näin paljoa. Ja saakeli soikoon tuota Nelosen leikkailu-politiikkaa. Sieltä olisi voinut muun muossa ensimmäiseltä jaksolta leikellä tapahtumia pois, kun homma oli jo selvä, jotta ei tarvi aivan kesken toisen jakson siirtää kuvaa suoraan kotiutuslyöntikilpailuun! Supervuoro jätettiin siis kokonaan näyttämättä.

Jaksopeli näytti taas omat (hyvät) puolensa. Veto oli aivan suvereeni ensimmäisellä jaksolla ja Jymyllä ei mitään jakoja. Sitten peli nollasta nollasta käyntiin ja vaarattomassa tilanteessa yhdellä lyönnillä kolme - siinähän se jakso oli sitten pitkälti taputeltu. Tokihan siinä oli nousun siementä Vedolla, eikä se kolme tietenkään mahdottumuus ole, varsinkaan tuolla lyöntiarsenaalilla.

Sielä on kyllä huikeita jamppoja Vedon riveissä toinen toisensa perään. Muun muossa Puputti ja Kuusisto jatkoivat jäätävää sisäpeliä. Puputti näytti tälle meidän eräälle "pesistietäjälle" täälä, mikä hän on miehiään ja piikittely onkin hyytynyt tasaiseen tahtiin. 100%:sta työskentelyä koko pelin läpi ja esimerkiksi kakkostilanteissa viimeisillä lyönneillä huikeita taitolyöntejä, joilla täytti vielä ykköspesän. Eipä tuossa paljoa jää epäselvyyttä, kuka on valtakunnan ykköspelaaja tällä hetkellä, tai ollut sitä jo käytännössä koko kauden läpi. Purren pystäristä on vielä erikseen mainittava, että on se järkyttävän varma, ja ennenkaikkea tarkka.

Hietakankaan lautastyöskentelystä täytyy vielä antaa erityismaininta. Erittäin kovalla prosentilla pysyy tolppa lautasella. Jos sama jatkuu, niin eipä se ole helppoa kentälle meno Koplallakaan.

Veto antoi tehokkaasti painetta Rautiaise(i)lle ja Kemppaiselle linjaan. Kotiutuskilpailussa varsinkin osattiin näitä jamppoja mukavasti hyödyntää ja sieltä tuli ne ratkaisevat pinnat. Sen sijaan Kanala, jolla ei miesten otteluja (saati pudotuspelejä) ole montaakaan takana, täytty roolinsa loistavasti ja Jymy ei tältä tontilta pahemmin pinnoja napsinut.

ps. Veto näyttti laittavan hyvät voitonjuhlat Hiukassa pystyyn :)

Jos häviää ensimmäisen jakson HIUKASSA päästäen noin monta juoksua, ei ansaitse jatkopaikkaa. Mielestäni olisi ollut suuri vääryys, jos Jymy olisi ensimmäisen jakson jälkeen jatkoon mennyt, niin suuri tasoero oli ensimmäisellä jaksolla Vedon hyväksi.
Jotenkin noita kirjoituksiasi lukeneena olisin voinut laittaa pääni pantiksi, että jos Jymy olisikin kääntänyt pelin kotiutuslyöntikisassa, niin Jymy "olisi ansainnut voiton" jne.

Eilen oikeus tapahtui ja yksi pomppupelleporukka sai tyytyä Hiukassa tappioon. Pitää olla vähän vajaata sakkia, että märällä kentällä kahdeksan asteen lämpötilassa vaihdetaan VAIN pompulla.
Tänään pelleporukalla toimi kuitenkin pomppupeli sangen mukavasti. Joten ihan hyvin tällä sakilla. Jos ryhmä pellejä hoitelee välierät 3-1, niin eipä se kovin hyvin teilläkään mene.

On jopa pieni ihme, että Pupu-Henkka ei ole vielä hyytynyt, kuten yleensä pudotuspeleissä on ollut tapana.
Njääh, Puputti on vuosien mittaan kunnostautunut varsinaisena luuserina.
Esim. tänään Hiukassa muuan kaveri:
2/2 5/5 1/1 1/1 100 % I

Ja huhupuheiden mukaan kuulluista pelissä tapahtuneista spontaaneista huuteluista on aivan turhaa huudella yhtään mitään, kun omassa joukkueessa pelaa muun muossa Ji.Heikkisen kaltaisia.... Joka lataa sontaa lehdistöä pitkin. Mitkä oli kaverin näytöt tässäkään välieräsarjassa. Lähinnä tiputteli esimerkiksi eilen suoraan hanskaan tulleita "varmoja paloja".

Ja lopuksi palstakirjoittajalle Grainger: monissa mielipiteissäsi olen nähnyt ajatuksen siemenen, mutta tämän ottelun ensimmäisen jakson jälkeen kirjoittamasi teksti on jotain käsittämättömän ala-arvoista ja epä-jymyläistä, jota en olisi koskaan uskonut todellisen Jymy-fanin kirjoittavan. Olet hehkuttanut vuosia Jymyn henkisestä ylivoimasta vastustajiin nähden. Tulet kuitenkin 4. välierän ensimmäisen jakson jälkeen vuodattamaan ja onnittelemaan Vimpelin faneja finaalipaikasta ! Tämä epätoivoinen käsien pesusi aiempaa uhoamistasi vastaan kuvastaa oman henkisen heikkoutesi - ei mitään luottoa omiin kun sitä eniten tarvitaan.
Eipä tähän jää paljoa lisättävää. Oli huvittavaa seurata miten pieni varmistelu ja käsienpesu alkoi kokoajan enemmän ja enemmän "aidolta fanilta" kotisohvalta, mitä lähempänä Veto oli koko ottelusarjan tai tämän viimeisen yksittäisen ottelun voittoa. Kruununa tämä viimeisen ottelun jaksojen väliin tullut "antautumis viesti".

PS. Pahoittelut omasta puolestani kaikille asiallisille Jymy-faneille, että omiinikin kirjoituksiini on välillä päässyt hiukan tämä trolli puremaan. Eipä pitäisi provosoitua moisesta. Koitan taas jatkossa kirjoitella asiallisempaan sävyyn.

PPS. Mielenkiintoiset finaalit tulossa. Kopla lähtee ennakkosuosikkina huikean lyöntiarsenaalin ja tiivin ulkopelinsä ansioista. Toisaalta jos Vedon kärki jatkaa samoilla tehoilla, niin kyllähän sieltäkin löytyy raudanluja kotiuttaja-arsenaali. Tietenkin myös Hietakankaan nollapelin tolppien pitävyys on tärkeässä asemassa.

Perinteisesti pitkälle syksyyn nämä pelit venyy. Nyt viikko odottelua ja kelit sen kuin huononee. Surkea homma, kun kauden huipennus joudutaan aina pelaamaan huonoissa olosuhteissa - ellei nyt sitten aivan onnetar ole kelien kanssa myöden. Saas nähdä miten pystyy finaaleja seuraamaan, olisihan se hienoa ajella Vimpeliin edes yksi loppuottelu katsomaan. Nelonen Sport Pro:ta kun ei aivan näiden muutamien pelien takia yksistään viitsi itselle puoleksi vuodeksi ottaa. Jälkilähetyksenä sitten vaan ja yrittää pitää itsensä uutispimennossa. Tosin persiistähän tuo on, kun lähetyksen leikkaukset on yleensä aivan päin sitä itseään.
 
Viimeksi muokattu:

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tuosta Kouvolan ostojoukkueesta kirjoittelin jo viime vuonna, ja toistelen nyt samaa. Totta on, että Koplan joukkueessa ainoastaan Mika-Matti Ojala on oma kasvatti, eikä hänkään ole joukkueen näkyvimpiä pelaajia.

On syytä kuitenkin muistaa, että 1990-luvulla Kouvolan pesäpallo sukelsi todella pahasti. Edustusjoukkue tippui aina Suomensarjaan asti ja organisaatio oli hallintopuolella todella riitainen ja sekava. Samalla laiminlyötiin juniorityö eli juuri 1980-luvulla syntyneiden junnujen kohdalla, jotka olisivat nyt parhaimmillaan superissa ikänsä puolesta. Tosin ei pidä unohtaa monien talkoohenkilöiden toimia, jotka jaksoivat tehdä töitä Kouvolan pesikselle, jolloin voitiin vain unelmoida menestyksestä.

Lisäksi on syytä muistaa, että vaikka KPL on ostojoukkue, monet pelaajat ovat vakiintuneet Kouvolaan. Kohosella ja Joukaisella on esimerkiksi jo neljäs kausi, samoin Kapanen on ollut pitkään Kouvolassa (olisiko viides kausi peräti). Lammila ja Latvala ovat toista kauttaan jne. Se ei tee pelaajista omia kasvatteja, mutta osoittaa että nyt on tehty jotain. Yleensä ostoporukat ovat hajonneet aika nopeasti, vaikka menestystä olisi tullutkin.

Ja yleisöhän on todella hyvin ottanut joukkueen omakseen, kuten katsojaluvuista voi päätellä.
 

halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
En tiennytkään, että Sportin aktiivikannattajista löytyisi muitakin pesiksestä kiinnostuneita ja Vimpelin? kannattajia. Yleensä Vaasassa saa vaan monesti pientä kuittailua niskaansa kun sanoo lähtevänsä kattoon pesistä tai seuraavansa lajia :). Vaikka aikanaan vuosia sitten Maila huipulla ollessaan keräsi paljon suurempia yleisömääriä kuin Sport tai VPS.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ja yleisöhän on todella hyvin ottanut joukkueen omakseen, kuten katsojaluvuista voi päätellä.
Menestyvää joukkuetta on helppo fanittaa.

Alkaa KPL näyttää nykyään menneisyyden menestyneeltä Kiteeltä ja vaikuttaakin siltä, että Kohosen perässä sinne on hankittu yksi jos toinenkin hänen kaverinsa. Ostojoukkueesta ei saa muuta, vaikka miten yrittäisi.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Menestyvää joukkuetta on helppo fanittaa.

Vimpelissä sen sijaan on aina ollut kannustusta ja faneja, myös silloinkin ku Veto luuhasi alemmassa sarjassa vuosia ja toki nyt kun menestystä on tullut, on fanejakin tullut lisää. Esim. itse aion vääntäytyä tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa tänä suvena saarikentälle katsomaan finaalipeliä. Luultavasti yleisöä on noin 5000, mikä on kohtuu hyvä, kun ottaa huomioon pitäjän väkiluvun (3265).
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Esim. itse aion vääntäytyä tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa tänä suvena saarikentälle katsomaan finaalipeliä. Luultavasti yleisöä on noin 5000, mikä on kohtuu hyvä, kun ottaa huomioon pitäjän väkiluvun (3265).
Tässä tuleekin jo ongelma vastaan eli miten tuommoinen väkimäärä sijoittuu sattuneesta syystä ahtaalle Saarikentälle. Olin heinäkuussa katsomassa Vimpeli-Kouvola -ottelua, silloin katsojia oli reilut 3 500 ja osa katsojista joutui seisomaan penkereellä. Nyt kun katsojia varmasti vielä enemmän, yleisöä joutuu sijoittamaan joen törmälle ja penkereille, jolloin on uhkana se, että läpilyöntejä nähdään vähän, jos joudutaan yleisön takia rajoitusaluetta laajentamaan.

Vai voidaanko asettaa jokin yläraja yleisölle eli todeta, että Saarikenttä on loppuunmyyty.

Kauan kauan sitten vuonna 1988 Alajärven ja Seinäjoen ratkaisevassa finaalissa oli yli 6 000 katsojaa Alajärven kentällä ja silloin yleisöä oli ympäri kenttää niin, että kunnaria ei voinut lyödä. Pahimmassa tapauksessa tämä voisi olla uhka Vimpelissäkin, jos väkeä todella paljon tulee.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kauan kauan sitten vuonna 1988 Alajärven ja Seinäjoen ratkaisevassa finaalissa oli yli 6 000 katsojaa Alajärven kentällä ja silloin yleisöä oli ympäri kenttää niin, että kunnaria ei voinut lyödä. Pahimmassa tapauksessa tämä voisi olla uhka Vimpelissäkin, jos väkeä todella paljon tulee.

Oliko sillon katsomorakenteita ympäri kentän? Katsojathan eivät saa pysäyttää palloa.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oliko sillon katsomorakenteita ympäri kentän? Katsojathan eivät saa pysäyttää palloa.

Tuosta en tiedä, mutta jos katsojia on sijoitettu katsomoiden ulkopuolelle tai laitetaan lisäkatsomoita niin silloin varmaan rajoitusaluekin suurenee sinne. Se taas tietää, että kunnaria ei pääse lyömään, koska pallon mennessä rajoitusalueelle saa edetä yhden pesän yli, eli korkeintaan kakkoselle.

Suurella mielenkiinnolla tässä kyllä odotetaan finaalipelejä. Itse toivon Vimpelin voittoa, pitäisihän se pesismestaruus jo saada etelä-pohjanmaalle pitkästä aikaa. Täytyy varmaan myös tuonne Saarikentälle lähteä, muutaman pelin oon kesän aikana käyny katsomassa ja eihän näitä finaaleja voi väliin jättää.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Oli kyllä todella jännittävä peli, joka venyi aina sinne kotiutuslyöntikisan viimeiseen lyöjään saakka. Molemmilla oli omat etsikkoaikansa ratkaista peli jo aijemmin, mutta ei maistunut.

Vedon lyöntipeli ja ennenkaikkea kärki alkoi kulkea kokoajan paremmin toista jaksoa ja superia kohti. Haapakoski alkoi päästä hyvällä prosentilla kentälle, Puputti laittoi jäätävästi palloa pykärillä väliin ja Kuusisto pomputti ajolähdön - yksinkertaista.

Meinasi koitua Rantatorikan häpläys kolmannen aloittavalla kohtalokkaaksi. 1 risti taululla 2-tilanne ja Kohosen toisella lyönnillä tiputti helpon pallon ja varma palo jäi tulematta. Siitä käry ja ei olisi enää montaa lyöjää ollut jäljellä. Hienosti kuitenkin Veto vielä nousi. Supervuorossa oli kyllä erittäin ponnettomia kotiutusyrityksiä Vedolta, oikein antautumislyöntejä.

Kotarissa Kohonen ei saanut palloa kohtalokkain seurauksin kiinni ja siitä ilmainen juoksu sekä kenties ottelun ratkaisu. Sitten Hautala laittoikin viimeisenä lyöjänä pallon jäätävästi väliin.

Loistava homma, että Veto voitti ja näin ollen sitä on ilmeisesti pakko lähteä katsomaan Vedon kotiottelua monen vuoden jälkeen. Sen verran tuota matkaa on ja kun ei varsinaisesti Vedon faneja olla, niin eipä noita ole tullut käytöä katsomassa.

Vielä erityismaininta Kanalalle. On kyllä nuorella miehellä jäätävän kovat hermot. Kaverista tulee kyllä varsinainen pelimies. Toivottavasti sisäpelitaidotkin kehittyvät tässä vuosien mittaan samalla tahdilla, kun vain saa vastuuta enemmän.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Edelliseen Diablon viestiin oli kyllä tiivistetty erinomaisesti eilinen peli, eikä täältä Kouvolan näkökulmasta ole paljon lisättävää.

Tässä on nyt kyllä kaikki mahdollisuudet todella hienoon finaalisarjaan. Eilenkin molemmat joukkueet tekivät hyvin tilanteita, kotiuttaminen sitten tökki. Tosin siinäkin osansa oli molempien joukkueiden hyvillä ulkokentillä. Sitten joitain juoksuja tuli pienillä häpläyksillä, mutta ne kuuluu peliin. Kohosen ja Dahlströmin ratkaisulyönnit varsinaisella peliajalla oli sitten ottamattomia, tosin kummassakaan nyt ei välttämättä olisi neljää juoksua tullut, mutta ymmärettävää että tuossa vaiheessa ei enää ulkokentällä ole intoa juosta pallon perässä.

Meni vaan samalla meikäläisen tulosveto pieleen, prr...

Vimpelin kärkeä on hehkutettu eikä aiheetta, vaikka eilen alussa vähän kohmeessa olikin. Mutta ihan hyvin pelasi myös loppupää sisällä, kun tilanteita tuli. Ja tulihan ratkaisujuoksukin vähän tuntemattomampien kaverien tekemänä, Hautala löi ja Lönnmark toi.

Ei Koplalla mitään isompaa hävettävää ole ja nyt vaan täysillä tänään Vimpelissä. Yleisöä on varmasti saari täynnä ja tunnelma huikea, mutta mikäs sen parempi motivoija, kuin hiljentää Saarikentän yleisö hyvillä suorituksilla. Vimpeliä ei saisi kyllä päästää 2-0 johtoon sarjassa, sitten menee turhan vaikeaksi. Legendaarista sanontaa sanoen pienet marginaalit ratkaisee tänäänkin varmaan...
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Vimpeli on täynnä ja niin on myös Vimpelin Saarikenttäkin (saari oli täynnä jo kaksi tuntia ennen pelin alkua). Kaveri latasi kuvan naamakirjaan paikanpäältä. Ei lyödä kunnareita ei.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Mielestäni on todella sääli, että Vimpelin kentän laidat on noin tupaten täynnä yleisöä - ei sillä ettäkö iso yleisö olisi huono juttu vaan että läpilyöntien mahdollisuus tänään on käytännössä tasan 0, ellei sitten puhkaise takaa läpi jossa sielläkin on mainosaidat sun muut tiellä. Jokatapauksessa hienoa peliähän tästä on lupa odottaa.

Ja sivumainintana sen verran, että ollaan Kohosesta mitä mieltä tahansa persoonana, niin huikeasta pelimiehestä edelleen on kysymys joka syttyy kauden tärkeimmällä hetkellä hienoihin suorituksiin kuten eilisessä pelissä nähtiin.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei lyödä kunnareita ei.

Vimpelin toisena lyöjänä Puputti löi kunnarin kopparien välistä jokeen, tuloksena 1+1. Seuraavana lyöjänä Kuusisto kotiutti Puputin. Joukainen löi KPL:n ainokaisen.

Ensimmäinen jakso Vimpelille 3-1.


Ja sivumainintana sen verran, että ollaan Kohosesta mitä mieltä tahansa persoonana, niin huikeasta pelimiehestä edelleen on kysymys joka syttyy kauden tärkeimmällä hetkellä hienoihin suorituksiin kuten eilisessä pelissä nähtiin.

Tämän viikon Urheilulehdessä on mainio juttu Kohosesta. Siitä saa hyvän käsityksen millaisesta urheilijasta on kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vimpeli otti toisen kiinnityksen mestaruuteen.

ViVe - KPL 2-1 (3-1, 3-4, 0-0, 5-4). Kotareita pelattiin kaksi kierrosta. Yleisöä 5216.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Jesh! Eli Kankaanpään Maila nousi sitten Superiin voittamalla Alajärven Ankkurit kotonaan jaksoin 2-0 (8-1, 1-0). Elikkäs 8 vuoden tauon jälkeen KaMa palaa Superpesikseen. Ekassa jaksossa KaMa myllytti huolella ja rakaisijoita oli iso liuta. Toinen oli nihkeämpi, niin kuin on ollut tapana tällä kaudella. Kuitenkin KaMa oli selkeästi parempi ottelusarjassa voittaen puhtaasti 3-0 ottelut. Toivottavasti joukkuetta vahvistetaan hurjasti, eikä mennä Ulvilan tapaa samalla miehistöllä. Mehukkaita huhuja on jo kuulunut, joten katsotaan. Mutta hemmetin hieno, että KaMa nousi sinne mihin pitääkin, eli Superiin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
En nyt osaa tehdä syväanalyysiä joukkueiden onnistumisista. Kliseisesti voi sanoa, että kaksi pienten marginaalien ottelua, Vimpeli vienyt molemmat, eikä ne marginaalit yhtäkkiä näytäkään niin pieniltä. Kouvolalla oli tänään pariin otteeseen paikka tuoda sarja tasoihin, mutta kotijoukkue kesti hyökkäykset ja niittasi jatkorankuilla sarjan katkolle. Välierissä tuli sympattua Vetoa, nyt vähän kääntynyt Kouvolan suuntaan. Voihan tästä vielä sarja tulla.

Jaa, KaMan edellisestä Super-kaudesta oli noinkin paljon aikaa. Aikanaan tuli käytyä katsomassa peli sieltä, toinen täältä. En oo selvillä sopimustilanteista esim. mahdollisten paluumuuttajien suhteen, saati KaMan resursseista pelaajamarkkinoilla.

edit. Tv-työskentelystä vielä...kameroita ja kulmia riittää hidastuksiin kiitettävästi, mutta live-tilanteissa pätkii joko ohjaajan, kameramiesten tai heidän yhteistyönsä välillä. Välillä tuntuu kirjaimellisesti olevan pallo hukassa tai sitten kuvataan pesäkilpaa täysin väärin, esim. juoksijan rintamusta näyttäen. Välieräsarjassa tais jäädä yksi läpilyönti kokonaan näyttämättä, koska koko kenttää pesän takana kuvaava kamera lähti jostain syystä harhailemaan väärään suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Juuh. Itsekin tulin Kankaanpäästä takaisin Poriin noin tunti sitten. Sieltähän se Kankaanpään Mailan nousu tuli pitkän ajan jälkeen. Alajärvi oli hivenen heikompi kaikissa otteluissa, joten nousu oli ihan oikeutettu. Ensimmäisillä jaksoissa kahdessa viimeisessä ottelussa Kankaanpää iski juoksuja ihan huolella ja tänäänkin ensimmäisen jakson lopulla näytti onnistuvan miltei kaikki. Joka tapauksessa vahvistusrintamalta on kuulunut pari mehukasta huhua, joten jännittävää on nähdä mitä tapahtuu. Ilmeisesti Ulvilan kohtalo halutaan välttää.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Nojoo pienet oli marginaalit taas. Suuntaan ja toiseen "läheltä piti" -tilanteita. En jaksa nyt sen kummemmin lähteä ottelua edes purkamaan.

Tunnelma oli kyllä Saarikentällä kerrassaan huikea. Ehkä parhaiten jäi mieleen se valtava huutomyrsky, varsinkin tolppasyötöissä, aina kun Koplan pelaaja tuli lyömään. Mitään toivoa ei muuten istumapaikoille ollut, vaikka oli sen tuntia ennen pelin alkua paikalla. Läpilyöntejäkin valitettavasti haittasi yleisön paljous pitkin kentän reunoja. Tuo oli kyllä myös valtava turvallisuusriski, kun esimerkiksi sinne kakkosjatkeelle menee pallo suoraan laakana ja väkijoukko on aivan kiinni toinen toisissaan.

Ensi kaudesta on mielenkiintoista juttua tuossa Urheilulehden artikkelissa: http://www.urheilulehti.fi/lisaa-la...yn-pommi-kohonen-sotkamoon-rantanen-kouvolaan
Vai että Vimpelikin mainitaan yhtenä pienenä kandinaattina Kohosen seuraksi. Mielenkiintoista että Kode olisi palaamassa takaisin Jymyyn, eikö Kouvolassa riitä rahat. Kohonenkin tykkää kiertää noita samoja seuroja suhkot ahkeraan, tai noh onhan kaveri kerinnyt jo jokusen vuoden tuola Kouvolassa vanheta.

Pakko myös fantasioida sillä, että Kohonen menisi Vetoon. Joukkue olisi aivan ylivoimainen. Ulkopeliin tulisi vielä vähän parannusta lisää. Ja sisällä joukkue voisi olla esimerkiksi kärjen osalta näin:
1. Haapakoski
2. Puputti
3. Kuusisto
4. Kohonen
5. Rantatorikka
Tuossa ei pahemmin haittaisi, vaikka jokerit olisivat kaikki mörssäreitä, kun käytännössä vasta Kuusiston olisi pakko päästä kentälle. Sitten voisi tulla esim. Suorauha ja Kohonen. Ja kotiuttaja-arsenaalin tietää kaikki.
"Ongelmaa" tosin alkaisi olla, kuka ottaisi sitä miestä kotiin, kun sielä odottaisi vielä Dahlström ja Mäkelä. Kakkoskärkikin olisi monessa joukkueessa ykköskärjen tasoa.
 

BobbyFromMars

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensi kaudesta on mielenkiintoista juttua tuossa Urheilulehden artikkelissa: http://www.urheilulehti.fi/lisaa-la...yn-pommi-kohonen-sotkamoon-rantanen-kouvolaan
Vai että Vimpelikin mainitaan yhtenä pienenä kandinaattina Kohosen seuraksi. Mielenkiintoista että Kode olisi palaamassa takaisin Jymyyn...

Tuostahan on ollut juttua jo pitkään. Pitkin kesää on ollut aika selvä, että Vimpelissä ja Sotkamossa tarjotaan Kohoselle ensi kaudesta sellanen summa rahaa ettei Kouvola voi (eikä kyllä kannatakaan) vastata siihen. Kohonen on vielä tällä hetkellä siinä tilanteessa että voi hinnoitella itsensä niin kun haluaa ja maksaja löytyy tosta kaksikosta aivan varmasti. Sotkamon puolesta taitaa puhua eniten sijainti, Sotkamon suunnalla kun Kohosen pariskunnalla taitaa tuo suku asustella joltain osin.

Pakko myös fantasioida sillä, että Kohonen menisi Vetoon. Joukkue olisi aivan ylivoimainen. Ulkopeliin tulisi vielä vähän parannusta lisää. Ja sisällä joukkue voisi olla esimerkiksi kärjen osalta näin:...

Tokkari totesi jossain vaiheessa kesää Urheilulehdessä aika osuvasti että jos Kohonen jostain ihmeen syystä päätyy Vimpeliin niin homma on aika selvä. Juhannuksena voidaan huudella jo uusia jakoja. Toisaalta vähän samalta se vaikuttais jos Kohonen valitsee Sotkamon ja Hietakangas lopettaa Vimpelissä. Ei Hietakankaan tasoista paikkaajaakaan taida tästä maasta helpolla Vimpeliin löytyä. Vaikka rahaa onkin niin tarjontaa ei paljon ole.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vimpelissä asiat tärkeysjärjestykseen

Ensi lauantai piti olla koulupäivä Vimpelissä, mutta pesisfinaali muuttaa kaiken. Linkki Ilkan juttuun.

Kohosen tapauksessa ilmeisesti Sotkamo kilpailee enemmän tausta-asioilla. Ainakin huhuissa Sotkamon Urheilulukio on liitetty kuvioihin. Vimpeli kilpailee ilmeisesti selvällä rahalla, mutta sitä olisi luvassa pesäpallon mittakaavassa paljon.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Sotkamon puolesta taitaa puhua eniten sijainti, Sotkamon suunnalla kun Kohosen pariskunnalla taitaa tuo suku asustella joltain osin.

Rouva Kohosen sukuhan asustelee Sotkamossa ja ilmeisesti Kodelle on tarjottu jonkinlaista lukkarikouluttajan virkaa urheilulukiosta. Tuon roolinhan mies tosin voi talvella hoitaa, asuu kesät sitten missä tahansa. Ihan hyvä veto olisi, jos Kohonen alkaisi lukkareita kouluttamaan, sen verran surkea taso nykyisin on. Joka tapauksessa jotkut tahot pitävät Koden paluuta Kainuuseen jo täysin varmana asiana. Saa nähdä kuinka käy.

Lukkarikoulutus ammattilaisen toimesta olisi hyvä juttu maailman pesäpallolle sillä Toni Kohonen itse ainoa loistava lukkari, Lahtinen taantui kovasti viime kaudesta ja lopettaa samalla tähän, Kiteen Toni Laakso tosin on loistava nouseva kyky, mutta ei vielä supertähtistatuksen lukkari hänkään.

Lippo paransi rutkasti yön aikana sillä lauantaina Hiukassa oli vain yksi joukkue. Toinen räpiköi perässä, mutta ei pysynyt siltikään. Sunnuntaina sitten Lippo pitikin tilastojen perusteella ulkokentän tiiviinä. Lauantaina tuntui, että jokainen Jymyn lyöjä oli vaarallinen. Roope Korhonen oli jälleen aivan uskomattomassa tikissä ja pallot polttelivat oululaisten räpylöissä.

Kohosen lisäksi Jymyllä on toinenkin vaihtoehto lukkariksi, mutta tuon toisen miehen nimeä ei paljasteta. Ettei vain Haapajärveltä farmimies halvalla nostelemaan tolppaa? Toni Laakso olisi kiva nimi, jos ei Kohosta ole realistista saada. Lisäksi Jymy etsii kärkietenijää (miksi, kun on Kivinen ja Hartikainen?) ja niminä mainitaan Teemu Isoketo ja oma poika JM Sirviö. Komulaisen ura jatkunee näillä näkymin vain jokerina, jos siis jatkuu ollenkaan.

Kohonen ja Sirviö remmiin, niin alkaa olla mestaruuslippis 2011 ajankohtainen.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Laakso jatkoi sopimusta Kiteen kanssa kauteen 2012 saakka. Lähteenä Kiteen sivut

No niinpäs näkyy. Kiteellä on kyllä oikeanlainen meno päällä, omia junnuja puskee ovista ja ikkunoista ja lyö itsensä läpi.

Itse sain Kainuun Sanomien jutusta sellaisen käsityksen, että Jymyn vaihtoehdot lukkariksi ovat Toni Kohonen ja Mikko Lahtinen. Lake ei ole ilmoittanut lopettavansa, vaan asuvansa talvet Turussa. Jarmo Heikkinen odottaa Lahtisen vastausta pikapuolin, toki Jymylläkin alkaa olla pikkuhiljaa kiire saamaan lukkarin paikka täytetyksi. Kode, Lake tai Piri kai siinä sitten pelaa. Ensimmäinen tuo mestaruuden, toinen antaa mahdollisuuden taistella mitaleista ja kolmannen varaan voi viiden vuoden päästä rakentaa uuden dynastian.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Mikäs se on tuon Sirviön pojan terveystilanne tätä nykyä ? Joko jalkavaivat on kokonaan selätetty ? Olisi toki terveenä tervetullut paluumuuttaja, jos nyt Ja Heikkinen sattuisi lopultakin ripustamaan piikkarit naulaan. Mielenkiintoinen on myös Kivisen tilanne, miehessä on mielestäni potentiaalia vaikka mihin.

Lukkarispekulointi on myös mielenkiintoinen, Lahtinen pelasi viime kauteen nähden kieltämättä vaisummin, mutta mitkä syyt saa miehen pohtimaan lopettamista ? Siinä tapauksessa toki Kohoselle myös paluulippu Jymyyn ehdottomasti.

Saa tosiaan nähdä mikä on Komulaisen ratkaisu kauden jälkeen. Vieläkö kaiken mahdollisen voittanut ja kokenut konkari jaksaa syttyä. Jokeritontilla mies olisi kultaakin kalliimpi, maestroa kun voi käyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Monipuolisempaa jokeripelaajaa ei Superin historia kyllä tuntisi. Toivon todella, että jatkaisi vielä, ikää kuitenkin vasta 32-vuotta.

Tästä tullaankin sitten hyvän kysymyksen äärelle: kuka pelaisi jatkossa numerolla 3, jos kävisi niin että Komulainen lopettaisi/siirtyisi jokeripaitaan ja Lahtinen siirtyisi "eläkkeelle" ? Trio Sirviö-Kivinen-Hartikainen voisi tulla kysymykseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös