Eihän jo aiemmin kirjattujen asenteiden ja mielipiteiden myötäily ole mun silmään tässä se pihvi lainkaan, se puoli ja sen tulema on selvä. Kuten yle uutiset Soinin avautumiset avasivat on Immosella oltava kengän kuva persuissa, tai hallitus on isolta osaltaan rampa ankka, kunnes kaatuu ristivetoonsa.
Mikä sen sijaan on kiintoisaa, millä vauhdilla puolue hajautuu lopullisesti oman mahdottomuutensa oivaltaen. Jossain kaiketi oli sanailtu syyskuussa tulevasta uutisesta. Tämä on se kiinnostava asia. Keitä siihen lähtee mukaan, kuka tulee johtoon, mennäänkö göbbelstyylisellä halva - aholla, vai ottaako puikot joku militantti isämmaanpuollustaja ja aloittaa välittömästi liikekannallepanon ja aseostot ryssiltä, rahaa on ilmeisesti asialle jo sieltä päin saatu, kun esiin uskalletaan hypätä isommalla joukolla (Immosen puolustustuskomppaniat), onko tässä nyt sitten ne meitin pienet vihreät miehet? Kiinnostavaa on myös millaisella nimellä meinaavat järjestäytyä, ovatko natsipersuja vai uskaltavatko jättää persun nimestä pois.
Säpinää syksyyn, suomalaiset antifasistit tekee tuloaan politiikkaan ja toveri Putin taputtelee karvaisia käsiään, diividee et imperaa, vai miten se meni.