Perinnettä peräämässä - eli kuinka saisimme pk-seudulle kolmannen kiekkobrändin?

  • 7 584
  • 63

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: E:lle vielä yksi

Viestin lähetti blues75

Miten ne 75% kulkee kätevämmin onnikalla
Tapiolaan, kun 50% (about 100 000) ihmistä
asuu tuon mainitsemani radan varrella?

Huomattavasti kätevämmin kulkevat dösällä, jonka käyttöön on totuttu. Juna on eteläisessä Espoossa jotakuinkin poroa vastaava vekotin, jolla ei todellakaan ole totuttu matkustamaan. Asun nykyisin itse radan varrella ja Leppävaara olisi nykyisin siis meikäläisen kannalta parempi sijainti. Mutta, ja iso mutta, Tapiola on huomattavasti parempi paikka suurimman osan kannalta.

Leppävaaran asukasluku on kärpäsen paska Espoon asukaslukuun nähden, ja jopa yksitysautoilun luvatussa kunnassa Espoossa, kaikilla ei ole autoa. Itse en aikoinaan Espoonlahdessa asuneena olisi voinut kuvitellakaan lähteväni sieltä kikkailemaan Leppävaaraan lätkämatsin takia.


Mutta eiköhän se siitä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Re: E:lle

Viestin lähetti blues75
1 Suur-Leppävaara Väestö yhteensä 56528

2 Suur-Tapiola Väestö yhteensä 41974


Tuo voi aivan hyvin pitääkin paikkansa. Tuon tilaston suurinta ongelmaa en viitsi lähteä purkamaan, koska muuten minut tuomitaan täällä. Voisi kuitenkin myös pohtia, mikä tilanne oli hallia rakennettaessa ja millaisesta väestöstä tuo "radanvarren alue" muodostuu, kun vertaa eteläiseen Espooseen. Nykyisen sijainnin primäärillä vaikutusalueella on Espoon rikkaimmat asuinalueet edustettuna paremmin kuin millään muulla mahdollisella sijainnilla.

Muutenkin kahden alueen imago yleisesti on ongelmallinen - älkööt minua tästäkään tuomitko kiitos. Verrattaessa Leppävaaraa Tapiolaan, imagojen ero suunnilleen sama kuin Bronxin ja Manhattanin. Alueena Leppävaaran maine on suunnilleen vanhan kunnon Matinkylän kanssa samassa tasossa. Lisäksi vielä edellinen pelipaikka Matinkylässä keräsi suurimman osa kannattajista lähiseuduilta, jolloin joukkueen kannalta mahdollisimman pieni muutos hallin sijaintiin oli perusteltua.

Lisäksi vielä - mikäli nyt olen ymmärtänyt oikein hallin tarkoitetun sijainnin Leppävaarassa, Leppävaaran asema jää yhtä kauaksi hallista kuin Tapiolan keskusta LA A:sta.

Mutta omasta mielestäni tämä keskustelu hallin sijainnista voi jäädä tähän.

Ai niin, vielä yksi juttu. Legendaarinen Heikoin Lenkki -kilpailija, Idols-tuomari Jone Nikula on suurin yksittäinen syy siihen, että hallin sijainniksi mietittiin myös Leppävaaraa. Jonea itseään asia ei paljoakaan kiinnostanut. Miksi?
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Jonen viherpiiperö isi ei halunnut hallia takapihalleen.
Stuban ja Jonen mielipidettä en tiedä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti msg
Jonen viherpiiperö isi ei halunnut hallia takapihalleen.

Touche. Stuba ja Jone eivät olleet kiinnostuneita jääkiekosta, joten Paavo ei halunnut työmaata takapihalleen.
 

blues75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo United
Asia....

Todellakin voi jäädä tähän.
En ota kantaa viherpiipero-isiin =)

Jos nyt on kyse siitä ettei keskiverto leppävaaralaisella ole
varaa 8,5 euron pilettiin lätkämatsiin, saatat olla väärässä.
Eikös ne Tapiolalaiset paremman väen edustajat (kuten salakavalasti viittaat) olekin keskimäärin kiinnostuneempia
käymään Louhisalissa kuuntelemassa klassista musiikka tai
Revontulisalissa Teatteria? Veikkaan, että näin on.

Matinkylän lähellehän halli toki haluttiin, ja näin pitää
ollakin. Pikkuinen piirihän sen lopulta päätti minne halli
tuli. Kaikki me olemme sitä mieltä, että Bluesin tulisi olla
yhteinen Espoolainen joukkue. Onko se tällä hetkellä sitä?
Vaiko Matinkylän-Espoonlahden pikkupiirin tukijengi, jonka
matseissa käydään iskän firman lipuilla? (okei...teen sitä itsekin).

Brandin tekoon kommenttia aihetta sivuten:
Mun sinistä sydäntäni yksinkertaisesti vaan riipii, kun leppiksen asemalta lähtee vaunuittain faneja ja hangaroundeja stadiin
matsiin. Eli....millä nämä saataisiin lähtemään Tapiolaan?

Ja Sitten vielä:

HIENOA että bussikuljetukset jatkuvat! Se on järkijuttu.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Asia....

Viestin lähetti blues75
Matinkylän lähellehän halli toki haluttiin, ja näin pitää
ollakin. Pikkuinen piirihän sen lopulta päätti minne halli
tuli. Kaikki me olemme sitä mieltä, että Bluesin tulisi olla
yhteinen Espoolainen joukkue. Onko se tällä hetkellä sitä?
Vaiko Matinkylän-Espoonlahden pikkupiirin tukijengi, jonka
matseissa käydään iskän firman lipuilla? (okei...teen sitä itsekin).

Jos teet sitä itse, missä ongelma?

Veikkaan, että jos hallin sijainti vaikuttaa siihen, koetaanko joukkue yhteisesti espoolaiseksi, on sillä Tapiolassa kiljoona kertaa paremmat edellytykset siihen kuin Leppävaarassa. Tapiolassa moni espoolainen käy muutenkin ostoksilla, sitä pidetään jollain tapaa Espoon henkisenä keskustana ja se on "oma paikka" vaikkei siellä asuttaisikaan. Leppävaara taasen on suurimmalle osalle espoolaisista kaukainen, huonojen kulkuyhteyksien päässä oleva juna-asema, ei mitään muuta.
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Re: Asia....

Viestin lähetti blues75
Brandin tekoon kommenttia aihetta sivuten:
Mun sinistä sydäntäni yksinkertaisesti vaan riipii, kun leppiksen asemalta lähtee vaunuittain faneja ja hangaroundeja stadiin
matsiin. Eli....millä nämä saataisiin lähtemään Tapiolaan?

Tämä ei varmaankaan ole realismia. Harvempi (toivottavasti) kääntää kelkkaa ja alkaa Blues-faniksi HIFK:n tai Jokereiden leiristä.

Allekirjoittaneellekin Espoolaisena olisi PALJON lyhyempi matka LA-Areenalle kuin Ilmalaan, mutta sydän kun sykkii Jokereille niin Bluesin osalta tilanne on lyhykäisyydessään evvk.

Kyllä Bluesin brändin ja kulttuurin sekä imagon muodostuminen vaatii valitettavasti vain aikaa ja nimenomaan sitä, että nykyiset nuoret "kasvavat Bluesiin" aivan kuten allekirjoittanut on kasvanut Jokereihin aikanaan.

Perinteitä ei tehdä, eikä niitä voi millään ostaa. Ne muodostuvat, kun aikaa ja tapahtumia on sopivassa suhteessa sekoitettu yhteen ja tästä yhdistelmästä muodostuu jotain mitä kutsutaan nimellä Blues. Puitteet seuralla on kunnossa, esim. visuaalisesti jopa paremmassa kuin "vihulaisleireissämme". Näiden puitteiden ympärille on hyvä rakentaa.
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Re: Asia....

En olekaan kirjoittanut tänne pitkään aikaan, vuodatetaan sitten kerran ja kunnolla.

Sijaintina Tapiola on hallille hyvä ja keskeinen, se tuskin ainakaan vähentää jengiä katsomossa. Suurin ongelma (yhdessä myöhemmin mainittavan kanssa) Bluesilla on brändin rakentamisen "väärä" ajankohta ja krooninen menestyksen puute. Jääkiekon suosio on lipsumassa selvään alamäkeen tällä kaudella ja omalla tavallaan Blues ilmentää kiekkoilun ongelmia pahimmillaan. Peli on usein tylsää ja väritöntä vaikka tulokset ovatkin olleet tiukkoja ja joukkueesta suorastaan huokuu välinpitämättömyys runkosarjaa kohtaan. Juuri runkosarjan kasvava turhuus on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi Blues ei ole sen suositumpi. Blues ei usein tunnu hirveästi syttyvän runkosarjassa kunnes loppuhetkillä (vain viime kausi oli poikkeus).

Kritisoin tätä jo viime keväänä, 10 joukkuetta pudotuspeleihin ilman putoamispeikkoa tietää todella laiskaa ja saamatonta kiekkoa. Vaikka Blues tarpoo yössä, ei sillä ole mitään kiirettä playoffien suhteen. Pari kovaa hankintaa tammikuussa hilaamaan jengi kympin sakkiin ja siinä se.

Juuri kun Espoossa alkoi näyttä hyvältä, luotetaan omiin junnuihin ja pidetään vanha, hyvin pelannut runko suhteellisen hyvin kasassa, tärkeimmät elementit unohdetaan joukkueen runkoon lisättäessä. Uudet hankinnat (mm. Ben-Amor, Tiilikainen, Sarich) eivät millään tavalla edustaneet sitä pelaajatyyppiä, jota Blues tarvitsi. Pelaajat olivat sellaisia, joita joukkueella oli jo enemmän kuin riittämiin. Sen sijaan hyökkäävät puolustajat, peliä tekevä sentteri ja selkeä huippumolari jäivät hankkimatta. Ylösen loukkaantuminen ei mitenkään vaikuttanut asiaan. Gardiner oli ilmiselvä hätähankinta, parhaimmillaan korkeintaan kakkossentteri. Bannister ei ole mikään ylivoiman ykkösmies. Salonoja perää tuloksia, mutta hankinnat eivät puhu sen puolesta. Mitä ajattelee tj. Ruuttu hankkiessaan hyvään runkoon toinen toistaan tarpeettomampia miehiä? Toki Bannister ja Gardiner voivat olla kovia vahvistuksia, mutta kumpikaan ei vastaa niitä tarpeita, joita Bluesilla pelaajistonsa suhteen on.

Jääkiekko on menettämässä yleisöään eikä Bluesin nykytila ainakaan auta asiaa. Viime kaudella valettu hyvä pohja on katoamassa. Brändiä on vaikeaa rakentaa epätasaisen pelin ja katoavan mielenkiinnon varaan. Blues tarvitsee jotain PELILLISTÄ, jota muilla ei ole tarjota. Ei ihmekausikortteja, sikariporrasklubeja tai muuta hilavitkutusta. Hyvä alku olisi kykenevän sentterin löytäminen Calounille. Siitä kaksikko voisi pistää pystyyn semmoisen show'n ettei olla nähtykään. Muulle kuin sille ja omalle junnutyölle on paha Espoossa rakentaa.

Brändin rakentamisen seuraavaksi suurin ongelma (se myöhemmin mainittava juttu), on juurtuminen yhteisöön. Se ei tapahdu erityisen nopeasti, ainakaan ilman menestystä. Bluesin on vaikea profiloitua, koska kaupungin asukkaat eivät suurilta osin tunne itseään espoolaisiksi, vaan savolaisiksi, tamperelaisiksi, pohjalaisiksi tai luoja ties mistä kolkasta ovatkaan tulleet. Heillä on jo omat suosikkinsa eikä siinä yksi espoolainen uusioseura ihmeemmin vaakakupissa paina, miksi siis lähteä kalliiseen ja usein aika värittömään runkosarjaotteluun jos side seuraan puuttuu. Yhteishenki puuttuu, koska harva kokee olevansa Espoolainen. "Meidän" sukupolvi (70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuolella) juuri Espooseen syntyneiden sukupolvi onkin ensimmäinen aalto oikeita Espoolaisia. Kaikki heistä ei silti löydä LA-Areenalle. On odotettava uusia ikäpolvia, jotka kasvavat koko ikänsä K-Espoon ja Bluesin ikeessä, jotka haluavat kannustaa oman kylän poikia. Lienee sanomattakin selvää, ettei moinen tapahdu hetkessä etenkin huomioiden lasten suosikkiseuranvalintatottumukset (aika hieno sana).

Ei vanhoja IFK:n ja Jokereiden parissa kasvaneiden (kuten edellä Jokeri-fani mainitsikin) nuorten käännyttäminen ole kovin järkevää, vaan keskittyä pitäisi juuri esimerkiksi espoolaisiin kiekkojunnuihin ja heidän kanssaan peleihin lähteviin (ja liput maksaviin) isiin. Ongelma on menestyksen puute. Lasten urheilukannattamisessa keskeistä on koulun pihalla voitoilla kehuskelu ja tähtipelaajien vertaaminen. Sillähän Jokerit juurrutti itsensä vantaalaisten ja myös espoolaisten nuorten sydämiin 90-luvun alussa vaikka K-Espookin oli vaihtoehtona. Muistan hyvin väittelyt koulupihalla, oi niitä aikoja...
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
EKS edellä muita

Viestin lähetti blues75
... Kaikki me olemme sitä mieltä, että Bluesin tulisi olla
yhteinen Espoolainen joukkue. Onko se tällä hetkellä sitä?
Vaiko Matinkylän-Espoonlahden pikkupiirin tukijengi, jonka
matseissa käydään iskän firman lipuilla? (okei...teen sitä itsekin)...
Onneksi näin ei ole enää.
Tänään EKS siirtyi askeleen lähemmäs Bluesia ottamalla ensimmäisenä kasvattajaseurana kokonaisuudessaan käyttöön Blues-pelipaidat. Kyllä Blues on se ykkönen ainakin Laaksolahden suunnalla. Tyytyväisyys uusiin pelipaitoihin oli erittäin suuri, varsinkin kun ne saatiin ilmaiseksi Soneran sponssaamina. Eksiläiset raahautuvat kaikin keinoin Bluesin matseihin ja pojillakin on ykköstavoitteena Blues.
Saas nähdä ottavatko muut kasvattajaseurat haasteen vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Re: Re: Asia....

Viestin lähetti JJO
Sillähän Jokerit juurrutti itsensä vantaalaisten ja myös espoolaisten nuorten sydämiin 90-luvun alussa vaikka K-Espookin oli vaihtoehtona. Muistan hyvin väittelyt koulupihalla, oi niitä aikoja...

Mietipä vaan, miten paljon minä olen saanut väitellä täällä Järvenpäässä. Kaikki kannattivat Jokereita, ja minunkin kelkka taisi olla aika lähellä kääntymistä. Mutta ei, Kiekko-Espoo vei voiton. Onneksi. Enkä Järvenpäästä oikein muita Blues-faneja tunnekaan. On aika omituista muutenkin, että juuri Blues on minun seurani. Olen syntynyt Espoossa ja asunut siellä elämäni viisi ensimmäistä kuukautta (isä opiskeli Otaniemessä). Lopullisen sysäyksen Espoon kannattamiselle antoi se, että joukkue vain vaikutti jotenkin hyvin mielenkiintoiselta.

Jos pohdiskellaan Bluesin kannattajapohjaa yleisesti, se on varsin hataralla tasolla. Ainakin vielä. Yhden, melko suuren ongelman tuo tosiaan tämä esikaupunkilaisuus. Kun Jokerit ja toisinaan jopa HIFK ovat koko Uudenmaan joukkueita, Blues on vain ja ainoastaan pienen piirin joukkue Jokereiden ja HIFK:n vahvalla alueella. Espookin on olemassa vain Helsingin vuoksi. Siis pelkkää keskustasta länteen rakennettua esikaupunkialuetta. Tämä ei kuitenkaan voi muodostaa estettä nk. kiekkobrändin syntymiselle. Ongelmallista on kuitenkin se, että joukkue nousi liigaan juuri silloin, kun Espoo oli täynnä kahden helsinkiläisjoukkueen kannattajia.

Pelillisiin asioihinkin olisi saatava muutoksia. Pelityyli täytyy todellakin olla tunnistettava, eikä sitä kannattaisi vaihtaa kaudesta toiseen. Eikä mitään muutakaan. On tärkeää luoda pysyvyyttä, sillä sitä brändin muodostuminen vaatii. Pelityyli ei välttämättä ole kuitenkaan niin keskeistä kuin menestys. Jota sitäkin tarvitaan toden teolla.

En minä tähän oikein mitään järkevää osaa sanoa.
 

))marko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Re: Re: Re: Asia....

Kolmas Johannes puhuu

Pelillisiin asioihinkin olisi saatava muutoksia. Pelityyli täytyy todellakin olla tunnistettava, eikä sitä kannattaisi vaihtaa kaudesta toiseen. Eikä mitään muutakaan. On tärkeää luoda pysyvyyttä, sillä sitä brändin muodostuminen vaatii. Pelityyli ei välttämättä ole kuitenkaan niin keskeistä kuin menestys. Jota sitäkin tarvitaan toden teolla.
[/B]

Moniakin asioita on tätä ketjua lukiessa tullut mieleen, ja kommentit ovat siksi satunnaisessa järjestyksessä.

Pelityyliä sopii hyvin vaihtaa vaikka kesken kauden (jos valmentaja vaihtuu esim). Oleellista on, että pelityyli sopii tilanteeseen ja porukkaan, joka on kullakin hetkellä pelikelpoinen. Esimerkiksi Ilveksen viime matsissa käyttämä roikkuva puolustus ja hyökkäyspään vähäisempi aktiivisuus loukkaantumisten takia on ihan ymmärrettävää. Toinen hyvä esimerkki on useimpien joukkueiden erilaiset pelityylit kotona ja vieraissa.

JJO:n kanssa on pakko olla osittain samaa mieltä viime kesän hankinnoista. Sellaista optimistia ei olekaan, joka olisi kuvitellut Tiilikaisen tai Ben-Amorin tekevän kaksinumeroisen määrän maaleja kaudessa. Hyvä kun edes pisteitä. Kohnin pitkä sopimus oli hyvä. Gardiner oli loistava ensimmäisissä otteluissa, mikä lie tuonut pudotuksen? Maalivahtia ei hankittu, mikä näin jälkeenpäin oli selvä virhe. Suurin osa niistä yhden maalin tappioista olisi vältetty kunnon molarilla. Heinosen tapa imuroida yksi helppo per matsi ei oikein kanna joukkuetta, jonka nykyiset ongelmat ovat maalinteossa.

Brandipuolella Bluesilla on selkeä mahdollisuus nimenomaan tuoreena ja ryvettymättömänä vaihtoehtona kahdelle pääkaupungin mahtiseuralle. Siitä on hyvä ottaa kiinni ja aloittaa kannustaminen varsinkin, kun menestystä ei ole koskaan tullut. Altavastaajana on hyvä olla. Kaikki fyysiset edellytykset menestykselle ovat kuitenkin jo olemassa. Enää tarvitaan valmentaja, joka sen tekee. Brandi on jo nyt hyvällä alulla tuotepuolella ja hallissa, vaikka BSG:n lähtö toikin takapakkia. Menestys on se avain, joka yhdessä ajan kanssa hoitaa loput. Menestystä kun ei voi ostaa, sen täytyy tulla joukkueesta, jonka pelissä on "sitä jotakin", mitä se sitten onkin.

Sitten valmentajiin. Hannu Virta ei osaa tehdä joukkuetta Espooseen, se on jo nähty. Hannu Kapanen osasi tämän taidon, hän pystyi jopa kesken pelin sellaisiin muutoksiin (en nyt puhu ketjumuutoksista), jotka käänsivät otteluita. HV ei pysty. Sator näytti ensimmäisissä otteluissa, että hänellä on oikea ote. Tappioputki vain vei uskon joukkueelta, ja sitten turvauduttiin hätäriin, josta kärsitään ilmeisesti loppukausi. Toivottavasti ensi kaudeksi saadaan taas ykkösvalmentaja, joka osaa tehdä annetuista palikoista joukkueen, joka pelaa taitojensa ylärajoilla sillä tyylillä, joka sille sopii. Itse en voi edelleenkään käsittää, että kaikkien aikojen parhaan runkosarjamenestyksen luonut valmentaja päästetään pois, ja tilalle otetaan maajoukkueen kolmosvalmentajana kunnostautunut sälli, jonka ainoa ratkaisu ongelmiin on ketjukokoonpanojen mulkkaus nopeammin kuin Häyrinen ehtisi selostaa. Rakenna siinä sitten pelityyliä.

Pakko on myös kommentoida hallin sijaintia: käsittääkseni Leppävaarasta kulkee ilmainen ottelubussi, joka ei nopeudessa häviä junalle. Kävelyäkin kertyy paljon vähemmän. Eteläespoolaisten kommentithan tulivatkin aiemmissa viesteissä.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Re: Re: Re: Re: Asia....

Viestin lähetti ))marko
Maalivahtia ei hankittu, mikä näin jälkeenpäin oli selvä virhe. Suurin osa niistä yhden maalin tappioista olisi vältetty kunnon molarilla. Heinosen tapa imuroida yksi helppo per matsi ei oikein kanna joukkuetta, jonka nykyiset ongelmat ovat maalinteossa.
Olemmekohan me katsoneet samoja pelejä? Monet näistä yhden tappiomaalin otteluista olivat sellaisia että ilman Heinosen/Myllyniemen loistopelastuksia turpaan olisi tullut viidellä maalilla. Jos jokin osa-alue tällä kaudella on ollut kunnossa niin nimenomaan mv-peli. Muualla onkin sitten parannettavaa pilvin pimein.
 

))marko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Re: Re: Re: Re: Re: Asia....

Viestin lähetti Nikke
Olemmekohan me katsoneet samoja pelejä? Monet näistä yhden tappiomaalin otteluista olivat sellaisia että ilman Heinosen/Myllyniemen loistopelastuksia turpaan olisi tullut viidellä maalilla. Jos jokin osa-alue tällä kaudella on ollut kunnossa niin nimenomaan mv-peli. Muualla onkin sitten parannettavaa pilvin pimein.

Sitä en kiellä, etteikö hyviä pelastuksiakin olisi ollut. Vihjasin vain, että niissä yhden maalin tappioissa ne ratkaisevat maalit eivät suinkaan olleet niitä "mahdottomia", vaan pikemminkin niitä helppoja, jotka olisi pitänyt saada, kun kerran vaikeatkin jäivät. Veskarilta odotan nimenomaan tasaisuutta ottaa kaikki helpot ja iso osa vaikeistakin. Tätä ominaisuutta ei Heinosella ole, ja Myllyniemen varmuuskin on vasta kehittymässä. Toki joka veskarille menee silloin tällöin maali hiukan "helposti", mutta se ei saa olla sääntö joka matsissa.

Yksinkertaistin asioita maalinteko-ongelmista edellisessä viestissäni hiukan liikaa. Olisi pitänyt sanoa, "joukkuetta, joka ei saa tehtyä paria maalia enempää per ottelu".

Maalintekovaikeudet ovat oikeastaan vain oire ongelmista pelinavauksissa ja syöttöpelissä. Kun vastustaja karvaa ylhäältä ja miehittää keskialueen, puolustajilta loppuu aika ja syöttöä ei saada eteenpäin ja hyökkääjille. Jos saadaan, se menee hankalaan paikkaan, pysähtyneelle tai väärään suuntaan menossa olevalle pelaajalle, tai ei pysy lavassa. Harvassa olivat Ilves-pelissäkin peräkkäiset onnistuneet syötöt.

Puolustajia on hiukan syyttäminen pelinavauksista, mutta ei kokonaan. Hyväkään kiekollinen puolustaja ei saa hyviä avauksia, elleivät hyökkääjät pääse irti tai osaa hakea vapaita paikkoja. Toisin sanoen, jos liikettä puuttuu, tai siinä ei ole järkeä, puolustajilla ei ole kuin toisensa, jolle syöttää. Sitten peruutetaan, kunnes ollaan maalin takana vaikeuksissa. Toinen usein nähty seuraus on, että hyökkäys jumittuu laidan viereen keski-alueella. Ylhäällä oleva karvaus ei myöskään aina aukea yhdellä syötöllä, vaan tarvitaan valmennukselta kuvioita, jotka toimivat juuri siihen kuvioon, jota vastustaja käyttää.

Puolustuspään virheisiin, joita niitäkin on nähty aivan liian monta, en nyt puutu, koska päästettyjen maalien valossa tilanne ei ole sillä puolella aivan huono. Jos hyökkäykset lähtevät sujumaan, puolustus kyllä kestää hiukan virheitäkin.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Junnujen tämän päivän peliä en nähnyt, mutta lopputulos toi mieleen tämän ketjun.

Nyt kun Hantta on tullut pidemmälle visiitille Espooseen, niin tästähän se brändääminen voisi alkaa.
Profiloidutaan hanttakiekkolaiseksi joukkueeksi.

Jatketaan maailman tappiin saakka tällä meinigillä. Pistettä lähdetään hakemaan 0 - 0 tuloksella ja kaikki sen yli on aina yllätys.
Vapise IsoPahaHifk, kovuus ja sikailu on OUT. Hanttakiekko jyrää.

Kasvattajaseuroja myöten on ruvettava kasvattamaan tyyliin sopivia pelaajia ja ajamaan systeemiä sisään jo junnuiässä.

Ja koska olen itse käyttänyt termiä jo 16.12, väitän reteesti itseäni tämän termin jos ei nyt isäksi niin ainakin ensimmäisenä tällä foorumilla sen maininneeksi kirjoittajaksi.

http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?s=&postid=558460&highlight=hanttak*#post558460

Pitäisikö mun saada tekijänoikeus korvauksia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös