Minähän olen tunnetusti Suomen Paras Autokuski. Pari kertaa ollu auto lähes nelsterissä (asfaltilla siis) mutta enhän olisi paras, ellen olisi turvallinen myös suurilla tilannenopeuksilla.
Ensimmäinen kerta kun ajoin luonnollisilla liukkailla (kävin siis kesällä autokoulun ja liukkaat) oli melkoisen mukavaa. Käytiin nimimerkki Afanin ja pikkuveljeni kanssa kattomassa Forssassa Ahmojen ottelu. Menomatkalla ei ollut lunta vielä maassa. Kun ottelu oli ohi, sitä oli noin 5-10 senttiä. Kertaakaan en ollut ajanut sellaisessa kelissä, mutta koska olen universumin suurin rallikuski pystyin ajamaan ihan normaalein (rajoitustenmukaisin) vauhdein takaisin Hyvinkäälle. Onneksi aamulla oli laitettu talvikumit alle.
Intistä taisi olla ennätys kotiin jotain 1 tunti 40 minuuttia, monasti suoritettuna. Siis Vekaralta Hyvinkäälle, matkaahan siinä on noin 200 kilometriä josta suuri osa pikkutietä, ja sitten se poliisiystävien rakastama kutostie.
Hauskin liikennöintikokemukseni on varmasti se, kun olin ajamassa kolmostietä Hyvinkäältä Helsinkiin ja noin Järvenpään liittymien kohdalla joku ydinfyysikko päättää kietaista Fiiatillansa nurmialueen läpi vastaantulevien kaistoille. Matkaa seuraavaan liittymään josta olisi päässyt laillisesti toiselle puolelle oli kokonaiset 100 metriä.
Kun sain ajokortin, lähdin seuraavana aamuna Turkuun hakemaan laivalta tyttöystävääni, ja kun olimme matkanneet takaisinpäin noin 100km kaverini huomasi, että käsijarru on päällä. Minä oletin, että autossa oli vaan lastia niin paljon, että kiihtyi hieman heikommin. Autohan oli Volvo 850 2,5l koneella, eli ei se aivan heti hyytynyt siihen käsijarruun, mutta ohitustilanteissa tuntui jotenkin laiskalta...
Ensimmäinen kerta kun ajoin luonnollisilla liukkailla (kävin siis kesällä autokoulun ja liukkaat) oli melkoisen mukavaa. Käytiin nimimerkki Afanin ja pikkuveljeni kanssa kattomassa Forssassa Ahmojen ottelu. Menomatkalla ei ollut lunta vielä maassa. Kun ottelu oli ohi, sitä oli noin 5-10 senttiä. Kertaakaan en ollut ajanut sellaisessa kelissä, mutta koska olen universumin suurin rallikuski pystyin ajamaan ihan normaalein (rajoitustenmukaisin) vauhdein takaisin Hyvinkäälle. Onneksi aamulla oli laitettu talvikumit alle.
Intistä taisi olla ennätys kotiin jotain 1 tunti 40 minuuttia, monasti suoritettuna. Siis Vekaralta Hyvinkäälle, matkaahan siinä on noin 200 kilometriä josta suuri osa pikkutietä, ja sitten se poliisiystävien rakastama kutostie.
Hauskin liikennöintikokemukseni on varmasti se, kun olin ajamassa kolmostietä Hyvinkäältä Helsinkiin ja noin Järvenpään liittymien kohdalla joku ydinfyysikko päättää kietaista Fiiatillansa nurmialueen läpi vastaantulevien kaistoille. Matkaa seuraavaan liittymään josta olisi päässyt laillisesti toiselle puolelle oli kokonaiset 100 metriä.
Kun sain ajokortin, lähdin seuraavana aamuna Turkuun hakemaan laivalta tyttöystävääni, ja kun olimme matkanneet takaisinpäin noin 100km kaverini huomasi, että käsijarru on päällä. Minä oletin, että autossa oli vaan lastia niin paljon, että kiihtyi hieman heikommin. Autohan oli Volvo 850 2,5l koneella, eli ei se aivan heti hyytynyt siihen käsijarruun, mutta ohitustilanteissa tuntui jotenkin laiskalta...