Perä tielle, eli parhaimmat autoilu/autokoulumuistosi

  • 4 080
  • 44

Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Monellahan meistä varmastikkin on ajokortti. Ainakin joskus ollut :D

Tämän alle voisi laittaa näitä ihania kokemuksia autokoulusta tahi sitten ihan muita hienoja kuvauksia autoilun ihmeellisestä maailmasta.
Täytyy myöntää, että itselläni moiset ovat suht vähissä. No okei: Tyhjä parkkipaikka. Melkoisen laaja. Yksi koivu. Ajoin siihen.

Muilla varmaan parempia...
 

JanJ

Jäsen
No itse olin ajanut jo kevarilla kolme vuotta ja autollakin lähes saman verran. Joten autokoulu meni lähinnä nukkuessa.
 

Spencer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Auschwitz Motorsport
Vielä en ole ketään tappanut, mutta tilastollisesti se on edessä. Odotellaan.
 

Annuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Latvija
Tossa aikoinani, kun olin juuri saanut kortin ja sen paskanruskean Saab 99:n, olin jälleen kerran kännikuskina. Peruuttelin siinä sitten yhdeltä pihalta pois pyörätietä pitkin. Kaveri sanoi äkkiä, että mikä kolahti... Itse en huomannut mitään, joten jatkoin matkaa. No, johonkin jäätiin kiinni... Ajoin vähän eteenpäin ja suojatienmerkkihän se oli levällään auton alla. Ei muuta kuin törkeesti pois paikalta. Saabiin ei tullut pienintäkään jälkeä tapauksesta, mutta merkki...se ei enää seisonut. En ymmärrä, että miksi niitä merkkejä pitää laittaa siten, että jos peruuttaa pyörätietä, niin törmäilee niihin, ovat siis keskellä tietä... jotain järkeä pitäisi olla. Tosin tämä tapahtui Turussa, joten on ehkä ymmärrettävää...
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Automuistoja on vaikka kuinka paljon!

Eräs kun olimme kamun autolla Tulivuorirokissa Lappajärvellä. Auto oli ihan täynnä ja koko jengi ihan pellit kiinni. Se oli Kokkolan vanha ruumisauto - muistaakseni Bel Air.

Takaisin Vaasaan ajaessamme kuski ohitti eläkeläisparikunnan, samalla kun kaksi takana istuvaa aukaisi takaikkunan. Toinen heistä kusi ja toinen oksensi.

Reippaita vaasalaisnuorukaisia...:D
 

JanJ

Jäsen
Juu, onhan noita tuollaisia automuistoja paljonkin.
Kaverilla oli joskus huora-ambulanssina sellainen punainen Pontiac Catalina Safari. Eteen mahtui 4, keskelle 4 ja taakse 6. Toki noin paljoa ei saanut olla kyydissä, vaan rekisterissä luki 3+3... No, poliisit sitten pysäyttivät Tiilimäellä. Käskivät kaikkien nousta autosta, ja meitä oli sillä hetkellä vain 16 kun oli heitetty 2 tyyppiä kuukkariin.
Poliisisedillä oli aika reaktiot. Toinen nauroi ja toinen huusi pää punaisena. Loppujen lopuksi he pistivät meidät seisomaan riviin, ja laskivat ääneen.
Se juttu ei sitten johtanut mihinkään, mutta osa joutui kävelemään.
Vaihdettiin sitten Chevy Astroon illalla, niin saatiin ajella rauhassa mustien lasien takana suojassa.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No olin sitten kuskina kortin saatuani Tikkurilan sydämmessä. Auto oli Faijalta lainassa, ja varovasti piti ajella, tottakai. No päätettiin kesken illan käydä tutustumassa stadiin, no pakitin normaalisti pois (jarruvalo ei palanut). Yhtäkkiä kuului kolinaa. No takana oli sellainen mukavan musta roska systeemi. No puskuriin tuli komea jälki. Oli muuten mukava mennä kotiin.

Toisen kerran olin kyydissä, kun kaveri päätti leikkiä rallikuskia. 80 kympissä sitten penkkaa, liikennemerkki mukana katolla kerien. Edelleen ihmetteln kuinka meille ei käynyt mitenkään, sitä poliisi setäkin ihmetteli, lääkärissä jouduimme käymään. Hostain syystä en edelleenkään viihdy tuon kaverin kyydissä ;)
 

Jonna79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uskokaa tai älkää, mutta minulle todellakin on käynyt niin kuin aina vitsaillaan... Olin kääntymässä risteyksessä oikealle kun huomasin kauhean komean uroksen... Oletin edellä ajavan (joka onneksi oli kaverini) lähteneen koska autoja ei tullut. No hänpä ei lähtenytkään ja ajoin suoraan persiiseen... Sen jälkeen olen jostain kumman syystä katsellut eteeni...:p Ja kyllä... olen oikeasti blondi (nyt kyllä brunette)!
 

Shane

Jäsen
Kolmisen vuotta sitten annoin isälleni mukavan isänpäivälahjan. Olin armeijasta lomalla, ja lauantaiaamuna läksin käymään kaverillani. Auto (isän siis) piti tuoda jonkin kiireen takia pian takaisin. Kaverilla meni aiottua pidempään, ja lähdin sitten takaisinpäin aika reipasta vauhtia. Kuinka ollakaan, juuri lanatulla kuulalaakerisoratiellä kilometri ennen kotia, alamäessä lähti Toyota "kirjoittamaan" ja suistui etukulma edellä tien yli vastapenkkaan. Ihmeen kaupalla auto jäi puoliksi tielle, ja pääsin vielä raahautumaan sillä kotiin asti, etukulma paskana ja molemmat vasemman puolen renkaat tyhjinä... voitte arvata kotiväen ilmeet.
Puolustuksekseni on sanottava, että kyseisessä paikassa rytisee joka vuosi, ja mm. isä itse ja hänen veljensä ovat aikanaan romuttaneet autojaan siinä.

Taisi tuo tapaus jotain opettaa, sillä sen jälkeen olen tiellä pysynyt, eikä ole ollut läheltä-piti -tilanteitakaan.

Erään tuttuni piti inssiajossa parkkeerata auto täysin tyhjälle, noin 50 ruudun parkkipaikalle. Hän peruutti auton toiselle alueen kahdesta invapaikasta.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jonna79
Uskokaa tai älkää, mutta minulle todellakin on käynyt niin kuin aina vitsaillaan... Olin kääntymässä risteyksessä oikealle kun huomasin kauhean komean uroksen... Oletin edellä ajavan (joka onneksi oli kaverini) lähteneen koska autoja ei tullut. No hänpä ei lähtenytkään ja ajoin suoraan persiiseen... Sen jälkeen olen jostain kumman syystä katsellut eteeni...:p Ja kyllä... olen oikeasti blondi (nyt kyllä brunette)!

Uskotaan, uskotaan. Omalta osaltani kevät ja kesä ovat vaarallista aikaa. Kauniit naiset kävelevät, rullaluistelevat vähissä ja niin eroottisissa vaatteissa, silmät sitten harhautuvat katsomaan sivulle ja edessä oleva maisema unohtuu. Tästä on seurannut lukuisia läheltä piti tilanteita, pellin kumminkaan vielä rutistumatta.

Tämämpä vuoksi voitaisiin soveltaa huntupakkoa naisille vilkkaampien autoteiden varrella ;)
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Ensimmäinen auto

Ostimme sen mustalaisilta kimpassa parin muun kaverin kanssa, -Mosse, hinta 200 Mk.
Talvi ja hiihtoliiton hyväksymät renkaat alla. Ratista sai pitää kiinni hampaat irvessä, sillä se vei oikealle niin rajusti.
Lysti loppui Raippaluodossa, kun mosse pyöri pellolla muutaman kerran ympäri.
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä olin autokoulussa vuosi sitten, joten mun muistot on melko tuoreita. Mutta ei mulla autokoulussa mitään isompia sattunut, vaan vasta sen jälkeen.

Meillä oli kakkosautona semmonen punanen ferrari, Mazda 626 vm. 84. Onneks se oli jo vähän ruttunen, niin ei mun tarvinnu enää yrittää ;) . Sillä mä sitten yhtenä iltana peruutin ensin torin tyhjällä parkkipaikalla valopylvääseen (luulin renkaitten osuneen kiveykseen...:o ) ja vähän ajan päästä tein Mäkin parkkipaikalla saman. Autoon ei tullut minkäännäköistä ruttua, sitä mä vieläkin ihmettelen...
 

Spencer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Auschwitz Motorsport
Viestin lähetti Mickey


Aivan,aivan. Sulla on ollut huono sihti..? :D

No näin on. Yrittänyttä ei laiteta eikä panna. Onko se muuten normaalia jos autoilukokemuksiin liittyy humala, mökki, auto sekä isokokoinen alaston mies persii paljaana etuikkunalla? Niin, sekä satula ja kakka.
 

Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Spencer


No näin on. Yrittänyttä ei laiteta eikä panna. Onko se muuten normaalia jos autoilukokemuksiin liittyy humala, mökki, auto sekä isokokoinen alaston mies persii paljaana etuikkunalla? Niin, sekä satula ja kakka.

Dear Spencer,

Se on täysin normaalia. Jos kuitenkin tuntuu, että autonratti ei tunnu pysyvän oikein käsissä ja Alaston mies häirihtee siinä lasissa, niin käyppä tutkituttamassa pääkoppasi. Muuten, tämän alastoman miehen on huhuiltu rrrevittelevän muuallakin.. Pitäneekö paikkaansa?

T: Doc
 

Spencer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Auschwitz Motorsport
Viestin lähetti Mickey


Dear Spencer,

Se on täysin normaalia. Jos kuitenkin tuntuu, että autonratti ei tunnu pysyvän oikein käsissä ja Alaston mies häirihtee siinä lasissa, niin käyppä tutkituttamassa pääkoppasi. Muuten, tämän alastoman miehen on huhuiltu rrrevittelevän muuallakin.. Pitäneekö paikkaansa?

T: Doc

Dear Eki,

Tottahan ovat huhut. Jos mies viihtyy synnyinasussaan, se hälle suotakoon.
 

Jonna79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No hemmetti. Jos nyt ruvetaan kertoilemaan niin kerrotaan sitten toinenkin nolo tapaus. Olin taas kerran lähdössä risteyksestä kun huomasin etten ehdikään kääntyä. No liinat kiinni ja takapakkia. Jo olisin katsonut taustapeiliin ennen peruuttamista, en olisi peruuttanut päin sitä Miniä takanani...:rolleyes:
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itselläni sattui olemaan opettaja, jonka sukunimi oli Hämäläinen. Opettajana sangen v-mäinen, hirveä huuto pienestäkin virheestä.

Itse olen kotoisin Hämeestä ja ajotunneilla kävimme aina ajamassa Hämeenlinnassa, joka on kokoonsa nähden Suomen vaikein kaupunki ajaa... varsinkin kaltaiselleni maalaistollolle se oli hankalaa.

Siinä sitten ajelin, ja herra Hämäläinen käski minua kääntymään vasemmalle. Enpä tietenkään tajunnut olevani yksisuuntaisella, joten en vaihtanut kaistaa... siinä sitten olin kääntymässä vasempaan oikealta kaistalta, kun äijä lyö jarrut pohjaan ja alkaa kaamean huudon:
"Ei paljon järki päätä pakota vai? Mitä sä oikein ajattelet, kun et vaihda kaistaa???"
johonka itse vastasin:
"Noo...Hämäläiset on niin hidasälyisiä, että..."
Äijä katsoi vähän aikaa naama punaisena, jolloinka tajusin mokani... jatkoin siinä sitten:
"Niin, siis Hämeessä asuvat ihmiset...."
No äijä alkoi itsekin jo naureskelemaan siinä... ja ajotunti jatkui.

Kuitenkin, suht. nolo tilanne.:D
 

ruoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Real Madrid,Skellefteå AIK
Olen kaatanut jumalattoman ison valopylvään talon takapihalla olleessa parkkiksessa, kyllä oli jysäys.

Olen pakittanut pylvääseen kauppiksen parkkiksella.

Olen ollut ottavana osapuolena kun jysäytettiin kolmion takaa kylkeen.

Meinasin ajaa n.80 km/h vauhdilla auton perseeseen, kun huomio kiinnittyi kippurasarvisella pyörällä ajaneeseen tyttöön (kannatti katsoa).

Onhan noita, mutta olen pyrkinyt unohtamaan pikkukolhut. :)
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Hemba
Inttiin menossa. Viis jätkää Renault Cliossa sisällä, enemmän tai vähemmän päissään. Siinä sitten kutostietä edetessä apukuski huomasi, että perkele, edessä on lomadösä! Takapenkillä istunut kokelas T. päätti, että nyt näytetään sille persettä. Perse takaikkunaan, vaihde kolmoselle ja torvi soiden bussin ohitukseen. Apukuski samalla heristi sormea ja kaljapulloja esiteltiin muista ikkunoista. Ohituksen päätyttyä ihmeteltiin, että miksi se dösä nyt välkyttää pitkiä. Kuski huomasi peilistä, että sehän oli pikavuoro Helsinki-Kouvola, täynnä jotain mummoja ja vastaavia.

Sillon nauratti ja kovasti.

No meillä onnistui tuo homma kun painettiin Vekaralta viimeistä kertaa pois.Viinin punainen Golffini kiisi niin paljon kuin kulki, 5 hemmoa kyydissä ja musiikki soi. Bussi ohitettiin ja takamus tuli kyytiläisille tutuksi. Samaan syssyyn vedettiin vielä intti kaverin 316 bemarista ohi ja nekin saivat katsella perää. Se oli sitä nuoruutta ;)
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Hemba
Mahtaako tolla Vekaralla olla osuutta asiaan. Sinne kun oltiin mekin menossa.

Ilmeisesti Vekaralla on jotain vaikutusta, pitäisiköhän tehdä tutkimus? Oikeastaan eipä siellä intin jälkeen ole käynytkään, tässä hyvä syy käydä katsastamassa paikkoja ;)
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Yhdellä suunnistusleirillä käytettiin kaverin Mazda 323:sta pikkubussina, hyvin mahtui 11 henkeä kyytiin...

Omia toilailuja ei ole sattunut kuin kerran, pari viikkoa kortin saamisen jälkeen ajeltiin kaveriporukalla ympäri kaupunkia parilla autolla. Leikin nimi oli seuraa johtajaa ja siinä sivussa rikottiin hieman liikennesääntöjä, lapsia kun vielä olimme. :) Eräässä tienhaarassa oli stop-merkki, ja kun kaverini takapenkiltä sanoi "ettei sieltä ketään tule", niin käännyin oikealle stop-merkin kohdalla pysähtymättä. Ja suoraan poliisiauton eteen... No, siinä sitä sitten poliisi ystävällisesti punaisilla valoilla kehoitti minua pysähtymään. Poliisi kysyi että "mites sait stop-merkiltä noin hyvän lähdön?" johon tietenkin rehellisesti vastasin että "en pysähtynyt ollenkaan." Loppujen lopuksi selvisin hommasta pelkällä suullisella varoituksella, vaikka korttihan siitä olisi pitänyt lähteä. Jälkeenpäin kyllä naurettiin kavereiden kanssa, että olisi pitänyt vastata poliisin kysymykseen että "no on sitä lähtöä kyllä treenattukin...". Sen jälkeen myös kaveriporukassani oli risteykseen saavuttaessa hyvin yleisessä käytössä lentävä lause "Ei sieltä ketään tule".

Tämän jälkeen olen muuten aina pysähtynyt stop-merkin kohdalla. Joka kerta.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi kautta sitten (syksyllä 99) olin menossa autollani HIFK-Tappara-matsia katsomaan. Auroran sairaalan vieressä oleva hiekkakenttä oli jostain syystä suljettuna ja jouduin kääntämään auton ympäri ahtaassa tilassa. Peruutin aivan betoniporsaan viereen ja jäin hetkeksi odottamaan, että toinen kääntöpuuhissa ollut auto ehti pois alta. Tämän noin kolme sekuntia kestäneen hetken aikana ehdin unohtaa viereisen betoniporsaan olemassaolon ja käännyin suoraan baanalle. "SRIIIIIIIIIIIIITSSSSS". Sellainen mukava noin 40 cm:n hankauma tuli maalipintaan ja pieni lommo.

Parkkipaikat olivat kortilla tuon sulkemisen takia ja niinpä jouduin jättämään auton Uimastadioninpolulle. HIFK hävisi tuon ottelun rumin numeroin ja matsin jälkeen tuulilasilla odottaa autoilijanurani toistaiseksi ainoa parkkisakko ja ylipäänsä ainoa mikään sakko... Loistava päivä kertakaikkiaan!

Kerran kolhin autoa lievemmin Itäkeskuksen parkkihallissa, mutta sen pahempaa ei sitten olekaan sattunut.

Tuon jäähallinaarmun maalasin itse peittoon... ja sen huomaa...
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Eipä ole pahemmin tullut kolaroitua. Meikäläisen on aikanaan muuten opettanut ajamaan Kai Nurmisen isäukko, varmaan täältä löytyy muitakin samassa opissa olleita?
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Mahdankohan vetää pohjat tässä lajissa?

TAMK:ssa kun opiskelen, niin meillä on myös Sammonkadun kauppiksella tunteja. Toista päivää oudossa paikassa koulussa ja auto ns. ylemmällä parkkipaikalla. Piti sitten koulun eteen ajaa autolla eli siirtyä yläparkkikselta alaparkkikselle. Lahdin ajamaan kohti pihaa. Luulin, että kohdassa josta ylaparkkis loppuu johtaa ramppi/liuska alemmalle parkkikselle. Ajelin kohti liuskaa ja aloin ropmaamaan mankkaa ja sitten rysähti. Siinä missä luulin olevan ramppi olikin portaat ja ropatessani mankkaa putosi keula noin 70cm korkeudelta alas. Vetoakselit poikki ja vaihdelaatikon pohja puhki - ei ollu meinaa halpa remontti opiskelijalle.

Niin ne vaan jenkkileffoissa painaa silloilta alas ja matka jatkuu - no ei ainakaan Ford Orionilla jatku, :D

-ipa rules
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös