Mainos

Penailu

  • 255 568
  • 524

scholl

Jäsen
Eikö se ollut Stepanek, jonka Pena päästi kesken sopimuskauden Venäjälle?

Mä en edes muista enää päästettiinkö Kantor kesken sopimuskauden vai eikö, mutta kyllä hän sinne halusi jo kesken kauden siirtyä, joka taisi kuitenkin epäonnistua: Robert Kantor Dynamoon - Jatkoajan keskustelupalsta

Lähikuvassa Robert Kantor -jutussa Tapparan sivuilla on muuten mielenkiintoinen kohta, joka sopii hyvin tämän ketjun aiheeseen:
Hän viihtyi HIFK:ssa hyvin ja arvostaa Alpo Suhosen tähän astisista valmentajistaan parhaaksi ja kehuu nimeltä myös Pentti Matikaista.
 

fakiiri

Jäsen
Tämän päivän Kauppalehdessä olleita tietoja voidaan listata tähän Penan saavutusten luetteloon.

Tj. Jukka Valtanen ilmoittaa Kauppalehdessä, että aikoo luovuttaa toimarin pestin seuraajalleen paljon paremmassa kunnossa olevan seuran kuin mitä hän itse sai. Pena onnistui tuon talouspuolenkin sössimään. Valtasen mukaan pääomat olivat nollilla eikä kassassa ollut fyrkkaa. Tässä tilanteessa siis oltiin kolme vuotta sitten. Ja nyt ollaan finaalissa!
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Tj. Jukka Valtanen ilmoittaa Kauppalehdessä, että aikoo luovuttaa toimarin pestin seuraajalleen paljon paremmassa kunnossa olevan seuran kuin mitä hän itse sai. Pena onnistui tuon talouspuolenkin sössimään. Valtasen mukaan pääomat olivat nollilla eikä kassassa ollut fyrkkaa. Tässä tilanteessa siis oltiin kolme vuotta sitten. Ja nyt ollaan finaalissa!

Pena oli Äijä! Jotkut pitkätukka Idols-tuomarit tai Lappeen rannasta tulleet rokkarit on ihan vinkuheinää näihin saavutuksiin verrattuna.
Mä ottaisin Penan ihan alle millisekunnin miettimisen jälkeen HIFK:n PR-upseeriksi. Joukkueen kokoamiseen tai talouspuoleen vetäisin jyrkän rajan (hehheh).

Hienoa että Pena-ketju aktivoitui näin finaalin kynnyksellä!
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Katastrofikauden 2001-02 hätähankintoja olivat Sepon ja Mogerin lisäksi Scissons sekä Vopat.

Vopat sai tietenkin Kuhdan tasoista palkkaa, mutta siitäkin huolimatta on yksi Penan parhaista hankinnoista ikinä, koskaan, jne. Se veijari ei jättänyt omia eikä vastustajia kylmäksi ja oli todellinen pelote.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Te kaikki, jotka olette hesarin lukijoita; katsokaapa tämän päivän urheilusivuilta kuva, jossa fanituksen aste on jotain käsittämättömän korkeaa. Eli Pena palaa kuvassa voittajana MM-reissulta - aivan huima otos!
 

fakiiri

Jäsen
Penailua vuonna 2011

Jos haluttaisiin historian toistavan itseään, pitäisi tapahtua seuraavaa:

Valtanen ja Nybari kyllästyvät IFK:n dino-osastoon ja ennen kaikkea heidän kunnianhimottomuuteensa. Valtasen ja Nybarin lähdön jälkeen sankariduo Frank Moberg ja Kimmo Heino funtsivat, että perkele kyllä mekin osataan. Sitten heitetään Everi mäkeen, ei se kuitenkaan kuulu meidän sisäpiiriin.

Siinä sitten luetaan pian uutista, jonka mukaan Moberg ja Heino palaavat IFK:n johtoon. Moppe ja Kife sitten Espanjan auringon alla sangriakannun ääressä miettivät toimari-tilannetta ja keksivät, Pakilassa luuraa meidän ikuinen saunakaveri, Pentti Matikainen. Otetaan Pena toimariksi. Ja lopun tästä sadusta tiedättekin.

Muistellaan, mitä IFK:ssa tapahtui vuosina 1999: Erkka lähti, Rami lähti, Keku lähti ja pian lähtivät laatupelaajat. Fööni tuli ensin varatoimariksi Mopen rinnalle ja sitten hän nousi toimariksi.
Fööni heivasi Raikka Lehtosen ja Tapani Kurjen pois hoitamasta IFK:n yritysyhteistyöasioita. Fööni fiksasi pelaajiston ja valmennuksen aivan uusiin sfääreihin, ja kausi 2001-2002 jää historiaan aivan fantastisena kautena...

Kekkonen kysyi aikanaan "Onko maallamme malttia vaurastua?" IFK:n kohdalla pitää kysyä: "Onko IFK:lla malttia vaurastua". Onko siis varmaa, ettei Moppe ja/tai Kife tule enää häsläämään? Pelotti jo lukea mestaruuden jälkeen Iltapulua, kun siellä taas oli isoissa kuvissa Moppe.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Onko siis varmaa, ettei Moppe ja/tai Kife tule enää häsläämään? Pelotti jo lukea mestaruuden jälkeen Iltapulua, kun siellä taas oli isoissa kuvissa Moppe.

Samaa olen joskus pelännyt. Mutta herrat alkavat olla jo siinä iässä, että parin vuoden päästä he skulaavat pöytälätkää Kustaankartanossa. Potkujen jakelulla alkaa siis jo olla kiire.

Vieläkin puistattaa, kun ajattelee, mitä 90-luvun lopussa tapahtui. Miten kaiken voikaan tehdä niin systemaattisen väärin?
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Te kaikki, jotka olette hesarin lukijoita; katsokaapa tämän päivän urheilusivuilta kuva, jossa fanituksen aste on jotain käsittämättömän korkeaa. Eli Pena palaa kuvassa voittajana MM-reissulta - aivan huima otos!

Joo, teinitytöt tungeksivat päästäkseen edes hipaisemaan Penan takatukkaa. Loistava suurmies ja kansanvillitsijä. Voisitteko edes kuvitella esim. Jukka Jalosta samaan tilanteeseen? Mahdotonta. On vain yksi Pena.
 

fakiiri

Jäsen
Ja kukas se eilen bostaili Hesarin sivulla nahkarotsi yllään? Aivan oikein, The Sir Pena. Pakilan takatukka jeesaa nyt proteesimaajoukkuetta.

Pena totesi lehdessä, ettei käynyt Nordiksella ihmettelemässä IFK:n matseja, kun hallista "tulee ihottumaa". Mielenkiintoinen näkemys. Vierashalleissa The Sir Pena sitten kävikin IFK:n matseja ihmettelemässä.

Jotenkin tulee sellainen fiilis, ettei Pielisensuun suuri poika edelleenkään tajua eikä ymmärrä, miksi IFK:sta tuli lähtö. Menestys kentällä ja talouspuolella kyllä antaisi eväät vastauksen laatimiseen.

Sinänsä koomista, että The Sir Pena pitää itseään jonkinlaisena IFK-marttyyrinä. Jumalauta. Äijä itse oli jakelemassa fuduja kolmelle läheiselle frendilleen! Ei Fööni silloin horissut fuduista muuta kuin, että hänkin käy peilin edessä potkut annettuaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä koomista, että The Sir Pena pitää itseään jonkinlaisena IFK-marttyyrinä. Jumalauta. Äijä itse oli jakelemassa fuduja kolmelle läheiselle frendilleen! Ei Fööni silloin horissut fuduista muuta kuin, että hänkin käy peilin edessä potkut annettuaan.

Diggaan Penasta, mutta objektiivisuuden näkökulmasta tarkasteltuna potkut HIFK:sta ovat näköjään erittäin kova pala Penalle, sillä helmikuun 2008 jälkeen on ottanut ne useampaan kertaan haastatteluissa esille. Olisi luullut, että viimeisen parin kauden tapahtumat ja HIFK:n kehitysura aina tän kauden mestaruuteen olisivat antaneet perspektiviä noihin potkuihin. Mutta toisaalta, brändikiekko ja kaikki sen ympärille nivoutuneet nyanssit henkilöityvät aika pitkälti Penaan ja miksei myös pariin muuhunkin herrasmieheen.
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
Pena Pielisen rannalle...

Ja näin legendamme tekee paluun kiekkokartalle, tällä kertaa Joensuussa. Olisiko Jokipojat oikea paikka Penalle rakentaa itsestään menestyvä, 2000-luvun kiekkovaikuttaja?

Jokipoikien kannalta pahin skenaario on, että Pena onnistuu hallituksen puheenjohtajana viemään Jokipojat taloudellisesti kuilun partaalle. Fööniä seuranneena hupia ja värikästä toimintaa on ainakin luvassa. Luulen, että Pena ei osaa pysytellä takaa-alalla, vaan hyppää taas jossain välissä toimarin pallille tai jopa penkin taakse...

EDIT: typo
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Welcome back in business Pena! Ja vielä kotikaupunkiin. Mahtava uutinen. JoKP saa ainakin itseltäni tuen ja seurannan ensi kaudella. Tuleehan Mestistä vielä ilmaiskanavilta?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Väitänpä että lokakuun puoleenväliin mennessä the Pena seisoo jo kaukalon laidalla jenkkiä jauhaen sekuntikello kädessään.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi kesän kovimmista kiekkosiirroista on tässä ja jään innolla odottamaan tulevia edesottamuksia ja pakko mennä Vantaalla katsomaan kun Penan jengi saapuu paikalle, vaikka ei luonnollisestikaan lähtökohtaisesti ole vaihtoaitiossa. Sloganit on kunnossa, tosta etusivun uutisesta poimittakoon:

- tää on innostamisbisnestä ja
- liekki palaa ja puhelin on aina auki

Toivotan hienolle lätkäpersoonalle onnea ja menestystä uudessa tehtävässä.
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
- liekki palaa ja puhelin on aina auki

Tuossahan on selvä epäkohta: Jokipojat on hommannut The Penalle työpuhelimen tietämättömänä siitä, että Penalla on puhelin aina auki, mutta siihen vastataan vain, kun iltapäivälehdet soittaa. Puhelimen lisäksi toimistoon tarvitaan luonnollisesti faksi, jolla voidaan hoitaa pelaajarulettia/sponsorisoppareita...

Saa nähdä, ketkä Nordikselta tutut pelaajat tarttuvat Pentin haaviin tällä kertaa. Voisin kuvitella, että Joensuusta kotoisin oleva Mikko Turunen, jonka Pena aikanaan hankki IFK:hon, olisi korkealla listalla. Entäs Penan aikanaan ylistämä Haverinen? Harmi, ettei Kobezda joutui lopettamaan Islannin-keikan jälkeen...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Penan kosto

Tilannehan on nyt se, että jokainen lätkästä jotain tajuava ymmärtää HIFK:n ja muiden liigajengien suurimman uhan sijaitsevan Joensuussa. On lähes selviö, että Joensuun Kiekkopojat on jo keväällä -13 SM-liigassa mitaleilla. Olisi pitänyt uskoa vanhaa Mustanaamio-sanontaa: Kosto elää. Ja Mustanaamiohan on viherpiipertäjähomo Penan rinnalla. Haastattelussa oli lukuisia helmiä ja detaljeja. Parasta antia oli se, että Petti ei sulkenut pois valmentamisenkaan mahdollisuutta. Jos UrhoTV vaihtaa jonkun perusmatsinsa tyyliin Saipa-Pelicans mihin tahansa Joensuun Kiekkopoikien otteluun, katsojia tulee rutkasti enemmän ja nettistreamaus joutuu koville. Huhujen mukaan Jokipoikien matseja pystyy seuraamaan myös faxin välityksellä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
On lähes selviö, että Joensuun Kiekkopojat on jo keväällä -13 SM-liigassa mitaleilla.

Ei muuten ole. Se on tällä hetkellä Joensuun Jokipojat. Kiekkopojat nimi kuopattin ensimmäisessä konkurssissa kaksi vuosikymmentä sitten. Jos nimeä vaihtavat, niin ehkä sitten. Konkurssi vol. 3 voinee olla realistisempi vaiihtoehto sir Penan johtaessa punapaitoja. Väitätkö, että Pena ei jatka ns. penailun tiellä Joensuussa? Jos Jokipojat tarvitsevat pakkia, niin Pena hankkii - huoltajan. Milan Ragki nimistä tsekkiä odotellessa...

Jos nyt jotain positiivista hakemalla haetaan Penan paluusta kotiseudulleen, niin purukumin, faxipaperin, föönien ja paikallisen Alkon myynti noussee...

Pena voisi sille Haapahiirelle kertoa, että joukkomyllyt Mehtimäellä ja miksi ei vieraskentilläkin on ihan jees!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Konkurssi vol. 3 voinee olla realistisempi vaiihtoehto sir Penan johtaessa punapaitoja.

Konkurssit 1 ja 2 tulevat jäämään säälittäväksi räpistelyksi Pentin toimintojen rinnalla. Kolmonen tultaneenkin kirjoittamaan kunnianosoitukseksi roomalaisin numeroin. Konkurssi III.

Kiekkopojat, Jokipojat....näillä pikku detaljeilla ei myöskään ole mitään merkitystä. Pääasia, että joukkueella on punainen pelipaita. Kun Pentti on aitiossa, kaikki mitä pelaajien tarvitsee tietää kulminoituu tähän: -"Antennit ylhäällä!" Ja jos silti sattuu, Pentiltä on turha kerjätä sääliä, kun vastustaja oli ilkeä. Silloin kuullaan: -"Mitä mä vittu sanoin - antennit ylhäällä!"
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Se on penailua se jos Jakke päästetään Ilmalaan sanon minä! Taalat esiin Tomppa ja Jakke kotiin!!

Snickers Nutcase

Jakke tulee varmasti kotiin, jos on tänne päin tulossa. Näin uskon. Uuge taas pyörittelee tavoilleen uskollisena asioita. Tompalla ei ole varaa ryssiä tätä hommaa. Jos näin kävisi tod.näk. kivitys olisi melkoinen. Mellakka olisi nimittäin sen mukainen.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Heh, olisikohan kyseessä ihan vanha kunnon kikka saada omalle asiakkaalle mahdollisimman hyvä diili vuotamalla huhuja tyyliin "Ville Nieminen HIFK:n kiikarissa"? Ei sillä, toki Keklu miehen ottaisi jos saatavilla on.
 

Callahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pena kuitenkin hankkii IFK:n edestä Jokipoikiin jonkun huippu pukukoppipelaajan tasoltaan Peter White. Faksilla saa myös Treillen ! Those were days...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös