Pelisuoritukset ja tulokset kaudella 2016–2017

  • 183 221
  • 928

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Erkinjuntti - Hodgman - Tyrväinen ykkösenä siis tänään. Hienoa nähdä Hodgman taas turkoosissa.

Mutta onpahan taas menestys kivikkoisen tien takana. Lassen pitkään poissa, Leimun suhteen ei ole suuriakaan toiveita. Hovinen ja Pietilä myös poissa puolustuksesta.

Poulsen ja Sopanen ainakin poissa hyökkäyksestä, ehkä myös Heino ja Koivisto. Sen suhteen vielä pärjätään, mutta puolustus tarvitsee todellakin vahvistusta, jottei tiputa kelkasta näiden poissaolojen takia.
Kyllä tämä nyt alkaa olemaan taputeltu tammikuuhun saakka tämä pelaaminen.

Lähtökohtaisesti meidän viisi tärkeintä pelaajaa ovat Sopanen, Leimu, Lassen, Erkinjuntti, Juvonen, Kangasniemi, Siikonen, Blood. Näistä kolme on loukkaantuneena ja varsinkin nämä kaksi pakiston herraa(L&L) oli meidän kruununjalokiviä viime kaudella ja Lassen ollut myös tällä kaudella. Vili kun palaa niin olen lähes sata varma ettei ole 100% kunnossa, joten sekin on perseestä. Onneksi Juvonen sentään pelaa elämänsä kautta ja EJ alkanut piristymään.

Nyt on isoa monoa tarjolla Hodarille täytettäväksi, meidän ainut mahdollisuus on että Iikka kannattelee joukkuetta ja Hodari löytää vireen välittömästi. Hyökkäyksen tehokkuuden tulee paikata pakiston heikkoutta. Puolustustaisteluita meidän on hyvin vaikea voittaa.

Kyllä pistää vihaksi nämä loukkaantumiset, milloinkohan saadaan paras mahdollinen kokoonpano kasaan jos koskaan? Ja onko silloin jo liian myöhäistä playoff-taistelun kannalta? Lähinnä tässä nyt taistellaan aikaa vastaan ja yritään kaapia pisteitä sieltä mistä saadaan kunnes lasaretti tyhjenee edes vähän.

Tuo meidän pakisto on kyllä niin ohutta silkkipaperia ettei mitään järkeä, toivottavasti hankittaisi sinne joku aivan pirullisen vauhikkaasti.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jahas, Voutilainen saa mahdollisuutensa. Viimeksi oli jäällä Pelicansin riveissä juuri HPK:ta vastaan ja silloin taisi ensimmäinen veto upota maaliin. Toitottavasti nyt sujuu paremmin.

Parikka, Heikkinen ja Koponen mukana. Saa nähdä. HPK:lla juuri päinvastainen tilanne, eli viimeisetkin (ainakin tärkeät) loukkaantumiset on ohi ja siellä on Lehtivuori ja Cornet myös mukana. Vaikeaa tulee olemaan.
 
firsov

Mun mielestäni kannattais ensimmäisessä vaihdossa lanata Lehtivuori ihan vaan tunnelman vuoksi:)
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Ottelusta hoopeekoota vastaan kaksi erää pelattu. Eka erä oli Pelicansin hallintaa yllätysmaalintekijöineen, eli Manelius ja Taavi, Hodgyn lisäksi.

Toka erä oli päinvastainen, jolloin homma meni roiskimiseksi ja kiekon hallinta oli vastustajalla. Onneksi Voutilainen tilkitsi maalin. Silti vihdoin tehtiin se YV-maalikin, kiitos jälleen Hodgyn.
 
McInen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aika hurja on tuo pakkitilanne kun joku Valtteri Parikka jouduttiin lainaamaan Peliitoista kuudenneksi pakiksi. Luulin, että oli ensimmäisessä liigapelissään mutta mitä vielä, Ässistä on liigakokemusta jo "vuosien" takaa nuorella miehellä kymmeniä pelejä. Aivan hukassa erityisesti omalla alueella, mahtoiko mennä yhtään syöttöä turkoosiin lapaan? Onneksi esim. Manelius pelasi hyvän pelin (maalin lisäksi) mutta kyllä tuli Lassenia ikävä!
 
Drewiske

Ei kyllä taidettu katsoa samaa peliä. Parikkahan oli todella hyvä! Nappasi illan pelistä myös joukkueen parhaan +/- saldon +2. Manelle maalista huolimatta pari pakkasta lokerikkoon.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo, kyllä minunkin silmään on pistänyt positiivisesti Parikan rohkeus pelata omilla vahvuuksilla. Yrittää todella pelata kiekolla, eikä ole vain jännittämässä ja pelkäämässsä. Toki välillä sattuu pieniä hasseja, mutta niitä sattuu myös paremmissa piireissä.

Mane on myöskin jengin kovimpia sotureita. Kiva että sai onnistumisen tänään myös maalin muodossa.

Toki näistä huolimatta pakiston vahvistamiselle olisi todella tarvetta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei kyllä taidettu katsoa samaa peliä. Parikkahan oli todella hyvä! Nappasi illan pelistä myös joukkueen parhaan +/- saldon +2. Manelle maalista huolimatta pari pakkasta lokerikkoon.

Sanoisin että samassa pelissä oltiin.

Joo, kyllä minunkin silmään on pistänyt positiivisesti Parikan rohkeus pelata omilla vahvuuksilla. Yrittää todella pelata kiekolla, eikä ole vain jännittämässä ja pelkäämässsä. Toki välillä sattuu pieniä hasseja, mutta niitä sattuu myös paremmissa piireissä.

Parikka ei todellakaan ole kentällä selviytymässä vaan rakentamassa. Tykkään!
 
Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aivan hukassa erityisesti omalla alueella, mahtoiko mennä yhtään syöttöä turkoosiin lapaan? Onneksi esim. Manelius pelasi hyvän pelin (maalin lisäksi) mutta kyllä tuli Lassenia ikävä!

Taitaa johtua viimekausien jättämistä traumoista, että vielä alkukaudellakin on pelottanut kun Maneliuksella on kiekko. Mutta mieshän on ollut positiivisimpia yllätyksiä ja kehittynyt ihan kelvoksi liigatason pakiksi, kun aiemmin peli oli lähinnä pelkkää selviytymistä. Sen sijaan uusi Manelius vaikuttaisi olevan tämä Parikka. Suuri määrä harhasyöttöjä ja muutenkin heikkoja ratkaisuja. Tässä pelissä +2, mutta se ei pätkääkään ollut miehen itsensä ansiota. Muutaman kerran namupassi suoraan vihulaisen lapaan omalla alueella, mutta onneksi näissä paikoissa Voutilainen ja muu joukkue oli hereillä.
 
McInen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No minä en tykännyt mutta eipä siinä mitään. Eliten mukaan laina taisi alkaa jo puolitoista viikkoa sitten eli lienee harjoitellut joukkueen mukana jo pienen tovin? Ehkä saamme nauttia hänen palveluksistaan enemmänkin kuin yhden pelin verran? Toivottavasti sitten minäkin opin näkemään nämä vahvuudet - myös puolustavassa roolissa.
 
McInen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sen sijaan uusi Manelius vaikuttaisi olevan tämä Parikka. Suuri määrä harhasyöttöjä ja muutenkin heikkoja ratkaisuja. Tässä pelissä +2, mutta se ei pätkääkään ollut miehen itsensä ansiota. Muutaman kerran namupassi suoraan vihulaisen lapaan omalla alueella, mutta onneksi näissä paikoissa Voutilainen ja muu joukkue oli hereillä.
No nyt kuulostaa, että olemme katsoneet samaa peliä ;-) Juuri näin minäkin pelin Parikan kohdalta näin.
 
Onhan tuo Parikalta aika rohkaisevaa ollut. Kaksi peliä ja tehotilasto lukemassa +3. Pienenä miinuksena kakkoset molemmissa peleissä, mutta kun ansaitsee peliaikansa, niin sitä sitten myös saa. Ensimmäisessä pelissä 19:14 ja nyt 20:29. Nuorille kavereille tulee virheitä, se on täysin luonnollista. Valmennuksen käsissä on sitten se, tuetaanko pelaajaa ja rohkaistaan pelaamaan vai rankaistaanko virheistä penkityksellä. Joku Pietilä on sitten aivan oma tarinansa, kun virheet eivät vähene kaudesta toiseen mihinkään ja tuo onkin nykyisellään melko ahtaalla, kun muut yksinkertaisesti ajavat ohi.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivottavasti saadaan jossain vaiheessa koko porukka kaukaloon ilman loukkaantumisia, saataisiin jalkeille nimittäin sangen makoisa ryhmä:

  1. Erkinjuntti - Hodgman - Sopanen​
  2. Kangasniemi - Siikonen - Koivisto​
  3. Poulsen - J.Tyrväinen - A.Tyrväinen​
  4. Rekonen - Heino - Elimäki/Björninen/Vartiainen​

  1. Leimu/Manelius - Lassen
  2. Blood - Puistola
  3. Pöyhönen - Rukajärvi

Parikka, Hovinen, Pietilä

Alanteelle voitaisiin etsiä uusi seura tai laittaa loppukaudeksi Heinolaan jahka loukkaantumiset hellittävät. Kovat oli odotukset tälle kaudelle läpimurron suhteen, mutta jäänyt ihan statistiksi.
 
Kyllähän tuo unelmarosteri näyttää sellaiselta, millä taisteltaisi mitaleista. Toivottavasti saataisiin edes suurinpiirtein koko poppoo kasaan jossain vaiheessa. Yksi kaksi poissaoloa ei haittaisi, mutta jos vaikka kaikki avainpelaajat olisi terveenä niin olisi aika mukiinmenevä rosteri.

Alanteelta tulee varmaan se jokakautinen suonenveto jossain vaiheessa taas ja heittää jonkun 5 maalia kolmeen peliin ja täällä palstalla ihastellaan ja toivotaan sitä läpimurtoa, mutta ei ole aikaisemmillakaan kausilla valitettavasti tullut. Itse ihmettelin että Alanne meillä pidettiin yhä, tai lähinnä että Alanne meillä pysyi. Tällä kaudella Alanne kyllä ollut vieläkin vaisumpi mitä aikaisemmilla tähän mennessä.
 
Spike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuo hyökkäys kyllä riittää vaikka mihin, kunhan ei ihan kaikki kärkipelaajat ole samaan aikaan sairastuvalla. Sinne ei enää vahvistuksia tarvita.
Puolustus sen sijaan ainakin allekirjoittaneen silmään kaipaa vahvistusta. Leimun varaan ei voi enää mitään laittaa, joten siihen tarvitaan se kiekollinen kärkipakki joka hoitaa ylivoimaa. Sen lisäksi toinen pakki hieman toisenlaisilla vahvuuksilla olisi mielestäni hankittava, vaikka Puistola, Rukajärvi, Manelius ja Hovinen ihan ok ovat pelanneetkin. Ei välttämätön hankinta, mutta mielestäni tarpeellinen ihan vain pakiston kapeuden takia.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans

Joo kyllä tuohon sen kärkipakin tarvii. Se on valitettava tosiasia, että meillä ei ole ylivoimalla viivassa ketään laukaisupelotetta.

Viime kaudesta Manelius on ottanut stepin eteen ja Rukajärvi kaksi, mutta se ei riitä, he ovat edelleen niitä 5-7 pakkeja. Parikka on tuonut pelirohkeutta ja luisteluvoimaa näissä kahdessa pelissä ja pelannut pääasiassa hyvin, vaikka HPK-matsissa antoi pari hasardisyöttöä omissa joista vastustaja pääsi toisesta hyvälle tontille. Selvästi kuitenkin esim. Pietilää edellä, jota ei ole ikävä yhtään.

Lassen - XXX (kiekollinen, mielellään Right, koska niitä ei juur ole alakerrassa)
Blood - Puistola
Pöyhönen - Rukajärvi/Manelius
Parikka - Hovinen
Pietilä

Tuolta toivoisin tilanteen näyttävän viimeistään siirtorajan umpeutuessa.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Ööö, pitiköhän Mikkelissä olla Liiga-matsi tänään? Jukurit vastaan säheltäjät tilanteessa 2-0. Syöttötaito hukassa ym. pelillistä kaaosta pelikaanileirissä ekan erän ajan. Toinen tekee paikoistaan maalit säheltäjien avustuksella.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt aavistuksen ahdistaisi jos olisin maksava katsoja Mikkelissä.
Niin paskaa toi peli on puolin ja toisin että huh huh!

B-junnujen sm-liigassakaan ei keskimäärin tehdä noin paljon virheitä peliä kohden.

Jengi on ilmeisesti ollut eilen viihteellä tai aamulla puntilla.
Happokyykkytreeni ja matsiin. Hyvä siitä tulee.
 
weagles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Warkaus Eagles
Pojat harjoitellut jo ainakin 5 erää maalien tekemistä Rajun vartioimaan häkkiin - jokohan ensi erässä onnistuttaisiin.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan tuo Jukureiden peli niin älyttömän katsojaepäystävällistä kuin voi olla, mutta ei Petu ja Nupe siihen tunnu mitään aseita keksivän. Tulee mieleen jalkapallosta Kreikka ja oliko E-Korea, jotka eivät yrittäneetkään pelata samaa peliä kuin toinen. Vaikeaa siinä on aseita löytää.

Harmittaahan nämä tappiot, ei sille mitään voi. Tuosta määrästä paikkoja olisi peli kaikesta huolimatta pitänyt hoitaa.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Yksi isoimmista jutuista tuossa tehottomuudessa on viivapelotteen puuttuminen. Jukuritkin ajoittain pudotti viisikon hyvinkin alas kun selvästi tiesivät, ettei meillä ole viivassa ketään kuka laittaisi laattaa häkkiin.
 
weagles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Warkaus Eagles
Viimeisessä erässä Koivistolta todella pirteää peliä. Sääli ettei SiKaKo-ketju ollut enää siinä vaiheessa koossa Iikan loukkaannuttua.
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Yksi isoimmista jutuista tuossa tehottomuudessa on viivapelotteen puuttuminen. Jukuritkin ajoittain pudotti viisikon hyvinkin alas kun selvästi tiesivät, ettei meillä ole viivassa ketään kuka laittaisi laattaa häkkiin.

Tuo on niin totta. Puolustukseksi täytyy sanoa, että paljon parjaamani Nico Manelius on tällä kaudella ollut yllättävän hyvä. Viivapelotetta Maneliuksesta ei toki saada, mutta rohkeasti tullut mukaan hyökkäyksiin ja omaa näköjään myös kohtuu hyvän lämärin.

Viimeisessä erässä Koivistolta todella pirteää peliä. Sääli ettei SiKaKo-ketju ollut enää siinä vaiheessa koossa Iikan loukkaannuttua.

Koivisto kehiin aina, liike on niin hyvää ja käsiäkin löytyy. Yhteistyö Iikan kanssa pelaa.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ykkösketjun laitahyökkääjät Erkinjuntti ja Tyrväinen kellottivat taas noin 20 minuutin peliajat ja molemmat laukoivat yhden kerran maalia kohti. Ei ihme, että maaleja ei synny.
 
Rapala

Jäsen
Sokean usko on kova siihen, että Puistola tosta palaisi vielä HV71-aikoihinsa tämän illan taitomaalin myötä. Viisaasti se siinä pelaa, mutta kun veto osui tänään ainakin ensimmäiseen mieheen joka kerta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös