Peliruuhkat, pistekertymät ja pudotuspeliviivat 2021–2022

  • 72 660
  • 512
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ensi viikko on kolmen pelin viikko

keskiviikko vieraissa Ilves
perjantai kotona IFK
lauantai vieraissa Pelsut

Neljä tai viisi pinnaa pitäisi noista raapia mutta pelkään, että kolmekin on tiukassa. Ilves vaikuttaa noista sellaiselta, joka voisi sopia Ässille, heidän viime pelinsä ovat olleet aikamoista vuoristorataa.

Pitäsi varmaan mutta kun joukkueiden viimeaikaisia otteita katsoo, niin nolla pistettä on myös aivan mahdollinen. Ipalla sattui KalPaa vastaan totaalinen ulospuhallus mutta muutoin ovat esittäneet ihan kelvollisia otteita. Lisäksi rosterinsa on paremmin kasattu kuin Ässien vastaava vaikka aivan Kärki-osaamista ei siellä olekaan. Ipalla on kuitenkin neljä ihan kelvollista sentteriä joista kaksi kärkisentteriä raapivat aloitukset himaan useammin kuin joka toinen kerta. Mäntykivikin on niitä raapinut 50% vaikka ei vakio aloittaja olekaan. Saarela matsaa hyvin Paraasin kanssa.
IFK ja Pelsut ovat joka suhteessa Ässiä edellä.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ollaan aika lähellä 4 ottelun tappioputkea tämän viikon lopussa, jos joukkuen pahoinvointi on sitä luokkaa että kapteeni joutuu jo puhumaan medialle, kun kaikki ei pelaa joukkueelle. Valmentajien eväät syöty nyt jo vai?! Syyskuussa tällaista, nyt ei hyvältä näytä!
 

Juhnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool, Bayern Munchen,
Ollaan aika lähellä 4 ottelun tappioputkea tämän viikon lopussa, jos joukkuen pahoinvointi on sitä luokkaa että kapteeni joutuu jo puhumaan medialle, kun kaikki ei pelaa joukkueelle. Valmentajien eväät syöty nyt jo vai?! Syyskuussa tällaista, nyt ei hyvältä näytä!
Ei todellakaan näytä hyvältä! Joukkue on aina johtajansa näköinen. Eli jos valmentaja seisoo kädet taskussa...niin mistä se kertoo? Enkä nyt tarkoita, et siellä tarttis ravata eestaas kuin Tami, mut mun mielestä pitäis edes puhua pelaajille jotain. Palutetta hyvästä ja huonosta, sekä neuvoja miten joku pelikuvio pitäisi pelata. Mut jos seisoo kuin suolapatsas, niin ei se oikein hyvältä!
Pahaa pelkään, että tämän viikon saalis on 0 pistettä!
Jotain piristystä/muutosta nyt tarvitaan. Jos hävittäis hyvällä pelillä, niin se vaatis vaan pieni säätöä, mut ku ollaan kentällä ihan hukassa, niin tarvitaan SUURI muutos.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jotenkin nyt en henkilökohtaisesti edes jaksa stressata ennakkoon tämän viikon mahdollisesta/pelättävissä olevasta hyvin pienestä pistesaaliista ennen kuin nähdään, miten tässä ennen keskiviikkoa nyt reagoidaan vai reagoidaanko. Kuten todettua, yksi tie tuli nyt käytännössä kuljettua loppuun lauantaina, ja nyt on tultu T-risteykseen jossa on valittava mihin suuntaan lähdetään.. jos/kun tässä allekirjoittanut on Lahdessa lauantaina, toki myös muista syistä kuin vain pelin perässä, niin oletan näkeväni tuolloin kaukalossa muodossa tai toisessa erilaisen ässäjoukkueen kuin mitä näin toissapäivänä
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jos seuraava peli, eli Ilves vieraissa, onkin helpompi. Ei pelata kotona, paineet pienemmät.

Tästä tappio, niin päävalmentaja on selin joukkueeseen nähden?
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Minun mielestäni tosta lukkopelistä ei voi päätellä mitään. Ei Ässät yksinkertaisesti voi olla noin surkea. Se menee jonkinlaisen ylilatautumisen piikkiin. Hyvä kysymys tietysti on, että onko joukkueessa johtavia pelaajia, jotka auttavat tällaisen jälkeen homman taas raiteilleen?

Ollaan pelattu kolme peliä "rikkaita" joukkueita vastaan ja turpaan on tullut yhteismaalein 2-18. Oman sarjan joukkueita vastaan ei olla yhtäkään hävitty varsinaisella peliajalla.

Ilves on jotain siltä väliltä. Silläkin on 0-5 tappio alla, joten ilmaiseksi ei mitään saada nytkään. Millainen Ässät tänään nähdään jäällä? Ainakaan ei olla suosikkeja eikä kotiyleisö ole kipsaamassa pelaajia.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ollaan pelattu kolme peliä "rikkaita" joukkueita vastaan ja turpaan on tullut yhteismaalein 2-18. Oman sarjan joukkueita vastaan ei olla yhtäkään hävitty varsinaisella peliajalla.

Tässä ollaan nyt juuri siinä koko Atun aikakauden kivikovassa ytimessä, josta sanoin. Valitettavan monista romahduksista huolimatta pistetahti on kuitenkin yksinkertaisesti "liian hyvä" siihen, että pelkästään sillä perusteella Atun voisi potkia pois. Erittäin validi huomio, että nyt alkakaudella Lukko ja Kärpät poislukien yhtäkään muuta joukkuetta vastaan peliä ei ole hävitty varsinaisella peliajalla, vaan aina jotain pisteitä on tullut tasaiseen. Tosin sitten myöskin taskussa on vasta yksi ainoa kolmen pisteen voitto..

Ne ovat sitten erikseen vakavia väitteitä, että Atu olisi nyt jo menettänyt kopin. En käsitä miten se voisi olla edes mahdollista, edes lokakuu ei ole alkanut, ja mies on kuitenkin vuosikymmenten valmennuskokemuksen omaava. Tuntuisi aivan yliampuvan hurjalta, mutta kyllä tämä viikko asian tilan varmasti sitten näyttää..

Kyllä todella vaikea tässä tilanteessa on asettaa mitään pistetavoitteita tälle viikolle, kun ei tiedä edes että mitä ylipäätään uskaltaa odottaa näkevänsä..
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä viikolla on varsin kovat vastustajat vaikka Ilveksen tilanteesta on vaikea ottaa selkoa. Pelsut on pelannut pääsääntöisesti hyvin, HIFK:llä todella vahva rosteri. Sen sijaan jos kurkistetaan ensi viikkoon niin siellä tuleekin sitten niitä ns. päävastustajia jotka tulisi menestyäkseen voittaa tahtiin kaksi kolmesta: Jyp, Kookoo ja Saipa.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Ne ovat sitten erikseen vakavia väitteitä, että Atu olisi nyt jo menettänyt kopin. En käsitä miten se voisi olla edes mahdollista, edes lokakuu ei ole alkanut, ja mies on kuitenkin vuosikymmenten valmennuskokemuksen omaava. Tuntuisi aivan yliampuvan hurjalta, mutta kyllä tämä viikko asian tilan varmasti sitten näyttää..

Voisiko olla jyppisyndrooma, että ns kokeneet porilaispelaajat ei tykkää valmentajan vaatimuksista tai pelikirjasta, niin ei tykätä pelata?

Että silleen...
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Voisiko olla jyppisyndrooma, että ns kokeneet porilaispelaajat ei tykkää valmentajan vaatimuksista tai pelikirjasta, niin ei tykätä pelata?

Että silleen...
Toivottavasti ei, koska se on tuhon tie. Väärät pelaajat väärän valmentajan joukkueessa. Katsotaan nyt vielä rauhassa mihin tämä tästä lähtee, sekä Ässien että HPKn kohdalla .
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nythän mä vasta hokaamalla hokasin, että mehän ollaan nyt sitten jo toiseksi viimeisiä. Näin huomaamatta se käy, vielä tässä vaiheessa sijoitukset rullaavat salamannopeasti, koska erot ovat niin pieniä..

Mutta niin tai näin, olisikohan ihan täyttä unennäköä saada viikonlopusta vaikkapa kolme pistettä. Ei muuten, mutta ensi viikko on sitten puhtaasti niin kriittinen päävastustajien kohtaamisen viikko, että siihen olisi hyvä saada pieni vauhti myös pisteiden muodossa eikä niin, että siihen lähdetään hirveässä tappioputkessa. Koska ensi viikolla niitä pisteitä olisi sitten tultava ihan ropisemalla..
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näyttää tällä hetkellä siltä, että se onkin HPK joka taistelee Ässien kanssa jumbosijan välttämisestä tällä kaudella, eikä Jyp, kuten moni ennakkoon oli arvaillut.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Näyttää tällä hetkellä siltä, että se onkin HPK joka taistelee Ässien kanssa jumbosijan välttämisestä tällä kaudella, eikä Jyp, kuten moni ennakkoon oli arvaillut.

JYPin onni näyttää olevan ihmeteini-Kemell. Vielä kun Lambert & Puistola heräävät syväunestaan, niin joukkue on pudotuspeleissä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Oliko tää viikko nyt sitten hienoinen ryhtiliike, torjuntavoitto tai vähintään rimaa hipoen yli? Hieman parempaa mutta 0 pisteen Ilves, kauden parasta ja 3 pisteen HIFK, perään taas vähän tutumpi esitys ja 0 pistettä Lahdesta.

Että muhiiko tuossa joukkueessa, että vielä täältä tullaan kun yhteispeli ja palaset loksahtelee? Vai onko kriisin paluu aivan nurkan takana? Nyt on julkisuudessa sanallistettu vahva tuki valmentajalle että...onko se sitten koko totuus.

Joka tapauksessa, ke JYP kotona, pe-la Lappeenranta-Kouvola. Sellanen viikko, ettei pelillisesti ole lupa jäädä jalkoihin ja pisteitä täytys ropista. Työnimi 5 pistettä. Itse asiassa, uuden tulemisen ja työrauhan kannalta merkittävä jakso.

Sitten onkin edessä pelitön treeniviikko ennen seuraavaa lauantaita.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pessimistisempi voisi todeta, että tästä viikosta saatiin kolme pistettä enemmän, kuin mitä uskalsi budjetoida. Eli viikkohan oli siis näin ollen ihan onnistunut *hymiö*

No joo.. ensi viikolle on kyllä paineita nimenomaan pisteiden saamisen suhteen. Peli-ilme on nyt korjaantunut niin, että ollaan töissä eikä luovuteta. Mutta juurikin ensi viikolla vain siitä ei enää ole yksistään iloa, vaan pisteitä olisi pakko tulla aikalailla ropisemalla..
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Viime viikko jätti joukkueen tekemisistä positiivisen maun, vaikkei tuo pistetahti 3/3 tietysti pitkän päälle mihinkään riitä. Ohjelma oli toki vaikea. Volkov ja Moutrey tulivat mukaan oikeasti, Ruuttukin palasi. Puolustus kokonaisuutena tiivisti otettaan. Ässät taisteli pisteistä vielä kolmannessa erässä jokaisessa pelissä loppuun asti.

Alkava viikko antaa ensin Jyppipelin kotona, josta pisteet pitäisi saada, mutta ei se mikään itsestäänselvyys ole. Tämmöiset pelit pitäisi lähes järjestään klaarata, jos meinataan nousta sarjataulukossa, se on selvää. Kokemus näistä Ässien "varmoista" voitoista pistää varovaiseksi. Toivottavasti nyt on toisin.

Ässät on vain kahden pisteen päässä kuudennesta sijasta, joten ei ainakaan vielä olla tiputtu kyydistä.
 
Viimeksi muokattu:

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viime viikko jätti joukkueen tekemisistä positiivisen maun, vaikkei tuo pistetahti 3/3 tietysti pitkän päälle mihinkään riitä. Ohjelma oli toki vaikea. Volkov ja Merkley tulivat mukaan oikeasti, Ruuttukin palasi. Puolustus kokonaisuutena tiivisti otettaan. Ässät taisteli pisteistä vielä kolmannessa erässä jokaisessa pelissä loppuun asti.

Alkava viikko antaa ensin Jyppipelin kotona, josta pisteet pitäisi saada, mutta ei se mikään itsestäänselvyys ole. Tämmöiset pelit pitäisi lähes järjestään klaarata, jos meinataan nousta sarjataulukossa, se on selvää. Kokemus näistä Ässien "varmoista" voitoista pistää varovaiseksi. Toivottavasti nyt on toisin.

Ässät on vain kahden pisteen päässä kuudennesta sijasta, joten ei ainakaan vielä olla tiputtu kyydistä.
Ässien ilme tosiaan parani viime viikolla, se on hyvä ja antaa pientä toivon kipinää.
Ässillä enemmän pelejä pelattuna, kuin useilla muilla, joten nuo viivat voi karata lisää ja huonosti pelien mennessä takaa tulevat menee ohi, tai tulee tasoihin, eli Ässät voi olla myös parin kierroksen jälkeen jumbosijallakin.
Nyt on vaan pakko alkaa näitä jyppejä voittamaan, sillä se on nähty miten vaikeaa loppukaudesta on näitä pistekeskiarvoja nostaa jos etumatkaa annetaan alkukauteen liikaa. Saipa on kotonaan Ässille kyllä todella vaikea pala, joten ei etukäteen ajatellen paljon pisteitä olisi sieltä tulossa, eikä se Kouvolakaan helppo paikka tule olemaan.
Eli aika hemmetin tärkeästä viikosta on kyse, toivotaan todellakin että homma on lähtenyt toimimaan, ja saadaan pisteitä tällä viikolla enemmän kuin menetetään.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaahas, tästä tulikin nollan pisteen viikko. Jos ei voiteta jotain Jyppiä hyvälläkään pelillä kotona, niin ihan turha haaveilla Saipan tai KooKoon voittamisesta vieraissa!
Vittu miten tuskainen ja paska kausi tästä Selinin kanssa taas tulee.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämä viikko on tuloksellisesti melkein jo nyt piparina.. noh, ok.. kuusi pistettä viikonlopusta, niin saadaan pelastettua se aivan absoluuttinen minimi mitä tästä viikosta on aivan pakosti otettava
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
11o 11p, 23tm-38pm.

Ongelmia on. Ei paljon tarvitse hurrata satunnaisia hyviä otteita kun pelin sisälläkin taso heittelee.

9ottelua vielä ja ollaan kolmasosa jo pelattu. Jos silloin ollaan samassa pistetahdissa niin melkein voidaan jo miettiä talouden puolesta ratkaisuita pelaajistossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nigi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös