Makuasioitahan nää on aina, mutta mä sanon sen nyt suoraan: Suomen lippu ei ole mitenkään maailman esteettisin asia, ei ainakaan mulle. Symbolina heraldinen leijona on mun mielestä yksinkertaisesti tyylikkäämpi kuin kyljelleen käännetty lähi-idän aavikkouskonnolta kopioitu risti.
Voihan Suomen lipun ristin kääntää vaikka ylösalaisin, jos se mieltä parantaa. Heraldista leijonaa minäkin arvostan, ja se on sinisessä mallissa hyvin esillä. Valkoisessa paidassa se on pienemmässä roolissa, mutta on kuitenkin. Suomen lippukin on kuitenkin vakiintunut malli ja Suomen symboli, joten siihen verhoutuminen on olympian kisoissa paikallaan, ovathan ne arvokkaimmat ja tärkeimmät urheilukisat mitä on.
Sitä paitsi kyllähän ristipaitaan verhoutuminen tuo yleviä ja tervehenkisiä mielleyhtymiä menneiden aikojen ritarien paidoista. Turnajaiset olympialaisetkin tavallaan ovat. Sopivan paatoksellinen kansallis-mytologinen ristiretkifiilistely pelipaidoilla kuuluu asiaan, kansakunnat kun ovat vastakkain parhaiden soturiensa voimin. Voihan tätä vähän korninakin, mutta eipä siitäkään haittaa ole, sillä kaikesta huolimatta kyse on vain urheilusta, aikuisten miesten ja naisten leikeistä.
Sama pätee muiden maiden pelipaitoihin. Esimerkiksi Kanadan mallisto on kuin supersankarin asu, mieleen tulee Marvel-yhtiön kanadalaisen supersankaritiimin Alfa-lentueen johtajan Vartijan
vaahteranlehtimallinen puku (kuvassa Lego-versio Vartijasta, Vartija eli Guardianhan kuuluu sen verran yleissivistykseen, että hahmo on päätynyt Lego-ukoksikin). Jenkkien pelipaitaa jo rinnastettiinkin Kapteeni Amerikkaan. Sitähän olympiasankarit ovat, jääkiekkoilun supersankareita ja parhaita pelaajia mitä laji tarjoaa. Mahtipontista, totta kai - mutta saa se sitä ollakin kerran neljässä vuodessa.
Joten siis -
Once Upon The Cross, kuten Deiciden Glen Bentonkin laulaa hyräili, kenties ennustaen jo 1994 Suomen olympiamenestystä vuoden 2014 kisoissa siniristilipun verhoamassa pelipaidassa.
