Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarkoitin vain sitä, että pelkkä iso koko pakilla ei takaa fyysisyyttä. Kovalla pelillä tulee pakosti jäähyminuutteja kauden aikana
Tämä on ihan hyvä pointti Lintuniemen kohdalla. Ei nimittäin millään voi kutsua erityisen fyysiseksi pelaajaksi. Alkuun tämä ihmetytti, kun miehen otteita pääsi lähempää seuraamaan, koska sitä on tottunut, että isokokoiset pakit käyttävät kokoaan enemmän hyväksi fyysisen pelin suhteen.

Lintuniemi on kuitenkin erittäin laskelmoiva ja älykäs pakki, jonka vahvuudet puolustuspäässä ovat muualla kuin fyysisyydessä. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja järkevillä liikkeillä vastustaja aseettomaksi. Lisäksi asenne on kunnossa ja taistelee joukkueen eteen yleensä kaikin keinoin.

Lintuniemi teki ihan ok tehoja AHL:ssä, jonka vuoksi hänet on nähty aika kiekollisena pakkina. Pärjää toki kiekon kanssakin, mutta on lopulta profiloitunut varsin puolustavaksi pakiksi. Erikoinen tapaus kaikkiaan, kun ei ole erityisen fyysinen, eikä myöskään mikään varsinainen viivatykki, vaikka mittojen puolesta näitä ominaisuuksia häneltä ehkä odotettaisiin.

Joka tapauksessa Lintuniemi on erittäin hyvä ja laadukas pakki. Toivottavasti löytää hyvän joukkueen ja pääsee hieman asettumaan aloilleen, koska kyllä kehitys väkisinkin vähän kärsii, kun pallottelee seurasta toiseen jatkuvasti.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Joo jos ja kun Ässät isoa pakkia hakevat niin Lintuniemi on varmasti ollut mukana listoilla. Katsotaan mihin ukko lopulta päätyy
 
******************************************** The only card I need is the Ace of Spades *********************************************

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Nicolai Meyer ICEHL:ään. Pitkään oli näinkin hyvä sopimukseton pelaaja ilman uutta osoitetta. Pelillisesti Meyer on Itävaltaan huippuluokan hankinta, mutta taloudellisesti ICEHL on yksi Euroopan liigoista, jotka ovat nousseet jo Liigankin ohi palkanmaksukyvyssä. Meyer tuskin siis "paremman puutteessa" siirtyi Wieniin, vaan odotti hyvää sopimusta. Osa huolestuttavaa kehitystä? Huomionarvoista on, että myös Meyerin Ässät-sopimus syntyi lähes päivälleen vuosi sitten.

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taitaa Meyer tykätä pitkistä omatoimisista kesälomista, kun ei sitoudu joukkueisiin kuin vasta kauden alussa. Jää tylsät kesätreenit väliin.
 
Viimeksi muokattu:
"Facebookia eivät käytä ihmiset, joilla on oikeasti elämä."
Kauppalehti 8.7.2009

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Taitaa Neyer tykätä pitkistä omatoimisista kesälomista, kun ei sitoudu joukkueisiin kuin vasta kauden alussa. Jää tylsät kesätreenit väliin.
Itseasiassa Meyer pelasi viime kauden alussa Malmön riveissä, jossa ei kuitenkaan saanut haluamaansa roolia. Sopimus purettiin ja Meyer siirtyi Poriin.

Ässissä tuli välillä hankaluuksia valmennuksen kanssa, mikä on todella outoa, koska Atu Selin on tosi mukava valkku. Syyllinen löytyi lopulta, kun Meyer sai mulkun miehen maineen.
 
BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huttunen siirtyi jo aiemmin kesällä Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle HockeyEttaniin Tranåsin riveihin. Edellinen kausi kului loppuun Mestiksessä IPK:ssa.

Ohessa vielä linkki jatkoajan uutiseen siirrosta:
Huttusen nimi on poistunut Tranåsin sivuilta joukkueen rosterista. Siirto on hävinnyt myös Eliteprospectsista. Syystä tai toisesta...

EDIT: No niin. Löytyihän aiheesta tiedote elokuulta, kun vähän tonki: Tråkigt besked kring Otto Huttunen - Hockeyettan.se

Eli hän on saanut olkapäävamman, joka vaatii leikkaushoitoa. Siitä toipuminen vie yhteensä kuusi kuukautta ja näin ollen hän ei siirtynytkään Tranåsiin vaan palasi Suomeen leikkaukseen ja toipumaan.
 
Viimeksi muokattu:

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Otetaanpa päivitetty lista Eliteprospectsista. Nämä 13 herraa siellä vielä ovat:

Mikko Kousa (-88) Onko lopettanut? Meni Pelicansiin.
Joona Luoto (-97) Viime kaudella HIFK:ssa lainassa Manitoba Moosesta. Onko tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa kärkkymässä pelipaikkaa? Meni Tapparaan.
Ville Varakas (-84) Onko lopettanut? Lopetti.
Matias Myttynen (-90) Onko lopettanut? Viimeisimmän instapäivityksen mukaan oli pari viikkoa sitten lomareissulla jossain etelässä. Ei jääkiekkoaiheisia päivityksiä.
Anssi Salmela (-84) Onko lopettanut?
Ville Leskinen (-95) Sopimus päättyi viime kauteen Jukureissa. Meni HKM Zvoleniin.
Alex Lintuniemi (-95) Missä viilettää? Meni BK Mlada Boleslaviin.
Otto Huttunen (-91) Sopimus Ruotsiin purkautui alkusyksystä, koska loukkaantui. Parantelee tällä hetkellä olkapäävammaansa.
Jere Friberg (-95) Sopimus päättyi KooKoon kanssa viime kevääseen.
Sam Lofquist (-90) Päätti viime kautensa SaiPassa. Onko lopettanut? Meni KooKoohon.
Tomi Iso-Mustajärvi (-92) Pelasi SaiPassa viime syksynä. Päätti kautensa KOOVEEn paidassa. Lopettanut? Pelannut KooVee II:ssa tänä syksynä.
Elias Laitamäki (-00) Sopimus purettiin kesällä TPS:n kanssa. Jatkaako uraansa?
Lauri Kulmala (-99) Kärsinyt polvivaivoista. Nähtäväksi jää, palaako vielä kaukaloihin.
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otetaanpa päivitetty lista Eliteprospectsista. Nämä 13 herraa siellä vielä ovat:

Mikko Kousa (-88) Onko lopettanut?
Joona Luoto (-97) Viime kaudella HIFK:ssa lainassa Manitoba Moosesta. Onko tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa kärkkymässä pelipaikkaa?
Ville Varakas (-84) Onko lopettanut?
Matias Myttynen (-90) Onko lopettanut? Viimeisimmän instapäivityksen mukaan oli pari viikkoa sitten lomareissulla jossain etelässä. Ei jääkiekkoaiheisia päivityksiä.
Anssi Salmela (-84) Onko lopettanut?
Ville Leskinen (-95) Sopimus päättyi viime kauteen Jukureissa.
Alex Lintuniemi (-95) Missä viilettää?
Otto Huttunen (-91) Sopimus Ruotsiin purkautui alkusyksystä, koska loukkaantui. Parantelee tällä hetkellä olkapäävammaansa.
Jere Friberg (-95) Sopimus päättyi KooKoon kanssa viime kevääseen.
Sam Lofquist (-90) Päätti viime kautensa SaiPassa. Onko lopettanut?
Tomi Iso-Mustajärvi (-92) Pelasi SaiPassa viime syksynä. Päätti kautensa KOOVEEn paidassa. Lopettanut?
Elias Laitamäki (-00) Sopimus purettiin kesällä TPS:n kanssa. Jatkaako uraansa?
Lauri Kulmala (-99) Kärsinyt polvivaivoista. Nähtäväksi jää, palaako vielä kaukaloihin.
Tuolta saisi aika moni jengi etenkin puolustukseen kohtalaisia vahvistuksia. Kousan osalta huhuiltiin neuvotteluyhteyksistä liigaan muutama viikko sitten mut mitään ei ole konkretisoitunut.
 
..jos helvetti on täynnä, Saatana joutuu seisomaan..

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ilveksen keskustelupalstalla lukenut Salmelasta sen verran, että ei ole vielä lopettanut, mutta ei kuulemma ole myöskään harjoitellut kauden jälkeen ja ei halua enää lähteä ulkomaille.

Vaikea uskoa, että mikään liigajoukkue haluaisi lähteä kaljamahaa pelaamalla kuntouttamaan ja Mestis-joukkueisiin tuskin Salmela haluaa mennä, joten oletettavasti ura on paketissa, vaikka pelihaluja olisi vielä.

Iso-Mustajärvestä viimeksi kuulin, että olisi taipumassa uran päättämiseen ja muiden seikkailujen katsomiseen. Myttynen ei tietääkseni ole lopettamassa vaan odottelee sopivaa tarjousta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Varakas ja Kousa kelpaisivat kyllä Kerhoon: kumpikin myös Pikkaraiselle tuttuja pelaajia. Varakas toki olisi pelaajaprofiililtaan ja (oletettavalta) hintalapultaan näistä kahdesta huomattavasti realistisempi.
 
1st: LEINO-JYLHÄ-HARMAJA
”Jumala on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla.” -Wiherkoski
PLEASE DON'T DIE MANNSCHAFT!

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ilveksen keskustelupalstalla lukenut Salmelasta sen verran, että ei ole vielä lopettanut, mutta ei kuulemma ole myöskään harjoitellut kauden jälkeen ja ei halua enää lähteä ulkomaille.

Vaikea uskoa, että mikään liigajoukkue haluaisi lähteä kaljamahaa pelaamalla kuntouttamaan ja Mestis-joukkueisiin tuskin Salmela haluaa mennä, joten oletettavasti ura on paketissa, vaikka pelihaluja olisi vielä.

Iso-Mustajärvestä viimeksi kuulin, että olisi taipumassa uran päättämiseen ja muiden seikkailujen katsomiseen. Myttynen ei tietääkseni ole lopettamassa vaan odottelee sopivaa tarjousta.

No eihän Salmela ikinä ole sopimusta tehnyt kuin vasta elokuussa. :D Ei se kesäharjoittelu ole koskaan maistunut. Kohtalaisen hölmö on se organisaatio, joka miehen vielä suostuu palkkaamaan.

Ja Myttynen saanee odotella sitä sopivaa tarjoustaan hamaan tappiin asti. Miehen palkkapyyntö lienee edelleen siellä KHL-tasolla, mutta liigaan mies on lähinnä kakkos-kolmosketjun ringin leventäjä, jos sitäkään. Ei ollut viime kauden Ilveksessäkään mikään tähtitason vahvistus. Ja kyse oli vain Ilveksestä. Ei liigan kärkijoukkueesta.
 
Viimeksi muokattu:

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja Myttynen saanee odotella sitä sopivaa tarjoustaan hamaan tappiin asti. Miehen palkkapyyntö lienee edelleen siellä KHL-tasolla, mutta liigaan mies on lähinnä kakkos-kolmosketjun ringin leventäjä, jos sitäkään. Ei ollut viime kauden Ilveksessäkään mikään tähtitason vahvistus. Ja kyse oli vain Ilveksestä. Ei liigan kärkijoukkueesta.
Myttysen etuna on se, että hän on Liigassa ja SHL:ssä pärjännyt keskushyökkääjä. Nämä ovat halutumpaa tavaraa kuin vastaavat laiturit.
 
BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Myttysen etuna on se, että hän on Liigassa ja SHL:ssä pärjännyt keskushyökkääjä. Nämä ovat halutumpaa tavaraa kuin vastaavat laiturit.
Voi olla, mutta markkinoilta löytynee kuitenkin nuorempia ja edullisempia. Mille tahansa liigaorganisaatiolle on Järkevämpää nostaa vaikkapa joku oma junnusentteri rosteriin kuin alkaa maksamaan Myttyselle isoa riviä hillopurkkeja. Mestiksestäkin löytynee mitat täyttäviä senttereitä halvemmalla.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jos tänä syksynä haluaa päästä Liigaa pelaamaan, niin luulisi että juuri nyt kannattaisi sopimuksettomien pelaajien olla aktiivisia. Esimerkiksi SaiPan hyökkäyksessä on ainakin yhden Koskirannan kokoinen aukko, ja sinne olla hakemassa SaiPan mittakaavassa ykköskorin äijää. Markkasen ja Virran kommenttien mukaan verkot on vesillä, ja NHL-leirien päättyessä vapautuvat pelaajat ovat tällä hetkellä aktiiviseurannassa.
 
Mieluummin optimisti ja väärässä, kuin pessimisti ja oikeassa.

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukureihin mahtuisi kanssa puolustamista osaavia pakkeja pari kappaletta (OJ viimeksi taisi pari päivää sitten mainita haastattelussa että porukassa on vapaamatkustajia ja jos olisi rosterissa leveyttä niin turhakkeet istuisivat poppareilla). Lisäksi sitä ykkössentteriä on odoteltu, joskin joukkue on oppinut näköjään luomaan ihan riittävästi maalipaikkoja ilmankin, kunhan laiturit saisivat sudittua edes auttavasti maalia kohti.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Uskoisin että Myttynen kyllä sopimuksen saa jos haluaa. Oli kuitenkin ihan suht hyvä viime kauden pelitavattomassa Ilveksessä.

Mitään älyttömiä liksoja tosin ei taida enää tulla.
 
forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan Alex Lintuniemi suuntaa seuraavaksi Tsekinmaalle, liekö sitten seurana Hradec Kralove jossa on muitakin suomalaisia, se jää vielä nähtäväksi.
 
In Janne We Trust.

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Siirtolistan seuraavana päivityksenä Ville Leskisen (viimeksi Jukurit) siirtyminen Slovakiaan. Tämän jälkeen viime kauden aikana Liigassa pelanneista on sopimuksetta enää seitsemän: Jere Friberg, Otto Huttunen, Lauri Kulmala, Elias Laitamäki, Sam Lofquist, Matias Myttynen ja Anssi Salmela.
 
In Janne We Trust.

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tämän jälkeen viime kauden aikana Liigassa pelanneista on sopimuksetta enää seitsemän: Jere Friberg, Otto Huttunen, Lauri Kulmala, Elias Laitamäki, Sam Lofquist, Matias Myttynen ja Anssi Salmela.
Veikkaisin, että tuosta seitsikosta ehkä Myttynen on se joka on kuumin nimi markkinoilla. Nimekkäin on toki Salmela mutta hänen kohdallaan on iso kysymysmerkki miten on jaksanut harjoitella ja onko paloa vielä pelata huippukiekkoa. Lauri Kulmala on kärsinyt niin massiivista loukkaantumisista viime vuosina, että suoraan Liigaan tuskin saa sopparia vaan ensin pitää käydä jossain alempana näyttämässä, että pysyy edes yhden kauden pelikunnossa.
 
******************************************** The only card I need is the Ace of Spades *********************************************

Belak

Jäsen
Siirtolistan seuraavana päivityksenä Ville Leskisen (viimeksi Jukurit) siirtyminen Slovakiaan. Tämän jälkeen viime kauden aikana Liigassa pelanneista on sopimuksetta enää seitsemän: Jere Friberg, Otto Huttunen, Lauri Kulmala, Elias Laitamäki, Sam Lofquist, Matias Myttynen ja Anssi Salmela.
Jere Friberg työskelentelee Porilaisessa urheiluliikkessä. Ammattilaisura jääkiekon parissa taitaa olla ohi. Laitilan Jyskeen jäillä on muutaman kerran tainnut käydä.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Sami Lepistön (yhdistetty Luulajaan) ohella nimekkäimpänä suomalaisena vapaana olisi yhä myös Jonas Enlund. Jokohan pitkä KHL-taival on taputeltu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy