Moderaattorit
Jäsen
Henkilöllisyyden arvuuttelusta kuukauden pelikiellon tällä kertaa sai @Bobby_4.
@sixpack on aiemminkin kunnostautunut Löylyhuoneen puolella sekavalla ja liekittävällä pelitavallaan. Viimeisimmät näytöt ovat hyvin samankaltaisia. Esimerkiksi tämä viesti on loistava esimerkki lähes lukukelvottomasta ja flamettavasta tekstistä, eikä esimerkiksi eilinenkään kokonaisuus tästä eteenpäin varsinaiselta keskustelulta vaikuttanut. Käyttäjä pitää kahden viikon palstatauon.
@spede1967 on saanut ohjeistusta kieliasuunsa jo useampaan kertaan, mutta viestit näyttävät edelleen tältä. Annamme käyttäjälle pari viikkoa aikaa tuumia viestiensä kieliasua.
@Idänkarhu tuumiskelee viikon ajan, ovatko tällaiset mielenterveysdiagnoosit nyt fiksua ja asiallista palstakäytöstä. Pelikieltopäätökseen vaikutti osaltaan käyttäjän tuore rikehistoria.