MG:n siirto Dallasiin saattoi siirtää myös hänen toista tulemistaan. Paitsi mitä jos saapuisi pokaalin kanssa - ja viipyilisi sitten kauden pari?
En tiedä mitä sä saat irti tästä mielivaltaisesta paskanjauhannastasi, mutta ostan mielelläni samaa tavaraa, mitä sinä vedät täällä aina viikonloppuisin. Onko se suksivoiteesi Rex-merkkistä?Olihan hieno peli ja joukkue täynnä hyviä pelaajia.
Niistä sepistä, joista kerroin aiemmin. He olivat tulossa, mutta koska toinen ei päässyt, ei toinenkaan tullut.
Leskinen pelannee ulkomailla ensi kaudella.Pistin tänään tarkkailuun tapparalta meille huhutun Leskisen, pelasi minusta hyvän pelin, sai alivoimalla vastuuta, syötöt meni omille eikä vetokaan nyt mikään löysin ollut.
Uskon että hänestä olisi paljon iloa meille ensi kaudeksi, vaikkei Martinin pisteisiin tulekkaan pääsemään mutta korjaa sitten omaan päähän sen mitä ylöspäin ei onnistu tekemään.
Toki nyt kun näin sanoo nii katsotaan kun A. Ei tule ollenkaan tai B. Onkin köyhänmiehen Lauri Taipalus.
Ei hätää, Pesonen kiinnittää ensi kaudeksi Ville Leskisen. Leskinen kuin Leskinen.Pistin tänään tarkkailuun tapparalta meille huhutun Leskisen, pelasi minusta hyvän pelin, sai alivoimalla vastuuta, syötöt meni omille eikä vetokaan nyt mikään löysin ollut.
Uskon että hänestä olisi paljon iloa meille ensi kaudeksi, vaikkei Martinin pisteisiin tulekkaan pääsemään mutta korjaa sitten omaan päähän sen mitä ylöspäin ei onnistu tekemään.
Toki nyt kun näin sanoo nii katsotaan kun A. Ei tule ollenkaan tai B. Onkin köyhänmiehen Lauri Taipalus.
Kunhan ei Juice LeskistäEi hätää, Pesonen kiinnittää ensi kaudeksi Ville Leskisen. Leskinen kuin Leskinen.
Köyhänmiehen Taipalus tai pula-ajan Hank Pikkarainen. Stadin kirkkaista kun kyse, niin molemmat skenaariot mahdollisia:DToki nyt kun näin sanoo nii katsotaan kun A. Ei tule ollenkaan tai B. Onkin köyhänmiehen Lauri Taipalus.
Väitän, että Grandlundin siirto meille muuttui treidin myötä huomattavasti todennäköisemmäksi. Eikös se ollut juuri Dallas, jonne aikanaan ilmasilta avautui? On vaan siis viikoista kyse, kun MG palaa kotiin. Lisätään vielä varuiksi GM, ATM ja GSM nimikirjaimiksi, jos nyt jostain syystä MG ei saavukaan.Eihän Granlundin tilanteessa muuttunut mikään sopimusteknisesti.
Jos kuitenkin odotellaan se edellinen RT-kirjainyhdistelmä maaliin, ennen kuin siirrytään MG:n pariin.
Lisätään vielä varuiksi GM, ATM ja GSM nimikirjaimiksi, jos nyt jostain syystä MG ei saavukaan.
Jos "Pertsa" on Iivo Niskanen ja hetken ollut hiljaista, kun oli Italian Cognessa kisat?Pertsa, missä oot? Eikö uusia faktoja?
Väitän, että Grandlundin siirto meille muuttui treidin myötä huomattavasti todennäköisemmäksi. Eikös se ollut juuri Dallas, jonne aikanaan ilmasilta avautui? On vaan siis viikoista kyse, kun MG palaa kotiin. Lisätään vielä varuiksi GM, ATM ja GSM nimikirjaimiksi, jos nyt jostain syystä MG ei saavukaan.
Lahdessa osumassa paska ilmeisesti tuulettimeen taloudellisesti (harmi!). Olisikohan mahdollista kotiuttaa Carlsson, jos on pelikunnossa?
Bryggman näistä kahdesta mielummin ehdottomasti, käsittääkseni Laschilla tapailla löysäillä, jos ei meinaa sujua ja oman pään pelaaminen ei niin kiinnosta.Mielummin Bryggman tai Lasch. Mutta kyllä Carlsson kelpaisi myös- Ikää vain aika paljon enemmän kuin edellisellä visiitillä.
Ei mielellään Laschia ihan vaan johtuen siitä syystä että on Trumpin tukija. Jotkut arvot pitää seuran kumminkin pitää.Mielummin Bryggman tai Lasch. Mutta kyllä Carlsson kelpaisi myös- Ikää vain aika paljon enemmän kuin edellisellä visiitillä.
Ensikaudeksi ehkä, mutta miksi ihmeessä me hankittaisiin saman tasoinen ja ikäinen pelaaja Turusta ja heitettäisiin kapteeni samalla pois?Bryggmannin lisäksi kelpaisi peräpäähän myös TPS:sta Lauridsen niin Melartin voisi päästää ainakin muille maille
Mun mielestä hieman parempi ja kovempi, siksiEnsikaudeksi ehkä, mutta miksi ihmeessä me hankittaisiin saman tasoinen ja ikäinen pelaaja Turusta ja heitettäisiin kapteeni samalla pois?
Aika saman kaliiberin jäbät niin haluat vaihtaa oman kundin palkkasoturiin, no kaikkee sitä kuulee ku vanhaksi elää!!!Mun mielestä hieman parempi ja kovempi, siksi
Eikä Lauridsen ole muutenkaan lähdössä tällä kaudella mihinkään, niin aika turhaa spekulointia.Aika saman kaliiberin jäbät niin haluat vaihtaa oman kundin palkkasoturiin, no kaikkee sitä kuulee ku vanhaksi elää!!!