Pelikieltoja 10.2.2025

  • 1 601
  • 0
@Tifosi on saanut kahden viikon pelikiellon. Ensinnäkin käyttäjä syyllistyi useamman viestin ajan henkilökohtaisuuksiin ja pään aukomiseen tästä eteenpäin. Tuomaristolla on hyvässä muistissa aiemmat huomautukset ja pelikiellot samaan käyttäjään kohdistuneista törttöilyistä. Lisäksi riidanhaastoa jatkettiin myös toisaalla tällä "putinfaneilla" varustetulla provosoinnillta.

@Introexpertti on tällä kertaa yrittänyt valita sellaisia sanamuotoja jolla vihellystä ei tulisi, mutta ei tätä voi oikein tulkita muuna kuin hyvän maun vastaisena loukkaantumistoiveena. Varsinkin kun juuri päättyneeseen pelikieltoon vaikutti tällainen mauttomuus. Tuoreen rikehistorian vuoksi luvassa on kahden viikon paussi.

@Petri1981 jankkasi ja vänkäsi itsensä viikon pelikieltoon. Käyttäjän kokonaissuorituksessa oli aivan liian monta viestiä, jotka keskittyivät järkevän ja rakentavan keskustelun sijaan epäoleellisuuksiin, kuten vääntöön ja riidanhaastoon.

Jo aikanaan Jokerit-osioon pysyvän pelikiellon saanut @Erkka Lapanen teki parikin provosointiviritelmää Helsinki-ketjuun. Koko touhu oli niin turhaa ja tarpeetonta, että annoimme viikon pelikiellon.

@Lartem saa viikon pelikiellon käyttäjän sittemmin omatoimisesti poistamasta viestistä, jossa mentiin aina yhtä mauttomiin sukurutsajuttuihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös