Paitsi, että ei näyttäny yhtää paitsiolta ainakaa telkkarin välityksellä :DOnko jengi jo noin luovuttanu, että saa tuosta paitsion tehtyä? :D
Oli kyllä ihan kamalaa yvtä. :D No saatiin tulos.On niin laiskanpulskeaa ähkymenoa että hyvä jos yhden vedon saavat.
Saman huomasin ja ihmettelin, jos näin on. Tänään kyllä luistelu on niin laiskan ja vaikean näköistä, että voi hyvinkin pitää paikkaansa, että on treenattu kovaa. Tällä kaudella on nähty aika nopeakin tps joissain peleissäSelostaja sanoi että alkuviikosta treenattu todella kovaa. Jos näin, niin voisi Miettinen hetken miettiä että oisko syytä nyt keventää jotta peleissä jalka liikkuu.
Mitä lisäarvoa ylipäätänsä joku kovaa treenaus tuo tässä vaiheessa kun keväällä siitä ei ole mitään hyötyä.
Ei kyllä tuulettanut sitten yhtään, ilme melkein "sori että tein"Wernblomin ilme tehtyään maalin. Ei minkäänlaista tunnetta.
Kiekko-Espoohan nyt ei minkään tason mittari viime perjantaina ollut jos sitä joku on meinannut. Valitettavasti pystyy näin sanomaan.Ton jengin potentiaali on kyllä ihan olematon. Välillä se väläyttelee ottamalla pari voittoa ja näyttää ihan varteenotettavalta, mutta tuokin taitaa olla osittain vastustajan huonon päivän ansiota. Kun ei riitä niin ei vaan vittu riitä.
"Sovittiin, että taistellaan vain pois 15.sijalta."Ei kyllä tuulettanut sitten yhtään, ilme melkein "sori että tein"
Valtaisaa riemujuhlaa. Yritä tässä nyt sitten itse innostua kun pelaajien kehonkieli kuin hautajaisissa.
Mulle ei vaan aukea tämä mielipide. Miksi edes jaksaa välittää tai kannattaa joukkuetta nimeltä TPS jos toivoo tuollaista?Jotenkin olisi tuolle koko sakille ihan oikein, ettei pääsisi edes sääleihin. Onhan tuo taas täysin luokatonta ja aneemista toimintaa. Saipa on nopeampi, fiksumpi ja ennen kaikkea, taistelevampi.
Henk. koht. ei harmita yhtään. Ihan ok täytepelajaa kolmoseen, mutta kärkijoukkueessa ei oikeen siihenkään rooliin riitä.Intosella vahva 5/18 kamppailuissa. Hei vaan Raumalle.
Aina? En kyllä ole mielestäni täällä jokaisessa pelissä heitä syytellyt.Sä oot kyllä aina sitä mieltä, että syy tuomareista.
Miten ne voisivat olla jäähyllä jos ovat kiekossa?
No en ihmettele. Omassa päässä liukuu vihun perässä kuin vajaatehoinen robotti. Ei mitään taistelua. Mikä lienee vienyt taistelutahdon ?Intosella vahva 5/18 kamppailuissa. Hei vaan Raumalle.