Oli kyllä tuskaista katsoa, miten Pelicans ja Tommi Niemelä piti Olli Jokista ja Jukureita rintataskussaan.
Pelin kuva tiivistettynä: Jukurit ei saanut karvauksessaan hippaa Pelicansista, joka kiekotteli näyttävästi pois omista. Pelicans puolestaan iski Jukurien hyökkäyksiin kiinni jo ylhäältä. Apu ei ollut lähellä, eikä ollut minkäänlaisia keinoja rakentaa paineen alta omaa peliä.
Tämä hyökkäyksiin lähtö ja pelin rauhoittaminen korostui ylivoimalla. Jukurit ei saanut suurimmassa osassa ylivoimistaan edes peliä pyörimään, koska se ei saa tuotua kiekkoa organisoidusti alueelle. Tämä on asia, minkä pitäisi onnistua ylivoimalla lähes sata kertaa sadasta. Nyt Pelicans iski helposti paineen ja Jukurit ei saanut pakkopeliä pyörimään.
Karmeinta on, että tämä asia (Jokisen valmennustiimin kyvyttömyys valmentaa ja harjoituttaa organisoituja hyökkäyksiinlähtöjä niitä joukkueita silmällä pitäen, jotka estävät Jukurien pelillisen logiikan kannalta elintärkeän nopean pelinavaamisen) on ollut koko ajan tiedossa, mutta mitään ei ole tehty. Peräänkuulutin uutta apuvalmentajaa, jolla olisi kokemusta mm. tämän osa-alueen harjoituttamisesta, mutta sellaista ei hankittu.
Jokinen valehtelee, kun sanoo, ettei tämä ole pelikirja-asia, vaikka rehellisyys taisi Mikkeliin tullessa vilahdella korulauseissa yhtenään. KooKoo-puolivälierätappion jälkeen em. pelillinen ongelma tunnistettiin ja seuraavan kauden alussa yritettiin muutoksia avauspelaamiseen, mutta osaaminen näiden kuntoon laittamiseen ei riittänyt, ja muutaman viikon päästä luovuttiin yrityksestä pelata kontrollilähtöjä. Tämän sanominen ääneen on rehellisyyttä.
Jos tarkoitus on hallita pelin virtausta pohjois-amerikkalaisittain nimenomaan prässipelaamisella ja nopealla vastahyökkäämisellä, on pakko pystyä huolehtimaan siitä, että peliä kyetään kääntämään ennen vastustajan organisoitumista. Kun vastaan tulee joukkue, joka pelaa niin viisaasti kuin esim. Pelicans eilen - matalaa, laadukasta ja nopeasti organisoituvaa omalle siniselle valuvaa koko viisikon trapia - Jukurien hyökkäyspelinopeus ei yksinkertaisesti riitä. Kiekot jäävät keskialueelle tai jos sitä saadaan toimitettua syvään, viisikko on väärässä rytmissä.
Kun prässipelaaminen myöhästyy, on kaksi vaihtoehtoa: pelata prässi loppuun myöhästyen (pelin virtauksen kannalta itsemurha, jos vastustaja kykenee kiekottelemaan tiiviin viisikon turvin) tai sitten parempi vaihtoehto: sulkea keskusta ja ottaa seuraava hyökkäys vastaan viidellä pelaajalla, jonka jälkeen toivottavasti päästään nopeasti riistoon ja hyökkäämään. Jukurit toisinaan valitsee jälkimmäisen, mutta liian usein ensimmäisen.
Vastaavasti kun hyökätessä vastustaja on ehtinyt organisoitua sulkemaan keskustan ja oma joukkue ei, jälleen on kaksi vaihtoehtoa: hidastaa pelaamista niin, että oma joukkue ehtii organisoitua, jonka jälkeen hyökätään mieluiten kaikkien viiden pelaajan voimin hyvässä rytmissä ja päästään kolmelta kaistalta pieneltä etäisyydeltä prässipelaamiseen - tai sitten se huonompi vaihtoehto: käännetään peli nopeasti alivoimaisena (sekä usein vanhalla väsyneellä viisikolla) ja toivotaan, että kiekko ei jäisi keskialueelle, ja sitten luistellaan tosi nopeasti 50 metriä, että ehkä ehdittäisiin kyhäämään jonkinnäköinen jatkopaine. Jukurit valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon aina: silloin kun se toimii, ja silloin kun osoittautuu, että se ei toimi.
Myönnän, että Jokisen pelitapa on toiminut ennakko-oletuksiini nähden käsittämättömän usein näiden kausien aikana (osittain vastustajien ansiosta, jotka eivät runkosarjassa ole lähteneet radikaaleihin pelisuunnitelman muutoksiin pelkästään Jukurien poikkeavan pelitavan vuoksi), mutta on täysin ymmärrettävää, että mitä pidempään valmennustiimit katselevat tätä Jukurien "epäsuomalaista" tapaa pelata, sitä useammin siihen löytyy lääkkeet ennen kaikkea keskialueen puolustuspelaamista säätämällä. Siihen en enää usko, että Jokinen saisi kontrollilähtöjä tuotua Jukurien peliin. Käännetään nyt vain peliä pohjoiseen ja katsotaan, mihin se tällä kaudella riittää.