Mainos

Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 159 018
  • 1 356

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tämä hyökkäyksiin lähtö ja pelin rauhoittaminen korostui ylivoimalla. Jukurit ei saanut suurimmassa osassa ylivoimistaan edes peliä pyörimään, koska se ei saa tuotua kiekkoa organisoidusti alueelle. Tämä on asia, minkä pitäisi onnistua ylivoimalla lähes sata kertaa sadasta. Nyt Pelicans iski helposti paineen ja Jukurit ei saanut pakkopeliä pyörimään.
Siellä nähtiin tosiaan käsittämättömiä ratkaisuja ylivoimalla. Esimerkkinä toiseksi alin pelaaja jättää kiekon alimmalle pelaajalle keskialueella, kun ollaan hyökkäystä nostamassa ylivoimalla. Tämähän johti tietenkin siihen, että siellä oli neljä ukkoa odottamassa liki seisovin jaloin hyökkäyssinisellä, kun alin pelaaja kuskaa kiekkoa. Tuloksena liian hitaat ja helposti katkottavat ratkaisut hyökkäysalueelle siirryttäessä ennen kuin kuviota saadaan edes alkuunsa.

Kyllä siinä väkisinkin tuli mieleen, että nyt olisi erästä pellailijaa tarvittu tuohon. Toisaalta näilläkin ukoilla pitäisi tulosta tulla, kun syyskuussakin sitä jo osattiin tehdä.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kotipelit olleet surkeita ja jotenkin joukkueesta ja pelaajien psyykestä sekä olemuksesta näkee jo ensimmäisen kympin jälkeen, että ratkaisuja voittoon ja pisteisiin ei ole. Tiikerinsilmä ja muutama Palmu ja Kirkki tuolta puuttuu. Ei tuota kouhotusta jaksa kukaan katsoa. Missä klap-klap-klap -syötöt?
 
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tommi Niemelä kommentti tiivistää, miten hän onnistui Jokista vastaan täydellisesti:

– Jukurit on hyvä riistojoukkue, joten jos heidät pakottaa hyökkäämään 60 metriä, on vahvoilla. Samoin pakottamalla heidät puolustamaan pitkään saa vahvuutta pois. Onnistuimme siinä tänään.
Näin se meni ja meidän ykkönen näytti hyvää mallia omissa pyörimisestä. Puolustamiseen ja avaussyöttöihin pitää löytää lääkkeet, muuten ei päästä pelaamaan omilla vahvuuksilla. Viikonloppuna vastassa on erittäin liikkuva ja luisteluvoimainen joukkue, joten painetta tulee varmasti, nähtäväksi jää mitä valmennus keksii.

Huuhtasen lämäri oli illan kohokohta, muuta hyvää on vähän vaikeaa löytää. Omaan makuun tunnelma hallilla oli kohtuullisesta yleisömäärästä huolimatta yhtä nuhainen kuin joukkueen pelikin. Jormaa lainaten ”pitäisi saada vähän törinää pönttöön”.
 
Omaan makuun tunnelma hallilla oli kohtuullisesta yleisömäärästä huolimatta yhtä nuhainen kuin joukkueen pelikin. Jormaa lainaten ”pitäisi saada vähän törinää pönttöön”.
Päällikkö Jokista mukaillen: tunnelma katsomossa on aina suhteessa peliesityksiin kaukalossa. Tätä ei olla oikein saatu Ikiomalla harmoniaan: Kun peli kulkee kaukalossa, on apatia katsomossa. Kun on väkeä hallilla ja orastavaa tunnelmaa, kontataan kaukalossa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kotipelien sarjataulukossa ollaan tukevasti viimeisenä 1p/peli taistelleena. Siihen ON tultava muutos. Heti perjantaina.

Vieraspelitaulukossa ollaan viidentenä, 1,6p/peli. KalPa pitää tässä taulukossa perää.

Vähän jo hirvittää..no se Halloween. Ei muu..
 

Slash

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tommi Niemelä kommentti tiivistää, miten hän onnistui Jokista vastaan täydellisesti:

– Jukurit on hyvä riistojoukkue, joten jos heidät pakottaa hyökkäämään 60 metriä, on vahvoilla. Samoin pakottamalla heidät puolustamaan pitkään saa vahvuutta pois. Onnistuimme siinä tänään.
Ja Jokinen tiivisti ettei tätä peliä pelikirjalla voitettu..
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kyl eilen Jukureiden pelikirja syötiin pois ihan täysin ton turhan koohottamisen vois jättää pois esim kolmella päälle turhaa mennä jos vastustaja vaan tulee paineen alta kiekottelemalla pois
Tuo ylipaineistus on kyllä hauskaa katsottavaa ja varmaan toimii kyläseuroja ja c-junnuja vastaan, mutta onhan se tosiaan yhtään organisoidumpaa joukkuetta vastaan täysi pelillinen itsemurha kun siinä vaan ajetaan tilanteesta ohi ja väsytetään vielä kimpoilulla ainoastaan ne paineistajat. Olisi kiva ajoittain kannattaa myös sitä joukkuetta joka sen namun nappaa koohottajien edestä pois ja nauraa matkalla pankkiin tai siis maalintekoon ja muistan kyllä etäisesti että joskus on Jukuritkin tuohon jopa pystynyt että kiekottelemalla organisoidusti kohti hyökkäyspäätyä, vaikka on myös niitä "paniikkisyöttö poikittain oman maalin eteen vastustajalle" -tapauksia muistissa ja ikävä kyllä paljon enemmän kun noita hyviä suoritteita.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kuntopuntaria ei pääse pakoon. 5. ja 10.-ottelun puntareissa Jukurit kolkuttelee viimeisten joukossa. Kotiotteluiden saldo on tuolta joukkueelta ja pelaajilta ala-arvoisen surkeaa. Joukkueen jonka jokainen solu piti olla tähän viimoseen kauteen tullessa synkrosoitunut kohdalleen. Näin ainakin Hakkarainen ja Jokinen kuvailivat joukkueen rakentumista tähän kauteen. Vaihtuvuus oli siis olematonta ja isoin muutos joukkueessa oli kädellisten pelaajien vaihtuminen puukäsi-osastoon.

Kirk > Leppänen
Aaltonen -Salonen
Zabransky - Engebråten
Jurmo - (Soini, Romppainen)

Joukkueessa ei ole tällä hetkellä johtajuutta ollenkaan. Tietyt pelaajat joiden piti/pitää nousta vieläkin ylöspäin eivät ole tähän pystyneet. Kuka laittoi merkille, että eilisen pelin paras ja näkyvin pelaaja oli 41- vuotias Immonen?

Ihmettelen, miten tuohon joukkueeseen on voinut mennä näinkin paljon rahaa mitä julkisuudessa on kuiskuteltu. Lähtijöitä oli Aaltonen, Tuohimaa, Kirk, zabransky, Jurmo jne. Osa nyt tuolla pelaavista on saanut ison palkankorotuksen mikä taas ei näy peliotteissa kentällä. Miksi?

Nythän on hiljaista ottelutapahtuman osalta, kun itse päätuote on surkeassa jamassa. Se tärkein.
 

Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Larsen pelasi eilen vain 15 minuuttia, onko loukkia vai taso tippunut? Eikös tuo ollut ihan kurko jossain vaiheessa? Liigapörssin kannalta kyselen kun nyt olisi sauma myydä.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit,IPK,
Larsen pelasi eilen vain 15 minuuttia, onko loukkia vai taso tippunut? Eikös tuo ollut ihan kurko jossain vaiheessa? Liigapörssin kannalta kyselen kun nyt olisi sauma myydä.
Itteni mielestä ei oo ollu huono mutta ei mitenkään hirveen hyväkään suorittaa perus tasolla mut jotain puuttuu verrattuna edellisiin kausiin muutenkin kärsinyt nyt aika paljon loukkaantumisista joten voi olla et vie oman aikansa ennenkun taas pelaa niinkun on yleensä nähty
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Oli kyllä tuskaista katsoa, miten Pelicans ja Tommi Niemelä piti Olli Jokista ja Jukureita rintataskussaan.

Pelin kuva tiivistettynä: Jukurit ei saanut karvauksessaan hippaa Pelicansista, joka kiekotteli näyttävästi pois omista. Pelicans puolestaan iski Jukurien hyökkäyksiin kiinni jo ylhäältä. Apu ei ollut lähellä, eikä ollut minkäänlaisia keinoja rakentaa paineen alta omaa peliä.

Tämä hyökkäyksiin lähtö ja pelin rauhoittaminen korostui ylivoimalla. Jukurit ei saanut suurimmassa osassa ylivoimistaan edes peliä pyörimään, koska se ei saa tuotua kiekkoa organisoidusti alueelle. Tämä on asia, minkä pitäisi onnistua ylivoimalla lähes sata kertaa sadasta. Nyt Pelicans iski helposti paineen ja Jukurit ei saanut pakkopeliä pyörimään.
Karmeinta on, että tämä asia (Jokisen valmennustiimin kyvyttömyys valmentaa ja harjoituttaa organisoituja hyökkäyksiinlähtöjä niitä joukkueita silmällä pitäen, jotka estävät Jukurien pelillisen logiikan kannalta elintärkeän nopean pelinavaamisen) on ollut koko ajan tiedossa, mutta mitään ei ole tehty. Peräänkuulutin uutta apuvalmentajaa, jolla olisi kokemusta mm. tämän osa-alueen harjoituttamisesta, mutta sellaista ei hankittu.

Jokinen valehtelee, kun sanoo, ettei tämä ole pelikirja-asia, vaikka rehellisyys taisi Mikkeliin tullessa vilahdella korulauseissa yhtenään. KooKoo-puolivälierätappion jälkeen em. pelillinen ongelma tunnistettiin ja seuraavan kauden alussa yritettiin muutoksia avauspelaamiseen, mutta osaaminen näiden kuntoon laittamiseen ei riittänyt, ja muutaman viikon päästä luovuttiin yrityksestä pelata kontrollilähtöjä. Tämän sanominen ääneen on rehellisyyttä.

Jos tarkoitus on hallita pelin virtausta pohjois-amerikkalaisittain nimenomaan prässipelaamisella ja nopealla vastahyökkäämisellä, on pakko pystyä huolehtimaan siitä, että peliä kyetään kääntämään ennen vastustajan organisoitumista. Kun vastaan tulee joukkue, joka pelaa niin viisaasti kuin esim. Pelicans eilen - matalaa, laadukasta ja nopeasti organisoituvaa omalle siniselle valuvaa koko viisikon trapia - Jukurien hyökkäyspelinopeus ei yksinkertaisesti riitä. Kiekot jäävät keskialueelle tai jos sitä saadaan toimitettua syvään, viisikko on väärässä rytmissä.

Kun prässipelaaminen myöhästyy, on kaksi vaihtoehtoa: pelata prässi loppuun myöhästyen (pelin virtauksen kannalta itsemurha, jos vastustaja kykenee kiekottelemaan tiiviin viisikon turvin) tai sitten parempi vaihtoehto: sulkea keskusta ja ottaa seuraava hyökkäys vastaan viidellä pelaajalla, jonka jälkeen toivottavasti päästään nopeasti riistoon ja hyökkäämään. Jukurit toisinaan valitsee jälkimmäisen, mutta liian usein ensimmäisen.

Vastaavasti kun hyökätessä vastustaja on ehtinyt organisoitua sulkemaan keskustan ja oma joukkue ei, jälleen on kaksi vaihtoehtoa: hidastaa pelaamista niin, että oma joukkue ehtii organisoitua, jonka jälkeen hyökätään mieluiten kaikkien viiden pelaajan voimin hyvässä rytmissä ja päästään kolmelta kaistalta pieneltä etäisyydeltä prässipelaamiseen - tai sitten se huonompi vaihtoehto: käännetään peli nopeasti alivoimaisena (sekä usein vanhalla väsyneellä viisikolla) ja toivotaan, että kiekko ei jäisi keskialueelle, ja sitten luistellaan tosi nopeasti 50 metriä, että ehkä ehdittäisiin kyhäämään jonkinnäköinen jatkopaine. Jukurit valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon aina: silloin kun se toimii, ja silloin kun osoittautuu, että se ei toimi.

Myönnän, että Jokisen pelitapa on toiminut ennakko-oletuksiini nähden käsittämättömän usein näiden kausien aikana (osittain vastustajien ansiosta, jotka eivät runkosarjassa ole lähteneet radikaaleihin pelisuunnitelman muutoksiin pelkästään Jukurien poikkeavan pelitavan vuoksi), mutta on täysin ymmärrettävää, että mitä pidempään valmennustiimit katselevat tätä Jukurien "epäsuomalaista" tapaa pelata, sitä useammin siihen löytyy lääkkeet ennen kaikkea keskialueen puolustuspelaamista säätämällä. Siihen en enää usko, että Jokinen saisi kontrollilähtöjä tuotua Jukurien peliin. Käännetään nyt vain peliä pohjoiseen ja katsotaan, mihin se tällä kaudella riittää.
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Loistava analyysi arvon @paraspelaaja Oletko muuten katsonut Tapparan pelejä. Tappara nopeuttanu huomattavasti peliään tällä kaudella. Osaatko vertailla kuinka Tapparan ja Jukurien pelityylit eroavat ja näetkö, että Jokisen kannattaisi ottaa elementtejä Grönborgin pelikirjasta jos Olli tosiaan haluaa pelata mahdollisimman nopeaa peliä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Deeq

Shemeikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tänä viikonloppuna en haluaisi nähdä Jukureilta seuraavia asioita Kalpa-peleissä:

-Vastustajan 0-kulmasta tehtyjä maaleja

-Oman pään aloituksen jälkeen vastustajan maalia niin, että ollaan suolapatsaita ja vastustaja pääsee vapaasti ilman painetta virittämään rannarin. Lähes jokainen liigatason pelaaja tekee tästä maalin!

-Yksinyrittämistä

-Laitojen lähellä löysää kamppailua

-Oman maalin edustan löysäilyä

-Harhasyöttöjä omalla alueella

-Ylivoimassa epäonnistuneita kiekon ylöstuomisia

-Vastustajan vetojen väistelyä

Mielestäni se joka blokkaa eniten vastustaja vetoja on tämän viikonlopun valovoimaisin viikinki!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mielestäni se joka blokkaa eniten vastustaja vetoja on tämän viikonlopun valovoimaisin viikinki!
Tämä. Harmittaa, kun tuon äänestyksen voittaa aina se, joka on onnistunut tekemään pisteitä/maaleja. Työnsankarit jää aina näissä paitsioon. Äänestän Lundgrenia..
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Loistava analyysi arvon @paraspelaaja Oletko muuten katsonut Tapparan pelejä. Tappara nopeuttanu huomattavasti peliään tällä kaudella. Osaatko vertailla kuinka Tapparan ja Jukurien pelityylit eroavat ja näetkö, että Jokisen kannattaisi ottaa elementtejä Grönborgin pelikirjasta jos Olli tosiaan haluaa pelata mahdollisimman nopeaa peliä?
En ole niin montaa peliä ehtinyt nähdä, että osaisin tähän sanoa. Sen vain sanon, että varsinainen arvioinnin aika Tapparan uudistuneelle pelitavalle on ensi kevät. Sitten katsotaan, miten konemaisesti ja satunnaisuutta minimoiden Tappara pystyy mestaruuden voittamaan vrt. edelliset keväät - jos pystyy.

@paraspelaaja kuka olisi sinulle mieluisin valmentaja Jukureille vapaana olevista, JOS OJ ei jatka?
OJ:n jatko olisi hyvä asia, jos valmennustiimi olisi vahvempi. Nykyisellä valmennustiimillä en ole varma.
Karri Kivi vahvalla valmennustiimillä, Olli Salo tai Pekka Virta hyviä kandidaatteja. Tutkan alta pitäisi myös pystyä löytämään kunnianhimoisia nousevia valmentajakykyjä, vaikka ei näitä Antti Pennasia toki ihan joka seuran apuvalmentajistosta löydy.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eiköhän tämä omamaali kerro oleellisen Jukurien pelin tasosta ja sekoilusta tällä hetkellä
Vahinkoja sattuu, mutta olihan tuo aivan erinäköistä peliä kuin viime kotiottelussa. Voitettiin kamppailut, KalPa pidettiin pois maalipaikoilta ja vauhtia oli ihan kunnolla. Hyvä erä minun mielestä. Voisi olla isompikin johto. Helenius-Leppänen akseli toimi hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös