Mainos

Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 993 257
  • 20 457

Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Tuukalla muutama tämmönen tänään, että ihan kuin vain yhtäkkiä leikkais tyhjää ja homma pysähtyy. No, sellaista sattuu, kyllä Tieksola teki tänäänkin paljon hyviä juttuja ja muutenkin ollut reippaalla jalalla viime ajat.
Paineet liian suuret vanhan kotiyleisön edessä ;)
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuukan puolustukseksi on sanottava että Koivunen oli siinä jotenkin hassusti, pelin virtauksen vastaisesti seisomassa, ja oliko jukranpujut vielä lukkolaisen takana piilossa. Ehkä vaan haisteli että tänne se Tieksola kiekon tuo.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Laita hymiös matematiikalle.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on epäonnistunut katastrofaalisesti ellei apokalyptisesti, ellei tällaista konseptia ymmärrä.
Heh.

Ihan ensinnäkin jääkiekon tai varsinkaan muiden pallopelien maalimäärät ei ole normaalijakautuneita vaan poisson-jakautuneita. Jos maaliodottama on 2.0 niin se ei todellakaan tarkoita että 0(13,50%) ja 4(9%) maalia on yhtä todennäköiset. Esimerkiksi jos odottama on 5 niin on lähes kolme kertaa todennäköisempää että maaleja on 10 kuin 0, tämä siis teoriassa. Todellisuudessa maalit ohjaavat peliä ja pelinkuva muuttuu tulostilanteen mukana.

Ja toiseksi tämä 3,50 odottama kahden erän jälkeen on aika hupaisa. Jos muistan oikein niin Lukolla oli siinä vaiheessa 36 laukausta mukaanlukien ohi ja blokkiin ammutut. Oliko sun mielestä JOKAINEN Lukon laukaus about Liigan keskivertolaukaisuprosentin arvoinen? Joo ei ollut. Maalivahdille asti saatiin 18 laukausta perille. Liigaplotin arvio kahden erän jälkeen oli about 2,50 odottama.

Jos katsoit ekat 40min niin ethän sä nyt mitenkään voi kuvitella että 0 ja 7 maalia oli yhtä todennäköiset, ei edes teoriassa
 
EngAge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko on saanut Karhuselle 18 torjuntaa ja meinaat että 7 on yhtä todennäköistä kuin 0?

Maaliodottama oli noin 3,5. 0 ja 7 eroavat tuosta numerosta 3,5, joten 0 ja 7 ovat yhtä kaukana odottamasta eli yhtä todennäköisiä.

Esimerkiksi jos odottama on 5 niin on lähes kolme kertaa todennäköisempää että maaleja on 10 kuin 0, tämä siis teoriassa.
Vain mukava kaveri tulee toteamaan oman toteamuksensa vääräksi.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vain mukava kaveri tulee toteamaan oman toteamuksensa vääräksi.
No en mä tiedä odottamasta vs. maalitaululla olevista lukemista mitään. Pelicansilla eilen maaliodottamaa 2,90 ja maaleja 8 kpl. Lukolla odottamaa 4,09 ja maaleja 1.

Toisella joukkueella onnistuu siis lähes mikä vain tällä hetkellä ja toisella ei niinkään.
 
Lukom bualel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olihan se eilen hyvää peliä, vaikka ei millään maalia tullutkaan. Onneksi lopussa oikeus tapahtui.
Vetoihin kyllä tarvitaan isoa parannusta. Täysin luokattomia laukauksia, mistä suurin osa paukkuu plekseihin tai suoraan molarin syliin.
Ja alkaako joillain tulla jo tuskaa tuosta asiasta? Tarekaan ei laukonut eilen juuri lainkaan, aiemmissa peleissä kaikki vedot paukkuneet plekseihin.
SaiPaa vastaan olisi kyllä hyvä takoa samanlaiset lukemat, kuin mitä pelsu eilen. Jos vaikka tulisi hieman itseluottamusta sen myötä myös maalintekemiseen.
 
Suosikkijoukkue
Lugu
SaiPaa vastaan olisi kyllä hyvä takoa samanlaiset lukemat, kuin mitä pelsu eilen. Jos vaikka tulisi hieman itseluottamusta sen myötä myös maalintekemiseen.
Valitettavasti kutina persalueella, että hiton vaikea matsi tulee lauantaina. Saipa pelannut vieraissa paremmin kun ei 1600-päinen kotiyleisö mylvi ja aseta henkistä taakkaa.

Viime Saipa -matsin jälkeen oltiin niin Lukossa henkisesti, että purettiin se taksikuskiin ja paikallisten kuppiloiden liikevaihtoon. Toki toiveissa ehyt esitys ja mieluusti runsaasti maaleja, mutta valitettavasti pessimistisenä raumalaisena utopiaketjun kamaa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Hyvä peli eilen, tulos ei vastannut esityksiä kentällä, Kärpät oli pesukoneessa lähes kokopelin, huono viimeistely ja kaverin veskan huippuilta pelasti Kärpät.

Tälläkertaa huikeat rankut meiltä. Joilla 2 pistettä kotiin, myös Lebedeff oli jatkoajalla liekeissä.

Nyt on vain iso huolenaihe saadaanko pelivire säilymään tai jatkuuko vuoristorata.
Nyt olisi lähes pakko saada voittoputki jotta ero suoraan pudotuspelipaikkaan saadaan kurottua kiinni.
 
Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tällä hetkellä oon hiukan huolissani tuosta maalinteosta. Jatkuvasti pelataan selvästi alle maaliodottaman, eikä saada huipputonteiltakaan sisään, vaikka joukkueessa on vähintään pari kenttää ihan kovan luokan maalintekijöiksi laskettavia äijiä. Lisäksi pyöritään ihan liikaa kulmissa, sen sijaan että pelattaisiin röyhkeästi maalia kohti.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katson tuota loppuohjelmaa ja se näyttää minusta omituisen suotuisalta. Toivon tietysti ettei Lukko häviä enää yhtään peliä, mutta hyvä tavoite voisi olla max 2 tappiota helmikuussa ja toiset 2 maaliskuussa, tappiopelit pojat saa päättää itse. Kuulostaa kovalta, mutta ei siellä oikeastaan tuon enempää ole pelejä, joihin Lukko ei minun papereissani lähde ennakkosuosikkina. Paljon pelejä, jotka vaan pitää voittaa. Pistemääräksi tuo tekisi päälle sata ja sijoitus 4-6 todnäk.
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Tällä hetkellä oon hiukan huolissani tuosta maalinteosta. Jatkuvasti pelataan selvästi alle maaliodottaman, eikä saada huipputonteiltakaan sisään, vaikka joukkueessa on vähintään pari kenttää ihan kovan luokan maalintekijöiksi laskettavia äijiä. Lisäksi pyöritään ihan liikaa kulmissa, sen sijaan että pelattaisiin röyhkeästi maalia kohti.
Itseä kanssa hieman huolettaa Lukon peli ja maalinteko. Näitä Jatkoaikavoittoja ja maalinvoittoja- tai häviöitä tulee liukuhihnalta. SaiPaa tai KooKoota vastaan esim. pitäisi pystyä ottamaan voitto kotiin ihan peruspelillä, mutta Lukon peli menee sekaisin, kun vastustaja saa vauhdin pois. Pahaa pelkään, että vaikeaa on...
 
Ja se maalinteko on ollut vaikeaa nimenomaan alapuolella olevia vastaan poislukien KooKoo.

Ässät 1,8 m/o - 1,0 m/o
TPS 2,4 m/o - 1,8 m/o
KalPa 1,0 m/o - 1,5 m/o
KooKoo 4,67 m/o - 4,33 m/o
Sport 1,33 m/o - 3,0 m/o
JYP 2,0 m/o - 2,0 m/o
HPK 2,0 m/o - 3,0 m/o
SaiPa 1,5 m/o - 1,0 m/o

24 ottelua ja maalit 52-51 (2,17-2,13) ja pisteet 34-38.

Ja yläpuolella olevista Jukurit luonnollisesti vaikein.

Ilves 3,0 m/o - 2,75 m/o
Jukurit 1,33 m/o - 4,33 m/o
Tappara 2,33 m/o - 3,33 m/o
Pelicans 3,33 m/o - 3,33 m/o
HIFK 3,0 m/o - 2,5 m/o
Kärpät 3,25 m/o - 2,0 m/o

21 ottelua ja maalit 58-62 (2,76-2,95) ja pisteet 35-28.

Jätin vl. maalit pois laskuista.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027

Tuohon perään olisi voinut lisätä sen eilisen tilanteen, jossa Järä purkaa Kärppien tolppaträpin lämäämällä kiekon ränniin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tuohon perään olisi voinut lisätä sen eilisen tilanteen, jossa Järä purkaa Kärppien tolppaträpin lämäämällä kiekon ränniin.

Itse ole sitä mieltä, että keskialueen trap pitäisi kieltää Liigan säännöissä. Esim 2 min jäähy aina.

Katsojille kuitenkin hommaa tehdään ja viihdettä.

P-Amerikassa jo lajien kilpailutilanne vie tuohon. Halutaan viihdettä ja maaleja. Se näkyy myös tuomarilinjassa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuossahan ei tainnut yhtään pelaajaa olla keskialueella @Hagi. Sportilta ihan oikeaoppinen träppi, jos noin halutaan pelata ja vastustaja siihen alistuu. Tepsi varmaan voisi miettiä, olisiko vastustajan muodon hajottamiseen jotain keinoja...
Samaa mieltä että isossa kuvassa tuossa ei mitään järkeä kummankaan kannalta.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuossahan ei tainnut yhtään pelaajaa olla keskialueella @Hagi.

En tarkoittanut tätä tilannetta, vaan nimenomaan keskialueen trappi pitäisi kieltää. Se tappaa pelistä vauhdin ja nähdään vain hitaita lähtöjä + päätykiekkoja.

CHL:aa oli kiva katsoa, kun mentiin vauhdilla. Keski-Euroopan joukkueet eivät ole kovin organisoituja, mutta yksilötaitoa ja vauhtia on mukava katsoa. Liiga lienee maailman taktisin sarja.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@Hagi Millaisella säännöllä sen kieltäisit?

Jotenkin itse ajattelisin, että kun pallopeleissä paremmuuden tunnusmerkki aika universaalisti on kyky käsitellä pelivälinettä joukkueena kovassa nopeudessa, niin se hoitaa asian, vaikka joku koittaisi välillä oikaista ja pärjätä hidastamalla peliä ja siinä satunnaisesti onnistuisikin.
 
2 min jäähy. Samaan sarjaan kopioisin Änäristä tuomarilinjan mailahäirintään ja kiekottoman estämiseen (toki mm Järvinen ja Piipponen olisivat eri mieltä). Katsojille kuitenkin lajia tehdään, vaikka voitosta pelataan.
 
Sonny Burnett

Koriksessakin on se hyökkäyssekuntikello ja syöttöpakko melkein heti. Ei muuta kun soveltamaan vaikka pitsiturnauksessa.

Aiheesta tuli mieleen että silloin kun NHL:ssä maalimäärät oli pienimmillään 2000 luvun alussa, joku uusi seurapomo ehdotti että kaukaa vedetystä lämärimaalista saisi 2 maalia. Ei saanut vastakaikua.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
2 min jäähy. Samaan sarjaan kopioisin Änäristä tuomarilinjan mailahäirintään ja kiekottoman estämiseen (toki mm Järvinen ja Piipponen olisivat eri mieltä). Katsojille kuitenkin lajia tehdään, vaikka voitosta pelataan.
No juu, tarkoitin lähinnä että miten säännön muotoilisi. Voi olla aika vaikea kieltää keskialueella seisoskelua sinänsä, tai kyllä siihen sitten kiertokeinot keksittäisiin ja joku alin pakki laitettaisiin luistelemaan vähän aktiivisemmin että sääntöpykälät täyttyy. Mahdollista toki velvoittaa aktiiviseen pelaamiseen, mutta rajanveto olisi vaikeaa ja sen nyt tietää että jos tulkinnan jättää Rönnille ja Levoselle niin näitähän ei vihelletä.

Varmaan tuon voisi ajatella toisinkin päin, eli oman päätyviivan takana ei kiekkoa saa pitää ilman välitöntä painetta kuin 3 sekuntia, ja palauttaa ei sinne saa. Muuten jäähy kiekolliselle. Tai sitten niin, että jos kiekko on vastustajan päätyviivan takana niin sinne pitää 3sek sisällä saada kaksi karvaavaa pelaajaa, muuten jäähy karvaavalle. Toki aikamääreet on hankalia vihellettäviä paikan päällä, eli pitäisikö tätä varten olla sitten joku vanhaa maalituomaria vastaava ajanottaja joka sytyttäisi valon kun menee pitkäksi. Menisi hankalaksi ja kalliiksi.

Samaa mieltä tuosta tuomarilinjasta. Mutta nykyinen linja on valittu ja kai se sitten on kannatettukin, eli Levosen "selvät pois, ei höpöjä", jonka seurauksena jäähyistä valtaosa on jotain korkeita mailoja tai kiekkoja katsomoon, tai korkeintaan kaatumisia vastustajan mailaan, mutta muuten peli on silkkaa estämistä ja vauhdin pois ottamista. Tämä on sikäli tragikoominen asia, että sääntökirjan mukaan ei tarvitsisi viheltää kuin muutama peli, joissa jäähyjä tulisi toki aivan helvetisti, mutta sen myötä peli siistiytyisi ja nopeutuisi ja tuote paranisi itsestään todella nopeasti. Taklauksiakaan kun ei liigapeleissä enää juuri ole, niin ei voi oikein sanoa että ei haluta poistaa pelistä fyysisyyttä tai kamppailua. Tai siis taklauksethan lisääntyisi kun siitä tulisi taas käyttökelpoinen tapa estää vastustajan etenemistä.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
@benicio Hyvää pohdintaa.

Jo pelkästään jäähy kiekottoman pelaajan estämisestä lisäisi pelinopeutta. Nyt jos kiekko heitetään päätyyn niin puolustava joukkue saa estää ja roikkua hyökkäävässä pelaajassa. Näistä vihelletään hyvin harvoin jäähyä ja hyvin härskitkin estämiset menee läpi. Estämällä hyökkäävää pelaajaa puolustavalle joukkueelle jää enemmän aikaa. Jäähyn myötä puolustava joukkue joutuisi pelaamaan kiekkoa nopeammin ja hankaloittaisi huomattavasti viivelähtöä.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko

Näistähän kuuluu viheltää jäähy nykyäänkin. Tosin ei tätä peliä sääntökirjan mukaan pelata. Muuten pelit kestäis aamuun saakka…
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Itse ole sitä mieltä, että keskialueen trap pitäisi kieltää Liigan säännöissä. Esim 2 min jäähy aina.

Katsojille kuitenkin hommaa tehdään ja viihdettä.

P-Amerikassa jo lajien kilpailutilanne vie tuohon. Halutaan viihdettä ja maaleja. Se näkyy myös tuomarilinjassa.
Aivan absurdi ajatus. Jos trap tuo jotain etua tai on huonoista vaihtoehdoista paras niin silloin sitä kannattaa pelata. Ja kilpaurheilussa se on sen toisen joukkueen tehtävä ratkaista se trap. En ymmärrä ollenkaan mikä ongelma tässä satunnaisessa trapissa on. Tietysti kaksi maalia tappiollakin kannattaa pelata eri tavalla kuin kolmen maalin johdossa, muuhan olisi tyhmää. Jos ollaan huonoissa asemissa prässäämään niin pitäisikö trapin sijaan silti prässätä itsensä ulos kahdella pelaajalla ja antaa vastustajalle ylivoimahyökkäyksiä ettei vaan pelata trapia?

Viihdettä ja maaleja tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että NHL-matsissa tulee keskimäärin about yksi maali enemmän kuin Liigassa. Kuinka monen viihde on siitä kiinni tuleeko pelissä 5 vai 6 maalia?

Ehkä jollain Sveitsilläkin voisi olla skoda cupissa paremmin menestystä jos pelaisivat tarpeen tullen enemmän trappia eikä sitä eurooppalaista havaijia.

Yksi osa viihdettä olisi puhtaat, kovat taklaukset. En tiedä tilastoidaanko tätä Liigassa mitenkään, mutta olen aivan varma että Lukko kuuluu vähiten taklaaviin joukkueisiin
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yksi osa viihdettä olisi puhtaat, kovat taklaukset. En tiedä tilastoidaanko tätä Liigassa mitenkään, mutta olen aivan varma että Lukko kuuluu vähiten taklaaviin joukkueisiin
Ylipäätään luulen että taklaukset on vähentyneet ihan tässä kauden parin aikana. Tai siis ei minulle ole sellaista oloa, että Lukkoa taklattaisiin merkittävästi enemmän kuin mitä Lukko taklaa, tai kun katson jotain tapparatps-peliä että siinä taklattaisiin enemmän kuin Lukon peleissä.
Jatkuvasti peleissä on kyllä tilanteita, joissa sitä ajattelee että nyt on taklauksen paikka, ja toisaalta sellaisia tilanteita myös jossa ehtii ajatella että nyt jos taklaa niin käy huonosti. Kummassakaan tapauksessa sitä taklausta ei yleensä tule, joka tietysti jälkimmäisen osalta hyvä.

Yksittäisiä taklaavia pelaajia on yhä (Joensuu, Åsten, Witkowski, jne), mutta kyllä muuten on aika harvassa taklaukset. Ja ehkä on myös yksittäisiä pelaajia joita aina sattuu leukaan, mutta niistä osa on kyllä ihan törmäyksiäkin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös