Mainos

Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 526 664
  • 5 140

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Suhonen kertoo, että kaupungilla on silti erittäin hyvä fiilis.

− Vaasassa on hienot puitteet, kun halli on juuri uusittu. Lisäksi peleissä käy paljon yleisöä, ja Sportin ympärillä on muutenkin positiivinen pöhinä. Ihmiset toivottavat tsemppejä kaupungilla.
Tällaista positiivista meininkiä toivoisin yleisestikin oman joukkueen ympärille. Toki menestys on tärkeää ja mielenkiinnon pysymiseksi lähes elinehto, mutta jotenkin sellaista pysyvämpää ja syvempää kannattamista, sekä ylpeyttä meidän jengin puolesta.
 
P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Mitä Tommila ajattelee kun heittää pitkän kiekon 30s ennen loppua vaikka ei ole hifkin pelaajia edes lähellä?
Tällaisia tulee kaikille välillä. Oli mahdollisesti sovittu kuvio, jota ei viimeisen minuutin jaloilla jaksettu toteuttaa. Tai sitten vaan moka. Tommilalla on kuitenkin hyvä jakso käynnissä, ja sen huomasi seuraavassa vaihdossa. Kaksi oikeaa päätöstä putkeen omalla alueella, kiekko rauhallisesti omille ja voitto kotiin.

Johnsson (jääaika 19.06) oli loistava. Svoboda voitti maalivahtien keskinäisen ihan 100-0.
 
Kotka1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tuo Hoffren Iltasanomista on kyllä erikoinen tyyppi - ei muuta juttua pelistä kuin Kotkansalon paluun hehkutus. Huomaa, että Sanoma Oy Jokerien taustajoukoissa ennen Venäjää, Venäjällä ja Venäjän jälkeen. Kun Sport voittaa, jätetään siitä kirjoittamatta, koska Hoffrenin mukaan Jokerit kuuluu Sportin tilalle.
 
rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK

Tämä asenne on näkynyt kirjoittelussa varsinkin Jokereiden osalta. Se "kuuluu" joidenkin toimittajien mukaan vähän kuin automaattisesti Liigaan ja sille voi raivata tilaa kirjoittelemalla lievän asenteellisesti puolesta, tai kuten tässä tapauksessa, jättää kirjoittamatta Sportin otteista. Välillä tuo näkyy rivien välistä, välillä selvemmin. Paras keino pistää jauhoja suuhun olisi tietysti näyttää menestymällä, että ansaitsee paikkansa, vaikka eihän se asenteelliseen kirjoitteluun välttämättä vaikuta sekään.
 
Hokiboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Siteraan nimimerkki Rautaa

Eli Sportin on vain tehtävä, kuten alla oleva teksi on kirjoitettu

Paras keino pistää jauhoja suuhun olisi tietysti näyttää menestymällä, että ansaitsee paikkansa, vaikka eihän se asenteelliseen kirjoitteluun välttämättä vaikuta sekään.
 
jaaza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voipi tulla mielenkiintoinen Ilves-peli huomenna.
Melkoista miesvajetta Ilvekselläkin.

Lainaus veikkauksen sivulta:

"Ilveksellä on useita tärkeitä pelaajia maajoukkueiden matkassa. Sivussa ovat puolustajat Dominik Masin ja Otto Latvala sekä hyökkääjät Eemeli Suomi, Jani Nyman, Petr Kodytek ja Samu Bau. Lisäksi viime pelistä sivussa olivat puolustaja Les Lancaster ja hyökkääjä Jeremy Gregoire. Tamperelaisjoukkue joutuukin kamppailuun varsin vajaamiehisenä."
 
rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Viljami Nieminen tekee ratkaisevan rankkarin Rokin voittaessa jokerit vieraissa
Kuuluisi varmaan toiseen ketjuun mutta ihan hyvä suoritus Niemiseltä rankussa, muuten itse pelissä pelasi kakkosessa vain vähän yli 8 minuuttia, neljä laukausta ja -1, ei saanut pidettyä ex-Sport Otto Karvista kurissa Jokereiden avausmaalissa. Sai kuitenkin päätöshaastiksessa kehut Rokin pääkoutsilta jalkavasta menosta. Myös toinen ex-Sport Tuhma-Olavi teki kauden toisen maalinsa tasoittaen pelin minuuttia ennen loppua 2-2. Mutta huomiona että molemmat Tuhma ja Karvinen epäonnistuivat rankuissa.
 
Hokiboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Lainaus veikkauksen sivulta:

"Ilveksellä on useita tärkeitä pelaajia maajoukkueiden matkassa. Sivussa ovat puolustajat Dominik Masin ja Otto Latvala sekä hyökkääjät Eemeli Suomi, Jani Nyman, Petr Kodytek ja Samu Bau. Lisäksi viime pelistä sivussa olivat puolustaja Les Lancaster ja hyökkääjä Jeremy Gregoire. Tamperelaisjoukkue joutuukin kamppailuun varsin vajaamiehisenä."

Nyt Risto on sitten sinulla se tuhannen taalan paikka, laatia sellainen pelisuunnitelma tai taktiikka millä pisteet lähtee Vaasaan. Pikkuisen sitten sitä pelisilmää mitenkä voitto kairataan. Raavi vaikka kaljusi verille, kunnes tiedät, kuinka homma hoituu. Noilla sinun valmennusvuosien kokemuksella pitää olla kikkapankissa jo keinot tiedossa. Kiitos tulevista pisteistä jo etukäteen.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eemeli Suomi - Oula Palve - Jani Nyman
Simon Stransky - Matias Mäntykivi - Joona Ikonen
Samuli Ratinen - Petr Kodytek - Ville Meskanen
Juuso Könönen - Santeri Virtanen - Eetu Päkkilä
Samu Bau

Niklas Friman - Adam Clendening
Dominik Masin - Arttu Pelli
Jarkko Parikka - Otto Latvala

Yllä siis Ilveksen kokoonpano edellisessä ottelussa, josta puuttuu nyt siis varmuudella ainakin boldatut, koska ovat maajoukkueiden mukana. Ei oikeastaan tämän parempaa saumaa anneta Sportille kairata pisteitä mukaan Tampereelta.
 
Besser. W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Rasse maalissa? Itse ihmettelen tätä negatiivistä hehkutusta jopa keltaisessa aviisissa, Rasse on ollut ihan ok kaikki nämä vuodet mitä on spårassa pelannut, ehkä se viimeinen joku puuttuu, mutta harvoin ollaan kaaduttu veskareihin viimeisten vuosien aikana! Itseä eniten ihmetyttää Rassen vähäinen peliaika, koska mitään syytä en siihen näe, Svoboda on esittänyt muutamassa viime pelissä samoja kuolevaisen merkkejä kuin muutkin veskarit Spåran historiassa! Meidän isoin ongelma viime peleissä on ollut enemmän toisessa päässä, eli tehokkuus maalinteossa on ollut huonoa/ ne kuuluisat maalinteon tukitoimet on loistanut poissaolollaan, maskipelaaminen, maalilleajo ja ribaripelaaminen! Se, että ykköskenttä tekee maaleja, mutta pelaaminen on miinusmerkkistä ei ole hyvä juttu ja alemmat kentät ei pysty tekemään tehoja on meillä iso ongelma! paikkoja pystytään luomaan tarvittava määrä, mutta tukitoimet kuntoon niin hyvä tulee. Isoin ero aijempiin liiga kausiin on juuri se, että meillä on oikeasti mahdollisuus voittaa pelejä!!
 
Longzero

Joskus vain ihan ok ei riitä ja näkeehän sen Sportin historiasta että meillä ei ole koskaan ollut kunnon maalivahtia.
 
Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Niiin, tuliko nuilla mestaruuksia?
Tai päästiinkö ilman säälejä poffeihin?
Miten nämä liittyy maalivahdin henkilökohtaiseen suorittamiseen, vai onko ainoa kriteeri voitetut mestaruudet?

Väitätkö tosissasi että näillä tilastoilla jäi kiinni maalivahdista?

Toivonen 2014-2015
46 ottelua
91,8%
2.65 PMK
1 nollapeli
Pelaajamateriaali sarjan ylivoimaisesti heikoin.

Järvinen 2015-2016
54 ottelua
91,4%
2.38 PMK
7 nollapeliä (sarjan top-2)

Järvinen 2016-2017
44 ottelua
91,3%
2.60 PMK
5 nollapeliä (sarjan top-3)

Hovinen 2020-2021
36 ottelua
92,0% (sarjan top-3)
2.12 PMK
4 nollapeliä (sarjan top-5)
 
Bastard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei koskaan mitään voittava se on Sport
Kuvittelenko turhia kun Sportin maalivahdeista puhutaan mutta aika monta maalia on uponnut kaukovedoista,ei edes erityisen kovista sellaisista?
Peruutellaanko liikaa alaspäin ja seistään sitten isona kasana maalivahdin edessä?
 
Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Toivottavasti Reijola onnistuu, vaikkakin paineet varmaan kovat, kun harvoin pääsee pelaamaan.
Ei toi Miro voi 55 peliä vetää mitenkään, pakko antaa myös huilia välillä.
 
Longzero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Miten nämä liittyy maalivahdin henkilökohtaiseen suorittamiseen, vai onko ainoa kriteeri voitetut mestaruudet?

Väitätkö tosissasi että näillä tilastoilla jäi kiinni maalivahdista?

Toivonen 2014-2015
46 ottelua
91,8%
2.65 PMK
1 nollapeli
Pelaajamateriaali sarjan ylivoimaisesti heikoin.

Järvinen 2015-2016
54 ottelua
91,4%
2.38 PMK
7 nollapeliä (sarjan top-2)

Järvinen 2016-2017
44 ottelua
91,3%
2.60 PMK
5 nollapeliä (sarjan top-3)

Hovinen 2020-2021
36 ottelua
92,0% (sarjan top-3)
2.12 PMK
4 nollapeliä (sarjan top-5)
Tottakai liittyy. Maalivahdin henkilökohtainen suoriutuminen on kaiken a ja o. Maalivahtivalmentajan pitäisi valita otteluihin aina parhaimmassa kondiksessa oleva veskari. Tässä punnitaan nyt myös meidän maalivahtivalmentajan kyvykkyys. Toivottavasti osaa asiansa harjoittelun lisäksi.
Mutta kuitenkin kuten, hyvä ystäväni, kiekkoleijona 79 sanoi joskus " voittava maalivahti on 60 prosenttia joukkueesta" pitää edelleen paikkansa.
Liigatasolla ei voida enää mennä ajatuksella" kaikki pelaa"
Toivon kuitenkin Rasselle hyvää peliä kaikesta huolimatta.
 
Ai, sä olet oikein Tamin virallinen ystävä. Siinä tapauksessa kerään kamppeeni ja siirryn nöyrästi takaisin takariviin.

Et muuten vastannut kumpaankaan kysymykseen - onko tämäkin suoraan Donin "playbookista"?
 
teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pakko kai Reijolalle on antaa peliaikaa ja Svobodankin joskus levätä, mutta oliko se paikka nyt, kun ei mikään erityisen raskas viikko ole?
Ilveksellä vielä kovan luokan pelimiehiä poissa, joten jopa voittoon voisi olla saumaa.
Mutta Risto ja kumppanit, oikeesti: Tänäänkö se Reijola sitten piti sinne maaliin laittaa?
 
Longzero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ai, sä olet oikein Tamin virallinen ystävä. Siinä tapauksessa kerään kamppeeni ja siirryn nöyrästi takaisin takariviin.

Et muuten vastannut kumpaankaan kysymykseen - onko tämäkin suoraan Donin "playbookista"?
Itseasiassa tuossa oli kolme kysymystä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös