Mainos

Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 089 069
  • 22 359

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Positiivinen alku kauteen. Laitoin kausiveikkausketjuun arvaukseksi, että Tepsi olisi runkosarjassa seitsemäs, vaikka salaa ajattelin Toman vievän joukkueen kuuden joukkoon.
Erinomaista pohdintaa. Itse olen varovaisempi vielä kahden pelin perusteella, koska menee vielä sinne 10-15 peliin ennen kuin joukkueiden lopulliset voimasuhteet selviävät, jolloin monella joukkueella peli tiivistyy ja selkiytyy.

Mutta hyvä, että ainakin itseluottamus on nyt heti saavuttanut hyvän tason ja nyt jos koskaan pitää niitä pinnoja kaapia, kun mono on syönnillä kunnes se pakollinen vaikeampi vaihe jo ennen joulua tulee. Silloin olisi tärkeää saada riittävä puskuri pisteitä ja ilman isompia loukkaantumisia.

Muutamien pelaajien henkilökohtainen itseluottamus nyt kantaa meitä, vaikka tasoitusta erikoistilanteissa annetaankin. Edelleen pidän maalivahtipeliä hieman kysymysmerkkinä, kun tahti kiihtyy, mutta jos Anttila yltää eiliseen varmuuteen, niin ei me tarvita yhtä betonimaista Karejevia tai Lehtistä, vaan kaksi maltillisen varmaa perusveskaria riittää. Kun viime vuonna Anthony Rech näytti 10 ensimmäiseen peliin Mike Modanolta, mutta sen jälkeen ei osunut enää laiturilta avomereenkään, niin olen tietyllä tavalla sopivan varautunut tuleviin viikkoihin enkä ala liikaa keulimaan tiettyjen pelaajien kohdalla. Kuten sanottua, aika näyttää.

Toiveissa myös, että kauden edetessä Väisäsen kaltaiset kuormurit alakentistä nousevat myös pisteille. Jos mestaruuden haluaa napata, niin koko joukkueen pitää pystyä osallistumaan dynaamisesti tehokkuuteen molemmissa päädyissä kenttää. Kaskisen aikana oltiin yhden veteraanikentän varassa, jolla pärjättiinkin runkosarja hurmiossa, mutta pudotuspeleissä loppui bensa ja vastustaja maalitti tämän taktiikan lopulta vaivatta.

Nyt ennusmerkit on lupaavat taktisesti. Tiettyjä uhkakuviakin on, mutta taivas on edelleen enemmän kirkas kuin tumma. Alakasti pitää kaatua rutiinisti. Keskikastilta enemmän voittoja kuin häviötä ja kärkikolmikosta voitto silloin tällöin tai edes piste on kerma kakun päälle.
 
Fröbergin tilastot tukee aika vahvasti nähtyjä pelejä. Yksi syöttö, tehotilasto pakkasen puolella ja huonoin senttereistä aloitusympyrässä häviämällä noin 2/3 aloituksista. Marjala vaan rohkeasti kasvamaan Haapasen ja Nurmen väliin.

Fröberg voi antaa näyttöjä kolmosessa junnujen keskellä…
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Fröberg oli vakuuttava vaikka varmasti jotkut saivat itkupotkuraivareita ekan erän ekalla kympillä taas tänään. Tekee oikeita asioita vaikka näyttää verkkaiselta. Luo pelitilaa muille, tekee usein oikean ratkaisun kiekon kanssa (syötöt omille noin 95%), pelaa todella paljon ja kestää minuutteja. Pelasiko jopa kaikista pelaajista eniten tänään? Ei tule edelleenkään olemaan 45+ pinnan keskushyökkääjä mutta Palmun ylivoimamaali olisi jäänyt syntymättä ilman Fröbergiä ja ansaitusti siitä pistetili auki. Luottoa tulee valmennukselta paljon ja siihen silmätestiin luotan hivenen paljon enemmän kuin palstan superasiantuntijoihin. 25-35p tilauksessa ja tämän illan kaltaista peliä niin hyvä tulee.
Tämä oli kyllä kaikkinensa erinomainen viesti. Mutta tämä kuvaus Fröbergistä oli ihan timanttia, juuri näin se menee, ja sen kertoo myös Miettinen ja se on hienoa että hän uskaltaa olla eri mieltä Jatkoajan asiantuntijaraadin kanssa. Nyt on Fröberg kaivanut niin ison montun itselleen missä olla syljetttävänä että sieltä kiipeäminen ylös on jo suht vaikeaa..ja kaikki tämä kahden runkosarjamatsin (joo, pelattiin harjoitusmatseja mutta itse en niitä laske tason mittaukseen) jälkeen joista molemmista on tullut voitto. Ei se ykkössentterin aina tarvitse olla se joka heittelee lättyjä takatolpalle, se voi olla, kuten Fröbergin tapauksessa juuri tuollaista älykästä peliä joka vie eteenpäin eikä näy huikeina suorituksina katsomoon.
Antakaa vähän armoa ja seuratkaa kaverin peliä vähän toiselta kantilta, huomioikaa myös ne "näkymättömät" hyvät teot mitä kaveri tekee.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erinomaista pohdintaa. Itse olen varovaisempi vielä kahden pelin perusteella, koska menee vielä sinne 10-15 peliin ennen kuin joukkueiden lopulliset voimasuhteet selviävät, jolloin monella joukkueella peli tiivistyy ja selkiytyy.
Joo, sarja on tasainen, ja en tässä ole vielä julistamassa Tepsiä kuuden joukkoon, en välttämättä edes kympin joukkoon, mutta on tässä joukkueessa mielestäni aitoa potentiaalia menestyä ja kamppailla top6-sijoituksista runkosarjassa. Silti esim 0-3 -tappio tänään ei olisi mulle mikään yllätys, mutta ei se myöskään muuttaisi isoa kuvaa mun silmissä mihinkään suuntaan.

Aina, kun on menestytty, joukkueessa on ollut useilla pelipaikoilla pelaajia, jotka ovat sarjan parhaimmistoa. Viime kaudella sitä olivat vain Haapanen ja Lehtinen, mutta jo nyt nähdyn perusteella olen aika huoletta sen suhteen, etteivätkö Palmu ja Nurmi tulisi lunastamaan heihin kohdistuvia kovia odotuksia. Sitten tulee olemaan vielä todella mielenkiintoista nähdä, miten hyvän kauden Marjala pystyy lopulta pelaamaan.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tämä oli kyllä kaikkinensa erinomainen viesti. Mutta tämä kuvaus Fröbergistä oli ihan timanttia, juuri näin se menee, ja sen kertoo myös Miettinen ja se on hienoa että hän uskaltaa olla eri mieltä Jatkoajan asiantuntijaraadin kanssa. Nyt on Fröberg kaivanut niin ison montun itselleen missä olla syljetttävänä että sieltä kiipeäminen ylös on jo suht vaikeaa..ja kaikki tämä kahden runkosarjamatsin (joo, pelattiin harjoitusmatseja mutta itse en niitä laske tason mittaukseen) jälkeen joista molemmista on tullut voitto. Ei se ykkössentterin aina tarvitse olla se joka heittelee lättyjä takatolpalle, se voi olla, kuten Fröbergin tapauksessa juuri tuollaista älykästä peliä joka vie eteenpäin eikä näy huikeina suorituksina katsomoon.
Antakaa vähän armoa ja seuratkaa kaverin peliä vähän toiselta kantilta, huomioikaa myös ne "näkymättömät" hyvät teot mitä kaveri tekee.
Mieluummin näkisin, että Fröberg kypsyy hitaasti ja parantaa kauden edetessä, kuin otettaisiin vertailuun Rechin ja Hultsin alkukaudet....
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Saako joku kaivettua Fröbergin aloitustilastoja menneiltä vuosilta? Kerhoa vastaan oli jo paljon paremmin pelissä sisällä kuin Jyväskylässä jossa oli todella huono. Aloitusprosentti kahden matsin jälkeen on alle 35% joten tähän täytyy tulla pian parannusta.
 
Koirankoppi

Kausi 22-23:
Voitetut Hävityt Aloitukset Aloitus %
31730462151.05

Kausi 21-22
Voitetut Hävityt Aloitukset Aloitus %
34436470848.59

Kausi 20-21
Voitetut Hävityt Aloitukset Aloitus %
38434673052.60

Edit: lähde stats.swehockey.se
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Johansson juosten koppiin, rannetta pidellen ja käsi ylhäällä
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Koukkua ja repimistä on kuten voi Sportilta odottaa. Ei ole taas eilisen linjasta tietoakaan, kiva varmaan pelata kun joka ilta vaihtuu säännöt.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Meni itsellä täysin ohi että missä tilanteessa otti osumaa?

Ennusmerkit ei lupaa hyvää, toivotaan että selvitään säikähdyksellä.
Kaatui omassa päässä Sportin hyökkääjän kanssa. Eleet näytti että ranne auki. Piti kättä siis kasvojen korkeudella ja piti toisella kädellä ranteesta kiinni.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Tärkeää juuri tänään tehdä itse ensimmäinen, Dufvan Sport on johtoasemassa vittumainen joukkue. Nyt eivät pääse pelaamaan pelkkää träppiä syvällä ja pitäisi aueta tilaisuuksia tehdä lisää maaleja.
 
Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Hyvä startti pelille. Näköjään Sport on samanlainen träppihirviö edelleen. Ei sillä en mä mitään eksoottista ja freesiä Dufvan jengiltä odottanutkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös