Mainos

Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 747 303
  • 14 817

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Käsittääkseni Ilomäki hankittiin Pärssisen korvaajaksi. Kyllä on Ilomäki kaukana Pärssisen tasosta.
Sitten ihmettelen että mihin on hävinnyt se viime kevään Pyyhtiä?
Taisi taidot jäädä johonkin Pohjois-Amerikan lentokentälle.
Ja lopuksi Teemu Kivihalme. Alkukauden peleissä väläytteli huikeaa kiekko-osaamistaan, mutta ainakin tänä iltana ei miestä edes huomannut että oliko hän kentällä lainkaan.
Joka miehen ja valmennuksen myös pitää parantaa ja paljon tämän päiväisestä, mikäli aiotaan edes jotenkin pärjätä perjantaina Tapparaa vastaan.
Miten helvetissä syöttöjen perille saaminen voi olla noin vaikeaa?
Pelissä ei ollut montaa kakkos syöttöä joka olisi mennyt omille.
Se Arellin tekemä maali taisi olla toinen tai kolmas kerta koko pelin aikana kun kakkos syöttö löysi osoitteensa.
Onneksi tuli 3 pistettä vaikka viihdearvo tämän illan ottelulla oli lähes nolla.
 
12961

Jäsen
Positiivista, että paskanakin päivänä tuli pisteitä.

Palloseuran avauspeli toimi tänään juuri niin hienosti, että korkeintaan 1/5 omasta lähdöstä johti hyökkäysalueelle. Kiekkoa annettiin sähäkälle spåralle omissa ihan tolkuttomasti, hyvin usein viimeistään punaviivan alapuolella.

Palloseuran pakistossa on turhan monella taipumus melkoiseen ylipelaamiseen ja päättömään säntäilyyn. Tänään itseään ulos tilanteista pelasi mielestäni eniten Anttalainen.

Tilastot ovat mielenkiintoiset. Kiekonhallintatilastoissa (koko alkukauden Corsi) palloseura on aivan häntäpäässä. 5v5 TPS hallitsee kiekkoa samaa luokkaa kuin Saipa. 5v5 mustavalkoisia vastaan on lauottu kolmanneksi eniten ja se on itse laukonut neljänneksi vähiten. Näiden erotus on liigan heikoin. Kai se kiekoton puolustuspeli sitten vaan toimii ja veskaritkin onnistuneet varsin hyvin. Ahokkaan näköinen alkukausi, pelillisesti usein ottavana osapuolena mutta sarjataulukossa neljäntenä.
 
Viimeksi muokattu:

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Joka miehen ja valmennuksen myös pitää parantaa ja paljon tämän päiväisestä, mikäli aiotaan edes jotenkin pärjätä perjantaina Tapparaa vastaan.
Valitettavasti (ja onneksi) se taso aika usein määräytyy vastustajankin mukaan. Suomen majunkin tekeminen takavuosina pikkujengejä vastaan oli ihan erilaista kuin vaikka Kanadaa vastaan.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Jos mä viihdearvoa haluaisin niin katsoisin todennäköisesti vaikka Netflixiä mielummin kuin Liigaa.
No tämä kertookin tarpeeksi näistä puolusteluista ja kehoituksista jäädä kotiin. Itselleni urheilun katsominen on huomattavasti suurempaa viihdettä, kuin jokin amerikkalainen tv-sarja hömppä. Itse en edes omista Netflix-tilausta, vaan tälläkin hetkellä tyydyn katselemaan jalkapallon Mestareiden liigaa.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Juhlagaalat takana, viikon tauko peleistä, pimeä melkein jo marraskuu ja vastassa umpitylsä Sport. Ei ihme, jos nyt ei ihan kaikkea saatu peliin.
Mutta 3 pistettä plakkariin ja hyvän joukkueen merkki on se, että huonollakin pelillä voi voittaa.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Päävalmentaja kyllä lopullisen vastuun kantaa, mutta ne Kalton vastuualueet ovat ne jotka sakkaa eniten. Sinun ratkaisu on siis, että Ahokas ottaa vastuun niistäkin. Ei poista kuitenkaan sitä, että mitä helvettiä me siinä tapauksessa Kaltolla tehdään. Onko sinun mielestäsi Tepsin ylivoima ollut viimeiset 30 ottelua siinä kunnossa, että Kalto saisi hyvän arvosanan?
Tepsin ylivoima on ihan paskaa. Tepsin HAHP on aivan paskaa on ylivoima tai ei. Tepsin KAHP on näistä kaikista kusisinta ripulia on voimasuhteet kentällä ihan mitä tahansa. Ihan vitun sama kuka vastaa mistäkin tai kuka ylipäänsä seisoo siellä aitiossa, mutta päävalmentaja on vastuussa kokonaisuudesta ja tässä katseeni kääntyy Ahokkaaseen. Rakennustyömaan projektipäällikkökin vastaa siitä, että se torppa pystytetään siihen oikealle tontille suunnitelmien mukaan, vaikka hän ei itse käy siellä jokaista naulaa lyömässä.

Minä en ole puhunut edes mitään ylivoimasta tai ettei Kaltoa saisi kritisoida, vaan siitä että ne katseet voisi kääntää sieltä kaiken syntipukki Kaltosta myös muualle.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
@Knutsen niinhän minä sanoin, että päävalmentaja kantaa vastuun. Sinä otit projektipäällikön esiin, niin mitäköhän luulet, jos siellä vaikkapa ikkunoiden suunnittelija vetää sen verran vihkoon, että ainoat ikkunat ovat sisäseinissä? Saako jatkaa hommia? Saako hän kuulla kritisointia? Valmenmushommissakin jokaisella ne omat vastuunsa ja en ymmärrä mikä ongelma siinä on, kun yhden aikaansaannoksia täällä kritisoi niin laukataan paikalle ja kerrotaan päävalmentajan vastuusta.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kalto vastaa ylivoimasta ainakin ja se on ihan faktuaalisesti aivan paskaa. Eikö silloin Kaltoa kuulu syyttää? Tepsin ylivpimaprosentti on viimeisestä 30 ottelusta luokkaa 10%. Mutta ei saa meidän pikku Kaltoa kritisoida kun tulee paha mieli.
Eipä kai kukaan ole puuttunut siihen saako Kaltoa kritisoida vai ei. Itse puuttunut pari kertaa siihen että turha osoittaa kaikesta Kaltoa sormella jos ukot antaa syötöt keskialueella metrin taakse..siis helpot syötöt jossa ei ole mitään painetta. Yleensä nämä vaan tuppaa menee niin että kun yv on paskaa, on se valmentajan vika mutta kun yv on hyvää, pelaajat on ihan kurkoja.
Kaikki me kai ollaan samaa mieltä että yv on tällä hetkellä todella paskaa. Kuten on yleensäkin hyökkäyspeli. Sanottiinko muuten tänään selostuksessa että Tepsi olisi Liigan vähiten laukonut joukkue 5vs5 pelissä?
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
kun yhden aikaansaannoksia täällä kritisoi niin laukataan paikalle ja kerrotaan päävalmentajan vastuusta.
Mitä helvettiä? Minä kritisoin kokonaisuudessa paskaa pelaamista ja Ahokasta, ainoastaan vähän viitaten Kaltoon, kun häntä täällä kyllä kritisoidaan päivästä toiseen mutta todella vähän PÄÄvalmentajaa. Sen jälkeen sinä laukkasit paikalle änkyttämään jostain ylivoimapelistä ja Kalton puolustelusta. Kaikkiko täällä on nykyään keskellä viikkoa vitun kännissä?

Jos siinä torpassa on valmistuessaan ikkunat vain sisäseinissä, sen projektipäällikkö ainoastaan hakkaa niitä nauloja seuraavassa projektissa tai vaihtaa työnantajaa vapaaehtoisesti, sen suunnittelijan pitäessä ulko-ovea auki. Virheen laajuuden näkee tasalakkinen Taunokin ohikävellessä ja vastuu on kokonaisuudessaan tällä PP:lla. Vähän kuin puhuis Tepsistä mutta kierrellen.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Kyllä se siitä sit taas! Träppärä hävis eilen toiselle epäjoukkueelle, jonka ei edes pitäisi Liigassa pelata. TPS sentään kaatoi oman Mestis-vastustajansa. Sarja ei ratkea muutamaan paskaan peliin kauden tässä vaiheessa. Tietysti se on turhauttavaa katsella eilisen näköistä peliä ja samaan aikaan kuunnella juttuja mestaruuden tavoittelusta. Kun puheilla ja teoilla ei tahdo olla näkyvää yhteyttä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo
Itse otan kyllä noin sata kertaa sadasta ennemmin menestyksen ja pitkän kevään kuin viihteen, jos viihde tulee menestyksen kustannuksella.

Jep. Toivottavasti ei tarvitse enää koskaan katsella Kaskisen Hawaii-kiakkoa Tepsissä.

Itsellä on muuten täysi luotto Ahokaaseen ja joukueeseen. Tullaan olemaan keväällä taas kerran todellinen musta hevonen, kunhan pelaajat pysyvät terveenä…
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kuten jo monasti todettu, eilinen oli hirveän näköinen kiekkopeli, mutta ne tärkeimmät eli kolme pistettä jäivät kotiin.
Jos Tapparaa vastaan lähdetään pelaamaan samalla tavalla tulee kyyti olemaan todella kylmää. Toivottavasti parissa päivässä saadaan askelmerkkejä kohdilleen.
Uudet hankinnat eivät ole vielä edistäneet peliä ja tässä on käynyt vähän kuten ounastelin eli peli jopa sekoaa hetkellisesti ennen kuin opitaan talon tavoille. Dal Colle on hidas, mutta pelisilmää löytyy, kuten toisessa maalissa eilen huomattiin.
Mutta mitä on tapahtunut Pyyhtiälle? Karmeita kiekon menetyksiä ja yksinäisiä kuskauksia läpi ottelun. Turhautuminen paistoi kauas naamalta. Rentous puuttuu tietysti, kun verkko ei soi, kuten viime keväänä. Toki ketjukaverit ei toistaiseksi hirveästi auta.
Posit eilisestä Lehtiselle. Huikea maalivahti meillä on jälleen tolppien välissä!
 
Viime kaudella Nurmi-Pärssinen-Pyyhtiä oli kokonaisuus, joka kykeni maalintekoon. Pärssinen loi paikkoja, joista Pyyhtiä teki maalejaan. Nyt sitä kokonaisuutta ei ole olemassa eikä Pyyhtiällä ole "ruokkijaa"! Yrittää itsepalveluna saada ne maalit aikaan eikä se nyt vaan kovinkaan mallikkaasti suju. Eli tullaan siihen iänkaiken vanhaan jargoniin, ettei kukaan yksin ratkaise pelejä. Pyyhtiä on hyvä pelaaja, mutta tarvitsee rinnalleen vähintään yhtä hyvät ketjukaverit, että pisteitä alkaa syntyä. Ahokkaan suosima pelitapa taitaa olla kiusallinen pelitapa oppia suoraviivaiseen peliin tottuneille pohjois-amerikkalaisille. Stiinperkeni on opetellut sitä jo toista kautta eikä vieläkään tahdo sujua. Viime kaudella kävi useampi opiskelemassa, mutta ei siitä vaan tullut mitään. De Gaullekin tuntuu ajoittain olevan kentällä kuin peura ajovaloissa, mutta kykenee kyllä nopeasti ryhdistäytymään. En ymmärrä, että miten sillä pelinopeudellaan hän on ikinä kyennyt pärjäämään AHL:ssä tai NHL:ssä. Johanssonin Onalle sopeutuminen käynee nopeammin. Katsellaan nyt tässä, josko se oppi alkaa upota. Ei tuomita vielä!
 
Viimeksi muokattu:

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Minkämoiset ovat peliä seuraavien mukaan uusien kaverien pelinrakennuskyvyt? Onko ne kumpikin enemmän laitureita? Eilen kotona naureskelin, että mahdettiinko hankkia 2 laituria kun ei saatu sentteriä!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minkämoiset ovat peliä seuraavien mukaan uusien kaverien pelinrakennuskyvyt? Onko ne kumpikin enemmän laitureita? Eilen kotona naureskelin, että mahdettiinko hankkia 2 laituria kun ei saatu sentteriä!

Jos näin on käynyt niin ainakin Arse Vuori hymistelee tyytyväisenä. Perinteet kunniassaan. #laiturisentterit
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Minkämoiset ovat peliä seuraavien mukaan uusien kaverien pelinrakennuskyvyt? Onko ne kumpikin enemmän laitureita? Eilen kotona naureskelin, että mahdettiinko hankkia 2 laituria kun ei saatu sentteriä!

Mielestäni molemmat osaavat kyllä jakaa kiekkoa. Ahokkaan pelitapaa tässä nyt opetellaan selkeästi vielä. Vaatii sen +5 matsia, että voi oikeastaan tuomiota antaa. Dal Collea kokeilisin keskellä, sen verran hyvä pelipää tuntuisi olevan, vaikka liike on luvalla sanoen verkkaista.
 
Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils

Just näin.

Antaakaa nyt enemmän aikaa Dal Collelle. Mies on ehtinyt olla Suomessa vasta pari viikkoa. Sen lisäksi, että Ahokkaan pelitapa vaatii opettelua, Kollin on pitänyt tottua uuteen maahan, kieleen, kulttuuriin ja ylipäätään erilaiseen lätkään. Vähän nyt sitä inhimillistä näkökulmaa tähän, kiitos.

Oon myös valmis tuomitsemaan Kollin paskaksi, mutta mun mielestä ei ole kohtuutonta antaa +10 peliä aikaa opetella. Syksyllä saa olla huono, kunhan keväällä on hyvä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Yleensä en ole Lehkosen kanssa samaa mieltä asioista, mutta tässä Ismo osuu naulan kantaan.

Kiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen otti asiaan kantaa Kalju Corner -podcastissa. Yhtenä tikunnokkaan nostettuna joukkueena toimi TPS.

– Kyllä se isoin tekeminen Palloseuralla on saada joukkue hyökkäyspelillisesti sille sivulle, että ne pystyy luomaan tasaisesti maalipaikkoja erää kohti. Ne puolustaa mun mielestä tosi hyvin, ehkä jopa liian hyvin. Ne on valmiina puolustaa jopa kun ne hyökkää, Lehkonen aloittaa.

– Jollain konstilla heidän täytyy saada rapsakkaampaa ja rennompaa pelaamista ja ottaa välillä vähän riskiä. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että TPS kuuluu siihen kategoriaan, joka 60 minuutin ajan pelkää sitä, että vastapuoli saa ylivoimahyökkäyksiä tai suoria hyökkäyksiä.

– Mä en ymmärrä että mistä helvetistä toi on alkanut Liigassa, että sä pelkäät saatana 60 minuuttia sitä, että vastapuoli saa suoria hyökkäyksiä, Lehkonen lataa.

Ika on fiksu valmentaja. Puhuu asiat suoraan ja on useimmiten oikeassa. Niin nytkin! Se on niin taivahan tosi, että kyllä se peli sais olla hyökkäyspäässä rennompaa. Tiedän senkin, että tällä pelillä on tullut hoppiaa, mutta se ei ole mikään validi vasta-argumentti sille, että maaleja pitää kyetä tekemään. Otetaanpa esimerkiksi Skalický. Ei mies ole takuuvarmasti niin paljon heikentynyt, ettei enää osaisi tehdä maaleja. Joku muu asiassa on muuttunut ja se vaikuttaa hänen pelaamiseensa. Ihan samalla tavoin kuin pohjois-amerikkalaisille on vaikeaa oppia pelaamaan ahokaslaista "shakkia". Ahokkaan opit on varmasti ihan hyvät, mutta ei vaan käy tietyn tyylisille pelaajille.
 
M

Maplehill

Lehkonenko hyvä valmentaja? Jos niin miksi ei ole valmentanut liigassa vuosikymmeneen?

Jos tarkoitit tuota ylempää tekstiä, niin eikö siinä @Ewald puhunut, että Lehkonen on fiksu valmentaja. Voidaan miettiä, että miksi ei ole valmentanut missään pitkään aikaan, mutta kyllä Lehkonen tuossa asiaa puhuu. Eikö tuo tarkoita pelkästään TPS:aa.

On tuota keskialueen trappia todella tuskastuttavaa katsoa. Ymmärrän, että vastustajankin mukaan ehkä vähän muokataan pelitapaa ja esimerkiksi kovempia joukkueita vastaan mennään puolustuspää edellä. Mutta sitä en ymmärrä, että kotikentällä vedetään keskialueen trappia jotain Sportia vastaan.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Jotenkin mulla on sellainen kutina, että TPS kuuluu siihen kategoriaan, joka 60 minuutin ajan pelkää sitä, että vastapuoli saa ylivoimahyökkäyksiä tai suoria hyökkäyksiä.
Eikö Ika osaa avata teksiteeveestä sarjataulukkoa ja ymmärrä, että kyllä niitä maaleja sitten keväällä tehdään?
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
No voi ny vittu, onko väsyneempää kuin hakea omalle rölötykselleen tukea Ika Lehkosesta.

Ika Lehkonen on rouhea ja intohimoinen lätkämies, mutta tällä on isossa kuvassa vain kaksi agendaa:
1) Ika Lehkonen itse
2) TPS:n dissaaminen

Yhä edelleen. Ainoa mikä merkitsee on kilpailuedun luominen vastustajaan nähden. Muu on toissijaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös