Mainos

Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 774 198
  • 16 044

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Avauserä oli tuloksesta huolimatta parasta Lukkoa tänään. Lopulta kuitenkin ansaittu voitto. 2 yv-pussia, jäänyt 2-7 tänään. Taisi olla ensimmäisiä kertoja tällä kaudella, kun Lukko pääsi hieromaan ylivoimaa urakalla.

Valtra jos pääsee pleijareihin, niin on ikävä vastustaja kaikille. Yksilötaitoa on ja Vehviläinen Liigan parhaita kassareita. Jäähyjä eivät tietenkään voi noin paljon ottaa.

Jatkoaika oli klassinen, Valtra piti kiekkoa koko ajan ja loi pari tekopaikkaa. Yksi virhe, Lukolle 2 vs1 ja kiekko pussiin.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Iso nousu oli!

Vaikeaksi taas tehtiin, mutta voitolla päätetään vuosi.

Huono viikko, mutta näilläkin otteilla saatiin 7/9 pistettä ja yli 2 pisteen keskiarvolla mentiin. 5 voitto putkeen.

Aina hienoa kaataa Rautakyrpä ja muut itkijät.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä Lukko on sitkeä ja hankalasti voitettava joukkue. On hienoa päättää vuosi voittoon ja sarjataulukon ykköspaikkaan.

Ei enää alkukauden sexyhokia, mutta Lukko löytää aina keinot voittoon. Lukko on kuin tillilihaa.

Zagilta myös taas hyvä peli, Valtran lähes kaikki laukaukset olivat parhailta paikoilta. Todella vaikea peli maalivahdille. Toisessa erässä piti Lukon pelissä mukana, kun Lukolla oli vaikea vaihe.

JYP on kyllä parantanut peliään paljon, voi olla kevään yllättäjä. Jukka osaa kevään lätkää valmentaa, jäähymäärää vielä alas, niin hyvä tulee. Ei näkynyt eilinen peli Jyväskylässä jaloissa, kuin aivan pelin alussa.
 

John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Ajomies älä kiirehdi suotta…
Taas kerran pisteet kotio !!
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En ole ihan samaa mieltä. Peli Lukon hallussa niin kuin yleensäkin kotona. Nyt ei vaan ole mennyt mistään sisään ja kaveri saanut harvat paikkansa sisään. Tietysti nuo molemmat JYPin maalit olisi ollut kyllä estettävissä, varsinkin alivoimamaali.

Pelihän näytti sinällään hyvältä, ja Lukko loi monta laatupaikkaa. Joskus nämä vain menevät näin. Sitä paitsi JYP on ahnas vastaiskuissa. Väittäisin, että ilman pisteitä ei Lukko tänäänkään jää. Katsellaan.
Niin, ei jäänyt Lukko ilman pisteitä taaskaan. Ehkä kaksi pinnaa oli ihan oikeutettu määrä. JYP oli kyllä pirullinen vastus ja ansaitsi ehdottomasti pinnansa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ei enää alkukauden sexyhokia, mutta Lukko löytää aina keinot voittoon. Lukko on kuin tillilihaa.
Sexyhokia pelataan pääsääntöisesti alkukaudesta, kun joukkueet eivät vielä tunne toistensa pelityylejä. Pelimäärien kasvaessa tietämys lisääntyy. Ja kun rikkominen on tunnetusti rakentamista vaikeampaa, ylivoimaisuuden ylläpitäminen muuttuu ilta illalta vaikeammaksi.

Sexyhoki tarvitsee ylipäätään loistavat, älykkäät ja kädelliset pakit. Nyt kun esim. eilen mentiin vieläpä ilman kärkipakkia, tilanne menee vaan enemmän kamppailupelaamiseksi.

Eilisistä maaleista voisi sanoa sen verran, että alivoimaosuma kyllä loistavaa materiaalia seuraavaan videopalaveriin. Taitavia hyökkääjiä kentällä useita, mutta niin vaan kiekko pelataan pakille, joka jopa hieman yllättäen lähtee höntyilemään hyökkäyksen kärkeen. Voisin veikata, että vastaavaa munausta tuskin nähdään ihan hetkeen.

Lukon maalithan olivat kaikki hokisexyä. Komeita tekeleitä jokainen.
 

RoundUp

Jäsen
Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä nämä sylkykupit Ylitalo, Laitinen ja myös Korkka pelasivat ihan hyvän pelin.
Ihan hyvä on liian laimea sanonta kuvaamaan nuorten miesten tekemistä. Suorittivat kentällä kuin konkarit, rohkeasti ja hyvällä temmolla. Tappioasemassakin uskalsivat haastaa kiekolla, aggressiivista karvaamista ja aktiivista tekemistä pelon sijaan. Sitten illan kruunuksi parjattu puolustaja niittaa pelin, pelaaja joka illasta toiseen pelaa nöyrästi logolle!
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä nämä sylkykupit Ylitalo, Laitinen ja myös Korkka pelasivat ihan hyvän pelin.
Tykkään Korkasta siinä mielessä, että laukoo aika hanakasti. Veto ei ole millään lailla erityinen tai massasta poikkeava, mutta useimmiten löytää tiensä maalille asti. Myös Laitinen on mielestäni stuntannut hyvin, ja peli on näyttänyt enemmän debyyttikauden otteita kuin viime kauden pelokkailta esityksiltä.

En sitten tiedä, miksi eilenkin tuli kommentteja ylimääräisistä sydämentykytyksistä kun Laitinen-Korkka -pari oli jäällä, mutta keskimäärin hyvin pelasivat. Rooliinsa nähden Pavelka on ollut suurin murhe tässä Gregoiren ja Ervastin poissaollessa.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
En sitten tiedä, miksi eilenkin tuli kommentteja ylimääräisistä sydämentykytyksistä kun Laitinen-Korkka -pari oli jäällä, mutta keskimäärin hyvin pelasivat.
Täytyy myöntää, että täällä jänskätti myös poikien puolesta. Etenkin ne pakki-pakki -syötöt viivassa. Olivat kuitenkin millintarkkoja ja, mikä tärkeintä, riittävän kovia, jolloin kärkikarvaajat eivät päässeet niitä katkomaan. Fyysiset ominaisuudet ovat klopeilla vielä kehityksen asteella, mutta pelikäsitys on kehittynyt varmasti enemmän kuin träppäävissä joukkueissa liigauraansa aloittelevilla ikätovereilla, kiitos Virran ja Virtasen (ja Sahlstedtin). Ja se tärkein upside näillä kavereilla (+Ylitalo) tän viikon peleissä tosiaan oli pelirohkeus.
 

Sinkilä

Jäsen
Laitinen on 23-v ja pelasi 5 vuotta sitten ensimmäiset Liigan matsit Lukon paidassa. Ei nyt ihan klopista voi puhua enää. Parhaat tehot tulivat kaudella 2019-20.
Juuri näin.
Gregoire ja Reunanen ovat vuoden vain vanhempia.
Ihmettelen, jos Laitinen saa jatkon / miksi itse edes haluaisi enää roikkua noissa minuuteissa / lainamiehenä.
Hänellä on jo primevuodet käsillä / alkaneet.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Laitinen on 23-v ja pelasi 5 vuotta sitten ensimmäiset Liigan matsit Lukon paidassa. Ei nyt ihan klopista voi puhua enää. Parhaat tehot tulivat kaudella 2019-20.

Gregoire ja Reunanen ovat vuoden vain vanhempia.
Myönnän, että "kloppi" on hieman provosoivasti luonnehdittu, mutta omasta näkökulmastani nuoria joskin eri taitotason pelaajia ovat myös Grégoire ja Reunanen. Näitä kaikkia yhdistää myös se, että ovat puolustajia. Ja puolustajien (kiekolla taitavienkin) ensisijainen tehtävä on puolustaa. Siksipä se onkin Laitisen kohdalla yksi ja sama, onko tehoillut ne parhaat (muutamat) pisteensä kuinkakin monta kautta sitten. Minusta tärkeämpää, että näissä kahdessa paikan päällä näkemässäni pelissä sai reilut 22 minuuttia peliaikaa, ja sinä aikana Lukko teki 2 maalia enemmän kuin vastustaja, ja otteet vaikuttivat hyvin kypsiltä. Sport-peli myös oma pää puhtaana eli Grégoiren vaihduttua Laitiseen worst case scenario ei toteutunutkaan, kas kummaa. Tietenkin kaikki vastukset bottom-joukkueita, mutta niissäkin yksittäisiä vaarallisia pelaajia/ketjuja, joiden pysäyttämiseksi on tehtävä muutakin kuin vain käytävä jäällä "selviytymässä".

Puolustajilla primeajat alkavat keskimäärin myöhemmin kuin hyökkääjillä. Siihen vaikuttaa paljon just se, että 23-24 v:kään ei vielä keskimäärin ole fyysisesti jos ei pelillisestikään niin valmis puolustamaan omaa maaliaan kuin vanhemmat kollegansa. Jos nykyistä joukkuetta täydentämään tarvittaisiin pakki pitämään huoli siitä, että Savinainen ei tee pleijarisarjassa maaliakaan, niin lukon vaatimustaso huomioiden siihen löytyisi markkinoilta todennäköisemmin kolmenkympin korvilla oleva stayathome-ukko kuin rooliin täysin valmis 24-v "kloppi". Tarkoittaa siis myös sitä, että kokemusta isoista peliminuuteista on jo useammalta vuodelta. Tietenkin meiltä löytyy jo Piipponen, jolla riittää voima ja vääntö kunhan on muuten kunnossa. Näistä nuoremmista sitten Almarilla on erinomainen potentiaali kehittyä vielä edelleen sekä kiekollisessa että kiekottomassa pelissä. Väittäisin, että pystyy vieläkin parantamaan fysiikkaansa niin, että siirtelee entistä isompia ukkoja sektorista syrjään ja kestää helposti sellaisia 23-25 min jääaikoja muutaman vuoden päästä.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Huomenna Kärpät peli on hyvä mittari kun ennakkoon veikattu kärkijoukkue tulee Raumalle. Kärppien pistetahti on ollut paranemaan päin, 5 ottelun kuntopuntarissa kolmas ja viimeksi saatiin käkättimeen Kärpiltä kotona. Odotettavissa vahvasti keskialuetta puolustava passiivinen Kärpät joka nopeilla vastahyökkäyksillä rankaisee keskialueen kiekonmenetyksistä.
Mielenkiintoista nähdä millasilla otteilla 2023 lähtee liikkeelle. Onko meillä paras mahdollinen rosteri käytössä, Ervasti ja Päivärinta ei varmaan ehdi vielä huomiseksi, jos Abt kunnossa niin 7 pakkina lienee Laitinen.

Voittamalla Kärpät huomenna voittoputki olisi jo 6 ottelua, mikä olisi Lukon pisin putki tälläkaudella, sitten torstaina onkin toinen vielä kovempi haaste Tappara vieraissa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huomenna Kärpät peli on hyvä mittari kun ennakkoon veikattu kärkijoukkue tulee Raumalle. Kärppien pistetahti on ollut paranemaan päin, 5 ottelun kuntopuntarissa kolmas ja viimeksi saatiin käkättimeen Kärpiltä kotona. Odotettavissa vahvasti keskialuetta puolustava passiivinen Kärpät joka nopeilla vastahyökkäyksillä rankaisee keskialueen kiekonmenetyksistä.
Mielenkiintoista nähdä millasilla otteilla 2023 lähtee liikkeelle. Onko meillä paras mahdollinen rosteri käytössä, Ervasti ja Päivärinta ei varmaan ehdi vielä huomiseksi, jos Abt kunnossa niin 7 pakkina lienee Laitinen.

Voittamalla Kärpät huomenna voittoputki olisi jo 6 ottelua, mikä olisi Lukon pisin putki tälläkaudella, sitten torstaina onkin toinen vielä kovempi haaste Tappara vieraissa.
Ervasti ja Päivärinta eivät ole vielä tällä viikolla mukana, ellei jotain älytöntä poissaoloaaltoa tule. Enkä usko että olisivat siinäkään tapauksessa. Huomenna tai viimeistään Torstaina varmaan ovat kuitenkin Suomessa.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Anthony Rech vapautettu TPS:stä. Saa nähdä siirtyykö Liigan sisällä. Tuskin kuitenkaan läpäisee Teperin dataa ja Kallen silmää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös