Mainos

Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 774 074
  • 16 044

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaksi erää Lukko oli minusta hyvä, lähes alkukauden rallattelua. Kolmannessa sitten tilanne alkoi ohjata ja jännä loppu saatiin. Hyvä ja viihdyttävä peli kaikkiaan.
 
upreo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä mun muistiini piirtyy tästä matsista varsin mukava kokemus. Isännillä oli työhaalarit päällä koko matsin ajan. Olihan väkevää karvauspelaamista! Ei siihen Pelicans oikein missään kohtaa päässyt kunnolla vastaamaan. Niin monta kertaa turhautuneena katsonut, kun Lukko ei ole paineen alta pois. Nyt oli nautinnollista katsoa hommaa toiseen suuntaan.

Toisinaan olen uskaltanut sen julkikin tuoda, Ylitalon ja Reunasen minua miellyttämättömät otteet nimittäin. Annetaan palaa sitten toiseenkin suuntaan. Molemmilta hyvä peli, jos ei mun silmääni jopa kauden parhaita. Ylitalo ei enää selviytynyt hyökkäyspäässä, vaan uskalsi haastaa ja kulmapörräämisen sijasta valitsi muodon keskelle tai kohti maalia ajamisen kiekollisena. Änäri-Tare puolestaan oli löytänyt vallan uuden tavan pelata kiekolla. Tykkäsin kovasti niistä viivatoimituksista maalille, vallankin kun ne löysivät perille asti. Ei sen aina tarvii olla maapalloakin liikuttava lämäri silmät kiinni. Muutenkin oli egoilut vähemmällä.

Pitkiä hyökkäyksiä oli paljon, mutta niiden tuottamattomuus sellaista pientä huolentynkää herättää. Vastustajat ovat oppineet pelaamaan tuota vastaan ja ne pitkät hyökkäykset eivät tuota laukauksia juuri lainkaan. Toki vastustaja niissä väsyy, mutta enemmän haastoa keskustaan ja maalille haluaisin. Vähän kuten Ylitalo tänään yritti.
Ikonen yritti paikata pakkiparia, joka ei ollut työpaikallaan.
Mun silmääni merkkipeli petti jo ennen tuota. Sompille jäi viivaan kaksi miestä ja sitä taisi siinä huitoakin. Otti tietysti kiekollisen ja siitä jäi sitten syötöllä vetokaistat. Homma kertaantui ja maaliin se sitten päättyi. Montaa monessa ja ainahan ne maalit jonkun virheestä tulevat. Nyt sattui vaan olemaan sellainen, että omaankin silmään osui.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tilliliha toimii. 2-1 kotivoitto. Ei tyylipisteitä, mutta 3 sarjapistettä!

Zagi kentän paras.
No enpä tiedä. Kova peli Zagilta kyllä tai oikeastaan odotusten mukainen.

Bartosak oli kova myös ja hänen ansiostaan Pelsu roikkui mukana.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No enpä tiedä. Kova peli Zagilta kyllä tai oikeastaan odotusten mukainen.

Bartosak oli kova myös ja hänen ansiostaan Pelsu roikkui mukana.

Bartosakilla 16 torjuntaa, Zagi 19. Eli ei kovin hikiset iltapuhteet. Zagi napsi läpiajon ja Jämsenin rannarin avopaikasta, ne olivat maalin pelissä tärkeät torjunnat.

Bartosak imaisi ekan ja sähläsi toisessa. Vastapainoksi pari gamesaveria.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Bartosak imaisi ekan ja sähläsi toisessa. Vastapainoksi pari gamesaveria.
Eipä se nyt mikään maailmaa suurempi imurointi ollut. Toinen vähän epäonninen. Kyllä Bartosakille tuli huomattavasti hankalempia tilanteita noin kokonaisuudessaan, turha irrottaa paria yksittäistä tilannetta asiayhteydestä.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eipä se nyt mikään maailmaa suurempi imurointi ollut. Toinen vähän epäonninen. Kyllä Bartosakille tuli huomattavasti hankalempia tilanteita noin kokonaisuudessaan, turha irrottaa paria yksittäistä tilannetta asiayhteydestä.

Mikähän imuroinnin määritelmä on? Etukulmasta ilman maskia veto sisään. Mulla se menee kategoriaan "olis pitänyt ottaa kiinni". Onko se sitten sama asia kuin imurointi? Vähän turhaa hifistelyä. Olihan se helppo ja tuollaisia ei saa mennä tiukassa ottelussa, jos halutaan pisteitä.
 
#16

Jos muista Kuparisen maalin keväällä 2018 Kähköselle Porissa, niin se oli mun mielestä klassinen imurointi kun veto tuli kaukaa ja käytännössä suoraan logoon, mutta maaliin valahti silti. Mattilan maali tänään oli kuitenkin oikeasti hyvä veto vähän yllättävästä paikasta, jossa Bartosak taisi ennakoida syöttöä. Eli ei olisi pitänyt päästää, mutta oli siinä Mattilaltakin erilainen ratkaisu. Toisaalta oli siinä Tukiaisen maalissakin Zagi aivan kassalla ja sen hän kyllä huomasi itsekkin.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Tv-kuvien perusteella ei aina saanut kiinni kumpi linjuri siellä niitä pitkiä tänään vihelteli tai käsiä levitteli, mutta taisivat olla keskenään aika pystökaffella. Oliko loppuminuuteilla joku kohtalaisen selvä paitsiokin, joka meni ohi? Plus Pelsujen väärä vaihto... joskus nämä tietysti ovat vain fanipäädyn virittämiä huutoansoja tuomareille.

Tuota Niko Jusia olen ihmetellyt, että asuuko jossain varastokopissa hallin uumenissa, kun vaikuttaa olevan tuomitsemassa lähes jokaisessa Lukon kotipelissä? Useaan otteeseen jäänyt mieleen joku kyseenalainen vihellys ja sitten tämä kaveri helvetin itsevarmasti louskuttamassa suutaan arrogantteine käsieleineen. Sorry, jos on jonkun palstalaisen tuttu tai sukulainen. Ihmisenä varmasti ihan ystävällinen ja yhteiskuntakelpoinen.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

Lyhyt matka, pienemmät kulukorvaukset. Ei kai Jusin tuomitsemisessa paljon Raumalla ole sen ihmeellisempää.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Vertailin äsken Lukon ja Tapparan otteluohjelmia ja Lukon ohjelma vaikuttaa aavistuksen helpommalta vastustajajoukkueiden suhteen. Tapparalla myös 5 peliä (4 Liigaa ja CHL-finaali) enemmän ennen runkosarjan loppua, joten tahti on kovempi.

Väittäisin, että Lukon ja Tapparan kesken ratkotaan runkosarjan voitto ja ero tulee olemaan muutamia pisteitä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Joo, katselin myös ohjelmia. Selkeästi erona että tämän hetken tilanteen mukaan Lukko pelaa ainoastaan alempana olevia vastaan, Tapparalla kaksi peliä ylempänä olevaa vastaan. Tämä hassutteluna
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vertailin äsken Lukon ja Tapparan otteluohjelmia ja Lukon ohjelma vaikuttaa aavistuksen helpommalta vastustajajoukkueiden suhteen. Tapparalla myös 5 peliä (4 Liigaa ja CHL-finaali) enemmän ennen runkosarjan loppua, joten tahti on kovempi.

Väittäisin, että Lukon ja Tapparan kesken ratkotaan runkosarjan voitto ja ero tulee olemaan muutamia pisteitä.
Itse näkisin Lukon mahdollisena kompastuskivenä runkosarjan voittoa ajatellen sen että Lukon loppuohjelma on hyvin vieraspainotteinen, eli 8 kotona-11 vieraissa.
Ja kun Lukon vieraspelaaminen ei ole ollut tällä kaudella samalla tasolla kotipelaamisen kanssa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

Samaa mieltä, että juurikin otteluohjelman vieraspeli painotteisuus on se suurin uhka.

Huomenna taas hyvä mittari Jyväskylässä kun sijalla 13 oleva Jyp kohdataan. Hyvin pitää pelata jotta ei käy samoin kun Mikkelissä viimeviikolla.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Walton ja @Okkul kotoa samalla pistekeskiarvolla tulisi vielä 19 pinnaa ja vieraista 16 pinnaa. Eli jos samassa tahdissa menee niin Lukko päätyisi 116 pisteeseen ja tuolla ollaan kyllä runkosarjassa kahden joukossa. Toki viimeisen 10 vieraspelin pistekeskiarvo on vain 1,3 (saadaan mennä muuten lähes 3kk ajassa taaksepäin, eli 28.10.2022 asti), joten tuosta pitää kyllä parantaa, vaikka useita aika vaikeita pelejä tuolla on lähi-historian varjossa (JYP, Kärpät, TPS, Tappara, KooKoo, Ässät, Pelicans, HPK, Sport, Ilves, KalPa). Noista tummennetuista ei ole kovin paljoa ollut tuomisia kotiinpäin ja muutamat muutkin tuossa pelaavat.
 
Juurikin tuon vieraspelaamisen viimeaikaiseen trendiin viittasin, kuten myös toit sen esille, jo hieman pidempään siellä pelaaminen on ollut selvästi kotipelaamista "alavireisempaa"

Voidaan melkein todeta että runkosarjan voitto kulminoituu noihin loppuihin vieraspeleihin. Kotona uskon meidän olevan edelleen vahva.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Itsellä on hiukan pelko persiissä,että tänään on vuorossa ohi peli. Meinaan että joukkueen ajatus ja fokus on jo huomisessa derbyssä, nyt vain käydään kääntymässä Jyväskylässä, tästä indikaatio on Zagin lepuuttaminen ( lepo varmasti tarpeen) tämä vaikuttaa pelaajien korvien välissä. Vieraissa ei ole muutenkaan viimeaikoina oikein kulkenut, ohi pelit on olleet juurikin vieraissa, ( Jukurit ja HPK) Jyp tarvitsee nyt pisteitä kipeämmin ja on paremmin latautunut sarjajohtaja vastassa jne..

Nyt on valmennuksella näytön paikka miten saa joukkueen ladattua illan peliin.

Toivottavasti olen väärässä !
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Huomenna on onneksi suhteellisen samanlaiset lähdökohdat, Lukko pelaa tänään pelissä jossa on mukana sarjataulukon kärki + keskikastin joukkue, Ässät pelaa tänään pelissä jossa on sarjataulukon 2. + keskikastin joukkue.

Lukolla pidempi reissu kokonaisuudessaan, vaikka huomenna kotipeli, mutta silti.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.

Uskotaan siihen, että Veltsulla olisi sellaista näytönpaikkaa entistä seuraa kohtaan ja lietsoisi joukkueen hyvään suoritukseen.

Itselläni on silti hieman samanlaisia ajatuksia, että tänään voi olla vaikea ilta tulossa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huomenna on onneksi suhteellisen samanlaiset lähdökohdat, Lukko pelaa tänään pelissä jossa on mukana sarjataulukon kärki + keskikastin joukkue, Ässät pelaa tänään pelissä jossa on sarjataulukon 2. + keskikastin joukkue.

Lukolla pidempi reissu kokonaisuudessaan, vaikka huomenna kotipeli, mutta silti.

Lukolla reenijumi, Veltsu pistää miehet pelin jälkeen vielä puntille+lenkille. :). Maksimikyykky ja 10 km täysillä, keväällä jalka on raikas ja Piipponen vetää coast to coastia.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukolla reenijumi, Veltsu pistää miehet pelin jälkeen vielä puntille+lenkille. :). Maksimikyykky ja 10 km täysillä, keväällä jalka on raikas ja Piipponen vetää coast to coastia.
Mitäs se Piipponen on sulle tehnyt kun lähes joka toisessa viestissä sille(kin) naljailet? Pelannee meillä ensi kaudellakin eli sen ”hitautta” saadaan katsella vielä pitkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös