Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 102 286
  • 867
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen tosiaan hieman erityyppinen KHL-runkosarjapeli, kamppailupelaamista riitti yllin kyllin ja siinä sivussa ihan ok niittejäkin mahtui mukaan puolin sekä toisin.
Itse en kokenut Jokereiden olleen matsissa sen kummemmin jaloissa, toki Lokolla omat vahvat jaksonsa oli ( ekan ja kolmannen erän vikat kympit), näihin ajanjaksoihin osuivat myös tosin Jokereiden kaikki neljä jäähyäkin ja sitäkin kautta kotijengi oli noissa pätkissä vahvasti kuskin paikalla.
Harmi vain että tuo isäntien voittomaali tuli hieman halvalla tavalla Jokeri-vinkkelistä kuikuiltuna, olisi nyt ollut ihan klap-klap börsä, mutta tällä kertaa sitten näin.
Se että kiekon hukannut pelaaja oli juuri Leskinen, ei sitten niin yllättänytkään. Juicen pojalle sattui nimittäin tässä (-kin) matsissa pari kolme pahaa hassia kiekollisena, kunnes sitten jatkoajalla kolahti..

Tiukkaa on tosiaan Länsirintaman sarjataulukossa ja mikäs sen hienompaa että Jokeritkin on siellä top6-kahinoissa edelleenkin vahvasti mukana.
Melkoisia matseja siis edessä ja vaikka "vain" runkosarjaa lätkitäänkin, niin harvoin sitä näitä marraskuun matseja on odotellut yhtä innolla kuin esimerkiksi seuraavia TsSKa ja Loko-pelejä.
Siis hyvillä ja luottavaisillakin mielillä kohti viikonloppua.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Tsska otti Sevalta eilen 3-0 nenään niin huomenna molemmilla varmaan nälkää riittää. Veikkaisin alkukauden kovinta peliä huomenna.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Huolestuttavia esityksiä. Loko ja TsSKA aivan ylivoimaisia. Ei mitään palaa. Ero on aivan järkyttävän iso. Tavoite on Gagarin Cup.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaahas. Näistä viidestä pelistä on nyt saldona tappio,voitto,tappio jatkoajalla. Kaksi tärkeää peliä edessä. Vähintään toinen pitäisi voittaa jotta pysytään kärjen kyydissä. Onneksi sieltä ilmeisesti Jensen palaa kehiin, helpottaa hiukan. Toivon mukaan myös Kansleri ja/tai Holm. Mv:n osalta Lindy jatkanee ainakin perjantaina. Joensuu ja Ikonen ovat pyörineet mukana, hyötyä toki ei ole ollut kummastakaan. Ylivoimalla jatketaan tuttua tuherrusta. Viisikkopuolustus on koko Marjan aikaa peilaten hyvällä tasolla, mutta siellä on edelleen suuri työmaa. Uskotaan, että huomenna kaatuu Tsska.
Nyt saldona siis 1 voitto 3 tappiota. Sunnuntaina pitäisi kairata voitto Lokolta. Kuritonta oli:jäähyjä aivan liikaa. Myös yv jatkaa tutussa formussa. Työmaata on. Matka jatkuu.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niihin ei ole varaa. Kuitenkin ihan iskukykyinen joukkue saatiin jalkeille.

Onhan tässä todettava vielä että vastustaja oli aivan uskomattoman hyvä. Ei ole paljon heikkouksia ja hyökkäyspeli näyttää pelottavalta.

Skele, Holm, Schroeder… kaksi jälkimmäistä sellaisia jotka ylivoimalla homman voi kääntää.

Se on kyllä myös todettava, että harvoin Jokerit näin vastaantulija on kotijäällään ollut. CSKA aivan jäätävän hyvä.

Kaveri lähetti erätauolla viestin: ”Mitä jos tohon Jokerien tilalle löisi jonkun Liigapoppoon, riittäisikö 0-12 millään?”

Yksi piste tänään meille voitto.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oli kyllä todella hyvä TsSKA tänään Helsingissä. Harvoin on tämän kauden Jokerinippu jäänyt noin jalkoihin fyysisessä pelissä. Lindylle kiitos pisteestä tai oikeastaan kahdesta, on nyt torjunut kaksi matsia peräkkäin todella hyvin.

O'Neill on myös aivan käsittämättömän kovassa kunnossa, tekee lähes mitä tahtoo kentällä. Vielä kun muut pysyisivät hiukan paremmin perässä. Toki tänään Jensen ja Savinainen aika hyvin samoilla linjoilla.

Onnittelut Jensenille skidistä. Tervetuloa faijakerhoon.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Kova suoritus oli tänään tuossa myllytyksessä päästää vain 2 maalia varsinaisella, se kertoo siitä kuinka jyrän alla oltiin ja kuinka liekeissä Lindy oli. Toki yhtä lailla silloin harvoin kun saatiin jotain hyökkäyspäässä aikaiseksi (eritoten ykkösketjun toimesta), niin yllättävän paljon CSKA:n puolustuskin rakoili.

Late ei halunnut mennä minkään väsymyksen taakse pelin jälkeisessä haastattelussa, mutta mielestäni tuo pelaaminen oli kaukana freesistä. Pakkien avaukset aivan päin helvettiä jatkuvasti, viisikon etäisyys liian suuri, puolustus aivan tuuliajoilla ja oikeastaan monta hyökkäystäkin jäi puolivillaiseksi jonkun huonon haltuunoton takia.

Pitäisikö nyt ihan oikeasti olla toistamatta niitä edelliskausien virheitä ja todellakin kierrättää pelaajia? Miksi vitussa niitä Tuhkasia sun muita edes peluutetaan joissain syksyn huumorihöntsäpeleissä, jos näitä päin ei edes vilkaista runkosarjan aikana? Äly hoi.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Tsska otti Sevalta eilen 3-0 nenään niin huomenna molemmilla varmaan nälkää riittää. Veikkaisin alkukauden kovinta peliä huomenna.
Tämä taisi pitää paikkansa.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuokkaanhan siinä tuli, mutta pienellä erolla, joten täysin tyytymätön ei voi olla, vaikka tappio aina harmittaakin. Ajoittain oltiin kuitenkin jopa poikkeuksellisen niskan päällä näihin peleihin peilaten.

- Lindbäck oli toista peliä putkeen omaan silmään ottelun Jokeri. Uskomattomia venytyksiä poikittaisliikkeessä ja välillä oli tuurikin mukana, kun refleksinomaisesti venytti asentoon ennenkuin edes kerkesi nähdä vetoa.

- Nelli ja Pulla olivat aivan liekeissä, Nelli varsinkin. Noista vaan pitää laittaa sisään, kun niitä harvoin tällä tasolla tulee. Ovat tilanteita, joilla ratkotaan pelejä. Silti, tämän tason vastustajaa vastaan kun painat jalkamiinalla maalin edustalle, niin näyttöjä on, että haastamaan pystytään, kun vaan itseluottamus ja asenne kohtaavat tekemisen.

- Sir Vitalis pelasi omaan silmään hyvän ensimmäien pelin. Pahimpia mahdollisia vastustajia tulla sisään joukkueeseen ja lyhyellä totuttelulla, mutta ajoi täysin tonttinsa. Veto ei ole kummoinen ja kun saa vielä syötöt treenattua kohdilleen, niin tässä on huippu jätkä. Luistelu oli paremmassa kunnossa, kuin etukäteiskuvausten perusteella odotin. Pää kääntyi aina katsomaan missä oma pidettävä kaveri menee.

- Toinen peli putkeen ilman yv-maalia. Tämän tason vastustajia vastaan toki aina vaikeampaa, mutta toisaalta taas tämän tason vastustajia vastaan niitä pitää tehdä, kun voittamisesta puhutaan.

- Tuomarit vetivät mun makuun tasaisen pelin. Olisivat toki voineet puhaltaa paremmin, koska välillä oli puolin ja toisin anything goes -säännöt. Silti en koe, että puhallukset olisivat suosineet toista räikeästi ja jokunen jätettiin puhaltamatta, josta SKAta vastaan olisi boksia tullut.

Huomenna olisi mahdollista maksaa Lokolle kalavelat takaisin. Helppo ilta ei ole tulossa, kun viimeksi nähtiin aivan eri Loko jäällä, kuin alkukaudesta.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Sellainen huomio pitää tehdä että vaikka tulosta tulee odotettua paremmin, on jengi lähes täysin yhden vitjan varassa.
Nelli, Pulla ja/tai Kansleri on ollu osallisena 83:n jokereiten 106:sta maalista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän eilisestä pelista yksi sarjapiste oli pienimuotoinen ryöstö Jokereilta.
Ja niin kuin täällä on useampi palstalainen jo todennutkin, olihan TsSKA ihan jäätävän kova läpi pelin.
Liikkessä jäätiin siis ihan jalkoihin ja sitä kautta myös kaikilla muillakin osa-alueilla lukuun ottamatta maalivahtipeliä. Jopa yleensä tikissä olevat aloitukset hävittiin pystyyn (24-45!).

Lindbäckin lukuisat huipputorjunnat pitivät Jokerit pystyssä etenkin tokassa erässä, jossa vastustajalla oli luksuspaikkoja sellaiset 6-8 ja kaikki nämä siis Lindy selvitti.
Ja kaiken huipuksihan Jokerit kävi toisessa päädyssä naulaamassa pari kaappia juurikin tuossa erässä. No, tämmöistähän tämä lätkä vaan tuppaa aika ajoin olemaan.

Kolmannessa erässä sitten TsSKA "ansaitusti" tasoihin ja jatkoilla sitten pieni, mutta riittävä nukahdus ja peli oli sitä myöten valmis.

Lindbäckin lisäksi Jokereiden onnistujiin voidaan kaiketi laskea kotijoukkueen molemmat maalit virkannut ja plusmiinus lukeman +2 kirjannut ykkösvitja. Näiden jälkeen olikin sitten hiljaisempaa..

Pakko kyllä antaa tunnustusta TsSKA:n pelisuoritukselle.
Olin näkevinäni tossa Fedorovin johtamassa ryhmässä jopa aika paljonkin enemmän luovuutta kuin sitä kuuluisaa konemaisuutta,siis verraten Nikitinin alaisuudessa pelanneisiin joukkueisiin.
No, oli miten oli, kova ryhmä on tälläkin kaudella TsSKA.

Huomenna sitten uutta masia koukkuun ja Lokon kimppuun.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuohon DonTirrin viestiin on otettava sen verran kiinni, että Nellin , Pullan ja Kanslerin tehopinnat yhteensä toki 83 tällä hetkellä.
Tuskin toi suhdelukema Jokereiden tehtyihin maaleihin (83/106) kuitenkaan ihan paikkaansa pitää, olisi meinaan koko lailla posketon lukema kauden puolivälissä.
Pitäisi oikein tarkistaa, mutta veikkaanpa että tuo luku pyörii palttiarallaa 50-55 huitteilla.
Mutta eipä silti, kyllähän tässä itse kukin toivoisi tehoja jatkossa laajemmalta sektorilta.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Tuohon DonTirrin viestiin on otettava sen verran kiinni, että Nellin , Pullan ja Kanslerin tehopinnat yhteensä toki 83 tällä hetkellä.
Tuskin toi suhdelukema Jokereiden tehtyihin maaleihin (83/106) kuitenkaan ihan paikkaansa pitää, olisi meinaan koko lailla posketon lukema kauden puolivälissä.
Pitäisi oikein tarkistaa, mutta veikkaanpa että tuo luku pyörii palttiarallaa 50-55 huitteilla.
Mutta eipä silti, kyllähän tässä itse kukin toivoisi tehoja jatkossa laajemmalta sektorilta.
...Joo, käsi ylös virheen merkiks. Ei se matikka noin toimi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Niin kova luotto Laten Jokereihin, etten jaksanut edes katsoa peliä kun tietää ettei näistä Lokomotivin tasoisista pumpuista ole mitään vastusta. Jäätävä 2-0 voitto, omiin ei edes kunnon maalipaikkoja. Ja edelleen ykkösketjusta puuttuu pari ukkoa.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Maalin peli oli. Kaveri tuhlas tyhjän maalin omalla yyveellään ja Grant paino hienon maalin. Eka erä karsea, toka hyvä ja kolmas suht tasainen. Juvonen oli varma, vaikka vähän lenteli kiekot välillä minne sattu.

Puolustuksesta tuli kyllä paljon virheitä. Oikeastaan Kivistö-Friman oli taas kerran ainoat varmat. Skele antoi varmaan 15 harhaa. Toki taklasi nätisti.
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Niin kova luotto Laten Jokereihin, etten jaksanut edes katsoa peliä kun tietää ettei näistä Lokomotivin tasoisista pumpuista ole mitään vastusta. Jäätävä 2-0 voitto, omiin ei edes kunnon maalipaikkoja. Ja edelleen ykkösketjusta puuttuu pari ukkoa.
Kyllä sen tietää ikkunasta ulos katsomattakin, että aurinko nousee joka päivä.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harvoin näin heikolla pelillä voitetaan. Tänään ei voi sanoa, että oli mitenkään ansaittu, joskaan ei kyllä Lokokaan olisi jos toisin päin olisi mennyt. Kaiken kaikkiaan niin sunnuntaipeli, kuin olla ja voi. Jengi kohmeessa, yleisö kohmeessa ja allekirjoittanut kohmeessa. Oli kuin Jensenin tytär olisi valvottanut koko joukkuetta Niklaksen sijaan. Maalin verran oltiin parempia ja se riitti (no tehtiin toinen tyhjiin sentään) ja voitto aina tärkein.

Oli muuten kolmas peli putkeen ilman ylivoimamaalia. Viikon yv: 11 kertaa ylivoimaa, 1 maali. Päätähuimaava 9,09%. Joo, puuttuu avainäijiä. Ei silti selitä sitä ettei korvaavat äijät toimi. Harjoitteleekohan nämä tätä enää edes tätä nykyä.

Omalla kohdalla koronapassin tarkastus sujui yllättävänkin näppärästi. Yleisöä ei paljoa ollut.

Keskiviikkoon saadaan hengähtää ennen seuraavaa peliä. Toivottavasti silloin ei ole yhtä tahmeaa.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Harvoin näin heikolla pelillä voitetaan. Tänään ei voi sanoa, että oli mitenkään ansaittu, joskaan ei kyllä Lokokaan olisi jos toisin päin olisi mennyt. Kaiken kaikkiaan niin sunnuntaipeli, kuin olla ja voi. Jengi kohmeessa, yleisö kohmeessa ja allekirjoittanut kohmeessa. Oli kuin Jensenin tytär olisi valvottanut koko joukkuetta Niklaksen sijaan. Maalin verran oltiin parempia ja se riitti (no tehtiin toinen tyhjiin sentään) ja voitto aina tärkein.

Oli muuten kolmas peli putkeen ilman ylivoimamaalia. Viikon yv: 11 kertaa ylivoimaa, 1 maali. Päätähuimaava 9,09%. Joo, puuttuu avainäijiä. Ei silti selitä sitä ettei korvaavat äijät toimi. Harjoitteleekohan nämä tätä enää edes tätä nykyä.

Omalla kohdalla koronapassin tarkastus sujui yllättävänkin näppärästi. Yleisöä ei paljoa ollut.

Keskiviikkoon saadaan hengähtää ennen seuraavaa peliä. Toivottavasti silloin ei ole yhtä tahmeaa.
Onneks vastustajakin oli kohmelossa, oliko ne Jensenin varpajaisissa kaikki.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuloksellisesti hyvä viikko siis Jokereilla takana.
Neljästä pelistä kuusi pistettä ei ole ollenkaan hassumpi saalis, varsinkin kun ottaa huomioon että vastassa oli samoista sijoista Konferenssissa kisailevat jengit.

Eihän eilinen tosiaan mitään varsinaista jääkiekon riemujuhlaa ollut oikeastaan pelin missään vaiheessa.
Mitä pitemmälle matsi eteni, niin sitä selvemmäksi kävi tietenkin avausmaalin iso merkitys ja tällä kertaa siinä onnistui onneksemme kotijoukkue.
Jokereilta melkoisen nihkeä avauserä, toisessa sitten aika ajoin jo pirteämpää ja kolmas sitten siis "kolikon heittoa" ottelun voittajan suhteen.

Juvosen Jannelta tosiaan rauhallisen oloista maalivahtityöskentelyä läpi kuusikymppisen ja mikä tärkeintä pömpeli pysyi neitseellisenä koko ottelun.
Pakistossa parilla Grant- Sklenicka ylimääräisiä ohjelmanumeroita tuntui olevan hieman liiaksikin ja nähtäväksi jääkin nähdäänkö tuota paria myös seuraavissa peleissä yhdessä.
Hyökkäysketjut "elivät" Nellin loukin myötä ja täytyy myöntää että kyllähän kaverin poissa-olon huomasi melkeinpä heti jonkin sortin taito/mielikuvitus vajeena hyökkäyspelissämme.
No nyt, siis jos ja kun Brianille on saikkua tuloillaan on jokaisen tulosyksikön jätkän vaan kaivettava ne kuuluisat pelilliset kulmahampaat esiin ja alettava suorittamaan astetta paremmin/ tehokkaammin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös