Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 102 293
  • 867

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä peli tänään. Annetaan Marjamäelle posia, kun on aihetta. Tällä kertaa se jeesusteippi ja pikaliima ajoi asiansa, kun sitä ehjää lautaa odotetaan varastosta ja verrattain lyhyessä ajassa saatiin pakkaa tiiviimmäksi. Varsinaisesti hädänpäivää ei ollut, vaikka Omskillakin oli paikkansa.

- Työmiehen voitto. Meidän duunariosasto halusi voittoa selkeästi enemmän ja sillä ratkaisu kaivettiinkin.
- Vaikka kaverilla kävi tuuri, kerrankin niin että nämä onnenkantamoiset eivät aja voittoon.
- Ekassa erässä painettiin hyökkäyksellä pitkä tovi päälle, eli hyökkäyksellisesti siellä palikat on.
- Pysyttiin kaiken kaikkiaan vähä virheisenä ja pelissä mukana, vaikka ajoittain painettiin pitkiäkin pätkiä katkotta.
- Erikoistilanteissa oli suurimmat haasteet. Näihin kannattaa satsata.
- Ajoittain nähtiin sitä, että kiekko saadaan tuotua hyvin alueelle, mutta ajatus loppuu siniviivan jälkeen. Tähän kun löydetään avaimia, niin jälki on entistä parempaa.

Kaikenkaikkiaan hyvä ja riittävä tekeminen tänään. Seuraava peli Arenassa ja myös huippuvastustajaa vastaan. Toivotaan, että hyvät otteet jatkuvat.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mulle ainakin riittää pelkkä kevät.
Kyllä. Fokus vain ja ainoastaan siellä.

Marjalle pisteet että nosti joukkueen pelillisesti kauheasta Kunlun kuopasta ja upealla esityksellä. Paljon hyvää oli tekemisessä. Melko lailla oltiin kaikessa edellä. Ylivoimaa lukuunottamatta. Tiistaina voitaisiin samoilla rasvoilla antaa Lokolle kunnolla kyytiä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tän päiväisen esityksen pitää olla tän jengin rutiini. Taso jolla treenataan ja pelataan. Ja tämä on se, jota nyt lähdetään parantamaan kohti kevättä.

Nyt Marjamäki vaan laitat pienimmästäkin löysäilystä ukkoa kiertoon. Muistutat tästä illasta.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
En epäillyt hetkeäkään etteikö jengi tulisi parantamaan Kunlun-pelistä ja niinhän siinä kävi. Se yllätti tosin, että kolmas erä oli oikeastaan täysin Jokereiden dominointia ja sitä myötä voittokin oli ihan ansaittu. Omsk vaikutti välillä melko flegmaattiselta jopa, mutta se ei ole mitään Jokereiden esityksestä pois.

Jos joku katsoo pelin uusintana, niin kannattaa kiinnittää huomiota etenkin Normanin ketjun järkyttävään työmäärään. Monta kertaa siellä takakarvattiin kiekko takaisin Jokereille ja Savinaisen maalikin lähti liikkeelle tämän omasta takakarvauksesta (sekä Kasken lepsusta päätypelistä). Pakko myös ihailla pelistä toiseen Hännikäisen työmoraalia ja onneksi tuo on saanut parissa viime pelissä palkinnon siitä maalien muodossa.

Jensen kun tuosta jossain kohtaa palailee kehiin, niin mukavaa olisi myös saada Schroeder hiljalleen iskuun. Tänään nähtiin jo viitteitä vähän paremmasta, mutta kyllähän kaikesta näkee ettei miehellä ole itseluottamus kovin korkealla juuri nyt. Liian monta kertaa ottaa vaan kiekon haltuun hyvässä vetopaikassa ja sitten heittää kunnon kaverisyöttöjä pakeille omissa. Muiden sentterien kohdalla en olisi niin huolissani.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokaisella Marjiksen joukkueella on ollut erinomaisia jaksoja. Ne ei vain ole tupanneet kestämään. Nyt tiedetään, että joukkueen materiaalin taakse ei voi mennä, jos peli ei kulje. Se todistivat tuolla esityksellä.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Nyt on himassa kolme ns. saman korin joukkueita jotka menee joka vuosi pleijareihin. Loko, Torpedo, Barys. Pysyykö paketti näissä edes sen 75% ajasta yhtä hyvin kasassa. Näitä vastaan Kunlun pelin esityksellä tulee 0 pistettä. Omsk pelin tasoll 5-6 pistettä. Ja edelleen kentällä on taito- ja tulostasoonsa nojaten todellisia vapaamatkustajia, nyt ollaan mùtaman yksilön varassa. Pakarinen, Laku ja Savinainen ei ole likikään mitään ppg 1,0 miehiä. Muidenkin pitäs herätä.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Erittäin hyvä peli tänään ja upea voitto. Ei päässyt vastustaja hyökkäämään oikeastaan ollenkaan, mikä oli jopa ihme. Alkoi oikein naurattamaan kun Savinainen teki voittomaalin. Hirveä duunimäärä, pari kiekonriistoa ja kiekko reppuun. Parasta Savivellua mitä voi olla. Eipä tuo muillakaan jäänyt duunista kiinni, jopa Schroeder haastoi ja melkein teki maalin. Sääli että O'Neill syötti Junttilalle vähän eteen tai Junttila ei ollut megessä Brianin syötössä (valitse kumpi vaan). Jotenkin tykkään Junttilasta ykkösessä, ei vielä ole onnistunut mutta on kiekkovarma, nopea ja ovelakin. Ei kundista ole nelosessa mitään hyötyä. Kun Jensen palaa pitäisi nyky-ykkösen vielä kolmisen matsia yhdessä ja katsoisin mitä löytyy.

Kivistö-Friman on muuten molempiin suuntiin parempi pakkipari kuin Kivistö-Grant tai Grant-Friman. Kaksi peruspakkia eivät ihmeitä tee, mutta kaikki tietävät mitä tapahtuu. Grantista ei oikein koskaan tiedä...
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Nyt tiedetään, että joukkueen materiaalin taakse ei voi mennä, jos peli ei kulje. Se todistivat tuolla esityksellä.

Just. Eli yksittäiset hyvät pelit menee materiaalin mahtavuuden ja Vuorisen nerouden piikkiin, mutta pidemmät heikot jaksot ovat Marjamäen syytä.

Vittu mikä logiikka.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Just. Eli yksittäiset hyvät pelit menee materiaalin mahtavuuden ja Vuorisen nerouden piikkiin, mutta pidemmät heikot jaksot ovat Marjamäen syytä.

Vittu mikä logiikka.
On siellä vapaamatkustajia ja jopa väärä pelaaja 1. sentterinä, mutta kokonaisuutena tuo oli hyvä peli eli joukkue osaa pelata. Osasi ne viime kaudellakin, jos sattui huvittamaan.
 

Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On siellä vapaamatkustajia ja jopa väärä pelaaja 1. sentterinä, mutta kokonaisuutena tuo oli hyvä peli eli joukkue osaa pelata. Osasi ne viime kaudellakin, jos sattui huvittamaan.
Tämähän se on Marjamäen aikakauden ongelma ollut. Joukkue kyllä syttyy vähän niin kuin itsestään kovia joukkueita vastaan, mutta se asennoituminen muita vastaan on ongelmallista. Meillä on paljon hyviä pelaajia ja isoja vastaan se osataan osoittaa.

Asenteen lataaminen heikompiakin vastustajia vastaan on nimenomaan valmentajan hommia, mutta Lauri vaan ihmettelee, jos latautuminen on ollut vajavaista. Tiedostaakohan hän, että se on pääasiassa hänen vastuullaan?

Tällaiset yksittäiset hyvät ottelut kertovat mielestäni nimenomaan siitä, että joukkueessa on potentiaalia, mutta sitä ei osata hyödyntää. Sormi osoittaa siis hyvin vahvasti valmennukseen (vaikkakin myönnän, että tietyt palaset joukkueen rakennuksessakin on pielessä). Vaatimustason pitäisi olla armottomasti korkeampi joka päivä. Siihen tämä kiteytyy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Aake

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Piti yön yli nukkua ennenkuin tulin tänne analysoimaan, ettei tulisi tehtyä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Esityksenä tämä oli yksi parhaita mitä olen koskaan nähnyt Jokereilta (ja niitä alkaa nyt olemaan muutama). Lopputulos oli tottakai hyvä, mutta jo ennen lopputuloksen selviämistä niin tätä oli hauska katsoa eikä satunnainen tappio vastaavasta pelistä haittaisi jos meille tarjottaisiin tällaista säännöllisesti. Asenne oli erinomainen, peli pysyi kasassa täydet 60 minuuttia. Peliä yksinkertaistettiin, laitettiin kiekkoa maalille ja populaa veskan eteen vääntämään. Pelaajat iloitsivat aidosti onnistumisista ja kaveria puolustettiin. Omassa päässä ei yritetty ihmeellisyyksiä, maalia puolustettiin herkeämättä ja kas kummaa, Lindbäck oli taas varman oloinen kun piti ottaa ne ratkaisevat kopit.

Kokoonpanon osalta voi sanoa että isot, fyysiset, työtelijäät miehet, sekä urallaan näyttöjä antavat pelaajat olivat voiton takana. Puolustus toimi paremmin ilman Grantia, Friman pelasi oikein hyvin kun jostain saatiin kehitettyä viisikkopeli ja vääntömomenttia lisättiin (olisikohan Grantin poissaololla joku yhteys tähän?). Ja tää Leskinen! Mikä sisääntulo joukkueeseen. Tekee niin paljon oikeita asioita.

Mitä tästä voidaan ammentaa? Jokerit on Marjamäen johdolla aiemminkin pelannut yksittäisiä tähtiluokan otteluita vieraissa huippujengejä vastaan. Katsotaan nyt pari viikkoa, onko tämä joku pysyvä taso jolla ollaan, vai lässähtääkö latautuminen ja viisikkopeli heti kun astutaan Omksin hallista ulos. Kuten moni on täälläkin jo todennut: tämän pitää olla PERUSTASO tässä sarjassa, ei joku suonenveto. Sen lisäksi, jotta isot pystyttäisiin kaatamaan myös sarjoissa, pitäisi "tähti"pelaajien osallistua talkoisiin tekemällä sitä, mistä heille maksetaan. Nyt Jokereiden ykkösenä hääri Junttila-Schroeder-O´Neill, joka ei riitä vertailussa KHL:n ykkösketjuihin. Ykkösen kokeiluilla on tähän asti lähinnä saatu joukkueen paras pelaaja O´Neill tehottomaksi, eikä kolmen pikku-ukon (josta kaksi on väärässä paikassa) yhdistelmä toimi kun lähdetään painimaan. Marjamäen on uskallettava tehdä tarvittavat ratkaisut - kuten Grantin tapauksessa nähtiin. Onko siihen uskallusta ja mitä tapahtuu kun Jensen palaa kaukaloon? Suhtaudun epäilevästi siihen, että hän pystyisi pelaamaan tällaista peliä mitä tänään nähtiin säännöllisellä otannalla.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suhtaudun epäilevästi siihen, että hän pystyisi pelaamaan tällaista peliä mitä tänään nähtiin säännöllisellä otannalla.
Tästä eri mieltä. Pystyy varmasti. Ja on pelannutkin, jopa pleijareissa hetkittäin Marjan S1. Kollektiivin osalta olisin enemmän huolissani ja jos yksilöitä nostetaan niin katseet Grantiin ja Schroederiin.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Schroeder - O'Neill ei oikein lähde. Sitä on nyt viime kaudella ja tällä kaudella testattu, mutta ei niin ei. Uskon, että Kossila voisi olla parempi sentteri Nellille. Tai ainakin sitä pitäisi testata. Kolmanneksi siihen vaikkapa Hännikäinen.

Schroeder on ongelma kaikinpuolin. Jos homma ei lähde piakkoin maistumaan, niin vaihtoon vain.

Tosin, jos Marjamäkeä nyt osaa lukea, niin Jensenin palatessa 1.vitja on muodossa Jensen - Schroeder- O'Neill
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Schroeder - O'Neill ei oikein lähde. Sitä on nyt viime kaudella ja tällä kaudella testattu, mutta ei niin ei. Uskon, että Kossila voisi olla parempi sentteri Nellille. Tai ainakin sitä pitäisi testata. Kolmanneksi siihen vaikkapa Hännikäinen.

Schroeder on ongelma kaikinpuolin. Jos homma ei lähde piakkoin maistumaan, niin vaihtoon vain.

Tosin, jos Marjamäkeä nyt osaa lukea, niin Jensenin palatessa 1.vitja on muodossa Jensen - Schroeder- O'Neill
Tämä olisi virhe. Nellin peli ei ole toiminut kummankaan kanssa vuosien varrella. Kossila-Nelli olisi hyvä laittaa ykköseen. Joku rymistelijä siihen kolmanneks.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Yksi asia, minkä ei saa antaa hämätä on se, ettei Admiraleja, Severstaleja tai Vityazeja vastaan peli näytä tältä. Toki asenteen pitää olla aina kunnossa, niinkuin esim. Savinaisella viime pelissä. Mutta kun pelataan näitä alemman kastin jengejä vastaan, joiden peli on vastahyökkäämistä ja virheiden kyttäämistä, niin ei peli ole noin komeaa ja vauhdikasta. Niistäkin pitää pystyä vääntämään Voitot tavalla tai toisella.

Tärkeintä on, että keväällä pystytään voittamaan kuka tahansa ja pelaajien vaatimustaso on runkosarjassa ollut niin kova, että hyvästä runkosarjasuorituksesta on tullut rutiini, jota sitten parannetaan keväällä, kun pelit kovenee.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Yksi asia, minkä ei saa antaa hämätä on se, ettei Admiraleja, Severstaleja tai Vityazeja vastaan peli näytä tältä. Toki asenteen pitää olla aina kunnossa, niinkuin esim. Savinaisella viime pelissä. Mutta kun pelataan näitä alemman kastin jengejä vastaan, joiden peli on vastahyökkäämistä ja virheiden kyttäämistä, niin ei peli ole noin komeaa ja vauhdikasta. Niistäkin pitää pystyä vääntämään Voitot tavalla tai toisella.

Tärkeintä on, että keväällä pystytään voittamaan kuka tahansa ja pelaajien vaatimustaso on runkosarjassa ollut niin kova, että hyvästä runkosarjasuorituksesta on tullut rutiini, jota sitten parannetaan keväällä, kun pelit kovenee.
Niin noita vastaan napsu alas ei viittä napsua. Ja Severstalihan ei tällä hetkellä kuulu räkäjengeihin. Admiral, Riika, Amur, Kunlun, Sochi on niitä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Niin noita vastaan napsu alas ei viittä napsua. Ja Severstalihan ei tällä hetkellä kuulu räkäjengeihin. Admiral, Riika, Amur, Kunlun, Sochi on niitä.
Ei kuulu räkäjengeihin tosiaan, vaan pelitapa on sellainen, ettei heitä vastaan nähdä samalla tavalla viihdyttäviä pelejä, ellei ensin itse karata parin maalin johtoon.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Onko Glen Hanlon jossain katsomossa assistenttina mikki korvassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös