Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 102 288
  • 867

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Olihan tuo PAPP aivan kamalaa katsottavaa. Otettiin myös oppi matkaan miten 3-0 johtoaseman pystyy sössimään. Kossila ja Pakarinen taitaa olla ne kärkihepat tällä hetkellä.
Jesse ja Nelli pelasi pirteästi mutta toi ketju on koko ajan alivoimalla ku ihan aiheesta silmätikuksi joutunut Schroeder hiihtelee missä sattuu eikä peli näytä kiinnostavan vähän alkua.
Björninen vajaasta liikkeestään huolimatta vaikuttaa luottosentteriltä alakenttään. Toivottavasti ei peluuteta puhki.
Holm-Lindbohm pari täydentää toisiaan ihan hyvin ja tänään ihan ok peli. Sellainen mitä uusilta jätkiltä voi syyskuussa odottaa.
Friman-Grant on ivan katastrofipari.
Pakko myös kehua Tuhkasta, ei virheen virhettä. Eikä oikeastaan huomannut häntä edes kentällä, mikä on puolustajalta aina hyvä suoritus.
Gagarin Cup-Lindbäck oli ihan yhtä epävarm kuin ekassakin pelissä.

Pekka Kuivalainen oli heti minuutista 1 parhaimmillaan.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Pinnaakaan ei oltaisi ansaittu. Ekasta erästä satumaisella joululla 2-0 johdossa tauolle ja se piti tänään, vaikka kaveri oli maalintekoa lukuunottamatta kaikessa parempi. Miksi Friman pelaa KHL-jääkiekkoa? Ymmärrän, että Kivistö, Sklenicka, ja pienin varauksin parin kuukauden ajan jopa Grant ovat joskus pystyneet pelaamaan KHL:ää, mutta Frimanilla ei ole edes niitä vanhoja näyttöjä. Jokainen mikä tahansa pysähtyy siihen kun kaveri on lähellä pelivälinettä, paitsi vastustaja.
 
Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Minulle Jokereista positiivisimmin jäivät tänään mieleen muutamat hyökkääjät eli luonnollisesti kaksi maalia tehneet Kossila ja Pakarinen sekä neloshyökkäysketju.

Puolustus pelasi aika heikosti kuten myös maalivahti Lindbäck. Lindbäckin virkaveli Will torjui tosin vielä ruotsalaistakin heikommin, torjuntaprosentilla 83, joten kummankaan maalin suulla ei nähty tänään loistavaa tai edes hyvää esitystä.

Kun katsoin ottelun tilastoja, niin ne näyttävät Jokereiden osalta heikommilta kuin Traktorilla, erityisesti plus-miinustilastot.

Onneksi Jokereiden ylivoima toimi tänään. Ilman sitä olisi ollut vaikea voittaa ottelua.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puolustus pelasi aika heikosti kuten myös maalivahti Lindbäck. Lindbäckin virkaveli Will torjui tosin vielä ruotsalaistakin heikommin, torjuntaprosentilla 83, joten kummankaan maalin suulla ei nähty tänään loistavaa tai edes hyvää esitystä.

Me katotaan selvästi lätkää hiukan eri lasien läpi. Itse näin molempien joukkueiden puolustuksen pelaavaan aivan sysihuonosti ja ainoastaan maalivahtien gamesaverit estivät yhteismaalinmäärän painumisen toiselle kymmenelle. Sieltä pääsivät koko ajan Traktorit ja Jokerihyökkääjät huipputonteille ja molemmissa päissä veskarit pitivät omaa jengiä mukana. Toki ymmärrän että kun omiin menee neljä niin veskari olisi voinut paremminkin vetää, mutta en itse kyllä nyt tässä pelissä Lindyä junan alle heittäisi vaikka eka menikin helposti.

Sen sijaan valmennuksen piikkiin menee ja paljon. Hiukan tässä sokaisee kun YV-toimi ja pisteitäkin tuli kaksi, mutta aivan samanlaista räpeltämistä tuo kenttäpeli oli edelleen. Kolmannessa oli lähes tragikoomista kun juuri ennen erän alkua AJ puhuu Discoveryllä että miten pelataan omaa peliä jämäkästi, puolustetaan tarkasti ja jäädytetään homma niin Jokerien PAPPi päätti sitten jäädyttää itsensä täysin. Toki lieventäviä asianhaaroja on kauden alku ja kovasti puristettiin mailaa kun alkoi näyttää ettei se voitto sieltä niin helposti tullutkaan, mutta samaa flipperikiekkoa peli oli kuin aiemminkin. Traktorilla meni vain hiukan pidempään saada moottori käyntiin.
 
Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Koskahan mahtaa Pekka saada omat fanituotteet. Bobblehead, pikkutakkikuvioitu t-paita ja Maamme laulu single mulle kiitos.
Minä kuulun Pekka Kuivalaisen faneihin ja olen yksi niistä, jotka taputtavat joka kerta, kun hänet kuulutetaan estradille: ”Jokeritenorimme…” Aikaa saisi olla enemmän taputuksille…

Tänään Pekan laulu soi poikkeuksellisen kirkkaana. Se juju, minkä takia haluan häntä kannustaa ja niin halusi tänään yllättävän moni muukin harvalukuisesta yleisöstä on siinä, että hän symboloi jotakin ennalta-arvattavaa, pysyvää ja turvallista ottelutapahtumassa.

Vaikka Jokereiden ympärillä velloisi kakkaa ja omassa elämässä tapahtuisi ikäviä asioita ja olisi rankkaa, niin aina Hartwallille mennessä tietää mitä kuuluu Suuren ja mahtavan jälkeen. Jotenkin sekin kuuluu mielestäni asiaan, että Pekka oikein nautiskelee ja venyttää ja laulaa Maamme-laulun mahdollisimman hitaasti.

Pekka Kuivalaisen esitys luo osan tunnelmasta kotipeleissä. Hän alkaa olla jo kulttihahmo.
 
dorka

Jäsen
Katsoin tänään pitkästä aikaa Jokereiden peliä, lähinnä vedonlyönnin takia ja koska se näkyi ilmaiskanavalta. Sana ”sekava” kuvaisi hyvin tämän päiväistä peliä sekä omaa olotilaa.

Pelin taso heitelleli jatkuvasti laidasta toiseen. Näin ulkopuolisen silmin pelaamisesta huokui vahvasti se, että pelaajat eivät oikein ollut varmoja mitä tehdä seuraavaksi. Muistuttaen huomattavasti näin erästä porilaista jääkiekkojoukkuetta. Molemmat joukkueet tuntuvat olevan riippuvaisia muutaman yksilön päivän pelifiiliksestä. Erotuksena se, että Jokereilla sentään tuntui miesylivoima toimivan. Toistaiseksi.

Vaikka Jokerit johtivat peliä suurimman osan ajasta, niin jatkuvasti vaivasi olotila, että mikä hetki tahansa voi kotijoukkue päästää lukemattoman määrän maaleja omaan verkkoon. Näin myös loppujelopuksi kävi.

Jokereiden omasta tekemisestä puuttui itsevarmuus. Toivottavasti se saapuu voittojen myötä. Muuten kauden seuraamisesta tulee yhtä nautonnollista, kuin vanupuikon työntämisestä virtsaputkeen.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Me katotaan selvästi lätkää hiukan eri lasien läpi. Itse näin molempien joukkueiden puolustuksen pelaavaan aivan sysihuonosti ja ainoastaan maalivahtien gamesaverit estivät yhteismaalinmäärän painumisen toiselle kymmenelle. Sieltä pääsivät koko ajan Traktorit ja Jokerihyökkääjät huipputonteille ja molemmissa päissä veskarit pitivät omaa jengiä mukana. Toki ymmärrän että kun omiin menee neljä niin veskari olisi voinut paremminkin vetää, mutta en itse kyllä nyt tässä pelissä Lindyä junan alle heittäisi vaikka eka menikin helposti.

Sen sijaan valmennuksen piikkiin menee ja paljon. Hiukan tässä sokaisee kun YV-toimi ja pisteitäkin tuli kaksi, mutta aivan samanlaista räpeltämistä tuo kenttäpeli oli edelleen. Kolmannessa oli lähes tragikoomista kun juuri ennen erän alkua AJ puhuu Discoveryllä että miten pelataan omaa peliä jämäkästi, puolustetaan tarkasti ja jäädytetään homma niin Jokerien PAPPi päätti sitten jäädyttää itsensä täysin. Toki lieventäviä asianhaaroja on kauden alku ja kovasti puristettiin mailaa kun alkoi näyttää ettei se voitto sieltä niin helposti tullutkaan, mutta samaa flipperikiekkoa peli oli kuin aiemminkin. Traktorilla meni vain hiukan pidempään saada moottori käyntiin.
Maalivahtipeli oli ok. On ylipäätään surullista, että jotkut olettavat YKSITTÄISEN matsin torjuntaprosentin kertovan jostain jotain..
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minä kuulun Pekka Kuivalaisen faneihin ja olen yksi niistä, jotka taputtavat joka kerta, kun hänet kuulutetaan estradille: ”Jokeritenorimme…” Aikaa saisi olla enemmän taputuksille…

Tänään Pekan laulu soi poikkeuksellisen kirkkaana. Se juju, minkä takia haluan häntä kannustaa ja niin halusi tänään yllättävän moni muukin harvalukuisesta yleisöstä on siinä, että hän symboloi jotakin ennalta-arvattavaa, pysyvää ja turvallista ottelutapahtumassa.

Vaikka Jokereiden ympärillä velloisi kakkaa ja omassa elämässä tapahtuisi ikäviä asioita ja olisi rankkaa, niin aina Hartwallille mennessä tietää mitä kuuluu Suuren ja mahtavan jälkeen. Jotenkin sekin kuuluu mielestäni asiaan, että Pekka oikein nautiskelee ja venyttää ja laulaa Maamme-laulun mahdollisimman hitaasti.

Pekka Kuivalaisen esitys luo osan tunnelmasta kotipeleissä. Hän alkaa olla jo kulttihahmo.

Kyllä. Tulee aina virne kasvoille, kun Kuivalainen kuulutetaan.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tällä puolustuksella ja maalivahtipelillä ei tulla kyllä pitkässä juoksussa pärjäämään edes vähää alusta, vieraissa varsinkin on täyttä utopiaa että tehtäisiin riittävä maalimäärä voittamiseen ja jos kotonakaan kolmen maalin johto ei riitä tuolla tutisevalla ja täysin sekaisin olevalla puolustuspelillä niin mitä meillä onkaan odotettavissa vieraissa, no juuri sitä mitä ollaan nähty kahdessa ekassa pelissä, vain tappioita.

Tuo puolustuspeli on saatava kuntoon, sitä tosin epäilen että saako Marjukka sitä toimimaan ja onko siellä edes palikoita siihen, tuo nykyinen puolustajakuusikko kun pitää sisällään sellaisia pelaajia jotka pitäisi olla lähinnä katsomossa tai ainakin rotaatiossa siten että pelaavat korkeintaan silloin tällöin.
 
massaonvoimaa

Osa on materiaalissa, mutta suurempi ja merkitsevin syy on penkin takana ja materiaalinkin osalta Marjamäen piikkiin menee asioita. Peli näyttää tismalleen valmentajansa näköiseltä. Tätä on keskimääräinen Marjamäen lätkä. Tätä se oli jo kauden I syksyllä. Myös materiaalin osalta voi osasyyn laittaa Marjamäen niskaan. Miksi niin? Hän on pelaajaprofiilit siunannut korostaen kiekollisuutta, jonka pitäisi palvella hänen pelitapaansa. Tämä ei valitettavasti vain näy juuri missään hyökkäyssuuntaan. Pakit 0 maalia kolmeen peliin. Ja ainoa pakilta tullut ratkaiseva syöttö on ollut Holmin passi Pakariselle. Kokonaisuutena pakkien pelaaminen hyökkäyspäähän on ollut mielestäni merkittävästi heikompaa mitä se oli viime kaudella. Tämä siis vielä ilman Lehtosta. Ainekset voi olla, tähtien ollessa asennossaan, toiseen Holm-Lindbohm tason pariin JOS Leskinen on pelimies ja JOS tuleva pakki on huipun veljes. Isoja kysymysmerkkejä. Tämä hyökkäämisen osalta.

Puolustamisen osalta ongelmat ei ole pelkissä pakeissa vaan viisikkona puolustamisessa on isoja ongelmia. Miehet hukkuu, mailat hukkuu, miehet ja mailat hukkuu, ylipelataan jne. Toisteisuus tarkoittaa Marjamäen lätkässä 20min pätkää. Sitten se kategorinen musta hetki tulee, jonka jo puolet faneistakin osaa ennakoida. Niin eilenkin ja Traktor painoi 3 uunia 5 minuuttiin.

Uskon, että tuonkin nipun saa pelaamaan tiivistä puolustuspeliä heikkouksineenkin jos se olisi johdettu oikein. On saatu huonompiakin joukkueita pelaamaan näin. Yksinkertaistaisin tekemistä paljon ja muuttaisin koko pelaamisen palvelemaan puolustuspeliä. Tarkoittaisi pienempää maaliodottamaa varmasti kumpaankin päähän. On tehtävissä, on tehty Jokereissa ennenkin, myös kesken kauden. Ei tule tapahtumaan Marjamäen aikana. Tämä 5-4/6-3/4-3 tie on valittu ja sillä Marja tulee Jokeriaikansa menemään loppuun. En siltikään ymmärrä miksi Marjamäki ei tätä tee. Hän tiedostaa sen jo itsekin. Jäljelle ei jää kuin se, että miehellä ei ole kykyä tähän.

Sitä mikä joukkue Marjamäen haluaa seuraavaksi voi vain arvailla. KHL:stä en usko työnantajaa löytyvän. Liiga tai u20 on oma arvaus.
 
Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Eilinen oli kauden eka sarjapeli mulle ja sen otannalla sekä muiden viestien perusteella Marjamäen joukkue vaikuttaa olevan ihan yhtä sekaisin kuin edellisillä kausilla. Vaikka oli niitä kauan kaivattuja katsojia hallissa, niin silti taas vain yhden erän joukkue jaksoi keskittyä kunnolla. Vajaa vuosi pelattu kotona ilman katsojia ja sitten kun halliin saadaan mökää, niin joukkueen lataus kestää yhden erän...Erikoista ja aika säälittävää.

Siinä 3-0 johdossa kun alkoi sekoilun merkkejä jo olemaan ilmassa, ajattelin mielessäni Traktorin vielä tänään nappaavan pisteitä jos näin jatkuu. Toihan oli ihan täysi uusinta vaikka kuinka monesta kotipelistä viime kaudelta.

Vaikka pelaajisto vaihtuu ja kapteenikin on Marjan aikana vaihtunut, niin samaa vuoristorataa nähdään jo neljättä kautta. En enää keksi syyksi muuta kuin seurassa vallitsevan olemattoman vaatimustason tai sen, ettei Marjamäki vain saa mitään joukkuettaan ladattua riittävän usein. Hyökkäävä pelitapakin on ihan liian ylioptimistinen ottaen huomioon pelaajien taitotason ja kun puolustus on tällä hetkellä täynnä jesperjenseneitä eli yleismiehiä.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Peli näyttää siltä, että puntilla on käyty ja tuhdisti. Kaksi ekaa peliä ukot olivat kuin pökkelöt rivissä. Kankeita, hitaita ja jäykkiä. Eilen jo lievää parannusta liikkeeseen, kunnes hapot iskivät ja liike loppui. Ollaanko nyt treenattu kuten rysyt eli tähtäin ajassa tammikuusta eteenpäin?
 
yökkömies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bundesliga

Näin itsekin näen asian. Toivotaan todella, että kuntohuippu osuu nappiin. Toisaalta...myös niitä pisteitä pitäisi napsia riittävä määrä jo alkukaudesta vaikka jalat ja pää olisikin tukossa. Pelityyliä pitäisi sitten varmaan muokata enemmän puolustus edellä ja vastaiskuihin nojaten ennen kuin jalat taas toimii.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Peli näyttää siltä, että puntilla on käyty ja tuhdisti. Kaksi ekaa peliä ukot olivat kuin pökkelöt rivissä. Kankeita, hitaita ja jäykkiä. Eilen jo lievää parannusta liikkeeseen, kunnes hapot iskivät ja liike loppui. Ollaanko nyt treenattu kuten rysyt eli tähtäin ajassa tammikuusta eteenpäin?

Samasta olen elätellyt toiveita. Ja tällaista viestiähän on valmennukselta ja pelaajiltakin tullut.

Kuten sanottua, viisikkopelin ehtii laittamaan kuntoon kauden aikana, pisteitä pitää niistää silti säännöllisesti.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Mikä sitten on syynä ollut kahdella edellisellä kaudella kun peli on näyttänyt ihan tältä samalta?
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Ai niinkun kaudella 18-19, jolloin Jokerit pelasi syyskuussa 11 ottelua. Suoria voittoja 8, jatkoaikavoittoja 2 ja yksi tappio?
Niin sen jälkeinen aika onkin Marjamäen pelikirjassa ollut vähän tyhjempää.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Multa on mennyt usko Marjukan kykyyn johtaa narreja. Kyllä se peli on toiminut, kun tähdet on olleet kohdallaan. Vaan ne on olleet kohdallaan harvakseltaan. Kun joukkueen motivointi, kierrätys ja pelin ongelmat ylivoimassa sekä papissa takkuaa, niin joukkue on pelannut jatkuvasti huonommin kuin nimilista antaa olettaa.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Luokatonta paskaa, maaleja tulee mutta pelissä ei ole mitään punaista lankaa ja puolustaminen on ihan karmeaa.
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sellasta Berryhockey:a tänään.

4 peliä,13-16 maalisuhde (eli 3 pakkasella), 2 kertaa käkättimeen, 1 suora voitto tyritty jatkoille ja 1 varsinaisella maalikarkeloiden päätteeksi maalin erolla. Maalihanat on auenneet näitä pienempiä vastaan, mutta toi puolustus on jo niin omaa luokkaa, että pelataan jo MetsäMarjakiekkoa. Sen verran syvällä pöpelikössä kaivetaan mustikoita, ettei perus pensaskeruu mahdu edes samaan kansioon asiana.

Kirjoittelin viime pelissä ja kirjoitan uudelleen, että toi ykkösvitja pitää räjäyttää. Pulla ei tuota yksin avaa oli kunnossa missä hyvänsä. Heittäisin joko Normanin tai Kossilan Nellin kaveriksi siihen kokeilemaan ja Kanslerin kolmoseen ja jos ei sielläkään nappaa, niin kyselemättä katsomoon ja sitten Hanulle rohkeasti paikkaa ylempää. Tuo maalin tarjoilu ihan asia omanaan, mutta oli taas malliesimerkki siitä kun käydään töissä vaan pyörähtämässä. Jos pelipaikka on ykkössentteri ja sille on täksi kaudeksi vielä hommattu kilpailua, niin vaatimustaso on päivästä 1 esimerkin näyttäminen. Nyt näyttää esimerkkiä miten ei tule toimia jos haluaa menestyä.

Isoin posi tänään oli Leskinen. Pelaa nuori mies viisaasti kiekon kanssa ja halutessaan myös tuottaa paikkoja ylöspäin. Voisi sanoa, että on valoa tunnelissa, sillä täyttää ainakin alustavasti sitä roolia, jota joukkueesta on puuttunut. Ihmeitä en kuitenkaan odota, koska senkin jälkeen siellä on rontti puolet pakistosta, jotka tihrustavat sitä samaa -50-luvun maastokarttaa marjametsiköstä pois.

Jos on muita ripitetty aiemmin, niin täytyy sanoa, että nyt on menossa Brianilta vaisuin jakso hetkeen. Kerran, pari voi väläyttää pelissä, mutta on kyllä otteet pahiten hukassa sitten aikoihin. Tähän toki oman lisänsä luo ketjukaverit, mutta eipä ole samaa juonikkuutta ja paikkojen petaamista nähty, jota normaalisti vaisunakin päivänä on totuttu näkemään.

Kaiken kaikkiaan tuo terävimmän kärjen heikkous näkyy tällä hetkellä, josta palstalla on kirjoiteltu. Tällä hetkellä Kossilaa lukuunottamatta kannattelijat ovat vähän sieltä sun täältä.

No. Katsellaan mihin tämä tästä taas luisuu. Lauantaina tuskin enää Jokereiden osalta maalijuhlaa nähdään. Josko tällä kertaa edes sytyttäisiin paremmin huippuvastustajaa vastaan. Mielummin saappaat jalassa kaatuminen, kuin jatkoa viime keväästä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Konteksti samaa mieltä, että ykkönen ei toimi, enkä usko toimivan pelillisesti sen paremmin Jensenilläkään. Lähtisin hakemaan samoin jotain Pakarinen/Hännikäinen/Savinainen-Kossila-ONeill koostumusta. Uskon kuitenkin aika lailla näillä ketjuilla jatkettavan Omskia vastaan. Jos Jensen ei tule sisään niin uskon ainoiksi muutoksiksi Ikonen sisään ykköseen, Junttila katsomoon ja Lindbäck maaliin. Jos Jensen pelaa niin melko varmasti ykkösen laitaan.
 
Tätä se luultavasti tulee olemaan. Isot muutokset vain pakon edessä.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
-Tarkoitus on ottaa Omskilta kaksi sarjapistettä ja lähteä sitten kotia kohti, Marjamäki paalutti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös