Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 745 005
  • 12 310

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Sulla vaikuttaa selkeästi nyt olevan joku pienimuotoinen ajojahti Villeä kohtaan. Olet nimittäin aikaisemmin kirjoittanut suhteellisen neutraalisti ja rauhallisesti, vaikka toki välillä on jotain yksittäisiä tunteiden kuumenemisia ollut. Mutta aikaisemmin et ole ollut "kaikkionpaskaapaitsikusi"-osastolaisia ja nyt yhtäkkiä olet varsin nopeasti liittynyt siihen kerhoon. Onko jotain henkilökohtaista Villeä kohtaan? Koska siltä se näin ulkopuoliselle vähän vaikuttaa, kun jo näin varhaisessa vaiheessa haluat valmennuksesta eroon, vaikka usein sulla on ollut paljon pidempi siima.

Missään nimessä ei ole yhtään mitään henkilökohtaista tai vähemmänkään henkilökohtaista Villeä kohtaan. Jäätävä pelaajaura, hemmetin hieno persoona, karismaattinen johtaja pelaajana.

Ongelmat Villen suhteen ovat
valmentamisessa. Haluan painottaa että nämä ovat omia ajatuksia ja tuntemuksia, ilman sen suurempaa faktaa (joskin jotain lähteitä ja tietoja on matkan varrella tarttunut).

Pääsin Sveitsissä seuraamaan suht läheltä Lausannen yhtäkkisen tuskaista taivalta ja jopa siellä Villen perfektionismi ja kivikasvoisuus oli liikaa ja joukkue meni aivan lukkoon. Kukaan ei uskaltanut suorittaa eikä lopulta tienyt miten se edes tehdään. Ja nyt puhun Sveitsistä, joka on mm. urheilukulttuuriltaan perfektionismiä ja tosikkoja täynnä.

Nyt täysin samoja viitteitä. Kaverit eivät nauti, eivät naura, eivät irrottele eivätkä hauskuuttele esim haastatteluissa. Seuratkaa oikeasti, pieniä asioita mutta kyllä painaa IFK ns kitara liian kireeksi viritettynä.

IFK:ssa on pelaajia suoraan pienempien paikkakuntien pukukopeista joissa sanojensa mukaan helvetin hyvä olla (Karvinen Oulu, Koivistoinen Rauma jne), mutta nyt on kaverit ku hautajaisissa kaikessa media-ulostulossa ja jäällä ku peurat ajovaloissa. Suorittamisen pelko paistaa kauas, se on todella huolestuttavaa ja menee TÄYSIN valmennuksen piikkiin. Ihmisjohtamisen tärkein osa-alue sakkaa, eli ei saada yksilöistä oivaltavaa, uskaltavaa, innovatiivistä ja tehokasta ryhmää.

Peltonen vetää aivan liian kivikasvoista, mukavaativaa ja tosikkomaista valmennusprofiilia siihen nähden, kuinka kokematon ja menestyksemätön valmentaja hän on. On varmaankin oma itsensä, mutta siinäpä se ongelma onkin. Pelaajana tuo toimi loistavana räjähteenä
Ja polttoaineena joukkueelleen, mutta kun on alla tasan yksi kokonainen ykkösvalmentajakausi niin itse uskon että tulisi hieman sopeutua ja löytää se oma persoona valmentajana eikä olemus hautajaismaisena painaa kliseetä kliseen perään.

Pelillinen ongelma on luonnollisesti läsnä myös, eli ”never stop the movement” ei ota toimiakseen tai vaatii äärimmäisen lajitaitoisen joukkueen. Jokaisen osapuolen suhteen. Nythän IFK yrittää sitä ilman sen vaativaa taitotasoa, omissa ropisee jatkuvasti maaleja, läpiajoja ja turhia jäähyjä koska sijoitutaan aivan miten sattuu. Tälle pitää tehdä jotain, nähtyäni 12 ottelua uskallan väittää että pelaajat eivät tiedä sitten yhtään miten sijoittua, miten liikkua ja mihin liikkua. Tämä korostuu ylivoimapelissä koska se korreloituu tulostaululle, mutta myös 5vs5 pelissä. Alivoimapeli vaatii vähemmän tarvetta liikkumiselle, eli sitä valmennus ei ole vielä pilannut koska laadukkaat yksilöt osaa pelata selkäytimestä alivoimapeliä.

Suurta huolta IFK:sta tällä hetkellä. En uskalla edes ajatella missä olemme marraskuussa, jos tämä jatkuu samaan suuntaan. Liikaa selkeitä ja helposti luettavia merkkejä siitä että joukkue voi huonosti. Trust me, olen mielelläni väärässä mutta kaikki ei todellakaan ole hyvin ja kritiikkini kohdistuu Ville Peltoseen joukkoineen.
 
Viimeksi muokattu:

hiji91

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Melbourne Football Club

Jotenkin ihan sama fiilis IFKn pelistä tällä hetkellä. Siellä ei tunnu olevan kopissa kiva olla eikä kentällä. Kyllä uskon, että peli hieman paranee pikku hiljaa ettei tämä jää ihan täysin katastrofiksi. Kyllä paljon potentiaalia jää toteuttamatta kun pelaajat tuskastuu eivätkä nauti pelaamisesta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Renegade , kiitos todella hyvästä ja kattavasta vastauksesta. Tämä oli sitä Renegadea, mitä olen tottunut lukemaan :).

Jaan kaikki huolesi, enkä ole lainkaan eri mieltä oikeastaan mistään. Lainaan alla omaa viestinä huhuketjusta viime kaudelta ja lihavoin ne asiat, joita tuolloin mietin. Viestissä on paljon spekulointia, "yleistä mietintää" ja nyt jo vääräksi osoittautunutta tietoa, kuten taloudellisten panosten riittämättömyyteen, mutta se onkin kirjoitettu vajaa vuosi sitten, joten please forgive me.

Ottamatta kantaa siihen, onko Ville Peltonen seuraava HIFK:n valmentaja vai ei, ei tässä nyt tarvitse olle mikään suurikaan visionääri olla tajutakseen, että HIFK on vähintään kysellyt Villen suunnitelmia. Ei tarvitse olla edes toimittaja ammatiltaan tämän ymmärtääkseen, sillä jopa minä olen ilman muuta olettanut, että näin on toimittu. Toki toimittajilla on sellainen etulyönti tässä, että voivat laittaa valokuvan Ville Peltosesta juttunsa yhteyteen, mikä nostaa jutun uskottavuutta. Varsinkin, jos kuva on oikein Sveitsissä otettu. Itse mietin, että olisin laittanut Ville Peltosen HIFK-fanikortin autoni sivuikkunaan, mutta koska olisin joutunut kaikille selittämään, mistä oikeastaan on kysymys, ei oikein maksanut vaivaa. Jotkut asiat vain menee pilalle, jos niitä pitää alkaa selittää.

Jutussa mielenkiintoista oli se, että HIFK:n hallitus on kuulemma päättänyt jo ajat sitten, ettei Piken optiota käytetä. Tämähän on kutakuinkin se sama hallitus kuin se, joka päätti syksyllä 2010, että Petri Matikainen on korvaava Kari Jalosen, eikö vain? Tätä päätöstä muistelemme edelleen, 10v. myöhemmin suurella lämmöllä. Se oli hieno päätös. Itse toivoisin, että se on Tobias Salmelainen, joka tämän valmennusasiankin päättää, sillä se on käsittääkseni hänen duuninsa. Se on ihan selvää, että Salmelainen esittää kantansa hallitukselle ja hallitus sitten hyväksyy tai hylkää esityksen. Ja siihen hylkäykseen pitää olla sitten jokin sellainen syy, mihin hallituksen kompetenssi riittää ottamaan kantaa. Kaikilla hallituksen jäsenillä on ihan toiset siviilihommat eikä Tobbarikaan mene heidän töihinsä kertomaan, että nyt kyllä kannattaa tehdä näin ja noin.

Itse olen sitä mieltä, että kaikkia erilaisia vaihtoehtoja tulee kartoittaa ja eri valmentajien kanssa keskustella aina, kun valmennuksella on sopimus katkolla. On myös hyvä huomioida, että ensi kausi voi olla varsin vaikeaa aikaa, jolloin seuran kannattaa tarkasti miettiä, että kannattaisiko suuremman kuvan takia esim. mennä kuitenkin vielä yksi kausi Pikkaraisella ja pyrkiä pitämään nykyinen joukkue niin hyvin kasassa kuin se taloudellisesti on järkevää. Tai mahdollista tai sekä että. Tällä yhdellä "lisäkaudella" voidaan pelata aikaa ja kortteja paremmiksi kautta 2022-23 silmällä pitäen, jolloin taloudelliset realiteetit voivat olla jo paremmat.

Itse pelkään pahoin, että taloudellisesti HIFK on vieläkin kovemmilla ensi kaudella kuin mitä se nyt on ja jos ja kun samaan syssyyn pistetään jengi ja valmennus uusiksi, turbulenssi tulee olemaan kovaa ja fanitkin taas kovilla. Se taas ei palvele seuraa pidemmällä tähtäimellä lainkaan. Olen siinä uskossa, että Salmelainen katsoo asioita pidemmälle kuin vain seuraavalle kaudelle. Ja jos näin on tehty, hän pystyy varmasti perustelemaan näkemyksensä. Pikkarainen on nimenomaan keskusteleva valmentaja, joka panostaa pelaajien kanssa kommunikointiin. Ville Peltonen on tehnyt hienon uran ja arvostan häntä pelaajana suuresti. Mutta valmentaminen ja pelaaminen ovat kaksi eri asiaa. Onko Ville riittävän "helposti lähestyttävä" pelaajille, vai onko hän liian myyttinen hahmo? Ville on periksiantamaton taistelija ja hänen päässään on huima lätkätietokone, mutta riittääkö se penkin takana? Voi hyvin riittääkin. Tai sitten ei. Luultavasti Salmelainen saa hyvinkin helposti Sveitsistä tietoa, miksi Peltonen sai lähteä. Joo, pelilliset syyt, mutta mitä muuta? Ylireagoiko seura menestyspaineissaan vai oliko taustalla myös jotain muuta? Millainen valmentaja Ville Peltonen edes on? Joku media voisi selvittää tätä asiaa, sillä koska Villellä ei ole liigakokemusta Suomesta, hänen valmentajaminästään ei juurikaan tiedetä.

Mun puolestani Pikkarainen voi jatkaa matkaansa, jos päätös on aidosti harkittu ja uusi valmentaja tulee tukemaan kaikkia niitä päätöksiä, joita on viime vuosina jo tehty ja uusi koutsi auttaa Pikkaraista paremmin HIFK:ta pääsemään tavoitteisiinsa. Koska kaiketi siellä on joku pidemmän aikavälin suunnitelma. Tulosurheiluahan tämä on, mutta jos ja kun, uutta valmentajaa ei vielä ole päätetty eikä nimiä ole papereissa ja media kuitenkin jo rummuttaa, että Pikkarainen ei jatka, voi käydä niinkin, että juuri kun homma alkaa Pikkaraisen kanssa toimia, Pikkarainen on itse ehtinyt kyllästyä tilanteeseen ja tehnyt jo sopparin muualle. Ja sitten HIFK päättääkin, että oikeastaan jatkot kävisikin meille, mutta se onkin jo myöhäistä. Ja silloin HIFK olisi tilanteessa, että joudutaan ottamaan "joku vain" ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Koska näinkin voi oikeasti käydä, varsinkin HIFK:ssa. Ja valmennuspiirit ovat Suomessa pienet ja kyllä siellä on silloin tiedossa, että HIFK on ns. kusessa, jolloin vapaat, edes vähän nimekkäämmät koutsit haistavat, että nyt on oiva sauma nostaa omaa liksaa.

Toisaalta tärkeintä on se, että HIFK on Pikkaraisen suuntaan rehellinen ja pelaa avoimin kortein, jotta Pike voi etsiä itselleen uutta työnantajaa. Nybondaksen kusetukset Kojolle mahdollisesta kauden 2011-12 diilistä samaan aikaan, kun Matikaisen kanssa oli jo käytännössä kaikki sovittu ja Törmäsen potkujen mahdollisimman myöhäinen ilmoitusajankohta ovat sellaisia tahroja HIFK:n kilvessä, että toivon totisesti, ettei vastaava toistu enää ikinä. En kyllä Salmelaiselta sellaista odotakaan. Oli päätös mikä tahansa, hyväksyn sen, jos Salmelainen on sen tehnyt.

HIFK on nyt tilanteessa, missä kukaan ei haluaisi sen olevan. Peli on saatu syystä tai toisesta solmuun melko nopeasti. Ihan kaikesta en Villeä ja muuta valmennusta syytä, koska kyllä siellä pelaajatkin ovat vastuussa omasta tekemisestään. Kaikkea ei voi opettaa alusta asti, se on ihan selvä. Tässä on nyt käynyt niin, että lumipallo on lähtenyt pyörimään aikaisessa vaiheessa väärään suuntaan ja se on nyt saatava pysähtymään. Pelaaminen on mitä suuressa määrin itseluottamukseen perustuvaa toimintaa ja tuskin kukaan odotti, että kukaan ei onnistu ja että kaikki pelaajat uivat syvissä vesissä tehottomuuden kanssa samaan aikaan. Tai ainakaan heti alkukaudesta. Pelissä on rakenteellisia ongelmia, mutta ne myös hyppäävät silmille, kun edes paikoista ei saada sisään. Jos hyvistä paikoista olisi tehty edes puolet enemmän maaleja, olen varma, että tällaista tuskaa ei edes olisi. Niin tärkeitä onnistumiset pelaajille ovat.

HIFK:n ongelma on vuodesta toiseen se, että hype joukkueen ympärillä on varsinkin alkukaudesta suuri. Ja se aiheuttaa ylimääräistä painetta. Se paine pitää vain sietää, mutta siihen myös kasvetaan. Villen päävalmentajuus vain nosti tätä ennakkohypeä. Ja kun käytännössä kaikki ykköstähdet ovat uusia, onhan se uusi ja erilainen tilanne. Se on ihan inhimillistä. Valmennus on kovan haasteen edessä, mutta kyllä pelaajiltakin vaaditaan paljon. Pelin aikaisia ilmeitä ja eleitä on vähän vaikea analysoida, koska moni pelaaja on niin keskittynyt, että silloin ei naurata mikään. Ja toi jengi tarvitsisi nyt myös vähän onneakin.

Mä annan Villelle ja tiimille aidon mahdollisuuden ja pyrin välttämään ylidramaattisuutta. Kokemus on osoittanut, että harvoin koko kausi on ihan samanlaista paskaa alusta loppuun. Mutta eihän tämä kivaa ole, vaan aivan totaalisen perseestä.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurimman osan alkukauden ongelmista voi helposti laittaa järkyttävän YV:n piikkiin. IFK yhden maalin plussalla YV:n osalta! YV on siis ollut käsittämättömän huonoa. Kehnolla YV:llä, siis sellaisella, mitä esimerkiksi Jukurit ja KooKoo on esittänyt oltaisiin tehty noin 6-7 maalia ja päästetty ehkä 1. Oltaisiin YV:n osalta siis 6-7 maalia plussalla. Tämä olisi tuonut helposti sen 5 pistettä lisää, jolla oltaisiin sarjataulukossa jo aivan eri luvuilla.

Maalipaikkoja ja YV-tilaisuuksia on tuotettu aivan riittävästi. YV:n laittaminen kuntoon pitää olla nyt ykkösprioriteetti.
 
Dev

Tämä on totta. Pelkästään sillä että ylivoimaan olisi panostettu, edes vähän, saattaisi tällä jengillä olla 2-3 voittoa enemmän ja ei oltaisi tilanteessa missä jengi on aivan karseassa takalukossa. Olisi ostettu ns. Lisäaikaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Kerrankin oli hyvä kirjoitus Sihvoselta. Siltä se vähän tällä kertaa näyttää, että IFK on tekemässä pesäeroa kiekkokontrolli lätkään ja Peltosella voi olla ajatus miten siinä olisi tarkoitus onnistua. Itse toivon jääkiekon kannalta, että Peltonen siinä onnistuu koska mieluimmin katson peliä mitä pelasi Frölundaa vastaan kuin peruuttelu lätkää ihan ketä vastaan tahansa. On sitten eri asia tuoko se menestystä, mutta kyllä ainakin enemmän tukee sitä mikä IFK:n identiteetti on.

Sihvonen: Ville Peltosen HIFK vaikeuksissa – taustalla hätkähdyttävä yhteys: "Ehdotan, että Raimo Summanen kutsuisi joukot kasaan" - MTVuutiset.fi
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aah, pelipäivä, juhlapäivä. Yhtään en tiedä, mitä odottaa, mutta odotetaan nyt sitten vaikka Nordiksen ovien avautumista.

Piken aikana tiesi, että joukkue tulee hyvin latautuneena ”päävastustajia” vastaan eikä mitään mahalaskua ole luvassa. Toki muutamia rökäletappiota sinnekin mahtuu, mutta myös etukäteisarvioiden perusteella maistuvia voittoja. Villen kohdalla tämä on vielä kysymysmerkki, eikä tänäänkään tyhjentäviä vastauksia saada, mutta jos HIFK tänään rutistaa voiton Tapparasta, luotto jengiin kasvaa kyllä kerralla aika paljon.

Luoto tarjoilee meille tänään hatullisen sitä itseään, jos tiedätte, mitä tarkoitan…
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kumpi niistä?
Vastaan BOL in puolesta: Joona.

Oma arvaukseni on että IFK tulee taas väkevästi peliin hyvällä liikkeellä ja ekaan kymppiin Heljanko torjuu pari vaarallista reboundia ja kerran kiekko käy ylärimassa. Tappara ottaa jäähyn jonka aikana Tyler Morley käy ujuttamassa kiekon puikoista maaliin. Erän lopulla Joona Luoto ampuu ranteen kilven puolelta sisään ja peli on ohi. Tulee tarpeeseen tuo kahden viikon vierasputki. Ei tarvi mennä Nordikselle itseään kiduttamaan.
 
5-4 jatkoaikavoitto meille. IFK johtaa jo 4-1 vikassa erässä, mutta Tappara nousee tasoihin ja lopulta Olli Palola tekee jatkoilla ranteella voittomaalin.
 
444

Jäsen
Vastaan BOL in puolesta: Joona.

Oma arvaukseni on että IFK tulee taas väkevästi peliin hyvällä liikkeellä ja ekaan kymppiin Heljanko torjuu pari vaarallista reboundia ja kerran kiekko käy ylärimassa. Tappara ottaa jäähyn jonka aikana Tyler Morley käy ujuttamassa kiekon puikoista maaliin. Erän lopulla Joona Luoto ampuu ranteen kilven puolelta sisään ja peli on ohi. Tulee tarpeeseen tuo kahden viikon vierasputki. Ei tarvi mennä Nordikselle itseään kiduttamaan.
Mulle kyllä kelpaisi myös, jos Mico heittäisi tänään hatullisen. Ihan hyvin kelpaisi.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Päivän ainoa ja aika tavalla käänteentekevä matsi tänään HIFK:lla. Voitto, niin paineet hellittävät ja joukkueen peli vapautuu Peltosta myöten. Tappio niin ollaan lähellä täydellistä henkistä takalukkoa. Nyt otetaan pelaajista ja valmennuksesta karulla tavalla mittaa. Toivottavasti vaaka kääntyy oikeaan suuntaan ja voitto kairataan kotiin tavalla tai toisella. Nyt on niiden soturien ilta, jotka haluavat voittaa jättämällä kaiken ja vähän enemmänkin jäälle.
Let's Play Hockey.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mulle kyllä kelpaisi myös, jos Mico heittäisi tänään hatullisen. Ihan hyvin kelpaisi.
Mulle kelpaisi jos IFK edes tekisi sen kolme maalia. On tähän asti seitsemässätoista virallisessa ottelussa onnistunut tuossa huikeat viisi kertaa ja niistäkin yksi hävitty. Siis oikeasti 17 matsia pelattu ja tehty vähintään 3 maalia viidessä pelissä. Alkaa noilla pelaajilla olemaan anteeksiantamattoman surkea saldo.
 
Viimeksi muokattu:

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Ite veikkaan, että tullaan matsiin hyvin. Ekat 17 minuuttia viedään selkeästi ja Tappara ottaa vaan vastaan kokoajan, mutta maalia ei saada aikaseks. Maalivahtien torjunnat on tässä vaiheessa 16-2. Ajassa 17:36 Palli Olola ottaa hyökkäyspäässä kampitusjäähyn ---> Tappara YV:lle ja ylivoimaa ehtii kulua vain 22 sekuntia, kun Joona Luoto tekee riparista 0-1.

Jotakuinkii tollasta alkua odottelen :D
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kumpi niistä?

Laittaisin kyllä rahani likoon Joona Luodon puolesta. Mutta kai se Micokin on mahdollinen, todennäköisesti kyllä vain omaan maaliin. Eikä tarkoitukseni ole arvostella Micoa lainkaan, hyvin on vetänyt, mutta lasken tässä nyt vain todennäköisyyksiä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

IFK:n pelistä mielenkiintoisia huomioita. Erityisesti tämä pisti silmään:

"Tällä hetkellä HIFK:n kiekottomat pelaajat jättävät kiekollisen liian vaikeisiin tilanteisiin, kun HIFK hakee kiekon omalta alueelta ja avaa peliä vastustajan prässin alla. Alla olevassa klipissä nähdään, kuinka välittömästi painottoman puolen hyökkääjät lähtevät kohti pohjoista kun pelaaja on saanut kiekon haltuun."

Tismalleen samaa tautia, mitä nähtiin mm. viime kauden Kärpissä: puolustajat jätetään oman yksilötaitonsa varaan omalla alueella, kun hyökkääjien tukitoimet syöttösuuntien muodossa jäävät puuttumaan. IFK siis toisin sanoen pyrkii liian nopeasti ylös, kun hyökkääjät karkailevat keskialueelle puolustajien ollessa vielä vastustajan prässin alla.
 
Snakster

Eikös tässä esimerkissä kuitenkin Wirtanen ole ihan hyvin tarjolla tuolla painottomalla puolella, vaikka Åsten tosiaan hävisikin kuvasta salaman nopeudella?
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös tässä esimerkissä kuitenkin Wirtanen ole ihan hyvin tarjolla tuolla painottomalla puolella, vaikka Åsten tosiaan hävisikin kuvasta salaman nopeudella?
Keskustan kautta syöttäminen olisi ollut riskialtista, kun yksi Ässä oli välissä. Ainoa mahdollisuus rännikiekko, jos Wirtasta tavoitellaan.

Wirtanen olisi voinut tehdä itsensä paremmin pelattavaksi hakemalla koukkauksen alempaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Noin se voi mennä sisäänkin, kun ei ammu suoraan logoon tai plekseihin. Hieno maali ja vielä yv:llä.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Näin NHL-pelien jälkeen tuo Tapparan keskialueen träppi näyttää ihan hirveeltä. Jos olisin IFK:n koutsi niin ihan vittuillakseni ohjeistaisin IFK:n pakkeja odottaa vaikka koko pelin oman maalintakana. Eihän meillä mikään kiire oo ku taulul 1-0.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
IFK on ihan kusessa Tapparan karvauksen kanssa. Muilta osin on aika heikkoa suorittamista molemmilta joukkueilta. Aika kaukana ollaan niistä klassikkopeleistä, joita nämä joukkueet ovat toisiaan vastaan esittäneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös