Mainos

Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 761 299
  • 12 310
Suosikkijoukkue
HIFK
Neloseksi ottaisin Åsten-Väänänen-Karvisen ja käskisin heidän tehdä TPS:n pelistä ja elämästä mahdollisimman ärsyttävää paskaa.
Juuri näin, jotta toivonkipinä säilyisi.

Ja tämä taitokenttä aina ja joka tilanteessa Pärssisen kenttää vastaan. Luulisi peli-ilon hieman hyytyvän.
 
Ville59

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoiko se noin? Tottahan se on.

Tuon voisi kehystää pukukopin seinälle, että HIFK on naurunaihe muulle Suomelle. Veikkaan että mailan tärinä loppuisi siihen ja sisu nousisi, nyt siellä pelätään kollektiivisesti ja odotellaan kesälomia isolla palkalla.
"Jääkiekon keksijä Tamminen vetäisee todellisen ässän hihastaan ja povaa pitkää kevättä Helsingin IFK:lle. Moiset ennustukset ovat olleet viime aikoina vähissä, sillä pääkaupungin suurseura oli runkosarjan lopulla pelinsä kanssa sekaisin kuin seinäkello.

Vaikka IFK:ta hehkutetaan joka kausi suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, jääkylmä fakta on, että edellinen SM-kulta on keväältä 2011. Stadin Rödan rämpiminen onkin ollut mannaa maakunnissa, jossa HIFK:lle on naurettu vedet silmissä yli vuosikymmen.

– Se on aivan totta, mutta ne naureskelut voivat nyt hyvinkin loppua. Vanhana IFK:n ykkösketjun veljenä allekirjoittaneella on vahva tutina siitä, että tänä keväänä kaikki ovat Ville Peltosen takana, Tamminen tuumii."
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Kapteeni Tamminen voitais hyvin ottaa kuukauden keikalle, nyt kun Villekin on koronassa. Uskon, että olisi saatavilla koska koulutusbusineksen ”high season” on vasta tuloillaan
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauheasta vitutuksesta päästy nyt jotenkin yli ja koitan luoda vielä uskoa itseeni. Toivottavasti jengi ei ole näin masentunut.

Huomenna PITÄÄ EHDOTTOMASTI olla jäällä Åsten - Väänänen - Karvinen. Kentälle pitää saada tunnetta ja ryminää, samalla painottaa että yli ei saa myöskään läikkyä. Uskon että tuo touhu saattaa aueta tosta kun joku käy ronkkimassa sellasen haista paska maalin.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Edelleen turhauttaa tuo eilinen vaisu esitys.

Vaikea uskoa että koronasta olisi haittaa, mielestäni IFK ei saanut pelin virtausta ja sitä kautta monet pelaajat näyttivät hitailta kun olivat myöhässä.

Vaikea uskoa että träppiä olisi pelattu siksikään että kunto ei olisi riittänyt. Ehkä se oli vain suunnitelma hidastaa peliä ja ottaa kiekko haltuun mutta se ei toiminut kun avaukset oli huonoja eikä päästy vauhdilla TPS:n puolustuksen ohi.

Toivottavasti huomenna on pelissä vauhtia ja ukot liikkuu. Tuli tunne että melkein tuonne jopa kaipaisi Lyytistä tekemään liikkeellä tilaa. Ehkä jopa riskilläkin. Ja vaikka jopa kaksi jarru kenttää tappamaan peliä

Innala - Koivistoinen - Pakarinen
Turunen -Broadhurst -Dyk/Gardiner
Salomäki - Paajanen - Hirvonen
Åsten - Väänänen - Karvinen

Tallbergille yhden matsin huili tai Hirvosen tilalle 3. laitaan.
 
Vilja

Kuitti. Lisäksi oltiin aivan lapasia aloituksissa vaikka sentteriosaston piti olla tässäkin suhteessa suuri vahvuutemme. Tais joka ukko jäädä alle 50%? Tämäkin kuvastaa asennepuolta. Wirtasen peluutus kai isolta osin perustuu aloitusympyrään ja kun se(kin) petti, voisi äijän pistää poppareille ja antaa Viänäselle mahdollisuus.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Åsten - Väänänen - Karvinen

Tallbergille yhden matsin huili tai Hirvosen tilalle 3. laitaan.
Ja C Åstenille rintaan. Näyttää aina esimerkkiä koko joukkueelle taistelusta. (Ja vie muuten kiekon alueelle, eikä sen sijaan anna jotain paskaa syöttöä suoraan vastustajan lapaan kuten eilen kaikki.)
 
Paha Elvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mulle historia on opettanut, että pelin pitää olla kuosissa viimeistään tammikuussa, jos mestaruudesta aiotaan pelata. Hyvin harvoin mikään joukkue nostaa pelinsä ihan uudelle tasolle pleijareissa. Peliä voi parantaa kyllä vieläkin, mutta ison kuvan muuttaminen on melko mahdotonta. Tällä hetkellä juuri mikään ei toimi. Puolustus on keskinkertainen, veskari ei riitä sähläävän porukan takana, hyökkäys ei edes näytä vaaralliselta vaikka nimet selässä antaisivat olettaaa jotain aivan muuta.

Vuonna 2011 noustiin sillasta, mutta se jengi oli vahva jo aiemmin kaudella. 1998 ei taidettu tammikuun jälkeen hävitä peliäkään. Tämä kausi on ollut vaikea ja rikkonainen koronan takia, mutta sitä se on ollut kaikille muillekin. Valmennus voi ottaa sen Kiben spegelin handuun. Ei näytä siltä, että maalinteon umpisolmuun avaamiseen olisi mitään keinoja. Jos pelisysteemi on vahva, siihen voi istuttaa uusia pelaajia lennosta eikä pelin taso kärsi. Esimerkkinä Jalosen Leijonat, vaikka en meidän pelin ystävä olekaan. IFK:n kovan tason hankinnat menevät hukkaan, koska he näyttävät pelaavan ihan eri peliä kuin muut, ei olla samalla pelikirjan sivulla lainkaan.

Lisäksi pelissä näkyy uskomatonta huolimattomuutta, harvat hyvän hyökkäyksen aihiot kusevat yleensä huonoon syöttöön. Viivapelaajilla staga tärisee ja kiekot karkaavat keskialueelle. Tämä kertoo paineista, pelistä puuttuu rentous, omaan tekemiseen ei luoteta, koko homma näyttää väkinäiseltä.

Tämän vuodatuksen tarkoituksena on tietenkä jinxata IFK lentton kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Eilistä matsia katsoessani huomasin, että TPS sai aika rauhassa tehdä miten olivat suunnitelleet. Ainoastaan maalin edustalle rynniessään pari kertaa annettiin muikkaria jossa vielä kerran lyötiin yli. EI NÄIN! Kun HIFK pelaa pleijareissa niin siellä ei saa vastustajalla olla kivaa missään vaiheessa. Jo useaan otteeseen täällä mainittu telaketju Åsten-Väänänen-Karvinen kehään johtamaan taistelua. Ykköseen pitää saada enemmän raaastoa ja siksi Innalan ja Koivistoisen seuraksi Salomäki. Pakarinen stunttaaman Tallbergia AB:n vitjaan, johon voi toiselle laidalle heittä Hirvosen/Palolan/Gardinerin. Ja kyllä, kun Tale on veks, Muulille C rintaan. Paajaselle voisi pistää toiseen laitaan levänneen Turusen ja toinen laituri sitten kakkosesta yli jäänyt. Dyk vilttiin, sillä NIIN alokasmainen oli virhe syöksyä tepsin kanukin perään maalin taakse ja jättää maalin kulma auki, vanha totuus: Älä mene sinne missä kiekko on vaan sinne minne se tulee. Miettiköön poppareilla tuota.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
kanukin perään maalin taakse ja jättää maalin kulma auki,
Alusti itse tämän tilanteen, kun meni kolmosena liian syvään hyökkäyspäässä. Olisi malttanut ja pelannut oman paikkansa vastuullisesti, niin koko vasta-hyökkäystä ei olisi edes tullut.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Mulle historia on opettanut, että pelin pitää olla kuosissa viimeistään tammikuussa, jos mestaruudesta aiotaan pelata. Hyvin harvoin mikään joukkue nostaa pelinsä ihan uudelle tasolle pleijareissa. Peliä voi parantaa kyllä vieläkin, mutta ison kuvan muuttaminen on melko mahdotonta. Tällä hetkellä juuri mikään ei toimi.

Totta puhut, mutta tässä on se hassu juttu että peli oli kuosissa jo joulun tienoolla, mutta sen jälkeen se katosi. Eli mites tämä suhtautuu tuohon historiaan? :D

Ehkäpä se kertoo sen ikävän faktan että joukkueessa on lliian paljon muutoksia ollut joulun jälkeen ja siksi peliä ei olla uudelleen saatu kuosiin.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maalinteossa tärkeintä on syöttö. Ja ne ovat edelleen aivan haussa. Toinen aivan keskeinen taito on suoraan siitä laadukkaasta syötöstä ampuminen. Esimerkiksi Palola ei osaa sitä. Ei nykyisille hyville byyrareille saa maalia, jos kiekon joutuu ottamaan haltuun. Suoraan syötöstä tarkasti ja kovaa ampuminen vaatii nähdäkseni flow'n ja hyvän itseluottamuksen. Se on yleensä tikissä silloin kun peli kulkee. Tämä näkyy YV:ssä, että ei ole kunnossa, kun kiekkoa haudotaan se 0,2 sekuntia ja sitten skodataan päin jo eteen ehtinyttä maalivahtia.

Oli sellainen fiilis, että voi kääntyäkin, jos saavat pelaamalla jengin kondikseen, kun potentiaalia nyt tunnetusti on. Nyt on kyllä sellaiset tuntemukset persvaossa, että ei käänny, millään.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mielestäni hyvä muistaa että eilen IFK:lla oli nihkeästä esityksestä huolimatta saumat painaa 2-3 byyriä.

Muuyama hyvä paikka ylivoimilla, 2 tolppaa, läpiajo ja pari avopaikkaa maalin edessä. Ei mennyt sisään mutta vaadittavat paikat luotiin huonollakin pelillä.

Nyt vaan vauhtia ja fyysisyyttä mukaan.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Mielestäni hyvä muistaa että eilen IFK:lla oli nihkeästä esityksestä huolimatta saumat painaa 2-3 byyriä.

Muuyama hyvä paikka ylivoimilla, 2 tolppaa, läpiajo ja pari avopaikkaa maalin edessä. Ei mennyt sisään mutta vaadittavat paikat luotiin huonollakin pelillä.

Nyt vaan vauhtia ja fyysisyyttä mukaan.
Hienoa, että säkin näit pelissä hyvää.
Mun mielestä ei kans ollu niin synkeää, etteikö tästä vielä jatkoon mentäis.
Tontteja oli riittävästi.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Minusta Innala menee nyt hukkaan Koivistoisen vierellä. Tekee hirveän työmäärän ja riistää kiekkoja, mistä ei juuri ole hyötyä kun koivistoinen vaeltelee varjojen mailla.
Mietin pelin aikana ihan samaa. Sunnutaina luistin kulki normaalisti ainoastaan kahdella pelaajalla, Innla ja AB. Noille pitäisi löytää se laituriksi kaveri vielä lisää jotta saatais edes yksi ketju joka ei luistele tervassa.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Maalinteossa tärkeintä on syöttö. Ja ne ovat edelleen aivan haussa. Toinen aivan keskeinen taito on suoraan siitä laadukkaasta syötöstä ampuminen. Esimerkiksi Palola ei osaa sitä. Ei nykyisille hyville byyrareille saa maalia, jos kiekon joutuu ottamaan haltuun. Suoraan syötöstä tarkasti ja kovaa ampuminen vaatii nähdäkseni flow'n ja hyvän itseluottamuksen. Se on yleensä tikissä silloin kun peli kulkee. Tämä näkyy YV:ssä, että ei ole kunnossa, kun kiekkoa haudotaan se 0,2 sekuntia ja sitten skodataan päin jo eteen ehtinyttä maalivahtia.

Oli sellainen fiilis, että voi kääntyäkin, jos saavat pelaamalla jengin kondikseen, kun potentiaalia nyt tunnetusti on. Nyt on kyllä sellaiset tuntemukset persvaossa, että ei käänny, millään.
Joo tämä on mun mielestä ongelma. Jätkät miettii mitä tehdä kentällä. Aina haudotaan kiekkoa se puoli sekuntia kun pitäisi jo syöttää, eikä mitään ei tehdä vaistoilla.
Peli(systeemi) on parhaimmillaan yksinkertaista ja silloin pelaajat tietää mitä ei tehdä ja valitsevat sen helpoimman ja parhaimman reitin. Nyt IFK:n pelaajat ei tee kentällä mitään helposti, vaan ne yrittää funtsia jonkun fiksun ratkaisun, jolloin vastustaja on jo ottanut kiekon pois kun sitä yritetään toteuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös