Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 745 539
  • 12 310

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kun siellä KHL:ssä runkosarja päättyi, niin voisiko sieltä löytyä sikäläisistä pudotuspeleistä ulos jääneistä joukkueista joku kirittäjä tälle meidän maalivahti kaksikolle?
 

Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, mutta alkaa olemaan vähän olo että Innalasta tai Koivistoisesta ei ole johtavaksi pelaajaksi isoon joukkueeseen, olivat johtavia pelaajia maalla, mutta kaupungissa missä paineet on isot niin hukassa ovat. Molemmilla myös hyviä suorituksia, mutta ne ovat silloin kun jengillä kulkee ja tämä kaksikko ei joudu ratkaisemaan pelejä. Toisin oli Zaborsky-Ramstedt-Rask tai Thorell-Tyrväinen-Rask tai Turunen-Paajanen-Sallinen kolmikoilla
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Nauratti isosti tuo jatkoaika. Hävitä ei ainakaan haluttu, mutta paha sanoa haluttiinko voittaakaan. No jos olisivat tämän hoitaneet varsinaisella, niin olisin veikannut että kurssi palautuu uomiinsa. Todennäköistä on, että palautuu nytkin, mutta ei näillä poissaoloilla ja tuollaisilla otteilla. Kohta onneksi mennään taas ja kaikki mahdollisuudet helpottavaan voittoon.

Ylivoima palautunut myös näköjään alkukauden tasolle.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Nordiksen asema Liigan varmimpana pisteautomaattina alkaa olla betoniin hakattu. Erityisesti Liigajumboille Nordis on mukava ponnahduslauta käydä hakemassa positiivista buustia kauteen. Seuraavana vuorossa Ässät. Vaikkei vielä joulun tietämillä voinut uskoa, niin nyt on suunnattava katseet playoffs viivaan, se lähestyy kovaa vauhtia ja nälkäisiä joukkueita, huomattavasti nälkäisempiä kuin me, on tyrkyllä viivan alapuolella useita. Hämmentynein tunnelmin pelottaa jo seuraava peli, joka läpsähtää poskelle ylihuomenna.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos IFK ei olisi kyykännyt siinä kohtaa kun himassa hävittiin Kalpalle ja Ässille matsit mitkä olisi itsestään selvyytenä olleet voitettavissa, niin oltaisiin tällä hetkellä aika kovissa asemissa sarjataulukossa. Nyt taas tuo korona breikki näkyy todella raadollisesti.

Vaikka onkin turhauttavaa että ollaan neljän matsin tappioputkessa, niin kyllä minä olen sitä mieltä, että olosuhteisiin nähden IFK pystyi pelaamaan ihan hyvän matsin ja kun pelaajat palautuvat normaaliin kuntotasoonsa ja saadaan tuntumaa peliin niin ihan hyvä tästä tulee.

Nyt ei ole tatsi ylivoimaan eikä oikein 5-5 pelaamiseenkaan mutta silti siellä tehdään hyviä asioita. Maalipaikkoja luodaan enemmän ja niitä tänään ylipäätänsä luotiin. Ei ollut ns. varmoja paikkoja mutta hyviä aihioita. Jos meillä olisi välillä edes hieman tuuria, niin tänään olisi matsi hyvin voinut olla 2-0 tai jopa 3-0, mutta ei pomppinut kiekot maaliin.

Tuosta miten tahmeaa usean pelaajan luistelu on ja miten syötöt eivät napsu kohdilleen, pystyy kyllä aika hyvin päättelemään että siellä on moni sairastanut ja palautuminen tulee kestämään. Ei tuo tänäänkään jäänyt yrityksestä kiinni, mutta selvää on että kun paras terä puuttuu ja kunto ei ole vaadittavalla tasolla, niin enempää ei pysty mittaamaan ulos. Toki jos tänään olis paikoista tehty pari maalia, niin oltaisiin toki helpommalla päästy.

Mulla on kova luottamus siihen että joukkue ja valmennus saa solmun aukaistua ja peli alkaa taas kulkemaan. Ei siellä kovin monella alueella tarvitse paljoa parantaa, niin alkaa tasaiset matsit kääntyä voitoiksi ja kohta on taas voittamisen rutiinia.

Vituttaa kyllä rankasti se, että tänäänkin taas hävittiin heikommalle jengille ja ei saada paikoista sisään. En tajua kun viivastakaan ei mene vaikka on ukkoa edesssä niin ei saada ripareita eikä pompi sisään.

Koivistoinen ehkä on jotenkin IFK:n koko kuva pienoiskoossa. Yritystä ja taitoa on mutta ei saa riittävästi kropasta irti. Nyt lepoa ja torstaina röda på ja ääntä kohti! Ehkä sieltä saadaan avausvoitto tähän koronan jälkeiseen aikaan.

Positiivista muuten oli mielestäni se, että Garteig pelasi hyvin ja pakit hoitivat puolustuksen ja pelin avaamisen ihan hyvin, vaikka JS ja Lyytinen puuttuivatkin. Väänänen on myös nostanut tasoaan ja Åstenille tärkeä maali. Kotkansalonkin pelaaminen on mennyt eteenpäin mutta erityisesti Ahonen ja Karjalainen ovat parantaneet valtavasti kiekollisessa pelaamisessa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Nauratti isosti tuo jatkoaika. Hävitä ei ainakaan haluttu, mutta paha sanoa haluttiinko voittaakaan. No jos olisivat tämän hoitaneet varsinaisella, niin olisin veikannut että kurssi palautuu uomiinsa. Todennäköistä on, että palautuu nytkin, mutta ei näillä poissaoloilla ja tuollaisilla otteilla. Kohta onneksi mennään taas ja kaikki mahdollisuudet helpottavaan voittoon.

Ylivoima palautunut myös näköjään alkukauden tasolle.
Ei haluttu. Pidettiin kiekkoa ettei kaveri vaan tee maalia. Tuollaista 3vs3 jatkoaikaa jossa ei edes yritetä en halua enää nähdä.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Himapelaamista on kyllä vaikea selittää: IFK on tällä haavaa sijalla 11. kotiotteluissa.

11.HIFK229491321,46

Vieraissa sitten taas pistekeskiarvolla ykkönen, 2,1/peli.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
^Tota kotipelaamista on erityisen vaikea käsittää kaikkien niiden alkukauden Peltosen palopuheiden ja tv-ohjelmien jälkeen... vai onko sitten mennyt ihan liian puristamiseksi kotona kun pitäisi olla niin helkkarin en gång alltid kokoajan yms.

Yksi piste tänään unettavan esityksen jälkeen, tappioputki sen kun pitenee. Ässät tulee nälkäisinä vieraaksi torstaina, huh. Eniten piiskaa tänään Koivistoiselle; ei ole IFK:n ykkössentterin näköinen pelaaja nyt. Mistäköhän mahtaa kiikastaa.

Pakko ripustaa oma toivo siihen että näitä jaksoja tulee kaikille joukkueille jossain vaiheessa kautta ja eikös sitä kliseisesti sanotakin että niiden avulla jengi hitsautuu yhteen jne. jne. Eli ehkä hyvä että tämä vaihe käydään läpi nyt ennenkuin aletaan pelaamaan mitaleista.

Heitin muuten ajatuksen joskus aiemminkin ilmoille mutta mitäs arvon palstalaiset on mieltä tosta Jolysta; jos Hursti poistuu ensi kaudella niin olisiko siinä meille paikko? Vai sulaisiko vaan kirkkaissa valoissa samantien?
 

444

Jäsen
Voipi olla, että runkosarjan terävin kärkitaistelu tässä nyt menetetään, mutta onko se vain huono asia? Jos otamme karuna faktana tuon lainauksessa todetun tasoeron kotona ja vieraissa. Olisiko playoffien kotietu meille varsinaisesti mikään etu tällä kaudella? Siis pelillisesti, playoffien taloudellinen merkitys on sitten toinen tarina.
Ei välttämättä niinkään kotietu, mutta kyllä mä lähtisin turvallisemmin mielin rakentamaan hyvää playoff-kevättä siitä, että ensin niistetään joku hätäseen keräilyeristä jatkoon päässyt joukkue, sen jälkeen runkosarjassa huonoiten sijoittunut välieräjoukkue. Sijoittumalla sijoille ynnämuut (4.-10.) varmistetaan mahdollisimman hankala pudotuspelisarja, mutta sehän toki ei ole mitään uutta. Onneksi mestaruuksia on tullut ihan solkenaan.
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Olipa taas jotenkin vähän sellainen vaisu matsi. Kova kamppailupeli siis, mutta vähän puolivillaista tekemistä osalta. Mutta onhan tossa selkeitä kehitysaskeleita otettu kumminkin. Puolustuspeli on hyvää ja pakit pelaavat hyvin. Ahonen esim oli tänään todella hyvä, lukuunottammatta sitä hautomishölmöilyä lopussa. Hyvä peli oli siis katsoa! Kivaa oli olla Nordiksella.
*** Garteig
**Ahonen
*muut pakit, hyvää tekemistä

3 lammasta Koivistoinen, jälleen.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Siinä HIFK ensin pääsi vaihtamaan ja Hede luisteli ympyrää jo väsyneiden HPK-pelaajien ympäri. Olisi pitänyt jatkaa pitkää hyökkäystä, niin Karjalainen päätti heittää lottopallon viivasta maalin eteen ja kääntyi HPK:n hyökkäykseksi ja nyt Karjalainen on 2 min pyörinytkin omissa.

Turhan paljon HIFK taas ampunut huonoista paikoista yleisestikin. Pitäisi vaan jaksaa pelata pidempiä hyökkäyksiä. Hyökkäyksiin lähdöt ovat olleet tänään ihan hyvällä tasolla. Vaikeudet alkavat tuolla hyökkäyskolmanneksella, kun ei kärsivällisyys riitä etsiä syöttölinjoja ja laadukkaita vetoja.
Tämä.
Aivan samaa manasin ihan ääneen. Eikö pää riitä lukemaan peliä vai pelätäänkö Peltosen ripitystä jos tekeekin virheen.
 

Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alotuskiekosta lähtien kotijengi on tuolla selviytymässä.
Helvetin surullista, taas.
Joo, katsoin jälkilähetyksenä ja kyllä vähän vaikealta näytti… erityisesti tuo ylivoima oli taas aivan kauheaa katseltavaa. Mihin Innala esim on kadottanut taikavoimansa?!
Rankkaria lukuunottamatta aika pahasti yössä.
Syötöt ja syöttöjen vastaanotot, laukaukset aivan luokattomia jatkuvasti.. No, Täytyy muistaa että HPK on tuon veskarinsa ja alivoimapelin ansiosta paha kelle vaan ja yksi piste oli ihan yläkanttiin ainakin omiin odotuksiin nähden.
Sad but true, mutta eihän tuolla jengillä noilla esityksillä enää ole oikeasti mahdollisuuksia kärkitaisteluihin tällä kaudella. Olisko jo aika tehdä hankintoja?
Garteig oli hyvä, mutta tässäkin tullaan taas siihen että vastustajilta vaan löytyy parempia mokkeja. Todella surullista mutta niin tuttua.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Aika rumasti suolataan omaa jengia, josta juuri x prosenttia on kärsinyt koronasta. Tätä ennen liigan kärjessä todella vakuuttavaa peliä. Nyt Peltosen pelikirja on ohut tai pelaajat muuttunet paskoiksi. Onneksi tällä kaudella on tarpeeksi aikaa nuolla haavat ja puhaltaa keuhkot täyteen kuntoon, toisin kuin viime kaudella.

Ilveksellä myös prosentilla X korona ja silti ovat pystyneet napsimaan pisteitä kohta 15 pelistä putkeen. Lisäksi muissakin seuroissa ollut koronaa, joten en nyt näe miksi tämä käy taas IFKn kohdalla tekosyynä ja selvittelynä? Toki, tekosyiden etsimisestä on pitkä historia IFKssa.

Molemmat voi olla oikeassa. Sehän riippuu monesta asiasta. Esim. kuka pelaajista sairastui? Miten sairastui? Tuliko jälkioireita?

Voi olla koronan syytä tai voi olla, että treenaaminen on ollut vääränlaista tauon aikana.

Silti @Frankie suolaa nyt joukkuetta, kuin se ei olisi ollut kuntopuntarin kärkijoukkueita 20 peliä ennen saatuaan koronaa.


Broadhurstin loukkaantumiseen

Esitetty syy ylivoiman heikkenemiseen ei ole Hursti. IFKn ylivoima oli sarjan parasta myös Broadhurstin edellisen loukkaantumisen aikana. Hirvonen paikkasi onnistuneesti Hurstin ylivoimassa. Kyllä ne syyt on muualla.

En tiedä, mutta alkaa olemaan vähän olo että Innalasta tai Koivistoisesta ei ole johtavaksi pelaajaksi isoon joukkueeseen, olivat johtavia pelaajia maalla, mutta kaupungissa missä paineet on isot niin hukassa ovat. Molemmilla myös hyviä suorituksia, mutta ne ovat silloin kun jengillä kulkee ja tämä kaksikko ei joudu ratkaisemaan pelejä. Toisin oli Zaborsky-Ramstedt-Rask tai Thorell-Tyrväinen-Rask tai Turunen-Paajanen-Sallinen kolmikoilla

Lukko ei ole pikkuseura vaan ensi kaudella mahdollisesti suuremmalla budjetilla operoiva joukkue kuin IFK. Sen lisäksi Koivistoinen taisi vetää yli piste per peli tahtia ennen Koronaansa.

Innala oli ihan jees tuossa maajoukkueessa. Sekään ei ole pikkuseura landelta.

Josko ei arvioitasi joukkueen tai pelaajien iskukykyä heti, kun ovat tulleet hengitystieinfektiosta kentälle. Muistatteko Anton Lundellin koronan jälkeisen ajan? Ja miten se pelaa nyt NHLässä?

Kyllä nää jätkät vielä tulee. Ikävää on, että meillä ei riitä rutiinitaso voittaa huonolla pelillä. Se menee jonkun piikkiin. Ehkä valmennuksen. En osaa sanoa. Tosin HPK on kova joukkue. Ehkä se JYP olisi pitänyt voittaa rutiinipelillä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miksiköhän Hirvosta ei ole haluttu kokeilla sentterinä? Kuitenkin kyseessä tuollainen laituri-sentteri pelaaja, jolla vahvuutena on nimenomaan pelikäsitys. Jotenkin voisi kuvitella, että tuo onnistuisi paremmin ruokkimaan Tallbergia ja Dykkiä kuin Väänänen.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksiköhän Hirvosta ei ole haluttu kokeilla sentterinä? Kuitenkin kyseessä tuollainen laituri-sentteri pelaaja, jolla vahvuutena on nimenomaan pelikäsitys. Jotenkin voisi kuvitella, että tuo onnistuisi paremmin ruokkimaan Tallbergia ja Dykkiä kuin Väänänen.

Peltosen filosofia on se, että kolme ensimmäistä kolmikkoa on niin sanotusti kiveen hakattuja ja kun on poissaoloja, niin ei aleta tiivistämään, vaan sinne tulee pelaaja X paikkaamaan poissaoloa yksi yhteen. Nelonen on ainoa, jossa on rotaatiota valmennuksen halusta.

Tavallaan ymmärrän mitä Peltonen tuolla hakee, mutta faktahan on se, että ei se ole tässä hetkessä toiminut yhtään. Aina kun on ollut poissaoloja, niin se kyseinen ketju on muuttunut toiseksi "nelosketjuksi". Kantaako se sitten hedelmää kevättä ajatellen? Riippuu varmaan siitä, että onko kaverit ehjänä. Vähän pelottaa ajatus siitä, että esim. sentteriosastolle tulee loukkeja ja jääräpäisesti mennään samoilla.

Muistan mestaruuskaudella 2011, kun itsekin olin uikuttamassa sitä, että Peltonen-MG-Haataja ei toimi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Palola on pidempään pois ja Broadhurst jatkaa saikutteluaan vielä useamman pelin ajan, Peltonen saattaa hyvinkin laittaa ketjut 2-4 uusiksi. Mutta, jos AB todellakin on day-to-day ja on enää päivien kysymys, milloin palaa, en usko, että ketjulottoa laitetaan tulille. Palola korvattaneen sitten Hedellä, Väänäsellä tai Wirtasella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK
Suosikkijoukkue
IFK
Miksiköhän Hirvosta ei ole haluttu kokeilla sentterinä? Kuitenkin kyseessä tuollainen laituri-sentteri pelaaja, jolla vahvuutena on nimenomaan pelikäsitys. Jotenkin voisi kuvitella, että tuo onnistuisi paremmin ruokkimaan Tallbergia ja Dykkiä kuin Väänänen.
Keskushyökkääjällä on paljon puolustusvelvoitteita. Hirvonen on niihin vääntöihin yksinkertaisesti vielä liian kevyttä kamaa. Centterin vastuulla on myös aloitukset, eikä Ronin 40% riitä sekään tuolle tontille. Ja nämä ovat samalla ne syyt, miksi Pera menee Väänäsen edelle selkeästi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Keskushyökkääjällä on paljon puolustusvelvoitteita. Hirvonen on niihin vääntöihin yksinkertaisesti vielä liian kevyttä kamaa. Centterin vastuulla on myös aloitukset, eikä Ronin 40% riitä sekään tuolle tontille. Ja nämä ovat samalla ne syyt, miksi Pera menee Väänäsen edelle selkeästi.

Kyllä mä näkisin, että Tallberg ja Dyk pystyvät auttamaan omassa päässä sentteriään hyvin. Hirvonen toisi tuohon ketjuun sitten sitä pelinrakentelutaitoa ja rytmitystä.
 

Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan omaa mutustelua, mutta mitenkähän IFK olisi pelannut jos Halonen olisi ollut maalissa, oltaisiinko 4 ottelun tappioputkessa. Tiedän, että Halonen pelannut viimeiset ottelut huonosti ja Garteig pelannu ihan hyvin, mutta tuntuu vaikuttavan kenttäpelaajan aika paljon kumpi on maalissa, Halonen maalissa niin kenttäpelaajat tuntuvat olevan paljon rauhallisemmin mielin ja se auttaa pelaamisessa paljon, Garteig maalissa niin tuntuu hieman olevan väkinäistä
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ihan omaa mutustelua, mutta mitenkähän IFK olisi pelannut jos Halonen olisi ollut maalissa, oltaisiinko 4 ottelun tappioputkessa. Tiedän, että Halonen pelannut viimeiset ottelut huonosti ja Garteig pelannu ihan hyvin, mutta tuntuu vaikuttavan kenttäpelaajan aika paljon kumpi on maalissa, Halonen maalissa niin kenttäpelaajat tuntuvat olevan paljon rauhallisemmin mielin ja se auttaa pelaamisessa paljon, Garteig maalissa niin tuntuu hieman olevan väkinäistä
Etkö ole lukenut videoklippikerhon -asiantuntijoiden kommentteja? On silkka mahdottomuus, että tällainen urheilujoukkueen lainalaisuus olisi mahdollinen?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Liigajumbo vastassa niin tiukkaa menoa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös