Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 627 292
  • 8 707

Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arttu Hyry
Huomasin tuossa tilastoja tutkiessani, että Kärpät on tehnyt vuonna 2021, yhdeksässä pelissä 10 pelitilanne maalia. Eli tänäänkin mentiin ihan keskiarvossa. Kärpät siis taistelee joka ilta pisteistä, kunhan vastustaja tekee pelissä alle kaksi maalia. JES!
 

Sokerimunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mannerin osuus lehdistötilaisuudesta oli kyllä taas niin kuin Kummelia olisi katsonut. Äijän olemus on kaikkea muuta kuin sellainen, että "eteenpäin on menty".

Ainoa nappiin mennyt toteamus Mannerilta oli, että peli sentään muuttui ensimmäisen erän jälkeen nousujohteisemmaksi. Toisin sanoen Kookoo nosti jalkaa kaasulta ja Kärpät selviytyi siten paremmin, siltä se minusta näytti, mutta kuitenkin.

Puolustaminen oli Mikon mukaan sitkeää ja kiekon kanssa oltiin rohkeita ja itseluottamuskin kasvoi pelin edetessä. Kovasti ainakin yritetään, mutta missään noissa asioissa ei tule kovinkaan mainittavia onnistumisia tällä hetkellä.

Spontaani naurahdus, kun Manner kehui Kärppien kamppailupelaamista. Mieleen välähti heti kuinka Koblizek lenteli seinille, kun Kookoon pelaaja luisteli ohi (okei ehkä vähän hipaisi). Jos jotain, niin kamppailupelaaminen meillä maalinteon ohella sakkaa kyllä ihan totaalisesti.

"Nopea, vahva ja luotettava" sopisi kyllä Kookoon motoksi!
 

Tiivola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin omiin silmiin näytti että johtomaalin jälkeen joukkueesta heijastui "voittamisen pelko". Yleensä joukkue saa johtomaalista lisää virtaa ja pelin hallinta siirtyy entistä enemmän maalin tehneelle joukkueelle. Eilen(kin) Kärpät jotenkin kipsaantui ja pelaaminen meni entistä aremmaksi ja aika nopeasti KooKoo rankaisi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Kun kuuppa on jumissa, niin se on jumissa, jaloissa sadan kilon lyijypuntit. On aivan sama vaikka valmentajana olisi Jeesus piirtelemässä läppitaululle kuvioita ja harjoituksissa otettaisi miljoona toistoa.
Pelaajat ovat ottaneet paineet onnistua, koska ollaan suosikkeja. Näkyy ja tuntuu urkuparvelle asti.

Itse en usko Mannerin potkujen mitään ratkaisevan, päinvastoin. Jos Manner potkittaisi pois, niin mikä kivi sieltä taivaalta pitäisi tipahtaa, että poikaa saunottas.
Voi olla , että kaikesta huolimatta sama meno jatkuisi Laten kanssa. Millaista olisi Laten ja Mäntymaan aloittaa ensi kausi , kun alla olisi munilleen mennyt loppukausi.

Parempi on uusien valkkujen aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä kausi saa mennä syteen tai saveen tai rotuaarin pallolle.

Yks juttu ikuisena optimistina kuitenkin on mielessä, Jos sääleistä lähdetään, kukaan ei odota mitään, eikä päähän potkituilla ole mitään paineita, mutta halu näyttää on kova.
Nämä Lukot ja varsinkin KooKoo keräävät itselleen paineita. Suosikkina on aina paineita ja pakko onnistua. siinä se kuuppa menee herkästi jumiin.

Tähän saumaan on Kärppien hyvä iskeä altavastaajan asemasta. Onhan tuossa porukassa kuitenkin taitoa nuoruutta ja rutiinia.
Pellaillaan tämä paska korona kausi pois, katotaan mihin rahkeet riittää. Loppu tokari vasta kauden jälkeen.

Vähän jää seurajohdosta sellainen kuva, että antaa tämän kauden mennä nyt näillä eväillä. Veikkaan, uskon ja toivon seurajohdon ja Haban rakentavan uutta Kärppää uusille valmentajille ens kaudeksi. Täyttä päätä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Yks juttu ikuisena optimistina kuitenkin on mielessä, Jos sääleistä lähdetään, kukaan ei odota mitään, eikä päähän potkituilla ole mitään paineita, mutta halu näyttää on kova.
Ainut vaan että jos Kärpät kolmen miljoonan joukkueena sääleihin itsensä onnistuu sössimään, niin se on jo itsessään katastrofi ja auta armias kun sieltä ekalla kierroksella tulee joku pienempi seura vastaan. Ensin on naureskeltu koko Suomen toimesta että miten mahdollista tuolla nipulla joutua sääleihin ja kun pelataan hyvinkin raakaa paras kolmesta sarjaa niin Kärpillä tuossa olisi vain ja ainoastaan hävittävää.

Säälit olisi ylivoimaisesti pahin mahdollinen paikka mihin tuo joukkue voi joutua. Ylipäätään jo Kärppien historia säälipleijareissa on vähän ohdakkeinen, joten tuo karikko pitää ehdottomasti pystyä välttämään.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yks juttu ikuisena optimistina kuitenkin on mielessä, Jos sääleistä lähdetään, kukaan ei odota mitään, eikä päähän potkituilla ole mitään paineita, mutta halu näyttää on kova.
Tietty optimistisuus on tietysti hyvästä, mutta joku raja on sillekkin oltava.

Jos Kärpät joutuu aloittamaan pudotuspelinsä säälikierrokselta n. kolmen miljoonan pelaajabudjetilla, niin metsään ollaan menty ja pahasti. Tuollaiset max. kolmen pelin sarjat ovat täysin arpapeliä, eikä niistä "parempi joukkue" mene välttämättä edes jatkoon.

Unohdat myös sen, että Kärppien mahdollisella ensimmäisellä vastustajalla niitä näytönhaluja varmasti onkin! Pudottaa suuri ja mahtava Kärpät heti ensimmäisellä kierroksella? No, mikä ettei!

Suikkasen katastrofikaudella Kärpät vahvisti rivejään siirtorajan kynnyksellä, sillä peli otti roimia kehitysaskelia Mannerin ottaessa ohjat. Nyt moiselle ei näytä olevan mitään syytä. Peli on ollut samaa taaperrusta melkeinpä alusta alkaen, joten kaikki panostukset vain ensi kauteen. Ettei vain käy taas niin, että sieltä raahataan jotain Bryhnisveenejä ja selkävaivaisia Olaussoneita, kun ei muutakaan saatu.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ettei vain käy taas niin, että sieltä raahataan jotain Bryhnisveenejä ja selkävaivaisia Olaussoneita, kun ei muutakaan saatu.
Sen verran toki huomautan että Brynster ja Olausson olivat superhankintoja siinä kauden alla. Siirtorajalla tuli Ivan Svarny ja Brock Trotter ja näistä molemmat olikin ihan kelpo hankintoja.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen verran toki huomautan että Brynster ja Olausson olivat superhankintoja siinä kauden alla. Siirtorajalla tuli Ivan Svarny ja Brock Trotter ja näistä molemmat olikin ihan kelpo hankintoja.
Niin siis tarkoitinkin tätä, että ensi kauden joukkuetta alettaisiin tällä kertaa hyvissä ajoin kasaamaan päävalmentajan vaihtuessa. Marjamäen vaihtuessa Suikkaseen tuo kasaaminen meni täysin penkin alle, ja sitten hankittiin näitä Bryhnejä ja Olaussoneita. Mikko Lehtosesta puhumattakaan.

Siirtorajan hankinnat olivat tekijämiehiä, joten niistä puhtaat paperit.
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Todennäköisesti sen takia, koska ei ole muitakaan maaleja mitä katsoa, joten kelaillaan tätä. *hymiö*
Saivartelua, myönnän, mutta tästä maalista tuli muuten mieleen yks juttu.

Jos huomenna tehdään Sportia vastaan edes yksi maali, ollaan jo tasoissa Valioliigassa pelaavan jalkapallojoukkueen Manchester Unitedin kanssa tehdyissä maaleissa viimeisen (sitten) yhdeksän pelin otannalla.

...tosin ManU teki nuo yhdeksän maaliaan yhdessä pelissä... Koska maalintekopeli tai jotain.
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Kalevassa Manner tuumasi, että Kookoon maalivahti oli hieman parempi kuin meidän viimeistely.

Olisi voinut samaan hengenvetoon todeta, että Rybar oli sitten aivan v,,,,un paljon parempi kuin Kookoon viimeistely :)
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Jos Kärpät joutuu aloittamaan pudotuspelinsä säälikierrokselta n. kolmen miljoonan pelaajabudjetilla, niin metsään ollaan menty ja pahasti. Tuollaiset max. kolmen pelin sarjat ovat täysin arpapeliä, eikä niistä "parempi joukkue" mene välttämättä edes jatkoon.

Pitää muistaa, että runkosarjaa ei ole Kärppien osalta pelattu edes puolta. Ei tässä vielä kannata päätä pensaaseen lyödä.

Olen aika vahvasti myös sitä mieltä, että Kärpät olisi varmasti aika epähaluttu vastustaja ensimmäisillä kierroksille kenelle tahansa.

KooKoo pelissä oli jälleen surkea ensimmäinen erä, mutta sen jälkeen Kärpät pelasi huomattavasti paremmin. Kokonaisuudessaan tasuri ei ollut vääryys.

Se huolestuttaa, että nyt ei luoda maalipaikkoja, mitä luotiin vielä marraskuun loppuun saakka. Henkinen lukko on jotenkin nyt päällä, sillä pelin tappaa monesti pienet huolimattomuusvirheet. Rentous kun katoaa, niin pelikin näyttää usein väkinäiseltä.

Silti, puolustus on tiivistynyt nyt huomattavasti, ja alivoima on ollut vahvaa. Tässä on yli puolikautta aikaa vielä saada sylinterit laulamaan. Kärpät ei runkosarjan voitosta kamppaile, mutta en usko että sääleihinkään pudotaan. Ja edelleen, luulen että Kärpät on aika vittumainen vastustaja keväällä... sillä kokemuksella on aidosti vaikutusta kun aletaan pelaamaan isoja pelejä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos Kärpät joutuu aloittamaan pudotuspelinsä säälikierrokselta n. kolmen miljoonan pelaajabudjetilla, niin metsään ollaan menty ja pahasti. Tuollaiset max. kolmen pelin sarjat ovat täysin arpapeliä, eikä niistä "parempi joukkue" mene välttämättä edes jatkoon.
Ja eipä se tuo, että Kärpät vähintään säälipleijareihin pääsee kääntymään ole mitenkään varma asia tällä kaudella. Tämän illan tulosten jälkeen Kärppien sijoitus sarjataulukossa on 11.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja eipä se tuo, että Kärpät vähintään säälipleijareihin pääsee kääntymään ole mitenkään varma asia tällä kaudella. Tämän illan tulosten jälkeen Kärppien sijoitus sarjataulukossa on 11.
Joo, mutta tämän hetken sijoituksella ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Kärpillä on pelejä takana vasta 26. Ei olla Kärppien osalta edes runkosarjan puolivälissä vielä, mikä on melko outo tilanne, sillä nyt eletään jo helmikuuta.

Toki nuo tämän hetken peliesitykset edellyttävät maksimissaan säälipleijaripaikkaa, mutta ei auta kuin toivoa, että se peli tuosta paranisi. Pelejä on vielä runsaasti edessä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo, mutta tämän hetken sijoituksella ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Kärpillä on pelejä takana vasta 26. Ei olla Kärppien osalta edes runkosarjan puolivälissä vielä, mikä on melko outo tilanne, sillä nyt eletään jo helmikuuta.

Toki nuo tämän hetken peliesitykset edellyttävät maksimissaan säälipleijaripaikkaa, mutta ei auta kuin toivoa, että se peli tuosta paranisi. Pelejä on vielä runsaasti edessä.
Juu, kyllähän tässä vielä aikaa on kurssia kääntää. Esimerkiksi Suikkasen valmennuskaudella Kärpät oli kerännyt ainoastaan 30 pistettä vastaavasti 26 peliä pelattuaan (sijoitus 13.) ja niin vaan sieltäkin kuitenkin aika paljon noustiin kevään mittaan, vaikkakin tunkeutuminen kuuden sakkiin epäonnistui ja säälipleijarit jäi lyhyeksi. Mutta pelillistä kehitystä se nousu joka tapauksessa vaatinee.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos ei minkäänlaisia muutoksia valmennukseen ja pelaajistoon tehdä, pidän erittäin todennäköisenä, että Kärpät pelaa keväällä säälipleijareissa. Hankala uskoa, että tämä juurikaan tästä paranee ilman mitään toimenpiteitä.Toki on epävarmaa auttaisiko edes erinäiset toimenpiteen siihen, että kääntyykö laiva enää tälläkaudella. Jos muutoksia halutaan pelaajistoon tehdä, niin laadukas sentteri ja laiturihankinta toisi kummasti iskukykyä joukkueeseen. Jos vaikkapa Kristofin ja Mustosen tilalla olisi tehoja tekevät pelimiehet, niin hyökkäys näyttäisi jo melkoisen hyvältä.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jos ei minkäänlaisia muutoksia valmennukseen ja pelaajistoon tehdä, pidän erittäin todennäköisenä, että Kärpät pelaa keväällä säälipleijareissa.

Minulla on samanlaisia tuntemuksia. Kärpillä on ollut nyt PARI KUUKAUTTA aikaa tehdä muutoksia ongelmiinsa, mutta oikeastaan mitään ei ole näyttää. Peli on edelleen sekavaa eikä mitään jännettä oikein siinä ole. Pelaajamuutoksilla en oikein usko asian muuttuvan, niinhän Aaltosen kanssakin kävi. Alussa toimi, mutta mitä enemmän iskostettiin nykyistä pelitapaa niin sekin tehoilu katosi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös