Mainos

Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 144 470
  • 1 121

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Nyt kun vihdoin ajatuksen kanssa tuli katsottua paikan päällä peli niin aika moni asia kirkastui. Plussat ja miinukset

+++ John Norman on todellakin vaisuhkon viime kauden jälkeen toissa kauden suoritustason. Jalka liikkuu ja sitä myöden pelikin. Muutenkin toi eilinen kolmosketju oli sellainen josta tykkään ja voisi sementoida toistaiseksi pysyväksi.
++ Schroeder vaikkei eilen pisteiden valossa onnistunutkaan niin etenkin ylivoimalla tykkään kaverin rauhallisuudesta ja otteesta kiekkoon. Vaikka paria hieman vaikeaa epäonnistunutta syöttöä hakikin ne tuli kuitenkin yllättävästi. Ei kuten Konnalta jonka kaikki osas lukea pois.
+ Savinaista ei varmaan tarvitse perustella eilisestä pelistä. MIES isolla ämmällä.

--- Kivistöllä oli eilen heikon puolustuksen synkin päivä. Aivan kassalla koko ajan.
-- Junttila on niin paska kun osasin odottaakin. Kiekon kanssa ei päässyt kertaakaan ylöspäin vaan aina pakeneminen omiin. Kiekollisen puolustajien saadessa kovaa painetta tää haahuili joka kerta kaikkien selkien takana jossain aloitusympyrässä. Ei jatkoon!
- Ikosen pelaamattomuus näkyi ja pelasi varmaan iselle vähemmän mieluisalla sentterin tontilla. Mutta se viime kauden aggressiivinen terrieri oli jäänyt johonkin. Ei katastrofi mutta on rotaatiossa niin alhaalla että nää näytönpaihat pitää hyödyntää.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paljon positiivistä oli eilisessä ja tästä tulee kyllä huikea kausi jos vaan saada pelata.

Epäonnistumisiakin löytyi: Ikonen, Lööv-Grant, Kivistö 2-1 hyökkäyksessä, Savinainen voisi olla kääntämättä selkää kun näkee että taklaus on tulossa...
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
- Alivoima on todella hyvää. Onko vieläkään tehty tällä kaudella maalia Jokereita vastaan...
Saldo taitaa olla 0 päästettyä, 2 tehtyä alivoimalla.

Oli kuin uusi kauden alku. Tuosta voi pelin odottaa parantuvan paljon. Yleisarvio on, että kova joukkue kasassa.
 

seeseeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä peli eilen ja varsinkin siihen nähden, että joukkue ollut pari viikkoa pelaamatta. Muutama plussa ja miinus eilisestä matsista:
+ Lindbäck vaikuttaa hyvältä veskalta
+ Schroeder-O'Neill parivaljakko löytävät toisensa aika mallikkaasta, Jensen sopii tuohon ketjuun
+ Kolmosketju
- Ensimmäisessä erässä laukaukset järjestään plekseihin
- Grant ihan yössä
- Ei Ikosta sentteriksi enää
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelaamattomuus tosiaan näkyi eilen mutta rutiini riitti voittoon.

Eniten olisin huolissani oman pään huolimattomuudesta, useaan otteeseen oli vastustajat aivan vapaana maalin edessä.

Lisäksi tuo puolustus kaipaa sellaista Lauridsenin tyylistä jyrää joka lanaa vaihdosta toiseen kaveria laitaan.
 

Hugotron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onneks meillä on hyökkäyksessä Vellua, Pakarista ja Joensuuta jotka painaa läpi vaikka harmaan kiven.
Pakarisesta eri mieltä. Piti seurannassa jo kirjoittaa, että missä ne Pakarisen kuuluisat taklaukset ja muut ns. voiimahyökkääjän teesit on? Odotin Iirosta jotain Joensuu vol2:sta, mutta tähän mennessä ei mun mielestä lupausta ole lunastanut. Liian kiltti ollut.
 

Otacon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakarisesta eri mieltä. Piti seurannassa jo kirjoittaa, että missä ne Pakarisen kuuluisat taklaukset ja muut ns. voiimahyökkääjän teesit on? Odotin Iirosta jotain Joensuu vol2:sta, mutta tähän mennessä ei mun mielestä lupausta ole lunastanut. Liian kiltti ollut.
Onkohan isäntä seurannut pelejä lainkaan? Kyllä Iiro on mennyt pää edellä useaan tilanteeseen ja taklauksiakin on nähty. Jollet odota jäähyjä aiheuttavia rumia taklauksia on herra kyllä suorittanut erinomaisesti.
 

Hugotron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkohan isäntä seurannut pelejä lainkaan? Kyllä Iiro on mennyt pää edellä useaan tilanteeseen ja taklauksiakin on nähty. Jollet odota jäähyjä aiheuttavia rumia taklauksia on herra kyllä suorittanut erinomaisesti.
Piti käydä statsit kattomassa, niin joo taitaa Iirolla olla eniten taklauksia tosiaan. En todellakaan mitään rumia taklauksia odota ja vaikea sanoa mistä tuo fiilis tullut. Sibir pelissä oli muutamakin hyvä paikka ajaa taklaus, mutta kääntyi pois. Tässä vaiheessa käsi ylös virheen merkiksi. :D Mukavaa pelipäivän aamua itse kullekin!
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipahan välimallin esitys. Joukko mukavoituneita perheenisiä kokoontui jokeripaidat päällä Areenalle tänään. Valitettavasti tämä joukko oli jäällä.

- - - Ikonen,Junttila aivan statistit
- - - Marjamäki ja joukkueen valmistaminen
- - - Marjamäen ketjut
- - Marjamäen Ikosen ja Junttilan nostaminen Haapalan edelle
-Srööderi ja Jensen
-viisikkopelaaminen oikeastaan joka puolella kenttää erityisesti omissa
-hyökkäysten päättäminen

Mennään eteenpäin. Matkaa on ja helvetisti parannettavaa. Ketjut uuteen uskoon ja junttilaikoset nyt vittuun tulosketjuista. Tämä vaatii Savinainen-Pakarisen rikkomisen mutta so it be.

Savinainen-Srööderi-Nelli
Pakarinen-Regin-Jensen
Tolvanen-Norman-Mäenalanen
Joensuu-Bill-Anttila
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
- kuten jo todettua Junttilat, Ikoset ei mitään annettavaa.

- Liikaa halpoja virheitä mistä tänään maksettiin hintaa. Toki pelituntuma puuttuu joten ihan ymmärrettävää. Pelaamalla hommat saadaan paranemaan.

- Kärkipelaajat yössä. Jensenin toilailut ja ei siellä Nelli ja Schroeder oikein olleet pelin vaatimalla tasolla.

- Rouhijat olivat parhaimmistoa tänään. Joensuu, Savinainen ja Pakarinen. Ja bobi tietysti.

- Alivoima toimii edelleen

-Kalnins yksi halpa maali. Muuten ok peli ja antoi mahdollisuuden.

-Lööv muuten pelasi todella hyvän pelin.
 
Viimeksi muokattu:

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
TsSKa iski kovalla karvauksella jäätävästi Jokereiden tämän hetken löperöön kiekolliseen peliin. Monta kertaa kiekkoa neppailtiin omissa todella vaarallisesti ihan joka jannun osalta. Kirsikkana nyt tietysti TsSKAn eka ja kolmas maali. Kun ei oikein oltu valmiita ja kiekko ei pysynyt mukana ja syöteltiin omissa kiireessä huonoja syöttöjä niin jälki on tällaista. Kun vertaa peliä kauden alkuun on joukkue karanteenin aikana taantunut todella pahasti. Toki kunnia vastustajalle, tuolla ei ollut hetken rauhaa neppailla vaan piti olla hereillä koko ajan.

Onneksi Regin tulee ja Haapala/Mäenalanen ovat olemassa niin saadaan sekä Ikonen että Junttila pois kokoonpanosta.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistähän sitä tätä suoritusta lähtisi edes purkamaan... No. Ennen peliä tuumasin ketjut nähtyäni, että joko siellä on a) jotain mitä meille ei kerrota (pienen tason loukkia) tai/ja b) Marjamäen halua kokeilla mihin rosterin laajuus riittää tässä vaiheessa kautta. Tästä päästäänkin sujuvasti sitten lopputulemaan:

Plussaa:
- Jänis suoriutui yllättävän vahvasti omiin odotuksiin nähden. Tovin pelaamattomuuden jälkeen pahaan paikkaan ja esiintyi varsin kypsästi. Maalit pitkälti joukkuekavereiden suorituksen ansiota.

- Maalineduspelaaminen vastustajan maalin edessä. Vaikka tässäkin on parannettavaa, saatiin molemmat maalit tällä alueella hyvin suorittaen.

- John Norman täytti jälleen tonttinsa, mutta...

Miinusta:
- ...ei voi olla niin, että ilman maalivahtia pelatessa meidän vahvimpaan osastoon kentälle kuuluu kolmoskentän sentteri. Tämän kauden rooli ei ole pisteiden tekeminen ja lähtökohtaisesti tässä vaiheessa peliä ei kuulu heittää tuon profiilin ukkoa jäälle. Tänään vaan ei parempaakaan tainnut olla.

- Alkaa jo vähän kyllästyttää toistaa samaa mantraa, mutta puolustus. Kauden alussa kritisoin sitä, että äijää pääsee suht helposti meidän puolustuksesta läpiajoon. Edellisessä pelissä annoin kölimöykkyä siitä, että meidän maalin edustalla saa puuhata vapaasti. Tänään tähän löydettiin sitten hybridi-malli, jossa vastustaja pääsi tekemään molempia. Tuloksena maali molemman kaltaisista tilanteista. Verrattain CSKA esitti vähän maalilla kykkimistä ja pääsääntöisesti siellä seisoi Mamin tuloksetta. Silti ennenkaikkea toisessa erässä näitä kulmasta maalille nousuja nähtiin useampia. Paljon on tilkittävää alueella, jonka pitäisi olla yksi meidän vahvimmista.

- Tämän päivän Nicklas Jensen. Sekä tasoitukseen, että voittomaaliin johtaneet suoritukset käynnistyivät oman alueen sekoilusta. Täysin päinvastainen esitys perjantaisesta.

- Kärkiäijien suorittaminen ei tarvittavalla tasolla.

- Kausikortti pitäisi alkukauden tekemisen perusteella muuttaa parkkikortiksi - ei Areenakujaa pidemmälle muutamaan peliin ja senkin jälkeen lähinnä irtolipuilla. Kaikesta toki ei häntäkään saa syytettyä, hän kun ei lähtökohtaisesti ole tulosketjun sentteri. Silti tänäänkään ei tuonut nelosketjun peliin mitään.

- Junttilalla alkaa näytönpaikat käymään vähiin. Lähtökohtaisesti rivien ollessa täynnä ei tällä tekemisellä ole rotaatiosta asiaa muualle. Kuulin jostain (oliko Ylen Urheiluradio tms), että Regin pelaisi vasta lokakuussa, eli tässä on korkeintaan ensi viikko aikaa näyttää, että kuuluu kokoonpanoon. Tämän jälkeen alkaa näytönpaikat käydä ilman loukkaantumisia vähiin.

Noin yleisesti tekisi tämän päivän esityksellä huutaa kolme varttia niin, että naapuritkin huolestuu, mutta nyt on sen verran miehekäs päivän jälkeinen, että nyt ei pojat vaan pysty. Liekkö olen kitannut joukkueenkin sunnuntaimoodiin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka tänään kävikin kylmät, oli CSKA paikoin myös aikamoisessa mankelissa Jokerien myllytyksen kanssa. Milloin viimeks? Jokerien peli on enemmän perustunut vastahyökkäyksiin ja puolustamiseen näitä jengejä vastaan. Enää ei, kiitos palkkakaton. Tuohon kun lyödään Mäenalanen, Regin ja Haapala kehiin, sekä heitetään Junttila ja Kausari tamppoonien naruista katsomoon, nii hyvä tästä tulee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tässä pitää omille antaa sen verran armoa että tuo ”pelaamattomuus” näkyy kyllä läpi joukkueen Jokereiden tekemisessä.

Sitten yksilötasolla... Junttila, Friman, Krejzik... tekisi mieli sanoa kahdesta ensimmäisestä että yllättyikö joku ettei KHL tasolla mitään annettavaa? Tuohon Tšekkiin mä jotenkin vielä uskon että tulee parantamaan mutta kaksi ekaa tossa mun listalla yrittää rimpuilla mukana mutta ei tuosta vaan mitään tule.

Esim Junttilan tilalle olisin halunnut jomman kumman Tyrväisen veljeksistä... uskaltaisivat pitää kiekkoa, asenne ja uskallus olisi timanttia, vauhti riittäisi ja fyysinen preesenssi olisi läsnä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Mulle jäi Junttilasta mieleen päättömän pyörimisen lisäksi eräs tilanne yhden av:n päättyessä kun sai kiekon keskialueelle ja edessä/sivulla oli yksi CSKA:n pakki. Normaali jääkiekkoilija olisi ottanut jalat alle ja kiihdyttänyt kohti vastustajan maalia. Meidän luisteluekspertti Juntti sen sijaan nakkaa kiekon päätyyn ja kaartaa vaihtoon. Haloo?

Jensenistäkin on kaikki sanottu jo. Haluaa ratkaista pelejä, mutta tänään oli taas sellainen matsi kun meni kiukutteluksi ja se osittain maksoi tänään Jokereille pisteet. Turha kuitenkaan pelkästään Jenseniä on tästä syyttää, sillä koko jengi meni toisesta erästä eteenpäin ihmeelliseen kipsiin eikä hyökkäyksissä oikein ollut mitään tolkkua. Kyllähän sen sitten tiesi, kun CSKA sai koneet kunnolla käyntiin, että ne maalit tulevat ennemmin tai myöhemmin.

Ketjukokeilut epäonnistuivat, joten eiköhän tästä oteta oppia tulevaan. O'Neill palatkoon Skroden viereen ja Mäenalanen voisi sentteröidä Jenseniä ja Haapalaa. Omskia vastaan tuskin päästään yhtään sen helpommalla.

PS. Lööv oli tänään hyvä!
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tänään peli suoritus oli aika sekava ja ailahteleva. Eka minuuttia oli synkkä. Heti kiekko omiin. Sit 1-1 maalin jälkeen päästiin hieman peliin kiinni.. Kaks erää oli ok kiekkoa. Mut se ihan ok ei riitä ku vastassa on edelleen hallitseva mestari Moskovan Tsska. Moskovalaiset näytti, että on kova jengi. Jokerit rupes pelkäämään johto asemassa olemista. Olis pitäny rohkeasti pelata.

Sit Jensenin käytös tänään. Tollast en halua nähdä enään ikinä. Hermo kontrolloi täytyy pysyä. Keskittyminen vaan pelissä. Sekä 2-2 että 2-3 johto osuma, Jensen keskittyi vääriin asioihin. Vähäksi aikaa mies vois laittaa miettimään tekosijaan poppari osastolle.
 

Buster

Jäsen
Vaikka tänään kävikin kylmät, oli CSKA paikoin myös aikamoisessa mankelissa Jokerien myllytyksen kanssa. Milloin viimeks? Jokerien peli on enemmän perustunut vastahyökkäyksiin ja puolustamiseen näitä jengejä vastaan. Enää ei, kiitos palkkakaton. Tuohon kun lyödään Mäenalanen, Regin ja Haapala kehiin, sekä heitetään Junttila ja Kausari tamppoonien naruista katsomoon, nii hyvä tästä tulee.
Sama. Kolmannen erän jos tuosta voisi unohtaa, niin peli näytti siltä kuin vastassa olisi ollut vain joku ylemmän keskitason porukka, eikä "pelottava" CSKA. Olisi voinut huutaa rutiinivoitoksi, jos peli olisi tokan jälkeen pysynyt samana.

Ehkä sitten pelaajatkin luuli samoin, koska tekeminen tylsyi ja ylivoimatkin jäi käyttämättä. Sieltä jäi se kuuluisa yksi vaihde jonnekin piiloon ja peliin aikas paljon parantamisen varaa, mihin vielä yhdistetään tuo ketjujen mylläys, joka vei terää pois ykköseltä ja neloseltakin. Lisäksi tosiaan pari aika hyvää palasta vielä naftaliinissa. Siihen nähden millaista potentiaalia on jo ehditty nähdä joukkueelta aiemmin, niin ei jaksa tulos hirveästi harmittaa ja vielä vähemmän huolestuttaa, vaikka se olikin nätisti munittu, kun 3-0 otat viimeisen erän kuokkaan.

Sen sijaan tuon ykkösylivoiman tekeminen ei ole näyttänyt hirveän tehokkaalta missään vaiheessa. Itse kunkin lavassa kiekko viihtyy kovin pitkään ja laukauksia ei näy. Vähän ilkeä homma, kun aloittavat kaikki ylivoimat ja sitten kakkonen lainamiehineen tulee jäälle pelaamaan 30 sekuntia ja on vaarallisempi. Schroederikö siellä ykkösessä pitäisi olla liipaisinmiehenä, mutta ei oikein halua ensimmäisenä laukoa. Pudas ei haluaisi ensimmäisenä oikein laukoa ja O'Neill nyt ei ainakaan lauo mistään.

Lööv ja Sklenicka oli kyllä aika hyviä. Jälkimmäinen sai noin sata kertaa Krejcikiä paremmin toimitettua kiekkoa siniseltä blokkaajien ohi. Kieltämättä vähän ihmetyttää Krejcik, kun piti olla kova yleismies, mutta erityisesti hyökkäysalueella rumputulta takonut Kivistökin oli selkeästi parempi.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ylivoimasta lyhyesti: ONeilin, niin loistava kuin onkin, ongelma on laukaisu-uhan puute. Reginin syndrooma.
Kun ei lauo koskaan niin selän takaa jättö Pudakselle,syöttö Pakariselle tai Liittokanslerille on helppo pelata pois. Keskitason jengiä vastaan ei ole ongelma mutta top5 vastaan on.
Mitä tulee yv-koostumuksiin niin pitäisin toisen yv:n sellaisena jossa ei ole lainamiehiä. Kun poistuvat niin koko ylivoima ei sekoaisi.

Yv:n osalta isompana ongelmana pidän viivapeliä kun Lehtonen poistuu. Grantillä menisin 10 peliä ja jos ei paranna niin uusi ukko (Lepistö) tilalle. Huomenna olisi Grantillä näytön paikka. Mittari on taas kova.
 

AaWikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HPK
Nyt täytyy palata vähän ajassa taaksepäin ja muistella miten kaukana ollaan oltu joukkuetasolla näissä kärkimatseissa. Nyt kaikenlisäksi oli tosiaan eri lähtökohdat otteluun joten suurempaa analyysiä tästä ei kannata tehdä. Ajoittain hallittiin kiekkoa mielinmäärin ja pyöriteltiin TsSkan äijiä omassa päädyssä väsymyksen rajamaille jota ei tässä vaiheessa kautta olla tehty kyllä muistaakseni koskaan. Tuomareillakaan ei linja pysynyt samana (taaskaan) läpi ottelun, mutta onneksi näihin ei ottelu ratkennut. Ehkä olisimme saaneet kyllä yhden 5vs3:n enemmän, mutta ihan kiva kun antoi kuitenkin pelata viimeisen erän.

Tappio harmittaa, mutta ihan tyytyväinen olen kuitenkin tämän muutenkin vaikean kauden starttiin. Hyvät lähtökohdat kun peli tosta kuitenkin paranee kauden loppua kohden.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kehut ensin. Jokerien pelaaminen oli eilen pienen osan ottelusta erinomaista. Ja vastassa yksi KHL:n kovimmista joukkueista. Hyökkäyspelaaminen miellytti välillä silmää, niin hyvin Jokerit sitä toteutti. Pitkät hyökkäykset vähintäänkin kohtuullisen hyviä, silloin kun sellainen saatiin aikaiseksi.

Mutta. Tullaan kolmelta kaistalta sisään pakin tukemana, kiekko on keskikaistalla joitakin metrejä maalista - ja siitä välillä syöttö laiturille, pieneen kulmaan. Väärin. CSKA pelasi nämä tilanteet oikein: veto, jolla haettiin joko maalia tai reboundia. Marjamäki tai joku korjasi Jokerien hyökkäyspelaamista ottelun aikana, ja suorista hyökkäyksistä pyrittiin tekemään maaleja eli pelaamaan ne oikein. Ohjausmaalit oli rakennettu hyvin, mutta Lehtosen lähtö jättää isot saappaat täytettäväksi.

Puolustuspelaamisessa Jokerit antoi CSKA:n ampua. Vetoja olisi voinut blokatakin enemmän, samoin aktiivisemmin estää mailalla vetoa, ei pelaajaa. Jensenin "omat maalit" olivat henkilökohtaisia vahinkoja, eivät kuulu peliesitykseen. Niistä sen enempää.

Kumpikin joukkue pelasi ns. meidän peliä, jossa viiveet olivat välillä kohtuuttoman pitkiä. Pelin tempoa laskettiin alas, hyökkäystä pyrittiin rakentamaan koko viisikon voimin, ja vaikka tämä osin onnistuikin, maalin takana seisoskelu 30 sek olisi parempi korvata puolittaisella viiveellä maalin edessä, josta viisikko lähtee nopeasti ylös. Kapeampaan (ja Arenaa vielä kapeampaan, NHL-kaukaloon) sopii erittäin hyvin kiekossa pysyminen maalin edessä. Se myös rytmittää lähdön hyvin eikä tempo putoa niin paljon, kun vastassa on organisoitu puolustus Jokerien puolustusalueelta tai keskialueelta alkaen.

Yhteenvetona Jokerien peli oli tulosta ja ongelmallisia kohtia huomioimatta varsin kohtuullista kauden alku ja pitkä tauko tosipeleistä huomioiden. Nämä KHL:n alakerran joukkueet ovat (kuten Riika) ja keskitaso (ehkä Nefte, Sibir käytettävissä olevilla pelaajilla) pelillisesti niin heikkoja, että niiden voittamiseen ei tarvita edes normaalia esitystä. Kun vastustajan hyökkäyspelaaminen nojaa lähes yksinomaan yksilöihin ja pariin kuvioon, vasta CSKA ottelu kertoi, missä Jokerit nyt menee.

Mainitut korjaukset, ja Jokerit on pelillisesti KHL:n kärkeä yhdessä 2-5 muun joukkueen kanssa. On sitten toinen asia, miten Marjamäki näkee suorien hyökkäysten parantamisen. Arvaan, että nähdään ihan samoin ja jatkossa Jokerit pelaa suorat hyökkäykset enemmän loistopaikalta laukaukseen päättäen. Näistä voi tulla sellainen 0.3 maalin lisä Jokereille per ottelu ja kun vastaavaa parannusta saadaan puolustamiseen, pelit kääntyvät myös kovia vastaan Jokereille.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Cobol mun silmin suorien hyökkäysten päättäminen oli eilen surkeaa. Esim. Oneill kertaa 2 vai jopa 3 odotti ja odotti syöttöpaikkaa-->hyökkäys kuivui kasaan. Tai sitten hyökkäystä oli tukemassa pelaaja (esim. Skele), jolla ei ollut hajuakaan mitä tilanteessa tehdä ja omissa kolisi. Uutta viime kauteen mun silmin oli se, että pakit oli paremmin mukana ja paremmilla paikoillakin. Vanhaa taas tuo laukomattomuus. Ne kerrat kun sinne alueelle todella luisteltiin ratkaisun nälkä silmissä(ONeill 1. maali+Tolvanen jäähy&tolppa) tapahtui asioita.

Lehtosen poistumisen&Grantin&Krejcin ahtojään myötä pitkissä hyökkäyksissä kovia vastaan ongelmat tulee kiekkojen toimittamisessa. Vaikka tukitoimet maalilla (Pakarinen,Savi,Jesse,Anttila etc) olisi kunnossa tulee viivapeli ongelmaksi. Kivistö eikä Skele tule riittämään säännölliseen tekemiseen, Lööv voi onnistua, mutta taso heittelee. Haasteita on mikäli Lepän korvaaja ei tule sisään.

Erikoistilanteiden osalta jaksan hämmästellä, että miten voi tulla tuollaisella 5vs3 esityksellä kärkipeliin. "Jos laitetaan nää 5 parasta kentälle, seisomaan alueen laidoille ja kädet ristiin, että joku osuu." Erittäin staattinen ja hidas esitys. Itse en osta selitykseksi kauden alkua.

Tuttua Marjaa oli myös jengin lataaminen ja valmistaminen huippuotteluun, jonka ottikin piikkiinsä.

Yhteenvetona sanoisin, että sellainen keskiverto miinus on arvosana. Mielenkiinnolla odotan parannetaanko huomiseen Omsk peliin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erikoistilanteiden osalta jaksan hämmästellä, että miten voi tulla tuollaisella 5vs3 esityksellä kärkipeliin. "Jos laitetaan nää 5 parasta kentälle, seisomaan alueen laidoille ja kädet ristiin, että joku osuu." Erittäin staattinen ja hidas esitys. Itse en osta selitykseksi kauden alkua.

Hyvä kirjoitus pelaamisesta ja sen ongelmista. Erikoistilannepelaaminen hyökkäyspäässä oli heikkoa, ja laittaisin vielä selitykseksi kauden alun. Ensimmäinen oikea peli ja sitä edelsi 2 vkon tauko + heikohko harjoitusottelu. Selitys sopii sekä valmennuksen että pelaajien osalta. Valmennuksella on vielä halua ja varmaan syytäkin kokeilla erilaisia kokoonpanoja sekä 5vs3/4 tai 6vs5 tilanteissa. Pelaajillakaan ei ollut selvää kuvaa siitä, mitä itseltä odotetaan ja miten muu kenttä pelaa.

10-15 peliä lisää ja Jokerit on Lehtosen kanssa TOP-3 ylivoimalla.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
CSKA vastaan pelattiin ihan tasapäisesti. Ottelutuntuman puute -vastustajalla ottelutuntuma jo oli- ja hassuttelu kokoonpanon osalta vei pisteet. Kokonaisuus jäi mun silmin katsottuna positiiviseksi.
 

Matrixi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
PAPPia monet pelkäsin ennen peliä, mutta omaan silmään keskialueen puolustaminen oli isompi ongelma ja vastustaja pääsi alueelle liian helposti. Myös tämä Marjan tyypillinen neljällä hyökkääminen kostautui heti alussa. Varsinkin näitä kovia vastaan viisikon tasapaino pitää olla parempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös