Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 166 655
  • 867

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Niin, mitään järkeähän ei ole hankkia täydellistä replikaa kentällä nyt viilettävistä yksilöistä, vaan sen mahdollisen hankinnan tulisi edes jollain muotoa täyttää vahvistuksen tunnusmerkit olkoonkin, että aika aarniometsästä niitä on ennenkin tänne hankittu. Ja sitten jos katsoo, että siirtorajalla ei enää Liigassa oikein mellasteta mitä nyt toki JMA ja Jokinen, niin on siinä markkinat tyhjiä ja silloin etenkin ne ovat tyhjiä, kun SaiPan pelimerkeillä sinne mennään potkimaan renkaita. Noh, tämä on kaikille selvää, eli vanhan toistoa minulta. Tämä on vain asia, minkä edessä ollaan tulevillakin kausilla. Vaikka välillä henki voi voittaakin materian, niin kyllä se rosteri vaan aika paljon määrittelee voimasuhteita, kun aletaan tosissaan pelaamaan isoista asioista. Tirkkonen eran aikana SaiPa oli upeasti pronssiottelussa, että ei se tietenkään mahdotonta ole meillekään päästä kamppailemaan mitaleista, tai etteikö sitä voisi toisintaa.

Mietin vain, että millä ilveellä SaiPa voisi buduaan nostaa, jos Kisapuistossa käy vain se tietty määrä katsojia ja omistava porraskaan ei halua kaikkia massejaan tähän "harrastukseen" laittaa? SaiPalla on huippuluokan UTJ, joka haalii tänne aika kovalla prosentilla hyvin pelaavia, mutta ilmeisen edullisia ulkkareita. Täällä pyritään myös luomaan potentiaalisille, nuorille pelaajille ympäristö, missä ottaa seuraava steppi uralla ja siitä stepistä sen tapahtuessa saa nauttia myös SaiPa. Uskallan lisäksi väittää, että koutsivalinnatkin on suurimmilta osin menneet ihan ok maaliin. On siis löydetty tyyppejä, jotka taikoo kakasta konvehteja, tai ainakin tekee hyvää/ ok jälkeä SaiPan resursseilla. Tahtoo siis sanoa sen, että on säästetty ja väännetty se mitä säästettävissä on, eli jos sitä kasvua halutaan, niin jonkun lompakon nyörien on avauduttava.

En tiedä olisiko uusi halli sitten oheistoimintoineen yksi ratkaisu, vaikka esim. tapahtumabisnestä paskempaa liiketoimintaa lienee vaikea keksiä. :) No nyt meni vähän väärään ketjuunkin, mutta so not.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Jep. SaiPan suurin toivo on siinä, että viiden vuoden takainen onnetarten yhteenliittymä osuu taas kohilleen. Jatkoaika summasi kauden näin: huippuluokan valmennus, loistava maalivahtipeli, tinkimätön pelityyli ja kova halu voittaa. Ei liigan kalleimpia tähtiä, mutta monet pelasivat "elämänsä kauden" (mm. Pärre, Taipalus, Koho, Glenn, Spang, Jussi, Davis...). Jokainen voi miettiä, miten tämä kausi suhteutuu tuohon melkein pronssiseen saavutukseen. Omassa kuvassani mikään noista osa-alueista ei ole ollut erityisen vahva menestystä ajatellen. Joten sitä saa mitä tilaa.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Edellä on hyvin avattu tuota "kokonaisuutta" josta on mielestäni myös helppo vetää yhtäläisyysviivoja perusteluiksi siihen. miksi sanoin tänäkin vuonna, että nyt ei kannattaisi eikä kannata vahvistaa yhdellä kahdella miehellä enää, vaan säästää nekin vähät rahat, kun se paikka tulee jossa sitten kannattaa. Nyt ei vaan noissa oikeastaan missään muussa osa-alueessa ole juuri toivoa - mitä silloin yksi tai kaksi pätevääkin jätkääkään saisi suurta eroa aikaan. Oma mielipiteeni on, ettei juuri mitään. Näillä mennään niin pitkälle kuin mennään joka tapauksessa. Eli nippanappa säälit, sieltä mahdollisuus jatkoon jos tähdet kääntyy kohdilleen, jos ei niin lomilla nykymenolla.

Ei huvittas samaa ämpäriä rummuttaa jälleenkerran. muttei tämä minua ainakaan yllätä yhtään - on ollut nähtävissä jo iät ajat. Jo ennakkoarvioissa tuli mainittua, että jos ei suoriteta potentiaalin mukaan niin ei tuu mittään. No, ei tuu mittään.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuloksellisesti viikonlopusta ei jäänyt mitään käteen. Ehkä sieltä jotain lisätietoa taas tuli. Nelosketju oli Kärppiä vastaan erittäin hyvä, Tapparaa vastaan ei. Kojo lunasti paikkansa kasipakkina. Seuraava viikko näyttää tarkemmin joukkueen tilan, nyt pitää ruveta jo voittamaan pelejä.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Säälipleijareita ajatellen kokeneiden pelaajien pitää olla pelikunnossa kun säälit alkaa ja tietenkin pysyä pelikunnossa koko niiden ajan. Löfman, Koho, Kaksonen ovat tärkeitä pelaajia, ilman heitä on vaikea ajatella, että pystyttäisiin haastamaan ketään sääleissä tai mahdollisten puolivälierien alkaessa. Myös puolustuksessa tarvitaan kokeneita pelaajia kuten esimerkiksi Denisovia, Maalahtea ja Kichtonia. Toki muidenkin runkopakkien on syytä pysyä terveenä. Säälit ainakin ovat todella raakoja, siellä ei parane ohipelejä tulla tai muuten alkaa kesäloma. Puolivälierissä kestää jo yhden ohipelinkin ottaa, ilman, että se vielä ratkaisee mitään.

Joten jos pakka kestää terveenä myös niissä sääleissä, niin uskon että mahdollisuuksia vielä on. Säälit ja pleijarit yleensä ovat kuitenkin ihan eri pelejä runkosarjaan verrattuna, niin silloin myös yllättävien pelaajien osalta nähdään usein hyviä suorituksia. Esim. Sneck viime keväänä pelasi hyvät pleijarit. Mutta kyllä se vaatii sen, että kokenut osasto kestää terveenä.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
No minäkin rummutan vielä vähän samaa ämpäriä. Käytän muinaisia pokeritermejä tällä kertaa kuvaamaan tilannetta miten tämän itse näen.

Filosofiasi on siis kuin kyttäisi saumaa milloin puskea pikkustäkki keskelle ja toivoa parasta. Ei huono strategia sinänsä, mutten ajattele että SaiPa ihan noin epätoivoisessa asemassa olisi. Blindejä pitäisi puolustaa, ei niitä ilmaiseksi vietäisi. Pitäisi yrittää ryöstää myös megastäkeiltä blindejä, osoittaa, että tultiin tänne ihan pelaamaan varteenotettavana haastajana. Siirtorajalla tehdään vielä re-buy ja kokemusta kartoittamaan.

Ensi turnaukseen taas haastamaan tosissaan, sen sijaan että lähtisi kattomaan mitenköhän menee ja hilut heti keskelle jos näyttää ettei riitä kuin maksimissaan palkintosijoille.

Katsojana kääntäisin tälle kanavalle, jossa pelataan. Sellaista ruletin pelaamista kaikki mustalle/punaiselle ei montaa pyöräytystä jaksaisi seurata. Tässä pelataan myös uskottavuudesta ja sitä ei kikkailuilla ja luovuttamisella saa.

(Seurasin töllöstä kymmenen vuotta sitten pokeria kun boomi.)

Juu pokeri on tuttu, on tullut paljon pelattua ja seurattua. Kyllä kyllä, ymmärrän tuon hyvn ja olen sinänsä samaa mieltä paljostakin.
Se vaan, että kun lähtökohta tuolle ajatukselle on tosiaan se, että ihan yhtä pitkälle mennään vaikka se yksi tai kaksi olisi hankittu/hankittaisiin (vrt. Hamilton viime vuonna) niin silloin minusta ei ole mitään järkeä sitä vähääkään rahaa enää tuhlata. Parempi pitää se pyy pivossa, ottaa mitä tulee joka tapauksessa, ja sitten ensi kerran paremmin. Laittaa se vähäkin lisääkin seuraavaan runkoon. Tai jemmaan, kun muutenkin kulkee.

Pokeritermein - jos olet riverillä jo housut kintuissa, stäkki melkein sisässä, ja varma tappio tulossa, niin ei niitä viimeisiä hiluja kannata sinne työntää enää jos ne voit pitää itellä / et saa toista enää kippaamaan, ja yrittää vielä uusilla korteilla.
ATM:ää ei kannata yrittää luhvata.

Olen samaa mieltä täysin, että katsojana mielummin sitä seuraisi, että pelataan aina ja yritetään. Tästä pääsemmekin kauniilla sillalla siihen, miksi itsellä palanut kiinni viimeaikoina (Santasen kausi eri toten) ja jäänyt vähemmälle - kun tosiaan on vedetty vaan vessasta alas koko paska, luovutettu jne. Nimenomaan uskottavuus, ja sitä ei sillä saa olen ihan samaa mieltä - siksi se onkin minun silmissä aika heikolla tasolla. Tuo kumpusikin enemmän sillä, että kun minusta, ja kaikista muista riippumattomasti SaiPa noin on vetänyt ja vetää, niin tällä valitulla tiellä haluaisin sitten niin, että ei työnnetä niitä vähiä hiluja sitten "turhaan" menemään, vaan katsotaan se otollisin paikka - jos kerran näin tosiaan halutaan vaan vuodesta toiseen jatkaa.

Eikä SaiPa ehkä epätoivoisessa asemassa ole. Mikä se toisaalta edes olisi? Mutta jos isoa kuvaa katsoo, niin on tässä historiaa aika paljon kun tähän sarjaan osallistuttu, ja mitä siitä on "jäänyt käteen" .. ? Niin. Osallistumisen ilo tulee ensimmäisenä mieleen. Niin ollen, jos edes? menestyminen (mitali) on tavoite, niin vallitsevissa oloissa parasta reittiä siihen sitten mielisi, jotta edes joskus sen näkis.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli ihan realismia odottaa Tanukselta 35 pisteen kautta ja Nättiseltä 40 pistettä. No helvetin kauaksi jäävät. Ja siitä huolimatta joukkue pelaa kuitenkin suurella todennäköisyydellä sääleissä. Eli sikäli eteenpäin on menty. Tarkoitan, että materiaali on ollut riittävää kahden TOP4 hyökkääjän alisuorittamisesta riippumatta. Se on toki syvän analyysin paikka, että miksi kyseiset pelaajat epäonnistuivat vaikka valmentaja ja ympäristö pysyi samana?
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Juu. Osiltaan kyllä noinkin. Mutta tuohon rahaan, esim. 100k keväällä (turhaan) tai 100k seuraavan kauden runkoon lisää. Mahdollisesti siis kaksi 50k ukkoa pois, ja kaksi 100k ukkoa tilalle.. jos noin kääntää niin kyllä sillä isompaakin vaikutusta sitten vois olla. Kuin myös sillä onko 1,9milj. vai 2miljoonaa se budjetti. Ja jos taas ei ole varaa laittaa lisää siihen "uuteen" kauteen, eli että varauduttu vaan ehkä keväälle laittamaan 100k ekstraa kiinni, niin silloin mielestäni on juuri se tilanne, että silloin pitäisi kattoa kannattaako sitä laittaa vai ei - sinä keväänä. Jos se taas on aina varaa laittaa joka kevät, niin miksei silloin myös säästää ja laittaa seuraavaan runkoon, varsinkin kun kevät näyttää synkältä muutenkin. Jos oikeastaan kaikessa släkkää, niin ei yksi 100k siinä muuta sitä mihinkään. IMO.

No nää on näitä, pyörittelyjä.

Joskus se vaan on se tilanne, kun on tullut kokeiltua jotain, lyötyä reilusti, toinen vaan tulee perässä siitä huolimatta. Ja sitten ollaan siinä tilanteessa riverillä.. Ja noin yleisesti siinä vaiheessa jos kymppihaillekin hävitään, niin sellaisella kädellä ei pidä joutua tilanteeseen jossa foldaillaan pieniinkin betseihin. Viedään ite, tai ollaan ulkona.. Ja esim. käteistä tässä ajattelin niin silloin on monta kertaa parempi jättää se showdown suosiolla, jatkoon parempi kun ei näytä sitä lappua. Jos tuollaiseen tilanteeseen joutuu..

Mutta se siitä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Juu. Osiltaan kyllä noinkin. Mutta tuohon rahaan, esim. 100k keväällä (turhaan) tai 100k seuraavan kauden runkoon lisää. Mahdollisesti siis kaksi 50k ukkoa pois, ja kaksi 100k ukkoa tilalle.. jos noin kääntää niin kyllä sillä isompaakin vaikutusta sitten vois olla.
Onko SaiPa mielestäsi tuhlannut tällä kaudella liikaa rahaa pelaajahankintoihin? Ymmärtäisin hyvin jos Kuopiossa käytäisiin tällaista keskustelua, mutta SaiPalla kuitenkin kausi jatkuu runkosarjan jälkeenkin. Minun nähdäkseni SaiPalla on yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä play offeissa kuin viime keväänä.
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juuri näin. "Ensi kaudella sitten ne sadantonnin ukot (jos on mahiksia playoffeihin, jos peli näyttää hyvältä, jos ei ole potentiaalisia topitoppoja ja barkovin ketjukavereita, joilta saattaa tulppa irrota millon hyvänsä, jos viime hetkillä jostain löytää)".
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Tää voi olla aika boxin (ei siis jäähyboxin) ulkopuolista ajattelua, mutta mitä jos tuohon joukkueeseen hankkii paperilla varman syömähampaan jo sarjan alussa? Siis sellaisen ukon, joka ehkä voisi auttaa parhaan kykynsä mukaan jos ja kun tulee heikkoja hetkiä ja joka olisi sitten johdattamassa joukkoja kohti pudotuspelejä. Koodinimi: Liideri. Ettei sitä hankintaa jätetä siirtorajalle, jolloin yleensäkään ei enää muurailla peruskivia uudelleen, tai toivota totaalista kurssin kääntäjää, vaan pikemminkin viimeistä silausta pleijarivalmiiseen pakettiin. Jos taas ykkösluokan liideriin ei ole varaa, mikä SaiPan tapauksessa on hyvinkin mahdollista, niin sitten pitää toivoa, että yhden kauden aikana tapahtuu mahdollisimman paljon tasonnostoja, elämänsä kausia ja muita suonenvetoja ja sillä satutarinalla mennään haastamaan pleikkoihin isompia. Ja tietty SaiPan tuurilla juuri nämä 1-2 kärkiukkoa loukkaantuu ekassa pelissä. :)
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tää voi olla aika boxin (ei siis jäähyboxin) ulkopuolista ajattelua, mutta mitä jos tuohon joukkueeseen hankkii paperilla varman syömähampaan jo sarjan alussa? Siis sellaisen ukon, joka ehkä voisi auttaa parhaan kykynsä mukaan jos ja kun tulee heikkoja hetkiä ja joka olisi sitten johdattamassa joukkoja kohti pudotuspelejä. Koodinimi: Liideri.
Onhan meillä ollut ulkkariosastolla Davis, McIntyre, Kunyk ja muita kohtuullisen teräviä syömähampaita. Toisaalta, nämä Tuomenoksan ulkomaanhankinnat ovat ehkä kuitenkin profiililtaan enemmän yhden tai kahden kauden täsmähakuja kuin isoja liidereitä. Suomeen tulevan ulkomaisen kiekkoilijan on varmasti vaikea nousta isoksi johtajaksi joukkueen sisällä, jos sopimukset ovat vain vuoden kerrallaan. Eric Perrinit on sitten toinen juttu.

Katsotaanpa siis kotimaisia. Maalivahtiosastolla Markkas-Jussin kotiutus oli tämän kategorian suoritus. Olisko Anssi Löfmania ajateltu tähän ruutuun? Valitettavasti Anssin leadershippiä on jouduttu hyödyntämään turhan paljon sairastuvan puolella. J.Koskiranta voisi ehkä/toivottavasti mennä tähän koriin, sitten kun Pietarin keikka on hoidettu.

Jos ajatellaan ensi kautta, niin voisiko Tuomenoksa löytää Liigasta @Individual kriteerit täyttävän kotimaisen vahvistuksen. SaiPan pitäisi siis löytää "paperilla varma syömähammas ja liideri", joka tekee tällä kaudella reilusti yli 30 tehopistettä Liigassa, ja jonka ura ei ole laskusuunnassa. Ei tämä varmaan mahdotonta ole, mutta ei helppoakaan. Kärpät, Tappara, HIFK, TPS ja Lukko määrittävät tällaisille pelimiehille hintatason, ja siinä kisassa pärjääminen ei ole helppoa SaiPalle. Tai sitten otetaan riski siitä, että rosteri jää kapeaksi. Loukkaantumissuman iskiessä päästäisiin pahimmillaan muistelemaan haikeina kuinka viime kaudella nelosketjuun riitti sentään Mikael Kurosen ja Oskari Lehtisen tasoisia oikeita pelimiehiä, eikä tarvinut pyörittää siellä ihan mitä tahansa möttösiä ja löppösiä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Niin, tän pelaajabudjetin, tai sen tason missä se seilaa ilman yltiöpäisiä korotuksia puitteissa tuo tietenkin on haasteellista. Ja maltillisuus sanelee toimintaa jatkossakin. Josta siis päästään tässä loputtomassa loopissa jälleen siihen, että SaiPan mahdollisella huippukaudella pitää monen asian natsata onnellisten tähtien alla. En tietenkään väitä, etteikö tilanne olisi näin myös osalla muista joukkueista.
 
Viimeksi muokattu:

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Onko SaiPa mielestäsi tuhlannut tällä kaudella liikaa rahaa pelaajahankintoihin? Ymmärtäisin hyvin jos Kuopiossa käytäisiin tällaista keskustelua, mutta SaiPalla kuitenkin kausi jatkuu runkosarjan jälkeenkin. Minun nähdäkseni SaiPalla on yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä play offeissa kuin viime keväänä.

Ei. Mutta tästähän ei ollutkaan edes kyse.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Olen halutessani hyvin lennokas ja varsinainen idealinko, etenkin puoli viiden aikoihin aamuyöstä. Yritän vain miettiä tätä joukkueemme tilannetta ja tulevaisuutta. :)
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kyllä minäkin nyt suosittelisin, että laskettaisiin niitä töppösiä hitusen enemmän maata kohti.. Ja eikun uutta arpaa vetämään kanadan kolmoseen ja euroopan mutasarjoihin. Ennemmin pitäydytään hyvässä ja toimivassa, kuin lähdetään nyt ihan hulluttelemaan.

No, se siitä.

Itse asiaan niin juuri tuo siinä olikin mielessä, kun pyörittelin, että jos (jos?) nyt säästyi se esim. kuuluisa 100k, kun ei ketään hankittu rajalla (mielestäni olis mennyt hukkaan) ja jos se on/olisi nyt sellaista rahaa jonka ensikauden runkoon voisi jo tästä keväästä lähtien laittaa, eli juurikin noin. Hankittaisiin jo nyt heti sellainen kunnon ykköskorin pelaaja ihan heti alussa jo. Tiedän, olisi ennenkuulumatonta, mutta mitäpä jos joskus kokeilisi? Sama raha siinä meni/menee.. ja saattas jopa yllättää siellä lippuluukulla/katsojamäärässäkin...

edit.typoja
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Itse asiaan niin juuri tuo siinä olikin mielessä, kun pyörittelin, että jos (jos?) nyt säästyi se esim. kuuluisa 100k, kun ei ketään hankittu rajalla (mielestäni olis mennyt hukkaan) ja jos se on/olisi nyt sellaista rahaa jonka ensikauden runkoon voisi jo tästä keväästä lähtien laittaa, eli juurikin noin. Hankittaisiin jo nyt heti sellainen kunnon ykköskorin pelaaja ihan heti alussa jo.
Vuoden päästä tähän muottiin sopisi J.Koskiranta, mutta mistäs me löydettäisiin "kunnon ykköskorin pelaaja" jo ensi kaudelle? Tähän tarpeeseen minun mielestäni pitäisi olla kotimainen Liigassa tasonsa osoittanut ja vakiinnuttanut hyökkääjäpelaaja. Tasaisen kovia ulkkareitahan Tuomenoksa meille hommaa muutenkin.

Katsotaanpa Liigan tämän hetkistä pistepörssiä, ja laitetaan raja 30 pisteeseen. Sieltä löytyy 58 nimeä, joista 12 on ulkomaisia. Löytyisikö 46 kotimaisen nimen joukosta ensi kauden SaiPaan sopivia, vielä vapaana olevia pelaajia? Mihinkään teemuturusiin tai ville leskisiin meillä ei varmasti ole mahdollisuuksia, mutta miten olisi Olavi Vauhkonen Miikka Pitkänen tai Arttu Ilomäki? Ei ole nimittäin ihan helppoa riittävän tasokkaan mutta samalla myös realistisen vahvistuksen keksiminen, näilläkin kolmella saattaa olla jo jatkosopimukset johonkin suuntaan tehtynä. Ja toisaalta, edellisen kauden pistepörssi ei ole tae tulevasta. Lisätietoja tästä aiheesta vaikka Topilta!

EDIT: Tuolla SaiPan tulevaisuus -ketjussa oli näköjään puhetta "Jos olisit SaiPan toimari/päävalkku/UTJ" -aiheisesta ketjusta. Erittäin hyvä idea minun mielestäni, saataisiin vähän konkretiaa näihin tulevien kausien pähkäilyihin. Ja tietty Tuomenoksan työtaakkakin helpottuisi!
 
Viimeksi muokattu:

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Vuoden päästä tähän muottiin sopisi J.Koskiranta, mutta mistäs me löydettäisiin "kunnon ykköskorin pelaaja" jo ensi kaudelle? Tähän tarpeeseen minun mielestäni pitäisi olla kotimainen Liigassa tasonsa osoittanut ja vakiinnuttanut hyökkääjäpelaaja. Tasaisen kovia ulkkareitahan Tuomenoksa meille hommaa muutenkin.

Katsotaanpa Liigan tämän hetkistä pistepörssiä, ja laitetaan raja 30 pisteeseen. Sieltä löytyy 58 nimeä, joista 12 on ulkomaisia. Löytyisikö 46 kotimaisen nimen joukosta ensi kauden SaiPaan sopivia, vielä vapaana olevia pelaajia? Mihinkään teemuturusiin tai ville leskisiin meillä ei varmasti ole mahdollisuuksia, mutta miten olisi Olavi Vauhkonen Miikka Pitkänen tai Arttu Ilomäki? Ei ole nimittäin ihan helppoa riittävän tasokkaan mutta samalla myös realistisen vahvistuksen keksiminen, näilläkin kolmella saattaa olla jo jatkosopimukset johonkin suuntaan tehtynä. Ja toisaalta, edellisen kauden pistepörssi ei ole tae tulevasta. Lisätietoja tästä aiheesta vaikka Topilta!

EDIT: Tuolla SaiPan tulevaisuus -ketjussa oli näköjään puhetta "Jos olisit SaiPan toimari/päävalkku/UTJ" -aiheisesta ketjusta. Erittäin hyvä idea minun mielestäni, saataisiin vähän konkretiaa näihin tulevien kausien pähkäilyihin. Ja tietty Tuomenoksan työtaakkakin helpottuisi!

Joo, sen kun tietäisi. Tässä mielestäni tullaan siihen statementtiini - SaiPa on maineensa vanki - myös.. eli kun sillä sitten pitäisi vielä olla halu tulla SaiPaan, sillä kotimaisella pätevällä pistepyssyllä joka haluaa voittaa ja pelaa uransa parasta lätkää ja on vielä vaikka noususuunnassakin. Fakta on edelleen se, että enemmän SaiPa on ponnahduslauta ja uuden nousun hakemisen paikka, kuin se jossa sitä menestystä ja mitalia vuollaan.. valitettavasti. Tästä tuo maine aspekti. Näin ollen kuten edellä ansiokkaasti on laskeskeltu, sen kotimaisen pyssyn saaminen ei ole liian helppoa.

Tähän sopii sanoa myös se, että tietenkin nämä on "fanien" suunnalta haasteltuna sellaista "näin pitäisi" "näin haluttaisiin" se ihannetilanne" juttuja. Todellisuus sitten voi olla ja onkin monesti jotain muuta, jonka kanssa toimistolla sitten joudutaan painimaan.
Sillehän ei mitään sitten nopeasti voi, jos paukut ei vaan valmiisiin riitä, tai suurempana se jos niitä ei vaan ole saatavilla tyyliin juuri sen takia ettei monikaan halua tulla / menevät mielummin muualle jos peli jo kulkee ja ottajia on ja sama palkkakin vähintään pöydällä tarjolla. Tänne sitten ne, joille roolia pitää saada jotta sais pelin kulkemaan taas, tai muutoin ei liikaa ole ottajia kun on vähän tuota kremppaakin ollut jne.

Ja tämä ei sit ole mitään huvikseen kettuilua, ihan todellisuutta valitettavasti. Se vaan tosiasioistakin on voitava keskustella..

Onneksi suunnan on havainnut vihdoin ehkä pikkuhiljaa muuttuvan. Sitä ilolla katselee, ei vaan meinaa kärsivällisyys riittää ja omalta kohdalta voin kyllä myöntää ettei ole riittänyt.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse asiaan niin juuri tuo siinä olikin mielessä, kun pyörittelin, että jos (jos?) nyt säästyi se esim. kuuluisa 100k, kun ei ketään hankittu rajalla (mielestäni olis mennyt hukkaan) ja jos se on/olisi nyt sellaista rahaa jonka ensikauden runkoon voisi jo tästä keväästä lähtien laittaa, eli juurikin noin. Hankittaisiin jo nyt heti sellainen kunnon ykköskorin pelaaja ihan heti alussa jo. Tiedän, olisi ennenkuulumatonta, mutta mitäpä jos joskus kokeilisi? Sama raha siinä meni/menee.. ja saattas jopa yllättää siellä lippuluukulla/katsojamäärässäkin...

edit.typoja
No miten olisi vaikka Teemu Ramstedt? Ramstedt ei ole tällä kaudella pelannut johtuen henkilökohtaisista syistä. Ilmeisesti perhe-elämä vaatii huomiota tällä hetkellä. Mutta olisikohan ensi kaudella käytettävissä? Olisi jo luokkaa kotimainen laadukas pelaaja. Toisi kokemusta voittamisesta sekä olisi jo ihan kärkiketjujen kaliiperia. Ei toki mikään aivan absoluuttisen huippu ykköskorin kaveri, mutta olisi kotimaisista vaihtoehdoista SaiPalle ehkä sopivin ja realistisin haku. En tiedä aivan tarkkaan mikä Ramstedtin tilanne tällä hetkellä on, että onko hänellä tarkoitus pelata jossain ensi kaudella? Jos on niin tässähän voisi olla SaiPalle hyvä hankinta?
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
No miten olisi vaikka Teemu Ramstedt? Ramstedt ei ole tällä kaudella pelannut johtuen henkilökohtaisista syistä. Ilmeisesti perhe-elämä vaatii huomiota tällä hetkellä. Mutta olisikohan ensi kaudella käytettävissä? Olisi jo luokkaa kotimainen laadukas pelaaja. Toisi kokemusta voittamisesta sekä olisi jo ihan kärkiketjujen kaliiperia. Ei toki mikään aivan absoluuttisen huippu ykköskorin kaveri, mutta olisi kotimaisista vaihtoehdoista SaiPalle ehkä sopivin ja realistisin haku. En tiedä aivan tarkkaan mikä Ramstedtin tilanne tällä hetkellä on, että onko hänellä tarkoitus pelata jossain ensi kaudella? Jos on niin tässähän voisi olla SaiPalle hyvä hankinta?

Siinäpä vasta kova haku pitkäjänteiseen rakentamiseen ja tulevaksi liideriksi. Liekkö tekee edes vuoden sopparia jatkossa? Varmaan olisi pelimies, mutta olisi kiva saada vähän pidempijänteistä tekemistä. Joku koodinimi Nättinen / Tanus olisi ollut se mitä olisi tarvittu jatkoon, mutta mahalasku on mikä on.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No miten olisi vaikka Teemu Ramstedt? Ramstedt ei ole tällä kaudella pelannut johtuen henkilökohtaisista syistä. Ilmeisesti perhe-elämä vaatii huomiota tällä hetkellä. Mutta olisikohan ensi kaudella käytettävissä? Olisi jo luokkaa kotimainen laadukas pelaaja. Toisi kokemusta voittamisesta sekä olisi jo ihan kärkiketjujen kaliiperia. Ei toki mikään aivan absoluuttisen huippu ykköskorin kaveri, mutta olisi kotimaisista vaihtoehdoista SaiPalle ehkä sopivin ja realistisin haku. En tiedä aivan tarkkaan mikä Ramstedtin tilanne tällä hetkellä on, että onko hänellä tarkoitus pelata jossain ensi kaudella? Jos on niin tässähän voisi olla SaiPalle hyvä hankinta?
Jos perheen kanssa on ollut jotain niin ei varmaan kovin kauas perheestään aio lähteä pelailemaan.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Mikä periferia Lappeenrannasta on tullut jos ei tänne voi perhettä tuoda?

Ei kai vielä Venäjältä rajan yli tulleet villikoiralaumat ole ottaneet kaupungin autioita aukioita haltuunsa?

Eihän tämä tietysti mikään Mikkelin tai Kouvolan tasoinen kiihkeästi sykkivä metropoli ole, mutta onhan täällä vielä toistaiseksi yliopisto ja toiminnassa oleva lentokenttä.
 

tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Denisov oli katselemassa KHL pleijareita Hartwall Arenalla tänään(eilen), taisi olla myös A. Oksanenkin mut en mene varmaksi sanomaan. Tuntui olevan paljon tuttuja venäjältä Vladilla kavereina, taitaa olla ensi kaudella taas KHL:n mies.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jos perheen kanssa on ollut jotain niin ei varmaan kovin kauas perheestään aio lähteä pelailemaan.
Juu ei taida SaiPassa pelaaminen olla Ramstedtilla ihan listan kärjessä, kun ensi kauden suunnitelmia mietitään. Jos elämä on käytännössä aina ollut pääkaupunkiseudulla ja perheen tilanne ei ole juuri nyt ihan helppo, niin eiköhän Ramstedtin ensi kauden mahdollisen seura löydy aika läheltä Helsinkiä.

Linkki johtaa Hesarin juttuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös