Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 219 997
  • 1 257

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Jotenkin tuo näytti aika odotetunlaiselta. Sportilla oli ohipeli alla ja asenne sitä myöden kunnossa kotikaukalossa. Palloseuralla ei taas ollut keskittyminen ihan 100%, ja kun kaksinkamppailuissa on hivenenkin jäljessä ei se tekeminen Sportin tavalla puolustus edellä menevää jengiä vastaan ole kovin helppoa. TPS:n heikommallakin rutiinisuorituksella 3 pistettä oli lähellä. Materiaaliero nyt oli valovuoden mustavalkoisten hyväksi.

Fanina voi olla ihan tyytyväinen, että mustavalkoiset ovat se oma jengi. Voisi olla lopulta aika puuduttavaa seurata ne 60 peliä Sportin materiaalilla (ja myös pelityylillä) operoivaa jengiä, jonka pelilliset rajoitteet tulevat kovin äkkiä vastaan. Saman statuksen porukoista täytyy antaa Kookoolle tunnustusta. Tämän kauden Kookoo on yhden pelin otannalla ylivoimaisesti pelaavin ja eniten mielenkiintoisia yksilöitä sisältävä porukka, jonka itse tuoreemmilta liiganousijoilta muistan.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Melkoisen paksua piimää tuntui olevan Tepsillä pohkeissa Palvetta myöden.
Sportin myös oletetusti odotti tulevan kovaa lauantain kotiotteluun ruman tampereen pelin myötä. Oktoberfestit sun muuta sirkushuvia jäähallissakin.

Haukelandille puhtaahkot paperit. Ekassa sportin maalissa olisi voinut kiekon aiemmin sulkea ja Tepsin pakit (Forsström-EJ) siivota Rapuzzin helvettiin siitä maalin edestä. Nyt pääsi vapaasti kakkoskiekon suhimaan maaliin.
Toisessa maalissa Westermarckilta hyvä veti ja siinä Wirtanen ylipelasi itsensä viivassa.

Hieno saada Budishille kauden avausmaali. Olin aivan varma, että se veto jää sportin pelaajan jalkoihin.

Kohti tiistaita ja vieraissa vastassa Jukurit.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Todella huonoa peliä molemmilta joukkueilta ja tämä pistejako oli ihan oikea tulos. Uskoin ja toivoin tepsin alempien kenttien olevan tänään hyviä, mutta lopputulos ei ollut täysin odotettu. Nurmi oli tänään hyvä, mutta viimeiset haastot jäivät uupumaan. Nieminen sai maalin (?) ja hyvä peli kuintekin kokonaisuudessaan alemmilta kentiltä. Syyttävä sormi osoittaa kärkikenttien tekemisiin. Pelkkä rutiinitaso olisi riittänyt tekemään pari maalia enemmän, mutta kyllä laiskalta näytti esim. Filppulan pelaaminen.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kuuden pisteen viikkoon voi olla tyytyväinen. Liigan jaettu kärkipaikka ja Oula maalipörssin kärjessä. Maalivahdit ovat olleet kumpainenkin hyviä joten silläkään rintamalla ei tummia pilviä leiju. Kyllä tässä hymyssäsuin saa olla kun katsoo vaikka Lukkoa tai Kärppiä joilla peli on vielä pahasti hakusessa.

Oula Palve 5 matsia 6+1, Ilari Filppula 5 matsia 2+4, Kaapo Kakko 5 matsia 2+4, Bono 5 matsia 1+3 jne. Ihan aikataulussa ollaan.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Samaa mieltä Zodiacin kanssa. Nostetaan nyt vielä yksi alkukauden onnistuja elikkäs Olli Kaskinen. Pelaa rohkeasti ja kokonaisuutena on pärjännyt ihan hyvin. Kaskisenkin peluuttaminen tässä tilanteessa on vähän sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta ajatellen. Kaskisessa kiekon kanssa välillä vähän niitä Bergermäisiä otteita, että meinaa paineen alla tulla vähän uhkarohkeitakin ratkaisuja, mutta kokemus karttuu :).
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Kaskinen (kentällä) on kieltämättä ollut yllättävän hyvä. Huomattavasti mm. viime vuoden Bergeriä varmempi kiekolla ja sijoittuu myös vastustajan pitäessä kiekkoa paljon fiksummin. Itseluottamus on tosiaan kunnossa ja ei aina valitse sitä helpointa ratkaisua kiekollisena. Tässä vaiheessa kehityskäyrää rohkea pelaaminen johtaa tietysti vielä toisinaan virheisiin, mutta siihen palloseuralla pitäisi olla varaa.

Minusta esitykset ovat olleet parhaita, mitä noilta "pakkiaihioilta" on parin viime vuoden aikana saatu.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Olli Kaskiselle helvetin isot plussat toistaiseksi esittämistään peliesityksistä.

Ennakkoluulotonta ja itsevarmaa tekemistä puolustuksessa ja myös hyökkäyssuuntaan.
Äskenkin erän lopussa katsoi paikan nousta kiekolla ylös --> vei kiekon hyökköyspäähän ja vielä pitikin siellä vähän aikaa harhautellen jukureiden pakkeja.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Olli Kaskiselle helvetin isot plussat toistaiseksi esittämistään peliesityksistä..

Tämä juuri. Jätkä näytti hetken ihan joltain Erkinjuntilta. Oikeastaan tämä kertoo myös hyvästä viisikkopelistä ja itseluottamuksesta yhtä paljon kuin Kaskisesta. Kun omat pelin rakenteet on kunnossa, niin rivipakkikin uskaltaa pelata kiekolla - vastustajan kulmassa ylimmäisenä.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Kaapo oli tänään kentän kuningas. Hyvä esitys tepsiltä! Kuitenkin vaikea lähtö peliin ulosajon muodossa. Hauki oli tänään todella varma ja nollakin ilman kenttäpelaajien lepsuilua olisi ollut tosiasia. Piskulalta parempi peli, mutta paljon on vielä tekemistä, että mies asetetut odotukset täyttää. Osittain kuitenkin ymmärrettävää.. onhan lapsen syntymä elämän paras asia ja varmasti pitänyt kiirettä siviilissä.

Someron Bure(Nieminen) oli tänään jälleen pirteä. Nelonen muutenkin vahva ja onhan se nyt harmi, kun siitä ei ole palkintoja vielä maalien muodossa irronnut.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Melko ehjä esitys tänään Mikkelissä. Positiivisia nostoja mm. seuraavat:

1. Keskialueen ylitykset Jukureiden sumppua vastaan. Tähän on selvästi keksitty uusia keinoja, ja tässä tärkeässä roolissa olivat mm. EJ ja Piskula. Tästä oli malliesimerkki mm. hyökkäys joka johti lopulta Kakon puolustuksen lävistävään syöttöön Filppulalle takakulmalle, josta valitettavasti ei kuitenkaan maalia tullut. Eli Piskula nosti jalalla, ohitti oikea-aikaisella syötöllä kärkikarvaajan, Kakko ylitti siniviivan ja samaan aikaan sekä Piskula että muut hyökkääjät jatkoivat voimakkaalla liikkeellä kohti maalia. Ajoitukset olivat kunnossa ja kiekottomien pelaajien vauhti kiihtyi keskialueen yli. Siniviivan jälkeen kiekollisella pelaajalla oli lisäksi sopivasti tilaa etsiä vapaat pelaajat. Piskulan jatkunut liike kohti maalia sitoi Jukurien puolustuksen ja Filppula jäi täysin vapaaksi takakulmalle. Koko ottelun ajan TPS pääsi mielestäni kohtuullisen vaivattomasti Jukurien keskialueen sumpun läpi.

2. Maalivahtipeli. Haukeland näytti näin maalivahtipeliä heikohkosti tuntevan silmään rauhalliselta ja varmalta. Erityismaininta erittäin hyvästä mailapelistä, vei toisen päädyn virkaveljeä tässä ihan satanolla. Pysäytti kiekkoa rohkeasti oikeissa paikoissa maalin takana, ja toimitti mailalla pelatessaan liki kaikki kiekot varmasti omille vapaisiin tiloihin. Erittäin hyvää tekemistä.

3. Erikoistilanteet. Ylivoima toimi, päästiin melko hyvin alueelle ja variaatioita oli riittävästi käytössä. Lisäksi eri kentät pelaavat YV:n selvästi eri tavalla, joka osaltaan vaikeuttaa vastustajan tähän mukautumista. Ja kun yksilötaitoa on riittävästi käytössä, niin jälki on sitten tuollaista. Alivoimakin on viime vuotta aktiivisempaa, ja joukkue on paremmin roolitettu. Eli alivoimalle löytyy omat erikoismiehensä ja ylivoimalle omansa. Kuormitus on tasaista ja kaikille jengissä löytyy riittävästi omaa tonttia.

4. Syvyyspelaajat. Karvonen, Nieminen, Väyrynen, Nurmi. Karvoselta minusta kauden paras peli, harmi ettei saanut paikoista maalia. Tuntuisi, että liike on parempaa kuin kauden ensimmäisissä peleissä, tämän illan Karvoselle on todellakin käyttöä ja roolia tässä joukkueessa. Niemisen kiekollinen tekeminen on puolestaan parantunut merkittävästi edellisistä kausista. Myös Väyryseltä ja Nurmelta takuuvarmaa suorittamista omissa rooleissaan.

Miinuksia:

1. Palven taklaus. Epäilen että pelikieltoa on luvassa. Taklasi huolimattomasti hiukan ohi, ja jotakin kolahti. Käsi myös ikävä kyllä nousee taklauksen edetessä.

(2.) Kakolle vain 1+0. Pelasi ketjukavereille täysin vapaita tontteja ja veti itse muutamia kymmeniä senttejä tyhjästä maalista ohi. Maalin nälkää näytti olevan mukavasti Jukureiden pelatessa ilman maalivahtia.

Tästä on hyvä jatkaa.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Kaiken kaikkiaan vahva peli aikaisemmin hyvin pelannutta Jukureita vastaan. Edellämainittujen asioiden lisäksi nostaisin posiksi sen miten joukkue käsitteli kultakypärän suihkun ja tappoi jäähyn. Palve noussee Golgatalle ja 1-2 ottelua pelikieltoa. Tässä itseä alkaa huolestuttaa paljonko Wirtasen puhelin piippailee. Itse sainaisin kaverin loppukaudeksi. Pelaa joukkueelle, ihan kuin olisi syntyperäinen mustavalkosydän. Kakon tekeminen jaksaa ihastuttaa. Koskakohan Kalle jakaa tsempparikiekon Ollille. Niinkuin palstaveljet kuin myös nostaisin taas Kaskisen pelaamista esille. Todella posi yllättäjä, varsinkin odotuksiin nähden. Lukkakin oli tänään parempi, hän on ollut terävyyden puutten takia pienoinen pettymys, mutta kausi on vasta alussa. Molemmat veräjänvartijat ovat suorittaneet hyvin. Haukella aikaa toipua traktoripeliin vieraissa. sekoitetaanko pakkaa ja Norre hyppää vieraisiin. Saa nähdä löydänkö tällä kaudella mokkejen peluutuksesta järkeä. tällä hetkellä ei väliä. molemmat torjuvat hyvin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Wirtanen oli muuten eilen todella hyvä ainakin omaan silmääni. Maalin lisäksi blokkasi laukauksia, pelasi AV:a ja yleisesti hoiti kahdensuunnan sentterin hommia jo ihan hyvällä tasolla. Pari peliä vielä, niin pääsee ihan kunnolla vauhtiin.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Wirtasen rooli ykkösessä on tehdä tilaa Kakolle ja Filppulalle. Se on sen kentän ideakin. Toki laita on Filppulalle lähtökohtaisesti oudohko paikka, mutta eilen meni jo ihan hyvin tässä koostumuksessa. Muutaman matsin se aina ottaa, että kemiat löytyvät. Wirtanen tekee niin paljon työtä joukkueen eteen, että pakko arvostaa.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomiseksi voisi palauttaa Wirtasen ykköseen, jotenkin Budish ei istu tuohon. Eikös Björkstrand ole myös sentterinä pelannut? Pajuniemi ei todellakaan vakuuta, vaikka yhden paikan onkin saanut. Lauri takaisin neloseen Jonnen vierelle. Nurmi kakkoseen huomenna, pystyy rakentelemaan hyviä aihioita, mutta ketjukavereista varsinkin Kuru aivan yössä hyökkäyspäähän.

Edit. Pajuniemiekin heti pisteille, kun sai sapiskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Forre

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nelosketju ja etenkin Nieminen ovat kyllä olleet iskussa tänään taas ja tällä kertaa tullut tulostakin hyvästä pelistä.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Loistava vieraspeli tänään! Ukkoja putoaa pois, mutta peli senkun paranee. Niemisotto tänään ehdottomasti tepsin paras. Tuli ajoittain mieleen vähän Petrus Palmu. Hauki maalissa jälleen erittäin hyvä. Kyllä Wirtanen peli peliltä pääsee paremmin sisään. Silkkaa hölmöyttähän jatkosoppari olisi olla tekemättä, mikäli mies itse Turussa haluaa koko kauden viihtyä.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erinomainen kolmas erä ja loistava voitto! Loistavaa viisikkopuolustusta ja hyökkäyspelikin löytyi kolmannessa erässä. Tästä hyvä lähteä Oktoberfest -otteluun huomenna!
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Kova meno tänään. Tason nosto kolmannessa erässä oli huikea. Bonusta Bonon kovasta ja puhtaasta taklauksesta Tuppuraiseen.
 

Neptunus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kova kolmas erä Tepsiltä ja pisteet Turkuun. Tässä kun loukkaantumiset painaa päälle ja Palveen pelikielto vielä siihen lisäksi, niin kyllä maistuu.

Ja hemmetin miten mukava seurata Niemisen peliä!
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
+miehet tänään: Nieminen, Haukeland, Kaskinen sekä Pajuniemi.
Hemmetin kypsä ja hieno peli Palloseuralta, oikein hyvältä näytti kokonaisuudessaan otteet kaukalossa.
 

ilatzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Aivan loistava peli. Hieman sarkastisesti sanottuna jopa "näillä" miehillä. Sieltä on sellainen pakka sivussa, joka pelaisi jokaisessa liigajoukkueessa terveenä ollessaan 1. kenttänä. Ei voi muutakuin hyvää odottaa tältä kaudelta. Kaskiselle makea liigauran avausmaali, muutenkin tyytyväinen miehen otteisiin. Henkilökohtaisten virheiden määrä pelissä Tepsin osalta erittäin vähäinen. Ei nyt äkkiseltään tule isompiä kämmejä mieleen kun viimeisen erän jälkimmäisellä puoliskolla joku Väyrysen kiekonmenetys oman alueen p-pisteiden välillä+ Filppulan epäonninen kiekonkäsittely-yritys ilmasta ylivoimalla, josta Hytönen pääsi vastahyökkäyksestä tekemään maalin. Jokainen kenttä pääsi myös suht vaivattomasti tuomaan kiekon Jypin päätyyn ja siellä pienoisen paineen luontiin vähän väliä. Eka erä ehkä vähän vielä katseltiin.

Kova hinku nähdä edes suunnilleen täysi kokoonpano kehissä tulevaisuudessa, siihen menee kyllä varmasti aikaa. Eipä siinä pärjätään kyllä näilläkin. Toki Jyppikään ei vakuuttanut, tuon pelin perusteella en näe uhkakuvia, että mestaruudesta tulisivat kamppailemaan. Korostan, että kyseessä kuitenkin vain yhden pelin tulkinta. Perrin ja Immonen olivat minun silmään kovin hitaita, tuli sieltä toki joitain välähdyksiä, mutta melko vähän. Tappara sukeltaa eikä Kärpätkään mitään erikoista ole esittänyt. Maistuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös