- - - vilpitön kysymys. Milloin maalipaikka tulee pelitavan ansiosta? Miten erotellaan, milloin maalipaikka saadaan yksilön taidolla ja milloin "pelikirjan" ansiosta? Mitä sellaisia pelitavallisia tapoja hyökkäysalueella ylipäätään on, jotka toisteisesti luovat maalipaikkoja?
Vastaukseni tuskin on paras mahdollinen, mutta mun mielestäni tässä viikon sisään ollaan nähty kolme maalia, jotka antavat kohtuullisen pohjan asian pohdiskelulle. Puhutaan siis pelkästään 5vs5-pelistä ja tasakentällisin syntyneistä maaleista.
01. 23.02.2019 TPS-KAL
18:40 TPS 1-0 Kaapo Kakko (Oula Palve)
Tilanne lähtee TPS:n puolustusalueelta. Oula Palve karvaa kiekon hyökkäyssiniviivalla KalPa:n Ryan Wilsonilta. Palve kuskaa kiekkoa keskialueen yli TPS:n hyökkäysalueelle. Tilanne on 2vs3-hyökkäys. Osin yksilötaidon, osin tuurin ansiosta kiekko pomppaa Kakon lapaan ja loppu on historiaa. Tämän maalin syntyyn pelitavalla ei ollut osaa eikä arpaa. Siinä kaksi kiekkotaituria näyttivät parhaimmillaan mihin pystyvät.
02. 01.03.2019 JUK-TPS
47:12 TPS 2-1 Kaapo Kakko (Oula Palve, Elmeri Eronen)
Maalin pääarkkitehteinä ovat samat kiekkotaiturit kuin edellisessäkin. Tämä on mun mielestäni enemmän TPS:n "
pelitavallinen" maali. Väännetään ja painitaan hyökkäysalueen kulmissa ja laidoissa, saadaan riittävästi tilaa voittamalla yksi kaksinkamppailu, jonka seurauksena syöttelemällä saavutetaan maali (-paikka). Muistaakseni alkukaudesta Markus Nurmi voitti kulmassa oman kaksinkamppailunsa, teki hyvin samantyyppisen nousun keskelle, josta syöttö takatolpalle ja maali. Lopputuloksesta huolimatta tämä on ehkä puuduttavinta lätkää katsoa. Lisäksi pitää muistaa se, että ehkä 9/10 kertaa kulmahyörinnän voittaminen ei pääty maaliin (tai edes -paikkaan). Juuri tästä syystä mä uskon, että päävalmentaja Kalle Kaskisen pelikirja on niin kritisoitu.
03. 01.03.2019 JUK-TPS
49:36 TPS 2-2 Ilkka Heikkinen (Zach Budish, Simon Suoranta)
Todennäköisesti tämä maali kuvaa hyvin pitkälti Kalle Kaskisen pelikirjan sivuja suorissa hyökkäyksissä. Simon Suoranta lähtee tulemaan TPS:n puolustusalueelta Zach Budishin kanssa. Tilanne on 2vs3-hyökkäys (vrt. ensimmäinen esimerkki). Tässä tapauksessa Suoranta heittää kiekon maalivahdin kilven kautta päätyyn. Budish voittaa oman kamppailunsa 100-0 Jukuri-puolustajaa vastaan ja heittää kiekon keskelle toiseen aaltoon nousevalle puolustaja Ilkka Heikkiselle. Mitä olisi tapahtunut, jos Heikkinen ei olisi ollut niin vapaana keskellä? Todennäköisesti Budish ja Suoranta olisivat jääneet keskenään hyörimään ja pyörimään kaukalon kulmaan ja/tai laitaan. Sieltä olisi sitten taas yritetty sitä yhtä ja samaa puuduttavaa ratkaisua kuin esimerkissä kaksi.
Toivottavasti esimerkit avaavat edes hieman omia ajatuksiani yksilötaidosta verrattuna pelikirjamaisiin maaleihin.
EDIT: kakkosesimerkissä muistelemani Hannu Kurun ja Markus Nurmen voittama laitakahina, Nurmen nousu maalille ja syöttö takatolpalle oli...
27.10.2018 TPS-IFK
44:55 TPS 3-1 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi, Hannu Kuru)
Kannattaa katsoa vaikka peräkkäin nuo Väyrysen (27.10.2018) sekä Kakon (01.03.2019) maalit. Ne ovat kuin kopioita toisistaan.
Nämä ovat hienoja ja tärkeitä maaleja, mutta tosiaan menettävät merkityksensä, jos/kun tällaisia ruvetaan pelitavallisesti hakemaan. Toisin sanoen suorien hyökkäysten tarkoitus ei ole painaa suoraan maalille, vaan ennemmin mennään kulmaan/laitoihin painimaan, voitetaan kaksinkamppailu, jonka jälkeen vasta mahdollisesti saadaan rakennettua maalipaikka. Jotenkin mä ymmärtäisin paremmin tuon ajattelumallin, jos nämä kulmaväännöt tulisivat vasta sen ensimmäisen laukauksen/maalillemenon jälkeen. Nyt tuo kulmavääntöihin ajautuminen näyttää olevan suorien hyökkäysten itsetarkoitus (vrt. Ilkka Heikkisen maali kolmosesimerkissä).