Mainos

Peliesitykset kaudella 2017–2018

  • 97 445
  • 462

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jotain tehdään oikein, kun vähän vaatimattomallakin suorituksella otetaan voittoja. Eilen hallittiin ekaa erää vastustajan jäähyjen ansiosta, siitä eteenpäin oli vaikeampaa (vaikka Tolvanen olisi kolmannen erän parista paikasta voinut ratkaista pelin). Kolme pistettä kuitenkin taas kerran. Ja katsojana on jännää se, että sitä on nykyään ihan luottavaisena ja leppoisin mielin tuolla, vaikka vastustaja tasoittaa tai tulee heti maalin päähän kun on hetkeksi saatu kahden maalin johto. Voi ihan rauhassa odotella, että voitto tulee kuitenkin. Viime kaudella olisi heti tullut perinteinen "me on hävitty tää peli" -fiilis (ilmeisesti myös pelaajille). No, on tullut useimmilla kausilla noin vuoden 1997 jälkeen. Nyt on vähän erilainen syksy, saapa nähdä minkälaiseen kevääseen se johtaa. Harmi tässä kohtaa tietää, että J. Jalonen ei enää jatka. Erikoista tosin sekin, että koko viime kauden aikana hän ei saanut palettia kasaan, ja nyt on sen sijaan näyttänyt aika valmiilta heti ekasta tosipelistä lähtien. Toki kuten täällä on todettu, pelaajamateriaalissa on joitakin parannuksia, mutta ero on silti yllättävän suuri.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Nonih, 11 matsin putki. SKA:lla on 19 voittoa putkessa, eikö? En tiedä onko ennätys KHL:ssä, ainakin taitaa olla kauden alusta otettujen voittojen ennätysputki. Änäriä kun katsoin niin 17 voittoa oli Penguinsien putki kaudella 92-93. Ja nyt siis sivutaan seuran omaa ennätystä liiga-ajoilta. Mitenköhän muut jengit Suomessa?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Peli näytti samalta kuin ennen ilmoitusta Jalosen pakenemisesta maajoukkueeseen. Pikkusen oli pelko, että korttitalo kaatuu.

Taidan olla yläpilvissä elävä fanipoika, kun mun silmiin Regin näytti taas pykälän raikkaammalta.
 
YamahaGPR

Ihan samaa piti eilen kirjoittaa että homma toimi hienosti ja pisteet kairattiin kotiin. Reginin liike oli mielestäni selvästi parempaa kuin alkukaudella.

Opalla muutama tuhannen taalan paikka joista yhden käytti hyväkseen. No, asenne on Ollilla kunnossa ja kyllä ne maalit sieltä vielä tulee.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Parissa vikassa pelissä yrittänyt seurata Reginin pelaamista. Esim eilisessä pelissä oli OK ekassa erässä, mutta sitten tekemisen taso tippui. Sellainen tuli mieleen, että loppuuko siltä kunto? Onko eriäviä mielipiteitä? Mun skouttaaminen ei ole kovin laadukasta...

Eilisestä pelistä tuli mieleen kahdesta vikasta erästä, että tältäkö näyttää voittava virkamieskiekko? Ja virkamieskannattaminen, kun ei tullut oikein mieleen, että tää voisi vielä kääntyä 0-2 jälkeen. Joukkueen tekemiseen on kova luotto.
 
Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Tänään taas ladaa vastaan tuttua Jokeria. Sen verran alkuun vauhtia ja hallintaa, että ekan erän jälkeen taululla 0-2 johtolukemat. Toisen erän alkuun Brian O'Neill alivoimalla kolmeen nollaan. Sitten vähän jalkaa pois kaasulta ja loppu pelailtiin se mikä tarvittiin. Hyvä, että kuitenkin oma maali pysyi taas puhtaana.

Sunnuntaina sitten areenalle.
 
Gemondo

Jäsen
Regin 205/328 = 62,5%
Niemi 104/205 = 50,7%
O´Neill 100/183 = 54,6%
Norman 92/175 = 52,6%
Anttila 23/48 = 47,9%
Pihlström 21/44 = 47,7%
(Wirtanen 3/4 = 75%)
= 548/987 = 55,5%

Siinä aloitusprosentteja. Olisi mielenkiintoista verrata muiden (kärki)joukkueiden vastaaviin, mutta nyt ei riitä aika sellaiseen.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Sellasen mielenkiintosen asian huomasin että SKA:lla on 5 peliä enemmän pelattuna ja eroa Jokereihin 15 pistettä. Eli pistekeskiarvolla ollaan SKA:n kanssa tasoissa. Se siitä dominoinnista. Taino, melkein. 2.61 vs 2.69
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Enää pitää pelata vielä ne seuraavat 5 peliä tappiotta. Vesi kielellä odottelen jo SKA:n kohtaamista. Anttila voisi käydä vähän kuumentamassa Kovya.. Harmi ettei SKA:ta nähdä Arenalla vielä pitkään aikaan. Ulkona sitten Kaisaniemessä..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

ela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL
Sanattomaksihan tämä Jokereiden vire vetää, niin kuin täältä jokeriosiosta voi huomata.

Tän päivän pelissä Kazan oli kaksi ensimmäistä erää täysin vastaantulija, poislukien toisen erän 4vs4 tilanteet. Kolmannessa erässä taas tuttua rauhallista suorittamista, eikä Kazanin 2-1 kavennuskaan laittanut joukkuetta minkäänlaiseen kipsiin.

Isoimmat posit menee omissa kirjoissa Zapolskille, Anttilalle ja Pihlströmille. Kapteenikin alkaa selvästi pikkuhiljaa heräilemään horroksestaan, mikä lupaa hyvää lauantain kärkikamppailuun. Pakko mainita vielä Ikonen, mies oli varsinkin ekassa erässä kuin steroidiversio aiemmin nähtyyn, hyvin pelanneeseen Ikoseen.

Mielestäni Marjamäki veti ihan hyvin joukkueen mukana pari ekaa erää, kunnes otti sen pakollisen kakkosen. Lisäksi mies aivan kuutamolla (toki pakkipakki syöttö meni vituroiksi) Kazanin kavennusmaalissa. Ei jatkoon vieläkään.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Mielestäni Marjamäki veti ihan hyvin joukkueen mukana pari ekaa erää, kunnes otti sen pakollisen kakkosen. Lisäksi mies aivan kuutamolla (toki pakkipakki syöttö meni vituroiksi) Kazanin kavennusmaalissa. Ei jatkoon vieläkään.

Kahden erän jälkeen olisin voinut kehua jopa Masin esitystä. Kolmas erä sitten taas vähemmän hyvä. Ei tässä silti viitsi ketään moittia enempää. On tämä meno niin jäätävää ja koko jengi ansaitsee ison kiitoksen.
 
TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loistavan häikäisevän alun jälkeen mietin hiukan uhkakuvia kaudelle 2017-2018. Rupesin miettimään avainpelaajien kuormitusta kauden aikana, kun mukaan astuu erilaiset höntsät ja poikkeuksellisesti joukkuetta liikuttavat olympialaiset. Tänä vuonna ei sentään kai ole Spengler-mörköä?

Eikös niin että ainakin seuraavat tapahtumat liikuttavat meidän rosterin suomalaisia ja ruotsalaisia (Norman) jätkiä:
- Karjala-turnaus 9.-12.11. (3 matsia)
- Channel One Cup (Izvestija) 14.-17.12. (3 matsia)
- Pre Olympic Games Korea 11.2. (1 matsi)
- Olympialaiset Korea 14.2.-25.2. (3-7 matsia)

KHL pitää taukoa niin Karjalan, Channel One Cupin kuin Olympialaisten ajan (jolloin peräti kuukauden tauko 28.1. - 27.2.).

Kuka tietää miten Tanskan (Jensen x2, Regin, Lauridsen) ja Jenkkien (O'Neill, Gilroy, Zapolski, Lundin) maajoukkue pelaa kauden aikana? Tanskalaiset eivät olympialaisissa pelaa mutta varmaan jotenkin haluavat valmistautua MM-kotikisoihin. Keräävätköhän jenkit suoraan joukkueen pystymetsästä olympialaisiin vai pyrkivätkö sparraamaan esim. joulutauolla? Tällä on Jokereille merkitystä, kun sinne voi lopulta useampikin pelaaja olla tyrkyllä.

Tuntuisi että meillä on suht iso riski siitä että aika paljon pelaajia lähtee eri tapahtumiin, toisaalta sentään tosiaan Spengleria ei ole ja EHT-kisojakin ainakin yksi vähemmän kuin yleensä. Jos jenkkejä valittaisiin olympialaisiin ja tanskalaiset pelaisivat läpi kauden jotain höntsäpelejä, niin huoli kyllä nousee siitä että miten jaksetaan läpi ultrakovan pudotuspelikalenterin 2. ensimmäistä kierrosta.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kuka tietää miten Tanskan (Jensen x2, Regin, Lauridsen) ja Jenkkien (O'Neill, Gilroy, Zapolski, Lundin) maajoukkue pelaa kauden aikana? Tanskalaiset eivät olympialaisissa pelaa mutta varmaan jotenkin haluavat valmistautua MM-kotikisoihin. Keräävätköhän jenkit suoraan joukkueen pystymetsästä olympialaisiin vai pyrkivätkö sparraamaan esim. joulutauolla? Tällä on Jokereille merkitystä, kun sinne voi lopulta useampikin pelaaja olla tyrkyllä.

Jenkeillä on ainakin joku turnaus Saksassa marraskuussa:
KHL Twitterissä: "Seven KHL players are named to Team USA for the #DeutschlandCup (Nov. 10-12). https://t.co/ljBSlxMD1c"
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SKA pelistä. Tasapäisesti haastettiin rotat, mutta virheet käänsi lopulta ottelun. Jännittikö narreja, kun tuollaisia virheitä ei juurikaan ole näkynyt viime peleissä? Myös viimeistely pitäisi tehdä kovemmalla %. Nyt nähdyn perusteella Jokerit on keväällä paha kanto rottien kaskessa. Ja meillä on vielä vara parantaa.

Pelilliseltä kannalta Ma matsi on mielenkiintoinen, että pysyykö oma pakka kasassa vai pääseekö yksinäinen tappio ihon alle.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tänään oli heikko esitys. Eka erä vaikutti siltä, että ajatukset olivat vielä Pietarissa eikä se siitä kauheasti loppua kohden parantunut. Jotenkin tän pystyi aistimaan. Se lauantai ei kuitenkaan ollut joukkueelle ns. yksi peli muiden joukossa ja latinkia ei löytynyt tähän hätään.
Se jäi vituttamaan, että tappio tuli kyllä paskalle jengille. Lokomotiv oli tähän mennessä ehkä säälittävin rupusakki, joka Areenalla on esiintynyt. En tiedä mitä se kengitty koutsi on heille kesällä tehnyt, mutta kavereiden liike näytti aiempiin kausiin verrattuna siltä, että siellä 20 paikallista läskiä vetänyt kamat päälle ja lähtenyt pelaamaan KHL:ää.. Kvartalnovilla iso homma edessä.
 
Kyllä omasta mielestäni Loko pelasi kokonaisuutena aika kypsästi. Esim kolmannessa erässä Jokereilla ei ollut kunnon paikkoja. Ei se Lokon CSKA voitto sattumaa ollut. Keväällä aivan varmasti kova posse.
 
blue line

Peli pyöri koko kolmannen erän Lokon päädyssä. Loko toki puolusti, mutta harvoin yhden maalin johtoa tuolla tavalla koko erää on tarkoitus puolustaa, koska sillä tavalla tulee usein käkättimeen. Eivät vain kyenneet parempaan, koska Jokerit oli niin hyvä. Heidän puolustustaisteluaan toki auttoi tuomareiden viheltelyn loppuminen.

Oli siis todella surkeat tuomarit. Ehdottomasta huonoimmat tällä kaudella. Jos Jokereilla on mitään sananvaltaa näiden tuomareiden valintaan, niin kyllä tuo nelikko pitäisi ensimmäisenä bannia areenalta. Ja tämä arveluttava vihellyslinja ei ollut tältä tuomariparilta ensimmäinen kerta. Nämä ovat niitä vanhan liiton venäläisiä oikeudenjakajia.
 
Mä olin vastoin tapojani lyönyt Jokereiden tappiota Pitkävedossa kuten toisen ketjun ihan ekoissa viesteissä kirjoitin. Tokan erän lopulla näytti että Jokerit karkaa voittoon mutta kolmannessa erässä (vaikka oli veto sisällä) näytti siltä että ei Jokerit kyllä sitä tasoittavaa vaan tänään saa aikaan. Viheltely tosiaan loppui kolmannessa erässä ja varmaan senkin takia olen sitä mieltä, että se pörräily Lokon alueella oli kyllä aika luokatonta parhaiden paikkojen ulkopuolella neppailua. Eilen ei tainnut olla riittävän kova nälkä Jokereilla.

Siitä samaa mieltä että tuomarit oli eilen aivan perseestä (linjatonta vihellystä) mutta siitä huolimatta ei Jokerit dumareihin kaatunut. Sen hylätyn maalin jälkeen en ole katsonut tilastoja mutta eiköhän ne aika tasan menneet ja kaikki Jokereiden maalit ylivoimalla tehtyjä.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Siitä samaa mieltä että tuomarit oli eilen aivan perseestä (linjatonta vihellystä) mutta siitä huolimatta ei Jokerit dumareihin kaatunut. Sen hylätyn maalin jälkeen en ole katsonut tilastoja mutta eiköhän ne aika tasan menneet ja kaikki Jokereiden maalit ylivoimalla tehtyjä.

Huono peli Jokereilta, siitä ei kahta sanaa. Mitä tulee tuomarityöskentelyyn niin tehokkaasti saivat Jokereilta varastettua energiaa. Ihan tuttu kuvio urheilupsykologiaa vähänkään tuntevalle. Ottelun alkupuolella räikeästä ja toispuoleisesta tuomaroinnista kärsii kokonaisuuden kannalta enemmän kuin tasoittelevat vihellykset (joita Jokerit eivät edes saaneet) ottelun loppupuolella. Harmi vain, että Jalonen vielä ruokki tuota energiakatoa. Itselleni ei jäänyt lainkaan epäilystä siitä etteikö tuomareiden vihellykset olleet ihan harkittua toimintaa. Syystä tai toisesta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Siitä samaa mieltä että tuomarit oli eilen aivan perseestä (linjatonta vihellystä) mutta siitä huolimatta ei Jokerit dumareihin kaatunut. Sen hylätyn maalin jälkeen en ole katsonut tilastoja mutta eiköhän ne aika tasan menneet ja kaikki Jokereiden maalit ylivoimalla tehtyjä.

Mä olen tullut siihen lopputulokseen, että tämä "kaatui tuomareihin / ei kaatunut tuomareihin" argumentti on aika ohut.Eillisen tasoista tuomaritoimintaa ei pidä sietää ja katsella päättyi pelit sitten miten hyvänsä.

Se, että Jokerit kaikesta huolimatta sai maalipaikkoja ja tuhri sitten mahdollisuutensä on yhdentekevää. Paljonko niitä paikkoja olisi tullut hyvillä tuomareilla? Ilman sorsimista ja yhtenäisellä linjalla? Onhan se tavallaan lohduttaava, että Jokerit sai vasutastajasta ja tuomareista huolimatta maalipaikkoja. Tähän yhtälöön vaan tuomarien ei pitäisi kuulua mukaan. Ei meidän kuuluisi taistella myös tuomareita vastaan. No, onneksi tällä kaudella ei ole juuri tarvinnutkaan, lukuunottamatta Konstantin Oleninin viheltämiä muutamaa peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös