Peliesitykset kaudella 2017–2018

  • 194 324
  • 1 155

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Parempaa itseluottamusta uhkuen oltiin ainakin liikkeellä alkuun, mutta onnistumiset aika kortilla. Miten toi ylivoima voi olla niin vaikeata? Keräsen vastuu yllätti itseni. Ensimmäinen jäähy oli typerä, eikä läpiajost/2-0 hyökkäyksestäkään tulosta tullut. Spesiaalina käänsi selän pari kertaa vastustajan taklatessa ja toisesta HIFK sai jäähyn. Wrenniä en juurikaan nähnyt. Se no pakille hyvä juttu.

Ihan hyvin muuten toi puolikuntoinen kaveri polkaisi läpiajoon jatkoajalla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko oli tänään hyvä ja ansaitusti pisteet jaettiin koska Hifki oli myös hyvä. Lukolle kuitenkin 2 pistettä mitkä on 2 pistettä enemmän kuin odotin. Peli näytti Lukolla sille kauden peliesitysten paremmalle puoliskolle. Nyt kun tämä saataisiin pidettyä. Ylivoimapyöritystäkin saatiin jo aikaan. Mutta tehoton mikä tehoton. Mutta jos se vielä aukeis. Puolustus oli hyvää ja takakarvaukset onnistui. Wrenn oli aika näkymätön mielestäni ja vasta kolmannessa erässä teki muutaman hyvä ratkaisun. Keränen taklasi muutaman kerran kovaa ja ihan hyvää pelaamista muutenkin. Tänään ei Lukolla huonoja ollut kentällä.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lauantaina olisi sitten mahdollisuus sinetöidä kauden jatkuminen runkosarjan jälkeen, jos en ihan väärässä ole.
Saattaa varmistua jo perjantaina. Mutta jos perjantaina Ilves saa pisteenkin, niin lauantaina Lukko voi itse sinetöidä pleijaripaikkansa tai oikeammin, paikan pleijareissa.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Loppuun asti yllättävän hyvää taistelua ja tavallaan ansaittu jatkoaikavoitto. Jos otteet tällaisena jatkuu, niin kaikki on mahdollista kevään peleissä. Pahempia mokia ei tainnut olla. Varsinkin se lämmittää, että tällainen esitys saatiin vieraissa aikaiseksi. Tärkeät pisteet, jotka varmasti keventävät paineita sen pahimman kannalta. Lukolle riittää nyt käytännössä voitto esim. Jukureista varmistamaan playoff-paikka. Vaikka jotenkin tuntuu, että tuolla 84 pisteelläkin ollaan tänä keväänä jatkossa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun mielestä Lukko on pelannut vieraissa viime aikoina paremmin kuin kotona. Tai noh, ainakin tulos on ollut vieraissa parempi kuin kotona.

E: Viisi viimeistä kotipeliä 4 pinnaa ja vieraissa 9 pinnaa.
 

Kuumakalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko,UJK,Wild
Helvetin tärkee voitto henkiseltä kantilta, niin pelaajille kuin kannattajillekin. Ennen olympiataukoa rämmittiin oikein kunnolla, mutta tämän päivän taisteluvoitto loi taas uskoa edes hitusen verran pitempään kevääseen!

Playoffs-race -ketjussa jopa väläyteltiin mahdollisuutta kuuden parhaan joukkoon, eikä se mahdotonta tuolla otteluohjelmalla, jossa ennakkoon kaikki paitsi KalPa ovat heikompia joukkueita kuin Lukko. Paitsi tietysti viimeisen matsin Ilves, joka luultavasti taistelee vielä silloin viimeisestä säälipleijaripaikasta.

Valitettavasti tuo surkea jakso painaa vielä sen verran, etten vielä uskalla uskoa suoraan playoff -paikkaan, mutta toivotaan, että olen väärässä :)

Tästä on hyvä jatkaa!
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mä en kyllä enää usko suoraan playoff-paikkaan. SaiPalla on Jukurit ja KooKoo kotona, joten pelkästään ne hoitamalla SaiPa nousee jo 95 pisteeseen. Lukon pitäisi siis käytännössä voittaa loput pelinsä suoraan, eikä SaiPa saisi saada Ässiltä ja HIFK:lta pistettä enempää.

KalPalla sen sijaan on suht vaikea loppuohjelma, ja jos Lukko voittaa loput eli myös KalPan, Lukko noussee kuopiolaisten ohi. Veikkaan kuitenkin, että runkosarjan lopussa Lukko on sijalla 8.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
KalPalla sen sijaan on suht vaikea loppuohjelma, ja jos Lukko voittaa loput eli myös KalPan, Lukko noussee kuopiolaisten ohi. Veikkaan kuitenkin, että runkosarjan lopussa Lukko on sijalla 8.
Koskaanhan ei saa mitään vastustajaa toivoa vastaan, kaikki muistaa miten Tepsin suhteen kävi, MUTTA jos ei tuo sija 7. kauhean hyvältä vaikuta, vastassa joko Ässät tai pahemmassa tapauksessa Ilves. Kiven(kova) Ilves on varmasti ikävä vastustaja pleijareissa ja Ässät-sarjassa voi käydä miten tahansa. Voittajalla olisi kuitenkin jatkoa ajatellen takki aika tyhjä, joten sitä en toivo kummallekkaan. Finaalissa tämä pari olisi kyllä hieno.
 

Kuumakalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko,UJK,Wild
Koskaanhan ei saa mitään vastustajaa toivoa vastaan, kaikki muistaa miten Tepsin suhteen kävi, MUTTA jos ei tuo sija 7. kauhean hyvältä vaikuta, vastassa joko Ässät tai pahemmassa tapauksessa Ilves. Kiven(kova) Ilves on varmasti ikävä vastustaja pleijareissa ja Ässät-sarjassa voi käydä miten tahansa. Voittajalla olisi kuitenkin jatkoa ajatellen takki aika tyhjä, joten sitä en toivo kummallekkaan. Finaalissa tämä pari olisi kyllä hieno.
Ässät sarjahan olisi varsin hieno! Saatais halli täyteen ja jos jatkoon päästäis ni olis varmasti playoff-huumaan herännyt koko Rauma!
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Minusta sija 8 on nyt realistista. Ja minusta se ja mitä todennäköisimminen vastassa Pelsut, olisi turvallisin jatkoon menon kannalta. Kuten edellä kirjoitettu niin Ilves on paha (muistetaan viime kausi Tapparaa vastaan) ja Ässät on aina paha. Toki se keräisi hallin täyteen, mutta.... Toisaalta asia on kyllä niin että vaikka sääleistä jatkoon niin siihen se sitten taitaa loppua.... Joten so what...
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ässät sarjahan olisi varsin hieno! Saatais halli täyteen ja jos jatkoon päästäis ni olis varmasti playoff-huumaan herännyt koko Rauma!
Ässät on aina paha. Toki se keräisi hallin täyteen, mutta.... Toisaalta asia on kyllä niin että vaikka sääleistä jatkoon niin siihen se sitten taitaa loppua.... Joten so what...
Jotenkin tuntuu, tai ainakin haluan uskoa, että tuon minisarjan jälkeen kummallakin joukkueella olisi takki tyhjä. Kaikki olisi jo annettu. Pettymyksiä sen jälkeen odotettavissa, kunnes pitsissä toinen pääsee kuittailemaan.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen toivon Ässiä vastaan sääleissä. Sen takia, että saisi jotain hohtoa tähän kauteen. Hienot pelit tulisi. Menestystä säälien kautta on turha odottaa ja suora pudotuspelipaikka meni jo.
 

hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ite toivoisin Ässiä vastaan kolmesta syystä (osa samoja kuin edellä):
  1. Jos nämä pelit ei hitsaa joukkuetta yhteen niin sitten on ihan turha yrittää jatkaa.
  2. Saataisiin jotain hohtoa tähän kauteen, vaikka sitten hävittäisiin.
  3. Olisi edes pienet mahdollisuudet saada halli täyteen (tosin vähän epäilen tätä).
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuuden joukkoon pääseminen vaatisi Lukolta todennäköisesti neljää tai vähintään kolmea suoraa voittoa, eli aika epätodennäköiseltä näyttää ainakin nyt. Tänään tosin jos Pelicans ja Ässät voittavat varsinaisella peliajalla, niin homma vähän helpottuu, vaikka voittoja edelleen pitää kairata samaan tahtiin. Turhan ohkaisella jäällä Lukko nyt tarpoo, mutta mahdollisesti se kestää kun muut auttavat. Suurella todennäköisyydellä kuitenkin runkosarja päättyy sijalle 8. eikä siinä oikestaan ole lähtökohdat viime kauden jälkeen huomioon ottaen mitään hävettävää, vaikka rosterin puolesta mahdollisuudet olisivat olleetkin parempaan.
 

lebak

Jäsen
Eilisestä pelistä tilastoja:
- Motin pelasi 27 minuuttia. Oli jatkoaika, mutta näkee että luottoa löytyy kun Niskalakin on poissa. Ahonen ja Marttinen yli 20min. Wrenn vähiten ja 15min.
- Hyökkääjistä: Ramstedt 21:44, Ilomäki 20:33, Vahalahti 20:04, Koivistoinen 8:27.
- Vähintään 2 kertaa laukoneet hyökkääjät: Ilomäki 7, Vahalahti 2, Ju.Keränen 2, Liedes 2! Pakeista eniten laukoi Motin, Sevänen, Riikola.

Puolustaminen ja pelityyli alkaa olla kohtalaisella tasolla, että pystytään pitämään peli tasaisena ja välillä hallitsemaan pelin virtausta. Toivoisin -niin kuin koko kauden-, että välillä hyökkäyspäässä tunnistettaisiin tilanne milloin pitää toimia suoraviivaisemmin kohti maalia. Tai sitten pyöriä kulmissa, hankkia jäähyjä kuten nytkin ja nostaa se YV% lähelle 30%.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukolla piti olla laajuutta peluuttaa 4 kenttää Keräsen tultua. Ei ole näköjään vieläkään Virralla luottoa kaikkiin, jos jollain on 8min peliaika. Pitääkö kaikkien kenttien olla all stars tasoa, jotta voi peluuttaa? Fribergin alle 10min aika vähän myös verrattuna miehen hyviin otteisiin. Eilenkin mielestäni teki ketjustaan paremman.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ite toivoisin Ässiä vastaan kolmesta syystä (osa samoja kuin edellä):
  1. Jos nämä pelit ei hitsaa joukkuetta yhteen niin sitten on ihan turha yrittää jatkaa.
  2. Saataisiin jotain hohtoa tähän kauteen, vaikka sitten hävittäisiin.
  3. Olisi edes pienet mahdollisuudet saada halli täyteen (tosin vähän epäilen tätä).
Täsmälleen samat sanat. Hyvin alkanut kausi on kääntymässä urheilullisesti miinuksen puolelle, niin tämä porilaisten kohtaaminen olisi mahdollisesti se juttu, joka viimein herättäisi kaikki puhaltamaan siihen kuuluisaan yhteen hiileen.

Vielä kun näkyy tuo vempparyhmäkin täydentyvän lähes päivittäin kärkinimistä, niin paras mahdollinen aloitus pudotuspeleissä olisi ehdottomasti lyhyen vierasmatkan päässä. Vaaditaan syttymistä, heittäytymistä pelille, nauttimista ja pelikaverin auttamista, jotta jatkopaikka on saatavilla.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Liverpool
Niin kauan kuin on teoreettisia mahdollisuuksia kannattaa jossitella. Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että Lukko on jo varmasti kympin sakissa. Kuudenneksi ja teoriassa jopa viidenneksi on vielä saumaa, joten sinne tähdätään. Neljä kauden helpointa peliä jäljellä. Kolme kotona kauden käytännössä päättäneitä vastaan ja vieraissa kenties Virran Lukolle parhaiten sopiva Kalpa. Lähdetään siis siitä, että Lukko voittaa tällä kaudella 25 kolmen pisteen voittoa ja päätyy 96 pisteeseen. No se voi silti riittää vain sijaan 8 mutta toivotaan parasta. Realistisemmin Saipa jos häviää edes yhden kolmesta Lukko nousee seitsemänneksi ja sääleissä voitto (Ässät tai Pelsut) vie Lukon runkosarjan kakkosta vastaan. Tällä hetkellä se on vahvasti TPS ja se lienee Lukon paras puolivälierävastus mitä voi toivoa. Kotieden omaavaa JYPiä Lukko ei voita koskaan ja Tapparalle on nyt hävitty niin monta kertaa peräkkäin, että kohta vain Lukon ikifanit muistavat, että playoffeissa voi hävitä muillekin kuin Tapparalle. Kärpät on vaan aika kova, joten hyvä jos sen pudottaa joku muu.

Itsekin täält Turust päin olisi kiva ehtiä katsomaan noita semejä. Aikaa on jo kulunut aika paljon (olisko 8 vuotta) kun Lukko viimeksi TPS:n kohtasi playoffeissa. Lukon yksi parhaista runkosarjoita ikinä oli antanut toiveita jopa mestaruudesta mutta TPS tuli (Lukosta ulospotkitun Virtalan vahvistamana) ja vei 4-0 ja meni päätyyn asti. Nyt voisi olla aika ja mahdollisuus kuitata tuo. Näillä positiivisillä ajatuksilla tämänpäivän matsiin.

Vielä vähän kommentteja Lukon senttereistä. Täällä on aika kriittisiä mielipiteitä pääasiassa Tiivolasta ja moni on sitä mieltä, että mies saa ensi kaudella mennä. Usein myös Ilomäki joutuu moitteen kohteeksi. Aika harvoin saa Friberg:ään kehuja. Monet pitävät Ramua selkeänä ykkösenä ja ainoana mitä ei muka voisi korvata. Itse näen asian aika eri tavalla. Pelkästään tilastojen perusteella Miehissä on aika vähän eroja. Ainoa asia missä Ramu on selkeästi Lukon ykkönen on laukaisu%. Myönnetään että se on tänäkin kautena ollut yksi pahimpia Lukon ongelmia. Paikoista ei osuta sitten millään ja silloin tuo melkein kaksi kertaa parempi laukaisu% esimerkiksi Tiivolaan verrattuna on iso plussa. Aloittajina kaikki ovat tasaisen hyviä.

Tällä kaudella tuo Virran pelitapa joka perustuu koko joukkueen hyvään ja oikea-aikaiseen liikkeeseen on tuonut paljon hienoja hetkiä. Alkukaudella se toi hallintaa lähes jokaista vastustajaa vastaan mutta piku hiljaa vastustajien kovempi fyysinen peli ja aktiivinen karvaus on pysäyttänyt liikkeen ja sitä myötä peli on puuroutunut. Osansa on ollut myös pelaajiston muutoksilla (hyvin liikkuva mutta äärimmäisen tehoton Fleury lähti, tilalle tuli vahva VV ja hidas ja harkitseva Ramstedt ja sairastuvalta toinen älypelaaja Vaha). Omasta mielestäni kauden parasta antia ovat olleet Ilomäen, Liedeksen ja Tiivolan liike. Samoin Koivisto ja Keränen tiedettin jaloistaan hyvin polkeviksi. Heillä on juuri sitä nopeutta ja kiekon hallintaa kovassa vauhdissa mitä itse haluan nähdä. Välillä se on kostautunut liiallisena rohkeutena oman maalin edustalla (erityisesti Ilomäellä) mutta niistä pitää päästä eroon. Asenne on kuitenkin myös puolustussuuntaan kunnossa ja varsinkin Tiivola on minun silmiini erittäin aktiivinen puolustamaan ja paikkaamaan omia virheitään. Samaa en voi sanoa Ramstedista. Nukkuu usein puolustuksessa tai sijoittuu jotenkin ihan väärin. Yksi missä liikkeen huononeminen on näkynyt selvästi on alivoiman huononeminen kauden mittaan. Lisäksi senttereitä vertaillessa kannattaa miettiä mitä Tiivola (20 min/peli) yhdessä VV:n ja Koiviston kanssa olisi saanut aikaan verrattuna Ramu (15 min/peli) vaikka Koivistoisen ja Antosen kanssa.

Kyllä Ramullakin nopeutta on. Näytti sen viimeksi kun kävi ratkaisemassa HIFK pelin. Mutta jotenkin Ramun peli ei ole istunut Lukossa kenenkään kanssa. Paljon haukuttiin Koivistoa kun ei pistä Ramun passejä sisään mutta kummasti VV:n passeista Koivisto osui paremmin ja samoin toisinpäin. Ramun maalitkaan eivät ole juuri syntyneet hienojen kuvioiden seurauksena vaan Ramstedtin hetkellisten loistavien yksilötaitojen perusteella.
Tänään siis vastassa HPK. Itselle jäi viime HPK pelistä mieleen Oula Palveen pelin ratkaisu, jossa laiskasti puolustanut Ramu toimi yhtenä pujottelukeppinä. Vähän jäähyjä ottava passiivisesti puolustava Ramu olisi voinut ainakin tuossa napata miehen kiinni ja estää maalin. No tänään Ramu voisi kuitata virheen varsinkin kun Palve pelailee jo Turussa. Ei minulla mitään Ramua vastaa ole mutta enemmän fanitan nykyisin Ilomäkeä ja Tiivolaa.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuka ketäkin fanittaa, mutta onhan nuo Ramstedtin passit sellaisia, että paljon enemmän niistä olisi pitänyt laittaa sisään. Ilomäki neppailee taitoonsa luottaen usein liian kauan eikä syötä ajoissa. Tiivolasta samaa mieltä Sohvaperunan, eiku -kiekkoilijan kanssa.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko ei petä. Hyvää peliä seurasi taas mahalasku. Ihan sama, ketä siellä pelaa tai valmentaa, vuodesta toiseen sama paska tulee kannattajan silmille. Syksyllä tulee 42 vuotta ekasta paikan päällä näkemästäni pelistä eikä mikään ole muuttunut.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Lukko ei petä. Hyvää peliä seurasi taas mahalasku. Ihan sama, ketä siellä pelaa tai valmentaa, vuodesta toiseen sama paska tulee kannattajan silmille. Syksyllä tulee 42 vuotta ekasta paikan päällä näkemästäni pelistä eikä mikään ole muuttunut.

Mulle tulee vissiin tänä vuonna 47 vuotta? Lukko - HJK peli oli kyseessä. Mölli Keinonen oli HJK:n vaihtoaitiossa jalka kipsissä. Serkkupoika paheksui Mölin seuranvaihtoa kovin sanakääntein mulle. En kyllä nyt muista millaisen peliesityksen Lukko silloin kannattajilleen tarjosi.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko ei petä. Hyvää peliä seurasi taas mahalasku. Ihan sama, ketä siellä pelaa tai valmentaa, vuodesta toiseen sama paska tulee kannattajan silmille. Syksyllä tulee 42 vuotta ekasta paikan päällä näkemästäni pelistä eikä mikään ole muuttunut.
Mulle tulee vissiin tänä vuonna 47 vuotta? Lukko - HJK peli oli kyseessä. Mölli Keinonen oli HJK:n vaihtoaitiossa jalka kipsissä. Serkkupoika paheksui Mölin seuranvaihtoa kovin sanakääntein mulle. En kyllä nyt muista millaisen peliesityksen Lukko silloin kannattajilleen tarjosi.
Itselläni onreilu 30 vuotta tuosta ekasta pelistä paikan päällä, minkä muistan. Tuolloinkin tuli käkättimeen totutusti TPS:lta muistaakseni 4-6. Melkein heti tuon perään tuli oltua finaaleissakin Raumalla, joten se oma huippuhetki Lukon suhteen tapahtuikin sitten heti ensimmäisellä kaudella, kun paikan päälle olen eksynyt. Sen verran tämän ketjun aiheeseen, että toisintoa 30-vuoden takaisesta ei Lukon peli-ilmeellä tarvitse pelätä. Menee varmaan vielä toisetkin 30-vuotta, ennen kuin kaikki natsaa (toivottavasti ei sentään).
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvä taistelu ja tärkeä piste. Enemmän kuin kukaan osasi odottaa ennen ottelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös