Mainos

Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 155 244
  • 684

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Niin ja vaikka välillä tuntuu, että on ollut horjumista, niin faktana. Meille on tehty kaksi kertaa neljä maalia ja näistäkin toinen voitettiin.
On siellä sentään neljässä pelissä mennyt neljä maalia. KalPa, SaiPa, Pelicans ja HIFK.

Aika tasaista puurtamista tämä ensimmäinen neljännes. Maalivahdit torjuivat, mutta vastaavasti sitten menettivätkin meille monta pistettä. Hyökkäyspeli on toiminut vaikean alun jälkeen hyvin ja Sport onkin yksi eniten maaleja tehneistä joukkueista. Suurimmat kehityskohteet ovat puolustuksessa, jossa tietyt pelaajat tuntuvat olevan aina jäällä, kun omissa soi. Johtoasemassa pelaamisen parantaminen täytyy olla harjoitusten teemana. Omaa peliä pitäisi pystyä jatkamaan myös johtoasemassa ja jos vastustaja tulee ohi niin sitten tulee, mutta tuo peruuttelu niin kauan, että vastustaja rankaisee ei tule koskaan toimimaan ellei molari ole liekeissä.

Mielestäni Sport ei ole pelannut monessakaan pelissä mitenkään loistokkaasti vaan aika paljon on menty rutiinilla ja virheitä tehdään runsaasti. Sport voisi olla pelkästään helpoimmat virheet karsimalla jossain Tapparan pinnoissa. Viime kaudella pelattiin tauon jälkeen parasta lätkää ikinä ja vaikka se kääntyikin tuloksellisesti heikoksi, niin toivottavasti peli ottaa tälläkin kertaa huomattavan harppauksen eteenpäin.

Kaikkien loukkaantuneiden pitäisi olla kehissä heti Lukkoa vastaan. Ainoastaan Salo on siis sivussa ellei tule uusia vammoja. Hyökkäyksessä tulee jopa ongelma, että kenet pudottaa. Rantamäki junnuihin ja Blomqvist, mutta silti jää kaksi ylimääräistä.
 

BkkEtäFäni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki hyvät
Jaksaisko joku laskea montako pistettä sulanut näihin johto-aseman menettämisiin? Tottakai peli on peliä ja aina virheet johtaa maaleihin jne jne. Jos ollaan rehellisiä niin ei Sportin peli ole mitään riemujuhlaa ollut, tietyt yksilöt ovat pelejä ratkaisseet. Viime vuonna Vänttinen rimpuili pisteitä Sportille, nyt Vauhkonen on tehnyt samaa ja onneksi siellä on muutkin heräilemään päin.

Ei vaan perkele voi pelistä toiseen hukata johtoa, ja sitten jatkoaika-tappion jälkeen voivotella että kyllä taas vedettiin hyvin ja mahtavasti ne Tikat sun muut pörräs ja pärräs mutta ku...Tottakai Sportin prosessi on kesken, ei olla vielä rutinoitu jengi joka illasta toiseen huonollakin pelillä voittaa. Kannattajan näkökulmasta tietty karmeeta seurata mutta sitähän tää on. Pökköä pitäis nyt saada pesään, ollaanhan tässä kuitenkin matkalla helvetin hyvään kauteen!
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Lambergilta hyvää pelaamista Hämeenlinnassa,tosin tavaramerkki eli kovat taklaukset uupuivat.Onkohan tuomareilla merkki päällä ja seurataan erityisesti joidenkin pelaajien taklauksia?

Mutta tosiaan,Lambergilla luistin tuntuu lentävän ja eilenkin hieno murtautuminen maalille ja ihan oikea jalkakikkakin.

Norlundin kanssa ollaan ihmeen pitkämielisiä. Joku oma junnu tuolla esityksellä löytäisi itsensä mestiksestä.
 

Sergei#91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Detroit Red Wings, Hermes
Nordlund on kyllä hukassa, ei ole tällähetkella liigatasoa, en ymmärrä että Laaksoa jotkut ylistävät. OK pisteet joo mutta tuo kiekolla pelaaminen on kauhukomediaa. Eilen oikein seurasin häntä, tuo kiekon keskialueelle, syöttää vasempaan laitaan hyökkääjälle joka jo joutunut hidastamaan kun syöttö kestää, ja pum sitten onkin jo kiire omaan päähän.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kaikkien loukkaantuneiden pitäisi olla kehissä heti Lukkoa vastaan. Ainoastaan Salo on siis sivussa ellei tule uusia vammoja. Hyökkäyksessä tulee jopa ongelma, että kenet pudottaa.

Niimpä, mielenkiintoinen tilanne tulossa kun/jos koko pulju kunnossa tauon jälkeen.

Ehkä jotain tällaista?

Vihko - Viitaluoma - Nenonen
Vänttinen - Komulainen - Vauhkonen
Körkkö/Lamberg/Tikka - Kokkala - Kiviranta
Körkkö/Lamberg/Tikka/Karvinen/Riska - F.Riska
Blomqvist - Rantamäki

Njah, variaatiota on vaikka kuinka paljon, tulee olemaan todella kova kilpailu paikoista, hyvä näin tietenkin.

Vihko on kysymysmerkki, mikä on kunto, pelituntuma jne? Onko Joonas meille ns "ykkösketjun mies" tai ei? Toivottavasti.
 

Orion Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
.. tai näin;
Vihko-Viitaluoma-Nessu
Körö-Komu-Tuhma
Vänä-Kokkis-Jolle
E.Riska-F.Riska-Tikka
Lamberg-Otto-blimblom
- siinä olis viisi ketjullista kilpailua, veikkaan että neljä ekaa aloittaa oheisella kokoonpanolla. Toisaalta tuossa voi koittaa vaihtaa Nessun ja Vänän paikkaa keskenään?
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jo-o, vaihtoehtoja on tosiaan vaikka kuinka paljon, mutta, jos tuo Vihko - Viitaluoma akseli natsaa, niin olisi ainakin "taisteluparit" aika selvillä, eli näin:

Viitaluoma - Vihko
Komulainen - Vauhkonen
Kokkala - Kiviranta
Riska - Riska

Sitten ei muuta kun paras mahd. hyvä/sopiva kolmos-lenkki per ketju, ja se on siinä. Mielestäni tuo on kova nippu!

Edit. Toki nelosen taistelupari vois myös olla esim, F.Riska - Karvinen, tai F.Riska - Tikka...tai, Lamberg? Äh, kaikki käy, kivenkova nelonen meillä on ainakin, joka ilta.
 
Viimeksi muokattu:

Ihmemies

Jäsen
Miten muuten nuo Riskan veljekset ovat pelanneet tällä kaudella? On jäänyt sattuneesta syystä nähdyt pelit itsellä vähiin. Pisteiden valossa tuolta veljesparilta ei toki odoteta ihmeitä, mutta siitä huolimatta sillä rintamalla on mennyt alakanttiin ainakin omasta mielestäni. Silti moni pitää heitä automaattisesti varmoina ukkoina kokoonpanossa.
 

Ihmemies

Jäsen
Pisteitä ei ole tullut ja kuten kirjoitit ei niitä näiltä miehiltä niin hirveästi odotetakaan. MItä tarkoitat "alakanttiin menemisellä"?

Tarkoitan sitä mitä kirjoitinkin eli sillä rintamalla (pisteiden osalta siis) on menty kuitenkin alakanttiin ja tiedustelin, että onko hommat hoituneet mallikkaasti muilta osin ja anseitsevatko paikkansa kokoonpanossa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kyllähän F.Riska on edelleen sarjan aivan terävintä kärkeä omassa roolissaan ja alivoimapelaajana täyttä timangia.

E.Riska oli tällin parannuttuaan suht arka menemään ja syömään kiekkoja. On parantanut tekemistään koko ajan, vaikkei vielä alivoimavastuuta juurikaan saa.

Kumpikin ansaitsee paikkansa ehdottomasti pelaavassa, vaikka ERiskalta sopii hieman odottaa tehojakin pisteiden merkeissä.

Kyllähän veljeksien edesottamusten arvo nousee samalla, kun panokset kovenee. FRiska siis ollut koko kauden aivan jäätävän hyvä.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportin av on prosenteissa liigan parasta tällä hetkellä. Yksi iso syy tuohon tilastoon on F.Riska. Sportin alempien kenttien taso ja leveys on noussut sen verran, että Erikin normisuorituksella pelipaikka alkaa olla jo tiukassa. Toki on vielä paikkansa ansainnut.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Itse en kyllä näe kummankaan veljeksen peliajan olevan uhattuna. Vetävät omaa rooliaan vähintään yhtä hyvin kuin kuka tahansa Liigassa. Pisteiden suhteen täytyy muistaa, että ainakin Erik sai viime kaudella aika hyvin yv-vastuuta. Sitä ei nyt ole luvassa kun on muun muassa Tuhmaa heitää maalin eteen. Nähtäväksi jää, mihin Ode sojoittuu, kun palaa koloonpanoon. Henk.koht. haluaisin nähdä "Talen paikalla" Kokkalan ketjussa.
 

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Valtosta ja uimalakin jälkeen
Syvä hiljaisuus Lukko-pelin jälkeen, eikö muka mitään kommentoitavaa. En nähnyt peliä, kertoisiko joku edes miten Vihko debytoi?

samaa kaava kuin HPK pelissä ja melkein joka pelissä. 1½-2 erää ok/hyvää peliä ja yksi puolustustaistelu erä.

lukko laukoi kaikista ilmansuunnista, mutta ei oikein mitään vaarallista, pari maalinedus sähellystä molemmin puolin..

lehdistötilaisuus erittäin vaisu, lukuunottamatta sitä että tuli kaks kysymystä... Eli ei mitään raportoitavaa
 

Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vihkolla oli hyvä liike...jaksoi molempiin suuntiin tehä töitä iha kiitettävästi. Varmasti alkaa rullaamaan kun saa pelejä alle enemmän. Järältä huikee peli. Komulaiselta jälleen energistä tekemistä! 3erä oli taas sitä vanhaa tuttua..puolustustaistelua.
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Syvä hiljaisuus Lukko-pelin jälkeen, eikö muka mitään kommentoitavaa. En nähnyt peliä, kertoisiko joku edes miten Vihko debytoi?

Kuinka kuvais peliä ? Sanotaanko näin, että aika kliininen esitys Sportilta, eli teki sen mitä tarvitsi voiton eteen. Ei tuossa nyt mielestäni heikkoa lenkkiä ollut (poislukien yleisömäärä) Lukko laukoi aivan järkyttävästi joka paikasta, tämä sopii Järälle enempi kuin hyvin, onnistuu yleensä kun on hommia paljon.
Masto ehkä eniten pulassa, vaikkakin toinen jäähy oli vain Kovan kädennosto, Hei olen minäkin täällä !!
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Masto ehkä eniten pulassa, vaikkakin toinen jäähy oli vain Kovan kädennosto, Hei olen minäkin täällä !!

Ja eka jäähy oli ns hyvä jäähy. Pelasti todennäköisesti takaiskulta. En muuten nähnyt että Masto olisi varsinaisesti pulassa ollut. Toisaalta Saukko vetää nyt sen verran vakuuttavasti, että Salon palatessa kokoonpanoon pitäisi ilman muuta aloittaa pakkien kierrätys. Omana poikana Saukko voi olla meille vielä vuosia hyvä peruspakki, joten peliaikaa on pakko antaa.

Vihko ei juurikaan erottunut, hyvässä eikä pahassa. Yhden hyvän tontin pelasi FRiskalle, mutta Filipiltä vähän turhan hätäinen ratkaisu. Eiköhän Vihko kuitenkin saa pian juonesta kiinni tutun tutkaparin rinnalla. Viitaluomalta maukas tarjoilu Nessulle, tai oikeastaan voisi todeta, että Nessu alkaa löytämään itsensä oikeista paikoista, ja tulos näkyy pistesarakkeesta. Viimeiset 11 peliä piste/peli tahtiin. Ei huono.
 

BkkEtäFäni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki hyvät
Kiitoksia raporteista. Ilahduttaa kyllä Nenosen parantuneet otteet, Viitaluomakin tehoilee mukavasti. Tuo Nordlund tulee näköjään olemaan kantona kaskessa tällä kaudella, ilmeisesti eilen pystyi kuitenkin olemaan kohtalaisen näkymätön siinä mielessä ettei päässyt syöttäjäksi vastustajan tekemiin maaleihin. Parannushan se on sekin.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pisteet oli ainoa mitä eilisestä jäi käteen. Ensimmäinen erä hakemista, toinen erä enimmäkseen ihan hyvää peliä ja kolmas taas pelkkää selviytymistä. Uskomaton juttu, että tuohon johtoaseman puolustamiseen ei vain saada mitään järkeä. Kyllä tuolla oli jos jonkinlaista paikkaa Lukolla lyödä kiekko häkkiin, mutta tällä kertaa pomput oli meille suotuisia.

Jos tässä halutaan isompaakin menestystä niin näin ei voi jatkua. Sport on tällä hetkellä muutaman kuuman yksilön ja hyvien erikoistilanteiden joukkue. Johtoaseman puolustaminen ei pitäisi olla tällä pelaajistolla näin kova haaste. Jos ja kun tuo saadaan kuntoon, niin voidaan kyllä asettaa kovat odotukset loppukaudelle.

Vihkosta jäi kuva vähän heikompana painoksena Kivirannasta. Pelaajatyyppinä täysin identtiset. Ihan hyvä sisääntulo ja uskon, että tulee olemaan hyvä vahvistus, kun saa pelejä alle.

Yksi asia jonka haluan nostaa vielä esille on meidän hyökkäysarsenaalin leveys. Sentteristö on yksi sarjan parhaista ja lisäksi löytyy pari Liigan top-10 maalintekijää. Vänttisenkään vaisuus maalinteossa ei ole ollut minkäänlainen isku Sportille. Duunariosastolla Riskat, Tikka ja muut ovat tälle tasolle erittäin hyviä. Palapeli alkaa olla jo siinä vaiheessa, että menestyminen ei ole enää materiaalista kiinni.
 

stlouis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punavalkoiset
Lehdistötilaisuudessa Tomek antoi Vihkolle arvosanan 10-. 10 jos olisi tehnyt maalin. Vahvasti tuoksuu läpi tuo julkinen kehuminen jolla haetaan itsaria kaverille. Patapelissä Tomek kehui vuolaasti Mastoa vaikka löi 14 pitkää ja syötti kaverin börsät. Joku tuossa kehuikin Vihkoa hyvin Jolle-henkiseksi, allekirjoitan tämän yhden pelin perusteella täysin. Hyvää sanottavaa on ylivoimalla muutama nopea syöttö ensimmäisellä kosketuksella jolla saadaan pakkaa auki. Negatiivisena yksi ylimielinen selän takaa jättö suoraan Lukkohyökkääjälle sektoriin. Syöttötekniikka on 10/10, ne mitkä irtosi lavasta löysi 99% tarkkuudella oman miehen lapioon. Jatketaan tarkkailua.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kyllä tuo puolustus on se meidän murheenkryyni. Maalipaikkoja luodaan kuitenkin hyvä määrä ja viimeistelijöitä löytyy eli ei se ainakaan siitä jää kiinni. Maalivahdilla on oltava aina god-mode tai muuten hävitään.

Ja kauankohan tuota Nordlundia vielä katsotaan?
 

Orion Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mitä isompi aski sen enemmän Sport on kusessa, varsinkin toisessa erässä kun vaihtomatka on pidempi. Jotenkin tänään puuttui se viimeinen potku..
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Pienistä nää on kliseisesti kiinni tosi lähellä 0-2 ja sit kolisee omissa ja momentum kääntyy kotijoukkueelle. Noh ei sillä, että Sport olis pystyny pelaan kahden maalin johdossa, mutta ei mennä siihen.

Kaiken kaikkiaan aika lailla ennalta arvattavissa ollut läpyttely jonka olin omassa päässäni ajatellut lopputulosta myöten.

Posia:

*Körkkö
*Järvinen
*Komu
*Vauhkonen

Negaa:

*Saukko (pelottaa kattoa aina kun on kiekossa) Pelaa kyllä mielestäni kamppailut tosi huonosti ja häviää kiekot, välttelee vastuuta, on tullut vain selviytymään. (Toki osittain varmaan selittyy vähäisellä kokemusella liigasta)
*Nordlund, maalista huolimatta aika hazardous menininkiä välillä!
*Riskat, turhia jäähyjä.

*Tuomarin tuomio Laakson "koukusta" Kallion läpiajossa. Laakso puolusti täysin puhtaasti ja hienosti kiekon pois. Mut kai se niin on, että kun noilta mestareilta ottaa karkin pois, niin aina se jotain häirittee.

Jotenkin kuitenkin aika hyvä fiilis jos kattoo numeroiden taakse oltais ehkä ansaittu enemmän. Tasanen vääntö pikkumokien kautta liigan kuumimmalle jengille tappio. Ei tarvi päätä puskiin työntää. Salo takas ja Saukko tai Nordis huilille pari peliä kyl se siitä!

EDIT: Niin ja kyllähän Setänen piti TPS:ssää pelissä mukana!
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mitä isompi aski sen enemmän Sport on kusessa, varsinkin toisessa erässä kun vaihtomatka on pidempi. Jotenkin tänään puuttui se viimeinen potku..
Tämä iso kaukalo ongelma on joku myytti, joka on jostain syystä jäänyt pyörimään. Ihan hyvin Sport on pelannut mm. Kuopiossa ja Kouvolassa, jossa on Liigan isoimmat kaukalot. Kuopiossa on usein hallittukin pelejä täysin. Useinhan Sport on kotipeleissäkin täysin kusessa, vaikka pelataan pienessä askissa.

Odotettu tappio, vaikka vastustaja ei häävi ollutkaan. Se on Tepsiä vastaan nyt yhdeksän tappiota putkeen. Perjantaina sitten perinteinen pakkovoiton paikka täysin pihalla olevasta joukkueesta. Eipä ole KooKooltakaan otettu vielä kertaakaan kolmea pistettä, joten tuo putki olisi vähän niin kuin katkaistava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös