Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 91 794
  • 418

Itäpuu

Jäsen
Aivan käsittämätöntä tuo joidenkin itku näistä Espoon miehistä. Siis oikeastiko noin paljon vituttaa, kun kaikki jätkät ei ole oululaisia?
Kutsutaan myös keskusteluksi sivistyneemmissä piireissä, kuulemma. Joillekin on arvo sinänsä se, että pelaaja on oma kasvatti. Jos kaksi pientä nopeaa ja kätevää kotikääpiötä korvataan kahdella pienellä, nopealla, mutta kalliimmalla vieraskääpiöllä, niin jollekin voi tulla mieleen, että "miksi"? Edelleen luottoa löytyy Marjamäkeen, mutta jokaisella valmentajalla on sokeita pisteitä, eikä Late ole varmasti poikkeus.
Hyvä pelimies Ikonen on, ja parantanut vielä viime aikoina, joten katsotaan mihin riittää. Ikonen-Aaltonen on pelanneet koko ajan ylivoimaa, joten pisteitä heillä on oltavakin. @Roger Moore n kanssa samoilla linjoilla.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Kutsutaan myös keskusteluksi sivistyneemmissä piireissä, kuulemma. Joillekin on arvo sinänsä se, että pelaaja on oma kasvatti. Jos kaksi pientä nopeaa ja kätevää kotikääpiötä korvataan kahdella pienellä, nopealla, mutta kalliimmalla vieraskääpiöllä, niin jollekin voi tulla mieleen, että "miksi"? Edelleen luottoa löytyy Marjamäkeen, mutta jokaisella valmentajalla on sokeita pisteitä, eikä Late ole varmasti poikkeus.

Ymmärrän kyllä nuo mainitsemasi arvot. Oma kannanotto oli hyvin kärkäs, koitetaan parantaa siitä.

Jos tilanne todella olisi se, että Ikosen ja Aaltosen tilalle löytyisi omista riveistä yhtä hyvät korvaajat, niin mikäs siinä, kyllä minäkin kääntyisin omien kasvattien puolelle. Olen aina tykännyt siitä, että joukkue on oululainen. Samalla kuitenkin haluan, että joukkue on käytettävät resurssit huomioiden mahdollisimman hyvä.

Tämän vuoksi vahvistuksia hankitaan muualta. Viime vuonna olin itsekin hyvin vahvasti Davisin ja Kasparin peluutusta vastaan, koska he eivät tuoneet pöytään yhtään mitään, mitä Aho ja Mäenalanen (eli omat kasvatit) eivät olisi pystyneet tekemään. Okei, tässä kohtaa Marjamäki olisi voinut penkittää kyseiset herrat jo aiemmin. Sitä ei voi silti kiistää, etteikö tilanne olisi ollut äärimmäisen vaikea koutsille.

Nyt en kuitenkaan missään tapauksessa näe asiaa samalla tavalla. En usko, että joukkue olisi yhtä hyvä ilman Aaltosta ja Ikosta. Ketä siellä sitten olisi näiden tilalla? Minun mielestä kyseiset pelaajat vahvistavat joukkuetta. Se on ihmeellistä, että nämä pelaajat ovat silti niin isosti joidenkin hampaissa, eivätkä pahemmin saa posia hyvienkään otteiden jälkeen. Kasvattajaseuran ei pitäisi vaikuttaa peliesitysten arviointiin noin paljoa.

Jos nämä pelaajat olisivat oululaisia, uskon, että heitä kehuttaisiin täällä kilpaa. Esimerkkinä: Ikonen teki 2+1 -> ketjukavereiden hyvyyttä. Puljujärvi tekee maalin -> Jessen hyvyyttä. Puljujärvi varmasti pelaisi edelleen tuossa ketjussa, mikäli ei olisi otteillaan paikkaansa ansaitusti menettänyt. Jos ja kun Puljujärvi taas tuosta parantaa, ei minulle ole ongelma häntä kehua. Ei ole ongelma myöskään sijoittaa häntä Ikosen tilalle, mikäli hän on parempi.

Jossain kohtaa nuo arvot siis sumentavat näkökykyä vähän turhan pahasti.
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ikosen kritiikki on aivan perusteltua. Aloitti kauden vahvasti ja oli todella tehokas. Noin viiden pelin jälkeen katosi täysin kuvasta, palasi noin 15 pelin kohdalla kahden pelin ajaksi, oli taas pimennossa melko monta peliä. Nyt taas on heräilemässä, oliko suonenveto vai jatkuuko tuloskunto? Aaltosen huono päivä ei ole niin huono kuin Ikosella, sentterin tontti oli opettelussa. Ikonen on varmasti kärsinyt ketjujen vaihtelusta, mutta on sen ikäinen pelaaja, jonka taso ei voi vaihdella nähdyllä tavalla. Samoin Ikosen osalta ollaan nähty lähes mielenosoituksen omaisia aivopieru heittoja ja kiekon menetyksiä, joista vastustaja on saanut ilmaisia maalipaikkoja. Tasaisuutta otteisiin, ei tarvitse olla niin hyvä kuin Hifk-pelissä mutta pitää olla paljon parempi kuin yli puolissa matseissa tällä kaudella!
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos tilanne todella olisi se, että Ikosen ja Aaltosen tilalle löytyisi omista riveistä yhtä hyvät korvaajat, niin mikäs siinä, kyllä minäkin kääntyisin omien kasvattien puolelle. Olen aina tykännyt siitä, että joukkue on oululainen. Samalla kuitenkin haluan, että joukkue on käytettävät resurssit huomioiden mahdollisimman hyvä.
Mitenköhän Komulainen ja Manninen olisivat pelanneet tässä joukkueessa Ikosen ja Aaltosen paikoilla? Täysin hypoteettinen kysymys, mutta mielestäni mielenkiintoinen.
 

JPL

Jäsen
Mielenkiintoinen ajatus. Voihan se olla, että Komulainen oli jo hieman tympiintynyt rooliinsa joka paikan täytemiehenä ja halusi päästä varmuudella isompaan vastuuseen ja pelaamaan varmuudella omaa paikkaansa. On onnistunut ihan ok, mutta ei siellä Vaasassakaan mitään tähtiloistoa ole tullut. Aika lailla samaa tasoa kuin Kärpissäkin parhaina vuosina. Manninen on onnistunut erinomaisesti HPK:ssa, mutta olisi Kärpissä ollut jatkaessaan silti nelosketjun mies. Mielestäni teki hyvän liikun, kun lähti Hämikseen hakemaan roolia. Tuskin olisi samalla palkalla jäänyt tänne pelaamaan jämäminuutteja. Muutama vuosi muualla ja sitten voisi olla valmis ottamaan isompaa roolia myös täällä.
 

Itäpuu

Jäsen
Mitenköhän Komulainen ja Manninen olisivat pelanneet tässä joukkueessa Ikosen ja Aaltosen paikoilla? Täysin hypoteettinen kysymys, mutta mielestäni mielenkiintoinen.
Juuri näihin herroihin viittasin mukahassusti "omilla kääpiöillä". Marjamäki oli jo tehnyt päätöksen, että eivät mahdu kiekollisiin porukoihin, vaikka Manninen varsinkin esitti erittäin hyviä otteita ja on jatkanut samaa kerhossa. Siinä yksi sokea piste. Minulla vai Marjamäellä, se jää nähtäväksi.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri näihin herroihin viittasin mukahassusti "omilla kääpiöillä". Marjamäki oli jo tehnyt päätöksen, että eivät mahdu kiekollisiin porukoihin, vaikka Manninen varsinkin esitti erittäin hyviä otteita ja on jatkanut samaa kerhossa. Siinä yksi sokea piste. Minulla vai Marjamäellä, se jää nähtäväksi.
Näin ajattelinkin sinun tehneen ja siitä herrat Manninen ja Komulainen mieleeni tulivat. Toki he saivat kohtuullisia näyttöpaikkoja Kärpissä pelatessaan, Komulainenkin oli tovin aivan vakiopelaaja ylivoimalla. Kyllä tässä Aaltosta ja Ikosta katsellessa, jotka ovat aivan kelpo pelimiehiä, tulee mieleen, jotta ovatko he juurikaan Mannista ja Komulaista parempia.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Mitenköhän Komulainen ja Manninen olisivat pelanneet tässä joukkueessa Ikosen ja Aaltosen paikoilla? Täysin hypoteettinen kysymys, mutta mielestäni mielenkiintoinen.

Hyvä kysymys. Manninen olisi itse asiassa voinut onnistua Kärpissäkin isommassa roolissa. Kärpät lähti kuitenkin hakemaan hieman varmempaa nimeä hankkimalla Aaltosen. Aaltosen kohdalla tuo sentterin rooli oli toki kysymysmerkki, mutta ainakin hänellä itsellään oli kova luotto siihen, että pystyy siinä pelaamaan. Ja kyllähän hän pääasiassa ihan hyvin siinä pelasikin, mutta on silti ehkä enemmän laiturityyppi. Aloitukset olivat myös ongelma.

Komulaista voi verrata hyvin Ikoseen. Molemmat ovat pieniä ja kiekon kanssa taitavia, mutta lopullinen läpimurto vielä puuttuu. Ikonen on kuitenkin viisi vuotta nuorempi ja näkisin kyllä todennäköisempänä, että hänestä kehittyy kovempi pelimies. Molemmiltahan tuo tietty tasaisuus on puuttunut, mutta Komulaisella se alkaa olemaan jo isompi ongelma. Komulaisen kohdalla ei oikeastaan mikään viitannut siihen, että sieltä olisi tulossa jotain parempaa. Ikonen oli myös mielestäni Kärppiä vastaan pelatussa playoff-sarjassa hyvä ja sekin varmaan herätti Kärppien kiinnostuksen.

Tämän kauden hankinnoissahan on painottunut tuo, että hankitaan kotimaisia jo tasonsa liigassa todistaneita pelimiehiä, joilla on kuitenkin vielä potentiaalia nousta seuraavalle tasolle. Niin Niemessä, Aaltosessa ja Ikosessa on tuota potentiaalia nähty ja niin näen minäkin. On myös varmasti uskottu, että näiden upside on isompi kuin Mannisella ja Komulaisella. Ja toisaalta, mikäli se taso ei siitä edes hirveästi nousisi, olisi taso silti hyvä.

Sitten tässä painaa myös Mannisen ja Komulaisen omatkin halut. Todennäköisesti molemmat halusivat lähteä jo katselemaan uusia haasteita ja tietynlaista varmuutta isommasta roolista, jota Kärpissä ei pystytty lupaamaan. Joskus tuo on molempien kannalta paras ratkaisu, kuten nytkin näyttää etenkin Mannisen kohdalla.
 

inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Sieltä on Pyöräläkin kohta tulossa mukaan. Kaiken järjen mukaan mies menee Humlin ja Pirneksen kylkeen. Noh, eiköhän sieltä viimeistään nuorten kisojen loppuun mennessä joku muu pamahda saigonin puolelle ja luo Puljulle tilaa.
"Vanhojen herrojen ketju" - meniskö Late sellasta kasaamaan, missä jalat?
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sitten tässä painaa myös Mannisen ja Komulaisen omatkin halut. Todennäköisesti molemmat halusivat lähteä jo katselemaan uusia haasteita ja tietynlaista varmuutta isommasta roolista, jota Kärpissä ei pystytty lupaamaan. Joskus tuo on molempien kannalta paras ratkaisu, kuten nytkin näyttää etenkin Mannisen kohdalla.
Hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan, hyvä Petr T. Lainaamani osa on myös kovin totta. Komulaisella tuskin oli enää ollenkaan haluja jäädä Kärppiin. Hänelle annettiin reilu mahdollisuus, jota hän ei onnistunut käyttämään. Tämän jälkeen tie kärkiketjuihin alkoi olla tukossa. Mannisen olisi mielestäni voinut saada pidettyäkin, mutta se olisi vaatinut reilua mahdollisuutta yv-ajalla höystettynä. Tähän eivät tainneet kummatkaan osapuolet uskoa, joten lähtö Hämeenlinnaan oli luonteva. Mielenkiintoista on nähdä, onko Manninen paluukunnossa, kun kolmen vuoden pesti HPK:ssa päättyy.

Ikosen hankinta oli mielestäni vähän turha, vaikka hyvä liigapelaaja onkin kyseessä. Laiturimateriaalimme olisi ollut kyllin vahva ilman häntäkin. Aaltosen hankinnasta olin vilpittömän innoissani. Uskoin hänen nousevan EHT-tason pelkuriksi Kärpissä jo tämän kauden aikana. Nyt kun hän pääsee pelaamaan laiturina, voi peliesityksetkin alkaa olemaan odotettua luokkaa.

Edit. Korjasin kirjoitusvirheeni lainaamani nimimerkin nimestä.
 
Viimeksi muokattu:

inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Kuka ansaitsee pelipaikan ja kuka ei, paljon on asenteellisuutta ilmassa. Ikonit saa nostetta vanhojen peliesitysten perusteella, muualta siirtyneet ei edes nykyisistä otteista. Mielenkiintoinen näkökohta tuossa ylempänä, voidaanko kapteeni -nimityksiä arvottaa ja millä perusteilla?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Mitenköhän Komulainen ja Manninen olisivat pelanneet tässä joukkueessa Ikosen ja Aaltosen paikoilla? Täysin hypoteettinen kysymys, mutta mielestäni mielenkiintoinen.

Minusta Aaltonen ja Ikonen ovat olleet selkeästi parempia tänä vuonna mitä Manninen ja Komulainen olivat viime kaudella. Itse olen tyytyväinen että nämä Espoon miehet pelaa meillä ja Manninen ja Komulainen muualla. Manninen pelasi viime vuonna ihan hyvissä ketjuissa ja Komulaisella oli näyttöpaikkoja monina vuosina. Ei ollut minusta heillä pelin taso ikinä Kärpissä niin hyvää, että olisivat niitäkään minuutteja ansainneet mitä heille annettiin. Jos olisivat olleet muualta tulleita olisi näyttöpaikat jääneet vähemmälle, näin uskon.
 

Zinetula

Jäsen
Minusta Aaltonen ja Ikonen ovat olleet selkeästi parempia tänä vuonna mitä Manninen ja Komulainen olivat viime kaudella. Itse olen tyytyväinen että nämä Espoon miehet pelaa meillä ja Manninen ja Komulainen muualla. Manninen pelasi viime vuonna ihan hyvissä ketjuissa ja Komulaisella oli näyttöpaikkoja monina vuosina. Ei ollut minusta heillä pelin taso ikinä Kärpissä niin hyvää, että olisivat niitäkään minuutteja ansainneet mitä heille annettiin. Jos olisivat olleet muualta tulleita olisi näyttöpaikat jääneet vähemmälle, näin uskon.

Samaa mieltä! Joskus pelaajan pitää lähteä pois päästäkseen seuraavalle tasolle ja tämä toimii sekä näiden Bluesin miesten ja mainitun kärppäkaksikon osalta. Silloin pääsee pois ns. mukavuusalueelta ja uusi ympäristö motivoi eri lailla. Toisekseen moni kokee liian kovia paineita kotiympäristössään eikä tämä ole tavatonta Oulussakaan, mitä esim. Kari Heikkilä on kuvannut maan kriittisimmäksi paikaksi pelata/valmentaa. Esim. Manninen on saanut huimasti vastuuta HPK:n ykkössentterinä ja kyllähän se kehittää eri lailla, mitä roolia Kärpissä voisi saada. Vuosien saatossa on monet pelaajat ottaneet sen seuraavan stepin muualla kuten Aaltonen, Haataja ja kumppanit. Sitten voi halutessaan tulla takaisin ja isommalle vastuulle kun on kasvanut siihen. Minusta tässä ei ole mitään draamaa, että näin käy.

Toivon "omille pojille" onnistumisia muualla ja tervetuloa sitten takaisin kun isompiin saappaisiin kasvu on tapahtunut. Samaten Aaltonen ja Ikonen olivat tervetullut lisä joukkueeseemme kotimaisina ja kehittyvinä nuorina pelaajina. Esim. Ikonen on yhä vain 20-vuotias ja kasvua tapahtuu koko ajan. Aaltonen vapautuu snaipperin rooliinsa kun saa pelata Hirson ja Jullen kanssa enemmän, hänellä on tosi hyvä kuti. Alkukaudella on ketjukaverit vaihtuneet jatkuvasti plus on kova urakka opetella Laten vaativaan sentterin rooliin. Se on jäänyt tekemättä monilta monilta pelaajilta viime vuonnakin kuten Deschamps, Davis ja Komulainen. Aaltonen veti ihan hyvin ja teki pisteitä, tosin aloituksissa oli vielä toivomisen varaa. Hirson hankinta oli luonteva etenkin aloitusvoimaa ja kevään särkymävaraa ajatellen. On meillä hyvä tilanne kun ei ole ketään floppipelaajaa ja muilla joukkueilla irtisanotaan sopimuksia harva se päivä. Mutta eihän me oululaisia oltais, jos ei valituksen aiheita löydettäs aina jostakin.
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Kaksi suurinumeroista voittoa putkeen ja takki aukeaa kaikista liitoksistaan ja kääntyy jopa nurin päälle. Hävettää. Missä on ne tyä_hanskat, joita muutama kausi sitten esiteltiin kameroille asti.

Rajaniemelle sitä jatkoa, elämänsä kunnossa.

ps. Eilinen peli ei vaikutattanut jalkaan tänään yhtään mitenkään, turha mennää sen taakse. Ei voi katsoa kuin peiliin ja ottaa opiksi.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kyllä oli paskaa peliä. Kärpät oli aivan kusessa, kun Sport karvas parilla ukolla. Toisen erän ekat 7 minuuttia jäätävintä sontaa Kärpiltä miten olen Raksilassa nähnyt. Kaks pistettä tyydyttää näin paskan esityksen jälkeen. Raju oli hyvä.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
ps. Eilinen peli ei vaikutattanut jalkaan tänään yhtään mitenkään
Joo ei tietenkään, koneitahan ne kärppäpelaajat ovat.

Tosin eilinen ei vaikuttanut vain jalkaan vaan myös henkisesti, kun tärkeässä paikassa vaikeista lähtökohdista onnistuttiin kairaamaan helpottava voitto kauden toisen päätavoitteen elättelemiseksi. Tänään sitten heti perään paluu liiga-arkeen pelissä, jonka panoksen ei hyvällä tahdollakaan voi ajatella päätä huimanneen. Pelitapahtumiin nähden kelpaa mainiosti nuo kaksikin pistettä, vähänkin taitavampi porukka olisi hakenut kylmästi kaikki kolme pois Oulusta.
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Nihkee peli, eipä voinut eilisen jälkeen juuri muuta odottaakaan. Voitto ja kaksi pistettä kairattiin eli kohtuullisesti meni. Ei pidä odottaa että kärpät dominois ja voittais joka pelin, pientä viilaamista lähtöihin niin kyllä se siitä.

Nii ja kiva oli nähdä Leskinen kehissä vaikkakin vastustajan puolella, pysyis nyt vaan ehjänä niin hyvä tulee.
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Joo ei tietenkään, koneitahan ne kärppäpelaajat ovat.

Kerro minulle miten se eilinen peli vaikuttaa fyysisesti?

Lähtökohdat eiliseen peliin: sunnuntai oli kaikilla lepopäivä, maanantaina kevyt reeni. Oulusta ei ole pelisyistä tarvinut poistua kuin ensimmäiseen CHL-osaotteluun Bluesia vastaan 1.12 Espooseen. Kaikki muut Liiga-pelit (2) ovat sen jälkeen ollut kotona.

Jokainen pelaaja (paitsi maalivahti) olivat kentällä eilen max 20min. Otetaan vaikka vertailukohdaksi tämän päivän aamujää, jossa pelaajat luistelivat 45 minuuttia! Tämän kaavan mukaan pelaajien pitäisi olla "hapoilla" pelkästään nuista aamujäistä kahen matsin verran. Ei ei ja ei.

Jokainen nuista jätkistä on ammattiurheilijoita. Heidän kuntonsa on tässä kohtaa talvea sellainen, että joikainen pystyy juoksemaan noin 3000m cooperin-testissä, palauttelemaan 15 min suorituksen jälkeen ja tinttaamaan tuon saman tuloksen uudessa testissä. Ei tarvitse olla kone, että tälläiseen suoritukseen pystyy. Riittää, että pitää kehostaan huolta. Mahdollisuus palautumiseen on vielä ollut 100% tämän ja eilisen päivän pelien välissä. Oma sänkykin missä nukkua.

Jokin tuohon Kärppien psyykkeeseen nyt vaikuttaa. Päästä nuo asiat ovat kentällä kiinni. Ei niinkään pelitaidoista tai fyysisestä kunnosta.
Voinee olla, että pojat ajattelevat jo liikaa aaton munatotia. Mene ja tiedä.

Fakta kuitenkin on, että ennen taukoa joukkueella on vielä edessä kolme peliä, kaksi vieraissa ja yksi kotona. Minä ainakin odotan niistä pisteistä ja kärkipaikkaa ennen tauon alkua.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Miten muuten se viimeinen vieraspeli Ässiä vastaan ennen joulua? Aho ja Puljujärvi lienee poissa joka tapauksessa, mutta onko Niemi ja Nutivaarakin jo maajoukkueen mukana?
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kerro minulle miten se eilinen peli vaikuttaa fyysisesti?
Et minulta kysynyt, mutta vastaan silti lyhyesti. Vaikka kyse on kovakuntoisista ammattiurheilijoista, eivät pelaajat ole mitään kestyvyysjuoksijoita, jotka palautuvat happosuorituksista sormia napsauttamalla. Ei todellakaan ole optimaalinen valmistautuminen peliin vetää edellisenä iltana happotreenit, tai pelata erittäin merkityksellinen ottelu, jossa varmasti kaikki pelaajamme itselleen happoja keräsivät. Kyllä jokainen valmentaja ja pelaaja valitsee varmasti toisenlaisen peliin valmistautumisen kuin mitä Kärpillä Sport-peliin oli. Tästä kertoo karua kieltään sekin tosiasia, jotta Kärpät oli ensimmäinen neljästä suomalaisesta joukkueesta, joka voitti CHL-ottelun jälkeisenä iltana pelatun liigapelin. Toki tilanne on haastava myös henkisesti, mutta on hullua sulkea fysiikan vaikutus ulkopuolelle.
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Toki tilanne on haastava myös henkisesti, mutta on hullua sulkea fysiikan vaikutus ulkopuolelle.

Faktahan on myös se, että pelaajat pelaavat paljon ennemmin pelejä, kun reenaavat. Tuo merkityksellinen peli vielä klaarattiin puhtaasti 5-1 himaan, joka toi varmasti energiaboostin tunnepuolelle jokaiselle ukolle. Valitettavasti se lataus jäi tänään koppiin tai aukaisi takin kaikki napit kerralla, sillä kentällähän se ei näkynyt, kuten kaikki varmasti näimme. Ja mitä tuohon happosuorituksista palautumiseen tulee, niin ei ne pelaajat todellakaan sielä kentällä hapot jaloissa polje, sitä varten on vaihtoboksi ja kolme muuta kenttää ukkoja. Sen verran mukavuudenhalusia nuo meidänkin äijjät on, ettei ne sielä minuuttia kauemmin viihdy, jos on putkea joutunut "täysillä" liikuttamaan.

Tuulolan Marko tuossa syksymmällä jossain studiossa totesi, että peräkkäisten otteluiden merkitystä korostetaan ihan liikaa mediassa, sillä ne eivät tuon tason jätkien luistimen liikkumiseen juurikaan vaikuta. Jos vaikuttaa, on peiliinkatsomisen paikka yksilöllä itsellään. Sen verran hyvin on kaikki taustatyö ja lepo Liiga-joukkueilla hoidettu. Ja kuten jo aijemmin kirjotin, palautumismahdollisuus tuossa välissä on ollut täydet sata. Hallilla loppuverryt, autolla kotio ja nati nati.

Semmonen pikku ajatus vielä mietittäväksi, että jos Suomessa ei pysty nuorena pelaajana antamaan itsestään kahtena iltana peräkkäin 100% kaukalossa, niin miten se sitten onnistuu nähilässä tai KHL:ssä, jossa on muutenkin kovempi pelitahti ja sieläkin näitä tuplapelejä eteen tulee useampi kuukaudessa.

Kiitos ja anteeksi.
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Liiga, CHL, Maajoukkue, osalle pelaajista kertyy aika paljon pelejä kauden aikana. Liian paljon, joillekkin kertyy pelejä enemmän kuin kertyisi NHL:ssä samassa ajassa, kertoo jotain tahdista. Ite haluaisin nähdä vähemmän pelejä, mutta laadukkaampia. En minä ainakaan odota että joka peliin kaikki pelaajat saavat 100% kaivettua itsestä irti. Aika epärealistista. Tähän vielä lisäksi monenlaiset vammat ja vaivat. Ja onhan pelaajilla oma elämäkin, eikä pelkästään jääkiekko.

Nämä ovat Liiga pelaajia, harva noista pelaajista koskaan menestyykään NHL:ssä tai KHL:ssä, jos kukaan. Eikös Kukkonenkin ole sanonut että NHL:ssä oli vaikeinta se että pitää pelata korkealla tasolla illasta toiseen, Kukkosesta ei ollut siihen.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Faktahan on myös se, että pelaajat pelaavat paljon ennemmin pelejä, kun reenaavat. Tuo merkityksellinen peli vielä klaarattiin puhtaasti 5-1 himaan, joka toi varmasti energiaboostin tunnepuolelle jokaiselle ukolle. Valitettavasti se lataus jäi tänään koppiin tai aukaisi takin kaikki napit kerralla, sillä kentällähän se ei näkynyt, kuten kaikki varmasti näimme.
Sinähän olet kuin Hannu Aravirta, jonka mielestä väsymys on mielentila. Meikäläinenkin pystyy tuolla Aravirran logiikalla vetämään maratonin kahden tunnin pintaan. En tiedä katsoitko tiistaisen CHL-pelin. Kärpät pääsi jatkoon yhteismaalein 5-3 ja oli erittäin lähellä, ettei peli mennyt jatkoajalle, Bluesin hakiessa 4-3 tilanteessa tasoitusta viidellä (vai oliko jopa kuudella) kolmea vastaan. Pelin merkitys Kärpille oli valtaisa. Jos olet harrastanut kilpaurheilua pikkaisenkaan kovemmalla tasolla, ymmärrät mitä tämä tarkoittaa. Tällöin pistetään kaikki likoon ja näin Kärpät myös teki. Kärpät joutui taistelemaan kynsin ja hampain fyysistä Bluesia vastaan. Pelin intensiteetti oli reilusti normaalia runkosarjaottelua kovempi. Olen aivan varma, että kyseisen pelin rasitukset näkyivät Kärppien otteissa eilisessä Sport-pelissä.

Ja mitä tuohon happosuorituksista palautumiseen tulee, niin ei ne pelaajat todellakaan sielä kentällä hapot jaloissa polje, sitä varten on vaihtoboksi ja kolme muuta kenttää ukkoja. Sen verran mukavuudenhalusia nuo meidänkin äijjät on, ettei ne sielä minuuttia kauemmin viihdy, jos on putkea joutunut "täysillä" liikuttamaan.
No ei tietenkään joka vaihdossa hapoille vedetä, mutta aivan varmasti maitohappoja pelin aikana pelaajalle lihaksistoon kertyy. Jos ei, niin silloin on kyllä vedetty selkä suorana läpi pelin ja Kärppien pelaajat eivät vetäneet selät suorina tiistain Blues-kamppailussa

Tuulolan Marko tuossa syksymmällä jossain studiossa totesi, että peräkkäisten otteluiden merkitystä korostetaan ihan liikaa mediassa, sillä ne eivät tuon tason jätkien luistimen liikkumiseen juurikaan vaikuta. Jos vaikuttaa, on peiliinkatsomisen paikka yksilöllä itsellään. Sen verran hyvin on kaikki taustatyö ja lepo Liiga-joukkueilla hoidettu. Ja kuten jo aijemmin kirjotin, palautumismahdollisuus tuossa välissä on ollut täydet sata. Hallilla loppuverryt, autolla kotio ja nati nati.
Käytät argumenttina Tuulolan mediassa antamaa lausuntoa, jossa kehotetaan mediakriittisyyteen, niinpä niin. En ole tuota Tuulolan lausuntoa kuullut. Vaikka hän on kertonut, että peräkkäsiten otteluiden merkitystä ylikorostetaan mediassa, tuskin hän tarkoittanut sitä, ettei niillä olisi lainkaan merkitystä. En siis usko, että edes Tuulola on loppupeleissä kanssasi samaa mieltä. Olen myös kuullut useita haastatteluita pelaajilta, jotka ovat painottaneet tuplapelien fyysisen rasituksen merkitystä. Niillä lienee yhtä suuri painoarvo kuin Tuulolan kommenteilla.

Minä en kuitenkaan perusta näkemystäni pelkästään mediasta tulevaan informaatioon. Olen urheillut aikanaan maajoukkuetasolla kovin kilpaillussa ja fyysisessä urheilulajissa. Kokemukseni ihmisen fyysisestä palautumiskyvystä ja sen vaikutuksesta huippusuoritukseen tulevat pitkälti näistä omista kokemuksistani. Toki ne ovat subjektiivisia, mutta ehkä niitä voi ainakin osin soveltaa myös yleisempäänkin ajatteluun. Toisaalta hyvä ystäväni on pitkänlinjan fysiikkavalmentaja nimenomaan jääkiekon parissa. Hän on tehnyt pitkään töitä myös Kärppien organisaatiossa, tosin tällä hetkellä hän vaikuttaa toisessa Oulunseudun jääkiekkoseurassa fysiikkavalmentajana. Hänen kanssaan käymäni useat keskustelut nimenomaan jääkiekkoilijoiden fysiikkavalmennuksesta ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet näkemykseeni.
Semmonen pikku ajatus vielä mietittäväksi, että jos Suomessa ei pysty nuorena pelaajana antamaan itsestään kahtena iltana peräkkäin 100% kaukalossa, niin miten se sitten onnistuu nähilässä tai KHL:ssä, jossa on muutenkin kovempi pelitahti ja sieläkin näitä tuplapelejä eteen tulee useampi kuukaudessa.

Kiitos ja anteeksi.
Semmoinen pikkukysymys vielä pohdittavaksi, jotta luuletko, etteivät KHL -ja NHL-pelaajat tunne väsymystä ja paini palautumishaasteiden parissa?
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
En viitsi edes lähteä noihin jokaiseen vastaamaan. Sen vain tiedän, että työni puolesta saan eri halleilla viettää paljon aikaa seuraten pelaajia ja peliä ylipäätänsä. Työhöni liittyy myös paljón pelaajien ja pelin analysointia. Jokainen jääkiekkoa seuraava ihminen katsoo touhua aina jostain vinkkelistä. Itse pyrin pysymään mahdollisimman rehellisenä pelille, oli kyseessä Kärpät tai Imatran Ketterä. Oma mielipiteeni on, että fyysinen rasite ei ole syy Kärppien alisuorittamiselle tällä kaudella.

Ja kyllä, omaan myös itse pitkän joukkuepeli taustan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös