Mainos

Peliesitykset kaudella 2014–2015

  • 679 848
  • 3 844

Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Voi vittu minkä kanin HIFK repäisi hatusta taas kerran. Jos jotain positiivista tämäniltaisesta hakee, niin eipähän ole paineita keväällä. Ei voi maalintekeminen olla noin vaikeaa, 81 vetoa 1 maali. Haistakaa nyt jo paska ton tehottomuutenne kanssa. Bertrand & Toivonen voittivat tänään HIFK:n, ei pitäisi olla mahdollista enää tässä vaiheessa kautta.

Pitäskö vaihtaa yyveelle jos noin ottaa koville? Ihan asiaahan Stigu on koko ajan tänne kirjoittanut nykytilanteesta.

Kyllähän Stigun on syytä katsoa myös peiliin. Onhan miehen itkut tällä palstalla milloin mistäkin mennyt yli hyvän, vaikka olisi asiaa kirjoittanutkin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Maalinteon tuskaa podetaan ja rankasti. Ei löydy ratkaisijoita porukasta tällä hetkellä. Tehtiin Sportin Toivosesta taas yksi sankari-mv lisää, kun pääsee pelaamaan meitä vastaan. Torjunnat olivat 45-19 ja nyt en moiti Lankisen pelaamista. Kahdella päästetyllä maalilla pelistä olsi ehdottomasti pitänyt kyetä voittamaan 1-3 pistettä, mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa. Sportilla oli sentään joukkueessaan Bertrand, joka teki pari maalia, kun sai muutaman paikan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Sanokaa nyt tilastoja tuntevat oikeasti - onko tällaista runkosarjan kevään syöksyä ennen nähty? Nyt en tarkoita sitä, että joku jengi putoaa sijalta 4 sijalle 8, vaan sitä että tukevasti syyskauden jälkeen kakkosena ollut joukkue rähmii sääleihin. Taitaa oikeasti olla ainutlaatuinen tapahtuma.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No vittu han sama vaikka IFK voittaisi. Tuo peli itsessään on täyttä paskaa, jolla ei päästä säälejä pidemmälle. Vai kuvitteleeko joku että:

a) Stögö keksii jonkun uuden pelikirjasivun pleijareihin tai
b) nuo alisuorittavat paskat saavat itsetuntonsa takaisin ja joukkueen kemia loksahtaa kohdalleen?

Ei keksi. HIFKin kausi on historian valossa jo taputeltu 99,99% varmuudella.

HIFK menestyy pudotuspeleissä (=vähintään välieriin) vain, jos se on ollut runkosarjassa abaut TOP4:sä. Jos ollaan oltu runkosarjassa huonoja, ollaan pelattu aina huonot play-offsit. Aina. Peli ei ole siis lähes 40 vuoden aikana kertaakaan lähtenyt rullaamaan pudotuspeleissä, jos se ei ole ollut kuosissaan jo ennen pudotuspelejä. Me ei venytä ikinä, sen sijaan voidaan hyvän runkosarjan jälkeen sulaa, sama ei toimi toisinpäin.

Joten: kausi loppuun sääleihin 50% todennäköisyydellä, puolivälieriin se toiset 50%. Ei jatkoon, ensi vuonna uudet kujeet. Valitettavasti näin käy taas kerran.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätähän tämä on ollut jo pidemmän aikaa, joten ei runsas tappioiden määrä ole tullut yllätyksenä. HIFK:n pelaamalla jääkiekolla on pirun vaikeaa voittaa pelejä, ja tähän kun yhdistetään rivien rakoileminen sekä skismat joukkueen sisällä, niin ei tosiaan ole ihmekään, että ollaan tässä tilanteessa.

Minä vaihtaisin Stögön Tukka-Jukkaan tai Sheddeniin kauden päätteeksi, mutta eiköhän me jouduta katselemaan Stögöä vielä ensi kautenakin.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
oliko eilen kun atomiantti virnuili ja sanoi että tavoite 4 joukossa. Taitaa matsit loppua kesken. Vittu mulle riittäisi että edes joskus alotettais pleijarit ilman säälejä. No tätä tää Ifk:n kannattaminen vuodesta toiseen on.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä todettu johtavien pelaajien puute pistää silmään. Ei tuosta joukkueesta oikein kukaan esiin nouse vaikeilla hetkillä. Tässä katseet kääntyvät Zaborskynkin suuntaan. Todella paljon sellaista epätoivoista roiskimista toivottomista maalipaikoista, eikä kaveri malta pelata tilanteita järkevästi loppuun. Lisäksi vaikeilla hetkillä aletaan kollektiivisesti joukkueelle pelaamisen sijaan sooloilemaan ja kikkailemaan. Mistä tämä sitten kertoo?

Puolustuksesta puuttuu ihan selkeästi laukaisu-uhkaa. Yhdelläkään HIFK:n puolustajalla ei ole painavaa ja vaarallista laukausta. Tänäänkin peli olisi voinut ratketa jo pelkästään siihen, että puolustajat olisivat saaneet laadukkaampia vetoja. Sport vetäytyi HIFK:n paineen alla kaikilla pelaajilla syvälle omalle alueelle ja viivaan jäi tilaa. Tämän tilan sinne voi jättää, koska ei sieltä kukaan saa kiekoa toimitettu vaarallisesti ja oikea-aikaisesti maalille.Taipalus on jonkinlainen uhka, mutta keskitasoa on hänenkin laukaus. Illan pakeista ihan totaalisia nallipysyjä kaikki muut. Tämä näkyy myös YV:pelaamisessa.

Laukausten laatu hyökkääjilläkin on heikkoa tasoa. Rask on hyvä esimerkki. Pelaa vielä paljon rightin pelaajana takakolmiossa vetäjän paikalla ja yleensä ei osu edes kiekkoon tai jos osuu, niin menee minne sattuu. Pakistosta ei tule YV:ssä laukaisu-uhkaa, niin HIFK:n YV on helppo ottaa pois.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Jännityksellä odotamme, että aukeaako pelikirjan sivu numero kaksi vielä loppupeleissä. Eipä silti, mukavahan noin on pelailla ja maksetaankin vielä. Sinänsä tässä(kään) keväässä ei ole mitään uutta, paitsi säälit ovat varmat jo, eikä mestiksen karsintoja ole.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Tämä on jo SÄÄLITTÄVÄÄ! Onneksi pääsemme pelaa SÄÄLIplayoffeja.

Emme välttämättä. Hyvävireisellä Ilveksellä on kaikki mahdollisuudet tulla ohi. Tasapisteissä Ilveksen kanssa on myös Ässät, joka pyyhki Kerholla jäätä tänään.

En enää löydä sanoja kuvailemaan tätä tilannetta ja mielentilaa. Mitä poikien joulupuuroissa oikein oli?
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On aivan uskomatonta, että esimerkiksi se Frölunda-peli pelattiin joulukuussa. Uskomatonta. Ei tähän totu. Miten toi voi mennä noin - kaikki muut vetää hyvin, katsomo ja taustat ja uus halli, yleisökeskiarvo vaan paranee vaikka Jokerit on pois sarjasta, mutta - jengi vetelee tällaiset koomailut. Ei voi ymmärtää.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Itse päätin, todistetusti, jo tammikuun lopulla, että kausi on tässä. Kaikesta näki, ettei tuo umpisolmu enää aukea ja Stigu on täällä niitä ainoita, joka on nähnyt tilanteen juuri kuten se on. Monet nuoremmat HIFK:n kannattajat eivät vain jaksa tai halua uskoa tosiasioita, paskasta ei saa rakennettua mestariteosta. Nybondas on epäonnistunut, jälleen kerran ja ilmeisesti myös Törmänen on tyhjä arpa. Itseäni tämä ei enää edes vituta, joulukuussa tämä paska alkoi ja tammikuussa sen todellakin jo näki, että joku meni tästä pyörästä rikki. Sääleissä kaksi peliä ja kesälomille.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sanokaa nyt tilastoja tuntevat oikeasti - onko tällaista runkosarjan kevään syöksyä ennen nähty? Nyt en tarkoita sitä, että joku jengi putoaa sijalta 4 sijalle 8, vaan sitä että tukevasti syyskauden jälkeen kakkosena ollut joukkue rähmii sääleihin. Taitaa oikeasti olla ainutlaatuinen tapahtuma.
Ilveksen viimekausi taitaa olla ihan omaa luokkaansa tässä sulamisessa.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Voi vittu että vituttaa taas! Miten toi jengi voi olla noin paska?! Eikö ton tason jengillä todella ole aseita saada sitä kiekkoa kontrolloidusti vastustajan alueelle lyhyillä perus syötöillä. Luokattomia laukauksia jatkuvasti. Yv on sitä samaa paskaa mitä se oli syyskuussa ennen kauden alkua. Joukkueessa ei ole johtajaa joka voisi nostaa porukan fiilistä tarpeeksi. Kaikki kalliit avainpelaajat alisuorittaa illasta ja viikosta toiseen.Tää jengi tippuu valitettavasti sääleissä jo ulos.Liigan paskimmat jengit vastassa kahdessa viime pelissä, toisessa hillotettiin jatkoaika voitto,ja toinen hävittiin suoraan. Juuri kun piti kerätä tarvittavat pisteet neljän sakkiin ja valmistella kuvioita Playoffeihin. Hyvää yötä IFK! Onneks tuli taas maksettuu se vitun Playoff kortti. Sehän on jo nykyään oikeastaan suora osa-maksu seuraavan kauden kausarista. Meillä kun ei Playoffeja osata pelata.

Oisko aika hommata se psykologi mukaan tohon valmennusrinkiin.
 

Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Emme välttämättä. Hyvävireisellä Ilveksellä on kaikki mahdollisuudet tulla ohi.

Mutta HPK ei tule ohi vaikka tekisivät mitä. Kyllä me sääleihin, anteeksi Lomarengas-kierrokselle, päästään haluttiin tai ei.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, tavallaan tuo peli oli hallussa ja olisi pitänyt päätyä kaiken järjen mukaan vierasvoittoon, mutta silti jotenkin lammasmainen ote oli koko ajan. Törmäsen pelisysteemistä ei tarvitse puhua, kun sitä ei ole. Laitojen tukkiminen riitti taas Hifkin pelin tukahduttamiseen. Vituttaa katsella tuota, ja valitettavasti taas on sellainen pelko perseessä, että musta pekka tuli käteen valmentajamarkkinoilta. Puustisen jäähy oli ihan vitsi. Tuomareihin ei kaaduttu, mutta aika paljon meni kolmannessa erässä läpi, ja sitten vihelletään pari minuuttia ennen loppua tuollainen.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Syyskauteen erona on se, että silloin onnistuivat yli omien taitojensa just ne, joilta ei odotettu mitään, enintään siivouskopin täyttäjän roolia: Leino, Ikonen, Rask, Taipalus, Pikkarainen ja lopulta Lankinenkin pelasivat hienosti, eikä näiltä jätkiltä odotettu yhtään mitään, enintään ihmeteltiin, mitä he jengissä tekevät. Samoin esim. Partanen pelasi CHL:ssä hyvin, Ramstedt säihkyvästi ja Goldobin teki aina pilkuista byyrin ja vähän muulloinkin. Nyt heidän loistostaan ei ole mitään jäljellä ja he pelaavat, jos pelaavat, tasollaan, ja siellähän toi on jengikin - mutta: siltikin. On tossa tarpeeksi taitoa nyt liigan heikoimpien jengien voittamiseen.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanokaa nyt tilastoja tuntevat oikeasti - onko tällaista runkosarjan kevään syöksyä ennen nähty? Nyt en tarkoita sitä, että joku jengi putoaa sijalta 4 sijalle 8, vaan sitä että tukevasti syyskauden jälkeen kakkosena ollut joukkue rähmii sääleihin. Taitaa oikeasti olla ainutlaatuinen tapahtuma.

Otin kuvan sarjataulukosta 8. TAMMIKUUTA HIFK JOHTI sarjaa. Matkaa sääleihin oli 16 pistettä, tänä vuonna tapellaan runkosarjan voitosta ekaa kertaa! Jippii!

Ei tapella. On tämä sulaminen satavarmasti Liigan ennätys, kukaan ei ole varmudella ikinä pudonnut sääleihin johdettuaan liigaa tammikuun alkupuoliskolla. Tähän pystyy vain yksi jengi maailmassa.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Jep, illan kruunasi todellinen oikeusmurha. Väkivaltaisuus?

Mä oon tosta eri mieltä. Vaikka ns. lyönti oli naurettava, niin Puustisen kädellä ei ollut mitään asiaa sinne vastustajan kypärän luo tuossa tilanteessa kun kiekko meni jo muualla. Jäätävän paska suoritus Puustiselta tuo heiluminen tuossa tilanteessa.. Purki varmaan omaa turhautumistaan omista paskoista suorituksista, jonka sitten vielä kruunasi tuolla tuomarille itkemisellä. Oli oikein että lensi ulos. Ei ole tuomarin vika että IFK on paska joukkue tällä hetkellä. Mun joukkue ikuisesti, mutta paska. Toivottavasti kävelee Vaastasta kotiin, kuten lähes koko muukin joukkue ansaitsisi..
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Mutta HPK ei tule ohi vaikka tekisivät mitä. Kyllä me sääleihin, anteeksi Lomarengas-kierrokselle, päästään haluttiin tai ei.

Ah, pahus vieköön, laskeskelin omiani.

Ei se mitään, jään innolla odottelemaan playoff-kausikorttilaskua sääleistä. Vai tuliko viime keväänä erillinen lasku oikeudesta päästä katsomaan säälärit? Onko muistini samassa paikassa IFK:n pelikirjan ja -halujen kanssa? No, ihmismieli toimii toki niin, että se pyrkii pyyhkimään traumaattiset tapahtumat.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Joo, tää on niin tätä! 45 vastustajan torjuntaa ja 1 sisään. Se kertoo karua tarinaa! Taisin jo syksyllä todeta, että tarvitaan kädellinen sentteri Ramun lisäksi ja kädellinen laituri sekä kädellinen pakki. Ja hankittiin pakki siivoamaan. En kiellä etteikö olisi tarvittu myös luutaa, mutta se aivan viimeisenä. No, ei tullut, eikä taida tulla ensi vuonnakaan. Mutta kyllä siitä huolimatta nyt suurin ongelma on valmentajissa, jotka eivät ole löytäneet mitään pelisysteemiä. JHag, kyllä sukelluksia on ennenkin ollut pahoja. 70-71 oltiin johdossa ja hetkessä valahdettiin, tosin ei niin syvälle. Silloin joukkue ei pelannut johdolle/valmentajalle, koska poislähtijöitä/liian pientä korvausta saavia oli joukossa. Katsotaan uudestaan kesällä. HIFK: hyvää kesää ja nauttikaa rantaboltseista, Hietsussa ei oo vielä snygejä friiduja, mutta ottakaa boltsit mukaan!
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Kaksi niin pelikirjatonta porukkaa. Hifkn avauspeli on huonoa mutta Sport on totaaliskeidaa kun tarkastellaan yksinomaan pelin rakentamista ja avauksia.

Miten voi hävitä noin luokattomalle jengille kuin Sport? Ja Sport teki illan kaikki maalit.

Ainoa pienen pieni plussa oli Elkinsin pelissä. Siinä oli hitusen ideaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös